Järvenpää on aivan järkyttävä paikka!
Muutettiin tuossa alkukeväästä Vantaalta Järvenpäähän. Syynä oli halvempi asuminen, sekä kompaktimpi, ja rauhallisempi paikka asua, ja perustaa perhe. Myös Tuusulanjärvi ympäristöineen houkutteli.
Onhan täällä kaikki mukavan lähellä mutta muuten ollut iso pettymys paikka. Keskusta aivan järkyttävän ruma betonikuutioineen, ja kauheasti ihan uudelta näyttäviä, korkeita taloja tungettu se täyteen. Tietöitä riittää, ja muutenkin sekavan oloinen keskusta. Paljon on myös taloja rakennusvaiheessa ja ei ole yhtään viihtyisä saati kotoisa paikka. Oltaisiin kaivattu enemmän pikkukaupunkimaista tunnelmaa, mutta täällä sitä ei ole lähes yhtään. Epämääräistä porukkaa tuntuu näkyvän aika paljon myös, ja uutisissakin ollut että esimerkiksi juna-asemilla ollut ryöstöjä. Tuusulanjärven alue ihan kiva, mutta vähän liian täynnä on näin kesäisin.
Muutettiin vuokralle siksi aikaa kun löydetään sopiva omistusasunto. Tämä talo on onneksi suhteellisen rauhallinen ollut. Katseltu omistusasuntoja, ja hinnat vaukuttavat olevan tosi kovia. Omakotitalot tuntuvat maksavan lähes poikkeuksetta yli 350 000 € , ja rivaritkin helposti yli 300 000 € Kun ottaa huomioon sen että pettyneitä kaupunkiin niin ei mielestämme vaikuta hinnat siltä että haluttaisiin maksaa.
Mietitty tässä minne täältä muuttaisi, minne kaupunkiin olisi hyvä "asettua" ja perustaa perhe? Mieheni on tehnyt etätöitä, ja itse työskentelen alalla jolla saa työpaikan melkein mistä tahansa. Niiden järvien läheisyys edelleen houkuttelisi kovasti, joten iso plussa jos kaupunki sellaisen rannalla, tai vähintään lähellä. Järvenpäästä löydetty kaikki palvelut mitä tarvittu, joten ei todellakaan tarvitse olla mikään iso paikka. 100 000 asukasta on jo maksimi, ja sinänsä niinkin pieni kuin noin 30 000 asukkaan kaupunki voisi mennä. Jopa tuota pienempi käy, jos on lyhyt ajomatka johonkin isompaan kaupunkiin. Asunnojen hinnoista en osaa tarkkaan sanoa, mutta jos jopa alle 250 000 € saisi perheasuntoja, olisi tosi kiva.
Onko muita jotka ovat pettyneet kaupunkiin johon olette muuttaneet? Onko täällä muita Järvenpäässä asuvia tai asuneita, mitä mieltä olette kaupungista? Onko kaupunki mennyt parempaan tai huonompaan suuntaan?
Kommentit (221)
Järvenpää on todella kiva paikka asua ainakin minun mielestä, mutta jokaisella on tietenkin omat mieltymyksensä. Onneksi voi aina muuttaa pois jos haluaa.
Vierailija kirjoitti:

Tämä
Vierailija kirjoitti:
Lahti :D
Mielestäni Lahti on yksi ankeimmista kaupungeista, keskustassa vaan joku kuppainen kauppakeskus ja kaiken maailman thai hierontapaikkoja.
Järvenpäässä on 3 kertaa vähemmän m a m u j a kuin Vantaalla, eikä Vantaalla edes ole keskustaa.
Klaukkalaan. Olen kasvattanut lapset täällä ja tämä on juuri sellainen pieni kylämäinen lintukoto. Täällä on myös kivoja asuntoja myynnissä, tervetuloa ostoksille :)
Vierailija kirjoitti:
Järvenpäässä on 3 kertaa vähemmän m a m u j a kuin Vantaalla, eikä Vantaalla edes ole keskustaa.
Korjaan m a t u j a.
Kannattaa ottaa huomioon että mitä todennäköisemmin alle 30.000 ihmisen kaupunki on vuonna 2035 20.000 ihmisen kaupunki. Elikkä siellä et taloanne saa myytyä mikäli taas haluatte muuttaa muualle.
Ap.lle tuli kaikki aloituksessa luetellut 'kauhut' täytenä yllärinä MUUTON JÄLKEEN. Yhtään ei tutustuttu paikkaan etukäteen? Kyselty ihmisiltä,käyty pyörimässä keskustassa yms...
Vierailija kirjoitti:
Kellokoski on täynnä pilvenpolttajia ja w T porukkaa.
Mikä on wt porukka?
Vierailija kirjoitti:
Parempi tuo Järvenpää on kuin Espoon Latokaski.
Latokaski on täynnä.mulkkuja
Kuhmo? Susia ja karhuja on enemmän kuin immeisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kellokoski on täynnä pilvenpolttajia ja w T porukkaa.
Mikä on wt porukka?
White Trash elikkä valkoroskaa. Todennäköisesti ylipainoisia, eivät ole sivistyneitä, tupakoivat, eivät ole kiinnostuneet muusta kuin tosi teeveestä sekä urheilusta, jne jne.
Ehkä ainoat kauniimmat keskustat löytyy vain Turusta ja Naantalista,
suomessa kun kaikki uudisrakennukset on ihan h*lvetin rumia neukkukuutioita, ja ihan joka paikassa muutaman tuhannen pikkukunnassa kun isoimpien kaupunkien keskustoissa.
Vierailija kirjoitti:
Järvenpäässä on mielestäni menoa ja meininkiä. Tapahtumatarjonta on runsasta. Niin runsasta, että en ole missään aikaisemmin tottunut ja kaikkea en ehdi. Ihmiset ovat aktiivisia.
Isoissa kaupungeissa on matkat vievät aikaa, eikä saavuta yhtä helposti tekemisen mahdollisuuksia kuin Järvenpäässä. Palvelut ovat Järvenpäässä kompaktisti lähellä. Tuusulanjärvi on plussaa. Keski-Uudenmaan muut kunnat myös houkuttelevat välillä käymään ja esim. liikkumaan ulkona. Junayhteydet ovat hyvät esim. Helsinkiin. Talvella on ollut hyvin hiihtolatuja ja kesällä taas lenkkipolkuja.
En muuttaisi lapsiperheen kanssa, tai ainakaan kouluikäisten lasten kanssa ensisijaisesti uusiin kerrostaloihin Järvenpään keskustaan, vaan kiinnostuisin pientalotarjonnasta. Oma piha ja rauha houkuttaa. Valitsisin rauhallisen tien varresta, jossa ei paljoa liikenteen melua, paikan asua.
Koulujen oppilaaksiottoalueille ei Järvenpäässä ole tarkkoja rajoja. Voi päästä itse valitsemaan, mutta kaikki koulut vaikuttavat hyviltä, joskin joissakin on ruuhkaista. Harrastuksia on hyvin.
Järvenpää ei ole varmaankaan ainut hyvä paikka, mutta paremmasta päästä se on näinkin Etelä-Suomessa. Ymmärrän, kuinka asukasluvun nopea kasvu kauhistuttaa täällä kauan viihtyneitä ja he voivat tuntea sitä kautta Järvenpään vähemmän viihtyisänä kuin aikaisemmin. Nykyisin on myös korkeita kerrostaloja. Keskustassa voi olla rauhattomampaa asua, joten hankkisen kodin kävely/pyöräilymatkan päästä ydinkeskustasta.
Älä kehu, en halua tänne lisää ihmisiä😍
Vierailija kirjoitti:
Mankkaa.
Magnetofonia.

Järvenpääläisten väitetty aktiivisuus tapahtuu siellä makuukammarin puolella.

Käykö kateeksi? Mekin yli 7-kymppiset paneskellaan jatkuvasti. 😅
Verrattavissa Keravaan tai Hyvinkääseen, Helsingin esikaupunki aluetta.
Lahti :D