Mikä juttu tämä on että kolmekymppisenä naiset alkaa kiinnostumaan miehestä?

Kai tässä nyt sekin vaikuttaa että suuri osa alkaa olla jo varattuja ja sinkkujen määrä putoaa. Joten niille jäljelle jääneille aukenee markkinat. Uudelleen ne aukenee sitten keski-iässä kun porukka alkaa eroamaan.

Tuossa iässä monet vasta miehistyy. Sitä ennen ovat liian poikamaisia.

Vierailija kirjoitti:

Voisko olla että nuorempana naisia ei kiinnosta seurustelu ja sitoutuminen lainkaan, mutta kolmenkympin huitteilla iskee "antaa mennä kun on alamäki"

Itselläni tuo meni toisinpäin. Parikymppisenä oli kova tarve löytää kumppani. Kun ero tuli kolmekymppisenä, ei vaan ole enää ollut kiinnostusta pitkään parisuhteeseen.

Vauvakuume. Jokaisella naisella on oikeus äitiyteen ja omaan vauvaan.

Kolmekymppisenä naisen elämäntilanne alkaa olla sellainen, että perheen perustamista voi alkaa ajatella.

Luultavasti johtuu siitä, että "mies" eli sinä olet vasta kypsynyt aikuiseksi. Naiset kun eivät pääsääntöisesti halua epäkypsiä miehiä, joihin ei voi luottaa, joiden tunne-elämä on epävakaata ja joiden käytös on ennakoimatonta teini-ikäisen tyylistä riehuntaa.

Suuri käänne kirjoitti:

Varmaan naiset noihin aikoihin hieman yleensä rupsahtavat ja naisetkin sen alitajuisesti vähintään huomioivat. Kriteerit täten hieman löyhtyvät ja tavallinenkin kolmekymppinen alkaa kiinnostelemaan vakaalla (hyvällä) tulotasolla. Karusellistä nykäistään töpseli irti ja vakavoidutaan, ja taakse jää kaikki jännemmät Einarit ja Petterit.

Ei kolmekymppiset mitään rupsahtaneita ole, varsinkaan nykyään. Ennen vanhaan oli koska lapset hankittiin jo teininä ja muutenkin elämä oli kovempaa ja jatkuvien raskauksien takia hiukset ja hampaat putoili jo parikymppisenä. Edelleenkin näkee jossain Afrikan hiekkasavanneilla, että kolmekymppiset naiset ovat jo ihan mummuja, iho kurtussa, tissit roikkuu navassa asti ja hampaat kuin Turhapurolla.

Vierailija kirjoitti:

Suuri käänne kirjoitti:

Varmaan naiset noihin aikoihin hieman yleensä rupsahtavat ja naisetkin sen alitajuisesti vähintään huomioivat. Kriteerit täten hieman löyhtyvät ja tavallinenkin kolmekymppinen alkaa kiinnostelemaan vakaalla (hyvällä) tulotasolla. Karusellistä nykäistään töpseli irti ja vakavoidutaan, ja taakse jää kaikki jännemmät Einarit ja Petterit.

Ei kolmekymppiset mitään rupsahtaneita ole, varsinkaan nykyään. Ennen vanhaan oli koska lapset hankittiin jo teininä ja muutenkin elämä oli kovempaa ja jatkuvien raskauksien takia hiukset ja hampaat putoili jo parikymppisenä. Edelleenkin näkee jossain Afrikan hiekkasavanneilla, että kolmekymppiset naiset ovat jo ihan mummuja, iho kurtussa, tissit roikkuu navassa asti ja hampaat kuin Turhapurolla.

Eikös täällä Suomessakin aikoinaan hankittu perinteisesti tytöille rippilahjaksi tekohampaat, koska putoaahan ne hampaat kuitenkin kun raskaudet alkaa.

Vierailija kirjoitti:

Miesten elämä alkaa vasta kolmekymppisenä, samalla alkaa naisten alamäki. Joten miehet älkää tyytykö ihan mihin vaan, jos nainen ei oikeasti ole iloinen nähdessään sinua vaihda nainen tai ole mieluummin yksin.

Mikä ihmeen alamäki naisilla alkaa kolmekymppisenä? Voitko selittää? Mun mielestä elämä oli parasta silloin. Ei ollut enää niin naivi ja hölmö kuin nuorena, mutta kuitenkin vielä sen verran nuori ettei mitään ikääntymisvaivoja ja kolotuksia ollut. Heti sinä päivänä kun täytin 40, alkoi tulla kolotuksia sinne sun tänne. Ja se on vain jatkunut, mutta noh, siihenkin tottuu. 

Toinen lauseesi sentään on erittäin fiksusti sanottu ja ihan jokaisen pitäisi noin ajatella, eikä vain tyytyä johonkin joka ei aidosti välitä sinusta, etkä sinäkään oikeastaan hänestä. Tosiaan on parempi ja reilumpaa kaikkia kohtaan olla mieluumin vaikka yksin, vaikkei sekään kivaa ole. 

Vierailija kirjoitti:

MIssä tuollaista sanotaan?

Miesten prinssiunelmissa.

Miehet saattaa parikymppisinä opiskelijoina olla ujoja ja hiljaisia. Sitten kun ne valmistuu ja pääsee työelämään ja huomaavat siellä pärjäävänsä ja menestyvänsä, ne reipastuu ja niiden itsetunto kohoaa. Siinä kohtaa naisetkin alkaa huomata, että tuosta voisi saada hyvän miehen. 

Siinä parin kolmenkympin välillä tapahtuu siis sekä miehillä reipastumista & miehistymistä ja samaan aikaan naistenkin arviointikyky sen suhteen, minkälainen on hyvä kumppani ja perheenisä, kypsyy. Kolmekymppiset naiset arvostaa eri asioita miehessä kuin parikymppiset ja se parikymppinen hiljainen, ujo mies, on kasvanut aikuiseksi mieheksi, jolla on puoleensavetävää itsevarmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luulen että tuossa on taustalla se, että vasta silloin naisten pinnalliset kriteerit tulevat alaspäin.

Nuoremmissa ikäluokissa vain top1% täydelliset jännämallimiehet kiinnostaa.

Nelikymppisenä saa parhaiten alle kolmekymppisiä naisia M45

Niin siis rahalla 😂 en edes katsonut nelikymppisiä päinkään alle kolmekymppisenä, enkä kyllä vieläkään. Miksi katselisin kun saan ikäisiäni ja nuorempia?

N32

Näinhän se on. Kyllä kaikki kiinnostuvat pääsääntöisesti itsensä ikäisistä.

Jos mies saa ensi kertaa kolmekymppisenä huomiota naisilta, voi aika varmasti sanoa että nainen teki päätöksen tyytyä yhdentekevään mieheen, koska haluaa perheen. Ei mies muutu taikaiskusta kiinnostavaksi.

Vierailija kirjoitti:

Miehet saattaa parikymppisinä opiskelijoina olla ujoja ja hiljaisia. Sitten kun ne valmistuu ja pääsee työelämään ja huomaavat siellä pärjäävänsä ja menestyvänsä, ne reipastuu ja niiden itsetunto kohoaa. Siinä kohtaa naisetkin alkaa huomata, että tuosta voisi saada hyvän miehen. 

Siinä parin kolmenkympin välillä tapahtuu siis sekä miehillä reipastumista & miehistymistä ja samaan aikaan naistenkin arviointikyky sen suhteen, minkälainen on hyvä kumppani ja perheenisä, kypsyy. Kolmekymppiset naiset arvostaa eri asioita miehessä kuin parikymppiset ja se parikymppinen hiljainen, ujo mies, on kasvanut aikuiseksi mieheksi, jolla on puoleensavetävää itsevarmuutta.

Enpä ole kyllä ikinä tuollaista nähnyt. Jos mies on parikymppisenä ujo ja saamaton, ei se siitä kyllä enää mihinkään muutu.

Mikä tässä nyt on se ongelma? Eli jos nainen ei ole löytänyt hyvää miestä (tai on eronnut huonosta) niin kolmekymppisenä ei saa enää edes yrittää? Pitää vain luovuttaa kokonaan

ja muuttua nyrpeäksi vanhapiiaksi? Itse olin sinkku vielä 27 vuotiaana. Ei vaan ollut tullut vastaan ketään kunnollista jonka kanssa olisi yhteinen kiinnostus. Kun ei se riitä että vain minä kiinnostun, sen pitää olla molemminpuolista ja molempien pitää olla valmis oikeaan parisuhteeseen, eikä vain kokemusten kartuttamiseen. Siinä mielessä vanhempi ikä on parempi, koska vaikkei olisikaan kartuttanut kokemusta, ei sellaista myöskään enää siinä vaiheessa elämää näe oleellisena.

Muutenkin olin kiireinen ja väsynyt koska päivisin opiskelin ja illat olin töissä. Varmasti olisi löytynyt kumppani nuorempana, jos olisin viettänyt raikulielämää käymättä töissä. Mutta olisiko se sitten ollut heti se oikea? Aika moni kaverini oli maha pystyssä jo parikymppisenä jonkun baarista löydetyn pojan kanssa ja erohan siitä tietysti tuli.

Olivat yksinhuoltajia siinä vaiheessa kun minä vasta opettelin seurustelun saloja.

Että mikä nyt sitten on hyvä? Ei mua ainakaan kaduta, että jätin sen nuoruuden hölmöilyvaiheen kokonaan välistä ja siirryin suoraan vakavaan suhteeseen. Olisi se toki saanut löytyä aikaisemminkin, mutta se löytyy kun löytyy. Ei voi mitään jos se ottaa aikansa ja kun ei kukaan tule kotoota hakemaan.

Vierailija kirjoitti:

Miehet saattaa parikymppisinä opiskelijoina olla ujoja ja hiljaisia. Sitten kun ne valmistuu ja pääsee työelämään ja huomaavat siellä pärjäävänsä ja menestyvänsä, ne reipastuu ja niiden itsetunto kohoaa. Siinä kohtaa naisetkin alkaa huomata, että tuosta voisi saada hyvän miehen. 

Siinä parin kolmenkympin välillä tapahtuu siis sekä miehillä reipastumista & miehistymistä ja samaan aikaan naistenkin arviointikyky sen suhteen, minkälainen on hyvä kumppani ja perheenisä, kypsyy. Kolmekymppiset naiset arvostaa eri asioita miehessä kuin parikymppiset ja se parikymppinen hiljainen, ujo mies, on kasvanut aikuiseksi mieheksi, jolla on puoleensavetävää itsevarmuutta.

Oli meissä tytöissäkin niitä ujoja ja hiljaisia. Itsekin olin ihan saakelin arka ja mua kiusasi sekä tytöt että pojat. Sekin varmasti vaikutti siihen, että pariuduin vasta kolmekymppisenä. Mutta joo, kyllä mä sen myönnän että miehillä arkuus on pahempi juttu, koska kyllä niitä ujojakin tyttöjä yleensä sitten joku mies jossain vaiheessa lähestyy. Niin mullekin kävi.

Itse en olisi uskaltanut lähestyä ketään, koska kuten tässäkin keskustelussa taas kerran nähdään, ei nainen saa olla se aloitteellinen osapuoli, koska heti haukutaan epätoivoiseksi. Ei ainakaan jos on tullut 30 mittariin. Sitten pitää vain hautautua kammioonsa häpeämään ja hankkia kissat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Biologinen kello alkaa tikittää kuuluvasti viimeistään kolmikymppisenä.

Se on ihan vaan just tämä. Jos lapsia oikoo saada, niin kolmekymppisenä on alettava laittaa tuulemaan. Siinä iässä naiset heräävät siihen, että ei ole enää varaa ajatella, että joskus tulevaisuudessa sitten.

Sillä jos haluaa kolme lasta 2 vuoden ikäeroilla, niin siihen menee 6 vuotta. Jos haluaa lapset alle 40-vuotiaana, niin lapsenteko pitäisi aloittaa 34-vuotiaana. Raskaaksi pitäisi siis tulla 33-vuotiaana. Jos haluaa tuntea lapsen isän pari vuotta ennen raskaaksi yrittämistä, niin isä pitäisi tavata 31-vuotiaana. Jos raskaus ei tärppää heti, niin isään pitäisi tutustua 30-vuotiaana. Ja HUPS! Silloin kun täyttää 30 huomaa, että lapsen isä pitäisi jo olla tässä, jotta nuo haaveet voisivat toteutua. Ja silloin se kiire tulee ja pukkaa päälle vauhdilla.

Alkuhuuma kestää ensimmäiset 3v. Sen biologinen tarkoitus on saada naaras astutettua. Tyypillisesti tällöin naaraalle herää ajatus naimisiinmenosta ja sikiämisestä ja hän aloittaa niistä mankumisen.

Keski-iässä on avioeropiikki, jolloin vaihdetaan nuorempaan poljettavaan ne ketkä voivat. Lisääntyvien miesten määrä on pienempi kuin lisääntyvien naisten määrä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miehet saattaa parikymppisinä opiskelijoina olla ujoja ja hiljaisia. Sitten kun ne valmistuu ja pääsee työelämään ja huomaavat siellä pärjäävänsä ja menestyvänsä, ne reipastuu ja niiden itsetunto kohoaa. Siinä kohtaa naisetkin alkaa huomata, että tuosta voisi saada hyvän miehen. 

Siinä parin kolmenkympin välillä tapahtuu siis sekä miehillä reipastumista & miehistymistä ja samaan aikaan naistenkin arviointikyky sen suhteen, minkälainen on hyvä kumppani ja perheenisä, kypsyy. Kolmekymppiset naiset arvostaa eri asioita miehessä kuin parikymppiset ja se parikymppinen hiljainen, ujo mies, on kasvanut aikuiseksi mieheksi, jolla on puoleensavetävää itsevarmuutta.

Enpä ole kyllä ikinä tuollaista nähnyt. Jos mies on parikymppisenä ujo ja saamaton, ei se siitä kyllä enää mihinkään muutu.

Kyllä mä olen nähnyt todella monen ujon miehen alkaneen miehistyä ja saanut hyvän naisen, mutta jos on ujouden lisäksi SAAMATON kuten mainitsit, sitten menee kyllä pahasti metsään. Työhaluton vätys mieslapsi ei viehätä ketään, ei ainakaan ketään kunnollista itsensä elättävää naista. Onhan niitä white trash naisia, joita ei itseäkään kiinnosta työnteko, vaan muiden rahoilla loisiminen, juopottelu, rööki ja vetelehtiminen, että se on sellainen sitten mitä on tarjolla. Todennäköisesti heillä on jo kolmekymppisenä lapsia joilla kaikilla eri isät. 

Toinen työhaluton lokkiryhmä naisissa on sitten kullankaivajat, jotka kyllä on paremman näköisiä ja tarkempia tavarastaan, mutta niitäkään ei se vätysmies saa koska sillä ei ole rahaa elättää sitä naista. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mua ainakaan kaduta, että jätin sen nuoruuden hölmöilyvaiheen kokonaan välistä ja siirryin suoraan vakavaan suhteeseen. Olisi se toki saanut löytyä aikaisemminkin, mutta se löytyy kun löytyy. Ei voi mitään jos se ottaa aikansa ja kun ei kukaan tule kotoota hakemaan.

"Hölmöilyvaihe" tai pitkään saman poljettavana oleminen eivät ole ikäsidonnaisia. Ihminen on aivoistaan fyysisesti keskenkasvuinen vähintään 30v asti ja fyysisesti keskenkasvuinenhan ei ole aikuinen. Ei se silti sitä tarkoita, että alle 30-vuotiaana kiertää kaikkien käytettävänä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tässä nyt on se ongelma? Eli jos nainen ei ole löytänyt hyvää miestä (tai on eronnut huonosta) niin kolmekymppisenä ei saa enää edes yrittää? Pitää vain luovuttaa kokonaan

ja muuttua nyrpeäksi vanhapiiaksi? Itse olin sinkku vielä 27 vuotiaana. Ei vaan ollut tullut vastaan ketään kunnollista jonka kanssa olisi yhteinen kiinnostus. Kun ei se riitä että vain minä kiinnostun, sen pitää olla molemminpuolista ja molempien pitää olla valmis oikeaan parisuhteeseen, eikä vain kokemusten kartuttamiseen. Siinä mielessä vanhempi ikä on parempi, koska vaikkei olisikaan kartuttanut kokemusta, ei sellaista myöskään enää siinä vaiheessa elämää näe oleellisena.

Muutenkin olin kiireinen ja väsynyt koska päivisin opiskelin ja illat olin töissä. Varmasti olisi löytynyt kumppani nuorempana, jos olisin viettänyt raikulielämää käymättä töissä. Mutta olisiko se sitten ollut heti se oikea? Aika moni kaverini oli maha pystyssä jo parikymppisenä jonkun baarista löydetyn pojan kanssa ja erohan siitä tietysti tuli.

Olivat yksinhuoltajia siinä vaiheessa kun minä vasta opettelin seurustelun saloja.

Että mikä nyt sitten on hyvä? Ei mua ainakaan kaduta, että jätin sen nuoruuden hölmöilyvaiheen kokonaan välistä ja siirryin suoraan vakavaan suhteeseen. Olisi se toki saanut löytyä aikaisemminkin, mutta se löytyy kun löytyy. Ei voi mitään jos se ottaa aikansa ja kun ei kukaan tule kotoota hakemaan.

Sama kokemus mulla, tosin löysin miehen vielä vanhemmalla iällä kuin sinä. Hyvät ei ollut kiinnostuneita minusta ja huonoja en huolinut. Mulla ei koskaan ollutkaan sellaista vaihetta edes nuorena ja typeränä blondina, että olisi kiinnostanut joku "jännäpoika". En ollut seikkailunhaluinen, enkä myöskään ajatellut niin kuin moni kaverini että neitsyydestä pitää päästä äkkiä eroon.

Mulla oli aina se toive, että ensimmäinen on se viimeinen. Mutta sellaisella ajatuksella tottakai voi mennä hyvinkin pitkälle ennen kuin sellainen mies löytyy. Jopa niin pitkälle että lastenteko ikä on jo ohi. Miettikää nyt itse jotain teinipoikia ja vielä parikymppisiäkin. Mitä muuta ne ajattelee kuin seksiä? Myös ne ujot ja hiljaiset. Että siinä mielessä on totta että miehet paranee vanhetessaan ja naisen kannattaa sen takia ottaa vähän itseään vanhempi mies, eikä jotain kiimaista teinipoikaa, jolle kelpaa häthätään pillu kuin pillu, vaikka vanhemmankin naisen sellainen.

Suuri käänne kirjoitti:

Varmaan naiset noihin aikoihin hieman yleensä rupsahtavat ja naisetkin sen alitajuisesti vähintään huomioivat. Kriteerit täten hieman löyhtyvät ja tavallinenkin kolmekymppinen alkaa kiinnostelemaan vakaalla (hyvällä) tulotasolla. Karusellistä nykäistään töpseli irti ja vakavoidutaan, ja taakse jää kaikki jännemmät Einarit ja Petterit.

Sinä et kiinnosta ketään kuusikymppisenäkään.