Mummola-elokuva

Vierailija kirjoitti:

Hyvä elokuva, katsoin eilen. Tuollaistahan se on ollut ja on edelleen monessa perheessä. Mies kittaa kaljaa tylsyyteen, nainen täyttää tilan jonninjoutavalla jaarituksella. Erota ei jaksa kun ikäkin painaa. 

Samaistut siis kaappihomoon vaariin, joka juo koska ei uskalla olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Todella, todella hyvä elokuva. 

Kiva kohta oli kun mummo antoi kakkuvispilät nuoltavaksi vävylleen ja hänen kaverilleen, jolla ei ollut mitään sairauksia :D

Siis mitä? Mummo toi kakkuvispilät vaarille ja itselleen, kun vaarin kaveri oli lähtenyt. 

 

Vaari haaveili nuolevansa ihan jotain muuta

Ja se muuta ei ole mummo :D

Olipa tosiaan symboliikkaa :D

Tuota homoteoriaa korostaa myös se, että isoisä ryhdistäytyi ja siistiytyi ennen merimiesystävänsä saapumista ja laittoi oikein partavettä. Lisäksi merimiesystävä sanoi olevansa sinkku, eikä vaimoa ole ilmeisesti koskaan ollutkaan. Noille vanhemmille asioille homous ja sen kanssa eläminen on ollut paljon vaikeampaa kuin mitä se nykyään on. Tuo kohtaus isoisän ja merimiesystävän välillä kertoi oikeasti todella paljon, selitti tapahtumien kulkua ja oli syy-seuraussuhde elokuvassa kuvatulle. 

Yleisesti ottaen aika monen jo vanhuuttaan elävän suhde muistuttaa varmasti perusolettamaltaan tässä elokuvassa kuvattua. Nuoruus on eletty aikana, jolloin erilaisuutta ei hyväksytty, eikä varsinkaan naisilla ollut tilaa tai mahdollisuutta elää. Paine elää tietyn yhden mallin mukaan oli valtava ja siihen piti mukautua ja alistua riippumatta siitä, halusiko sitä vai ei. Kulissit piti pitää pystyssä. Aika on muuttunut, mutta itse ei ja elää vain sitä jotakin vanhaa aikaa. Tässäkin tapauksessa omat keski-ikäiset lapset eivät olisi paheksuneet, jos mummo olisi jättänyt isoisän, suorastaan kannustivat tähän, mutta huonoon suhteeseen tavan vuoksi kroonistunut mummo ei voinut erota. Vasta isoisän kuolema antoi mummolle vihdoin oman elämän, mutta niin vaan oletettiin mummon jäävän samaan taloon, vaikka olisi ehkä halunnut muualle. Tapa ja oletetut velvollisuudet ja kulissit menivät ja menevät yhä kaiken edelle. 

En mielestäni katsonut elokuvaa mitenkään hyvin tai keskittyneesti. Kuitenkin löysin elokuvasta selkeää kerrontaa, teemoja ja juonta, vaikka aluksi tosiaan vaikutti, että mitään noista ei ole. Elokuvan katsominen ja ymmärtäminen vaatii kuitenkin sitä omaa tulkintaa ja analyysiä, koska elokuva itsessään on pelkistetty ja sanoma pitää löytää rivien välistä.

Mikä yksi kohtaus?

Näin peräkkäisinä vuosina Sodankylässä isolta kankaalta, ja nyt televisiosta, taitaa tulla tänäänkin. Tia Kouvo myös esitteli leffansa ja saatiin kivasti lisätietoa taustoista.

Moniulotteinen elokuva, musiikkia Mamy Bluesta Maija Vilkkumaahan. 

Paljon kertoo tunnelmasta se, mitä ei sanota. Leena Uotilan -70 luvun sanonnat huvitti: jukupätkä yms

Mahtaako tämä elokuvan perhesalaisuus tulla julkipuhutuksi perheessä ... aavistelevat kyllä sitä jokainen. Siinäpä aihetta jatko-osalle Mummola 2.

Huono elokuva, näyttelijät hyviä.

Vierailija kirjoitti:

Mahtaako tämä elokuvan perhesalaisuus tulla julkipuhutuksi perheessä ... aavistelevat kyllä sitä jokainen. Siinäpä aihetta jatko-osalle Mummola 2.

Voipa olla, Tia teki ekaversion Mummolasta lyhytelokuvana... jatko-osa vois kiinnostaa kyllä

Ei ollu laisinkaan minun mieleinen leffa. Outoa viipyilyä, välillä melkein unettavaakin. En tykänny!

Vierailija kirjoitti:

Isoisä oli oikeasti ilmeisesti homo ja kiinnostunut tuosta vanhasta ystävästään ja ehkä noilla oli ehkä ollutkin merillä jotain juttua, mutta asiaa ei oltu koskaan suoraan myönnetty. Isoisä oli joutunut kulissielämään, elämään, jota ei oikeasti halunnut, eikä puhunut todellisista tunteistaan, joten joi ahdistukseen ja helpottaakseen oloaan ja tuskaansa. Isoisä ei tainnut oikeasti kamalasti edes pitää mummosta, mutta sieti kuitenkin jotenkin ja alkoholi ja yksin esim. tuohon vajaan ryyppäämään vetäytyminen auttoivat oman elämän ja mummon sietämisessä.

Tätä tyyppiä olevissa inhorealistisissa ja pelkistetyissä tuotoksissa jätetään tosiaan paljon kertomatta ja katsojan pitää osata itse tulkita se, mitä jätetään kertomatta ja rivien välistä halutaan kertoa.

Hyvä analyysi sinulta. Samoja ajatuksia mullakin.

Toisen siskoksen uusi työtehtävä oli käsitelty aika realistisesti ja jäätävästi. "Niin tuliko sulle nyt kaikki Sokokset vai ainoastaan Lahden... ...et jos sä oot niinku jonkinlainen konseptivastaava" ja "niin Susannallakin on tässä uudet kuviot..." "...ai niin totta!".

Näin helpostihan ne ilonaiheet usein lässähtävät. Parasta iloita itsekseen, ja toisten ihmisten innostuneet reaktiot ovat sitten vain plussaa, jos sellaisia sattuu saamaan. :D

Tottahan se homohomma oli. Lapsenlapsi laittoi tietokonetta kuntoon ja mummo sanoi että siihen levähtää kikkelin kuvia. Tähän nuorukainen totesi että vaarin pitäisi opetella sulkemaan ruutu ruksista eikä viivasta. 

Vierailija kirjoitti:

Toisen siskoksen uusi työtehtävä oli käsitelty aika realistisesti ja jäätävästi. "Niin tuliko sulle nyt kaikki Sokokset vai ainoastaan Lahden... ...et jos sä oot niinku jonkinlainen konseptivastaava" ja "niin Susannallakin on tässä uudet kuviot..." "...ai niin totta!".

Näin helpostihan ne ilonaiheet usein lässähtävät. Parasta iloita itsekseen, ja toisten ihmisten innostuneet reaktiot ovat sitten vain plussaa, jos sellaisia sattuu saamaan. :D

Must noi siskosten jutut oli ihan parhaita. Jatkuvaa naljailua, mut saunassa oli henkevät keskustelut

Vierailija kirjoitti:

Kahdesti katsoin. Yhtä tyhjänpäiväistä. Ei mitään eeikoista, ei edes juonta. Höh.

Taidat olla hieman yksinkertainen tai et kykene pohtimaan ja keskittymään asioihin. Asiat pitää olla rautalangasta väännettyä tai sitten jotain hirveää älämölöä ja räiskintää.

Ahdistava elokuva. Onko suomalaisissa perheissä oikeasti tuollaista. Ei mitään tunteita. Ei iloa ei surua. Kaikki näyttää samalta. Ei mikään ihme, että on syrjäytymistä ja masennusta. Ja surullista se miehen äidin kohtalo. Miksi ei mahtunut tähän pöytään? Ihan hirveää. Jos tämä on suomalaisuutta, niin en pysty koskaan samaistumaan tällaiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Ahdistava elokuva. Onko suomalaisissa perheissä oikeasti tuollaista. Ei mitään tunteita. Ei iloa ei surua. Kaikki näyttää samalta. Ei mikään ihme, että on syrjäytymistä ja masennusta. Ja surullista se miehen äidin kohtalo. Miksi ei mahtunut tähän pöytään? Ihan hirveää. Jos tämä on suomalaisuutta, niin en pysty koskaan samaistumaan tällaiseen. 

En muista, oliko miehen äiti jätetty tietoisesti kutsumatta vai mikä oli tilanne. Joka tapauksessa, jos nyt taas haetaan yhtymäkohtia todellisuuteen: oma leskeksi oleva äitini on sellainen, että kokee olevansa ylimääräinen ja jotenkin haitaksi, kun paikalla on veljeni perheen lisäksi veljeni appivanhemmat ja kälyjä, eikä tämä johdu toisten nihkeydestä vaan äitini "mitä mä siellä teen, niillä on kuitenkin omat jutut, antaa niiden nyt nauttia yhdessäolosta keskenään" -tapaisesta ajattelusta. Sitten uskaltaa jo pikkuisen hengittää, jos minäkin olen maisemissa ja meidät molemmat on kutsuttu, ja silloinkin saa vääntää, että kyllä he oikeasti haluavat että me molemmat tulemme paikalle enkä vain minä.

^Tarkoitin siis "leskeksi jäänyt äitini"

Oli surkea elokuva,huonoa ja mautonta huumoria.

Katsoin Mummolan Areenasta eilen ja hämmästyin: olipa epäelokuvallinen elokuva. Siitä puuttuivat elokuvalliset elementit lähes täysin kuten visuaaliset kamera-ajot, lähikuvat kasvoista, maisemien kuvaaminen jotenkin orgaanisesti yhteydessä musiikkiin. Elokuva oli näkyvistä paloista tehty, se liikkui töksähdellen, ei liukuen. Tämä olisi voinut olla kuunnelma, eikä mitään olisi menetetty.

Esim. jouluateriaa kamera kuvasti vain yhdestä asemasta, aika etäältä. Miksi katsoja kiinnostuisi näistä ihmisistä? Puhujia ei kertaakaan zoomattu esiin, ainakaan muistaakseni.

Se että hahmoista ei ollut lähikuvia, vaikeutti heihin samaistumista. Jäin välinpitämättömäksi heille. Vanhan avioparin suhteen pitkiä juonteita ei kaivettu esiin ja osoitettu. Tosin naisen puheen hallitseva rooli kyllä tuotiin ilmi. Esim. kun mies oli kahvilla menneisyydestä tutun ja harvinaisen yllätysvieraansa kanssa ja vaimo tuli kotiin, keskustelu siirtyi naisen hallintaan, yhdentekevään niitä-näitä -jutusteluun. Mies jäi sitten alakuloisena katsomaan vieraansa poistuvan auton perään.

En halua loukata kenenkään Mummola-elokuvakokemusta, mutta arvostan myös elokuvallisia keinoja, en pelkästään juonta ja henkilöitä. Ihmetyttää, että v. 1987 syntynyt ohjaaja-käsikirjoittaja halusi tehdä noin epävisuaalisen elokuvan, kun kuitenkin kuuluu jossain määrin visuaaliseen sukupolveen jo.

Luulen, että elokuva sai Jussin vuoden parhaasta elokuvasta nimenomaan aiheensa ja naisnäkökulmansa ansiosta, ei elokuvallisista seikoista. Niiden puute teki elokuvasta minulle puuduttavan pitkäveteisen.

Huonoa näyttelijäntyötä. Näyttelijät olisivat voineet perehtyä paremmin alkoholismiin ja läheisten tuntoihin, tietoa on paljon. Ei yhtään uskottavaa. Jopa Knihtilä oli pettymys.