Teini 14-v oli yöllä

Se on sitten lasu tehtävä ja välittömästi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.

En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...

Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?

Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.

Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle

Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..

Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.

Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.

Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.

Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.

Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.

Minä ajattelen niin, että vanhempien ja lasten ei tarvitse, eikä tule olla kavereita. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa oikean ja väärän, opettaa ottamaan vastuuta itsestä ja muista ja lopulta *potkaisee* pärjäämään omillaan (hyvässä).

En itse usko siihen, että vanhempi-lapsi suhteessa tarvitsee aina olla täysin avoin ja kaikesta keskustella; minusta on tervettäkin, että aikuistuva lapsi alkaa elää lopulta omaa elämäänsä ja pitää omia intiimejä juttuja itsellään. Eikä se tarkoita sitä, ettäkö välit olisivat silloin jotenkin puutteelliset.

Minä vain koen sen niin, että liian siloteltu tie muuttuu lopulta tuskaisen kivikkoiseksi, ja ongelmat löytyy edestä lopulta.

Onko keskusteluyhteys siloittelua ja kaveeraamista? Onko se huono asia että nuori uskaltaa jakaa vanhemmalleen myös niitä intiimejä asioita?

Vanhemman tehtävä on nimenomaan ohjata ja neuvoa ja opettaa lapsen itsensä tekemään oikeat ratkaisut ja luottamaan itseensä.

Se että vanhemmat lyttää heti kun nuori tekee virheen niin mitähän siitäkin seuraa? Ei varmaan kovin hyvää itsetuntoa ainakaan tai luottamusta siihen että osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Oppii myös sen ettei pahimmista mokistaan edes kerro.

Toki riippuu nuoresta minkä tyyppisten ongelmien kanssa painitaan että onko oikea osoite "kasvatuslaitos" vai pärjätäänkö ihan keskustelemalla ja ohjaamalla oikeaan suuntaan ilman painostusta mutta sitäkin voi miettiä sitten että missä menty vikaan jos nuori on tasoa "kasvatusoppilaitos"

Olen eri jolta kysyit.

Ei se hyvänen aika ole lyttäämistä, jos vaaditaan nuorta ns. tilille, mitä ihmettä?

Eikä myöskään äänen korottaminen, ja nuhtelu ole lyttäämistä. Se on seuraus omasta toiminnasta.

Häpeän tunne omista hölmöilyistä, ja niistä tilille joutuminen oli juuri se mekanismi, että ei halunnut toistaa niitä. Esimerkiksi, kun jäi kiinni näpistämisestä, seuraus oli tiukka puhuttelu ja vanhemman kanssa kauppaan palauttamaan/hyvittämään tuote. Eipähän tullut tehtyä toiste, kun hävetti niin perkaleesti.

Sanoitatte tunteitanne yhdessä 245 min viikossa niin ymmärrätte itseänne ja toisianne paremmin.

Pitää noihin puuttua jämäkästi, jos haluaa lisätä teinin turvallisuudentunnetta. Koulumaailmassa näkee niin paljon heitä, joiden kotona ei jakseta välittää ja puuttua. 

Miksi se teinin kaveri on tullut teille 3.30?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä joskus 15-vuotiaana en saanut yöllä unta. Valvoin aikani ja sitten lähdin kävelylle, kun oli kaunis kesäyö ja en jaksanut kökkiä sisällä. Aattelin, että kotiintuloaika on se, että jos olet jossain, niin siihen mennessä pitää kotiin tulla, mutta että kotoa saa lähteä ulos kyllä senkin jälkeen. Mutta jossain vaiheessa oli äiti nyt kuitenkin havainnut, että olin ulkona ja kauhea huuto tuli. Mun mielestä aiheettomasti, totta kai, koska ei mua oltu kielletty ikinä lähtemästä yöllä ulos ja koska mä en tosiaankaan ollut nyt missään epämääräisessä paikassa, vaan kävelyllä. 

No eikö järki sen vertaa sano että tietysti vanhemmat huolestui kun ei tienneet missä olit?

Ajattele jos omat vanhempasi olisivat häipyneet yöllä jonnekin?

Kyllä 15-vuotiaan pitää ymmärtää mikä on kotiintuloaika.

Mä varmaan ajattelin, että ne nukkuu. 

Mä olin aina kotona ajoissa, mutta kuten selitin, niin mun logiikan mukaan se, että lähti yöllä ulos oli eri asia. Mähän olin jo kotona ollut pitkän aikaa, kunnes ajattelin lähteä kävelylle. Edelleenkin aikuisena pidän sitä, että yöllä lähtee kävelylle eri asiana kuin sitä, että ei tule kotiin ajoissa. Omille lapsille olen sanonut, että jos yöllä ei nukuta, niin voi mennä ulos, mutta pitää pysyä omalla pihalla. 

15-vuotiaana on ihminen vielä lapsi, aivot eivät toimi kuin aikuisella. 

Vierailija kirjoitti:

Pitää noihin puuttua jämäkästi, jos haluaa lisätä teinin turvallisuudentunnetta. Koulumaailmassa näkee niin paljon heitä, joiden kotona ei jakseta välittää ja puuttua. 

Se on tärkeä tunne kasvavalle nuorelle, että tietää kotona jonkun odottavan ja pitävän rajoista kiinni. Vaikka se ärsyttääkin, mutta se luo kuitenkin sen tunteen, että asioilla on väliä.

Kyllä itsekin venytin rajoja kotiintuloajoissa joskus, mutta samalla pelotti, kumpi vanhemmista hurauttaa autolla hakemaan kyliltä pois - se nimittäin tapahtui, jos nuoria ei alkanut kuulua kotiin 😁 ja aina baarista kotiintullessa mutsi oli vähintäänkin hereillä, toisinaan vastassa..

"Lähtenyt kaverinsa luokse. Heräsin klo 3.30 ja teiniä ei näy kotona. Kaveri tuli just meille silloin, hänen pito olla meillä yötä teinin kanssa. Kaverin snäpin kautta paikannettiin teini ja käytiin hakemassa kotiin."

Voisko joku kääntää tämän Suomi-Nainen-Suomi- sanakirjalla? Mitä siis tapahtui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.

En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...

Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?

Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.

Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle

Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..

Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.

Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.

Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.

Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.

Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.

Jos ei tule rangaistusta, niin teinin on todella helppo vaan päättää olla kuuntelematta sitä keskustelua. Eli keskustelu ei välttämättä ole keskustelua ollenkaan vaan vanhemman yksipuolista jankkaamista. Lisäksi ylipäätään lapselle on hyvä opettaa, että jos tekee väärin, niin se on sovitettava rangaistuksen tai muun vastaavan kautta.

Minkälaisia rangaistuksia sinä saat jos mokaat?

Esim. töistä voi tulla potkut, asunnosta häätö ja vaikkapa ylinopeudesta sakot.

jätä se narsistisika!

Olet todella huono äiti. Mun teinit ei oo teinejä enää eikä koskaan ollut tuollaista. Ikinä en ole kysynyt ohjeita lasten kasvatukseen keltään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.

En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...

Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?

Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.

Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle

Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..

Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.

Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.

Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.

Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.

Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.

Jos ei tule rangaistusta, niin teinin on todella helppo vaan päättää olla kuuntelematta sitä keskustelua. Eli keskustelu ei välttämättä ole keskustelua ollenkaan vaan vanhemman yksipuolista jankkaamista. Lisäksi ylipäätään lapselle on hyvä opettaa, että jos tekee väärin, niin se on sovitettava rangaistuksen tai muun vastaavan kautta.

Minkälaisia rangaistuksia sinä saat jos mokaat?

Esim. töistä voi tulla potkut, asunnosta häätö ja vaikkapa ylinopeudesta sakot.

Joo ja sitten noista sinua rangaistaan miten?

Vs jos teinisi saisi koulusta porttikiellon tai sakot poliisilta?

Vierailija kirjoitti:

Olet todella huono äiti. Mun teinit ei oo teinejä enää eikä koskaan ollut tuollaista. Ikinä en ole kysynyt ohjeita lasten kasvatukseen keltään.

Helppo huudella helppojen teinien vanhempana!

Munkaan lapset ei teineinä käyttäytyneet huonosti. Ovat rauhallisia eikä ikinä riidelty. Oli hyviä keskusteluita ja asioista juteltiin ja neuvoin oman elämänkokemukseni puitteissa.

Mun lapset on perusluonteeltaan rauhallisia. Kaikki eivät ole. En ollut minäkään aikanani ja karkailin öisin ikkunasta. En vaan jäänyt ikinä kiinni. Ihan hyvät vanhemmat mulla oli/on ja pidetään edelleen tiiviisti yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä joskus 15-vuotiaana en saanut yöllä unta. Valvoin aikani ja sitten lähdin kävelylle, kun oli kaunis kesäyö ja en jaksanut kökkiä sisällä. Aattelin, että kotiintuloaika on se, että jos olet jossain, niin siihen mennessä pitää kotiin tulla, mutta että kotoa saa lähteä ulos kyllä senkin jälkeen. Mutta jossain vaiheessa oli äiti nyt kuitenkin havainnut, että olin ulkona ja kauhea huuto tuli. Mun mielestä aiheettomasti, totta kai, koska ei mua oltu kielletty ikinä lähtemästä yöllä ulos ja koska mä en tosiaankaan ollut nyt missään epämääräisessä paikassa, vaan kävelyllä. 

No eikö järki sen vertaa sano että tietysti vanhemmat huolestui kun ei tienneet missä olit?

Ajattele jos omat vanhempasi olisivat häipyneet yöllä jonnekin?

Kyllä 15-vuotiaan pitää ymmärtää mikä on kotiintuloaika.

Mä varmaan ajattelin, että ne nukkuu. 

Mä olin aina kotona ajoissa, mutta kuten selitin, niin mun logiikan mukaan se, että lähti yöllä ulos oli eri asia. Mähän olin jo kotona ollut pitkän aikaa, kunnes ajattelin lähteä kävelylle. Edelleenkin aikuisena pidän sitä, että yöllä lähtee kävelylle eri asiana kuin sitä, että ei tule kotiin ajoissa. Omille lapsille olen sanonut, että jos yöllä ei nukuta, niin voi mennä ulos, mutta pitää pysyä omalla pihalla. 

15-vuotiaana on ihminen vielä lapsi, aivot eivät toimi kuin aikuisella. 

Minä tein muuten teininä ihan samaa. Lähdin usein kesäöinä pyöräilemään, joskus menin läheisen järven laiturille polttamaan tupakkaa ja lukemaan. Mulle ei kyllä koskaan tullut tästä huutoja, mutta eipä ollut mitään virallista kotiintuloaikaakaan. Asuin rauhallisella ja turvallisella alueella, yleensä en edes kohdannut ketään muita ihmisiä, joten en osannut ajatella, että tuossa olisi mitään turvatonta.

Vierailija kirjoitti:

Juurikin mietin tuota! Säikähdin että missä teini on, kun ei ollut kotona.

Mietin että olisiko sopiva rangaistus, ettei nyt tule kavereita yöksi? Meillä on ollut kesällä paljon teinejä yötä ja tulen hyvin juttuun nuorten kanssa.

Ap

En ole koskaan ymmärtänyt teinien rankaisemista, vaikka typeryyksiä ovat meidänkin teinit aikoinaan tehneet. Ole iloinen ja onnellinen, että teillä on käynyt teinejä ja näin olet päässyt tutustumaan oman teinisi ystäviin. On todella tärkeää, että tuntee ne teinit, joiden kanssa oma teini liikkuu. 

Jutelkaa asia auki - puolin ja toisin - ja vähän tarkemmat säännöt seuraavalle yökyläilylle. 

Minäkin toivon, että teinin kanssa on semmoiset välit, että voi kertoa minulle mitä vaan asiaa ja voi tulla aina kotiin. Teini oli reppuselässä lähdössä kaverinsa kanssa kotiin kun toisen kaverin kanssa haettiin hänet. Heillä oli ollut kuulema tylsää niin olivat lähteneet kaverin luo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.

En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...

Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?

Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.

Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle

Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..

Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.

Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.

Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.

Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.

Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.

Minä ajattelen niin, että vanhempien ja lasten ei tarvitse, eikä tule olla kavereita. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa oikean ja väärän, opettaa ottamaan vastuuta itsestä ja muista ja lopulta *potkaisee* pärjäämään omillaan (hyvässä).

En itse usko siihen, että vanhempi-lapsi suhteessa tarvitsee aina olla täysin avoin ja kaikesta keskustella; minusta on tervettäkin, että aikuistuva lapsi alkaa elää lopulta omaa elämäänsä ja pitää omia intiimejä juttuja itsellään. Eikä se tarkoita sitä, ettäkö välit olisivat silloin jotenkin puutteelliset.

Minä vain koen sen niin, että liian siloteltu tie muuttuu lopulta tuskaisen kivikkoiseksi, ja ongelmat löytyy edestä lopulta.

Onko keskusteluyhteys siloittelua ja kaveeraamista? Onko se huono asia että nuori uskaltaa jakaa vanhemmalleen myös niitä intiimejä asioita?

Vanhemman tehtävä on nimenomaan ohjata ja neuvoa ja opettaa lapsen itsensä tekemään oikeat ratkaisut ja luottamaan itseensä.

Se että vanhemmat lyttää heti kun nuori tekee virheen niin mitähän siitäkin seuraa? Ei varmaan kovin hyvää itsetuntoa ainakaan tai luottamusta siihen että osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Oppii myös sen ettei pahimmista mokistaan edes kerro.

Toki riippuu nuoresta minkä tyyppisten ongelmien kanssa painitaan että onko oikea osoite "kasvatuslaitos" vai pärjätäänkö ihan keskustelemalla ja ohjaamalla oikeaan suuntaan ilman painostusta mutta sitäkin voi miettiä sitten että missä menty vikaan jos nuori on tasoa "kasvatusoppilaitos"

Olen eri jolta kysyit.

Ei se hyvänen aika ole lyttäämistä, jos vaaditaan nuorta ns. tilille, mitä ihmettä?

Eikä myöskään äänen korottaminen, ja nuhtelu ole lyttäämistä. Se on seuraus omasta toiminnasta.

Häpeän tunne omista hölmöilyistä, ja niistä tilille joutuminen oli juuri se mekanismi, että ei halunnut toistaa niitä. Esimerkiksi, kun jäi kiinni näpistämisestä, seuraus oli tiukka puhuttelu ja vanhemman kanssa kauppaan palauttamaan/hyvittämään tuote. Eipähän tullut tehtyä toiste, kun hävetti niin perkaleesti.

Toki kaikki ollaan yksilöitä ja se mikä toimii yjdelle ei toimi toiselle. Mullakin tietysti kokemusta vain kolmesta teini-ikäisestä joista 2 jo sen iän ylittänyt.

Mutta itselle ei tulisi mieleenkään huutaa omille teineille. Eikä tulisi mieleen sekään että he korottaisivat ääntään minulle tai tiuskisittaisiin tai paiskottaisiin ovia.

Kaikesta on selvitty juttelemalla. Toki mitään isompia hölmöilyitä ei juurikaan ole ollut ja jos on jotain niin niistä on kerrottu mulle ja sen jälkeen ollaan niistä puhuttu ja asia on ollut sillä selvä. Kerran on yksi jäänyt kiinni kaupasta varastamisesta. Ei ollut ihan teini vielä silloin. Siitäkin juteltiin ilman syyllistämistä ja huutoa tai äänen korotusta. Käytiin kaupassa ja asia sovittiin kauppiaan kanssa. Ei varastanut enää toiste.

Mua itseä on kasvatettu tolleen että häpesin hölmöilyjäni. Musta on kasvanut sellainen aikuinen jota hävettää mokat ja jään miettimään niitä pitkäksi aikaa ja itsetuntokin ollut vähän niin ja näin. Vaikka mullakin on hyvät välit vanhempiini edelleen niin ei meillä oo niin läheiset välit kuitenkaan mitä mulla on omiin lapsiini. Varsinkin isäni rangaistuksia pelkäsin ja häneen on etäisemmät välit.

Siis kuka oli kenenkin kaveri, joka oli menossa kaverin luo? Ihan sikin sokin kuvio, ei tuohon uskalla neuvoja antaa. Saattaa mennä vielä kimurantimmaksi koko tapahtuma.

Lastensuojelu auttaa vaikeiden lasten kanssa. Voit anttaa lapsesi sijoitukseen ja saat hänet takaisin kun tilanne on rauhoittunut. 2 viikkoa taitaa olla minimi ja puoli vuotta maksimi. Et ole vastuussa silloin lapsen hyvinvointiin liittyvistä asioita vaan sijoituspaikka sekä Sosiaalihuolto ja sosiaalitoimi. Voit lähteä Kanarialle lomille jos työt joustavat.

Vierailija kirjoitti:

Onko teinien vanhempia kommentoimaan asiaa?

Ap

No ei meidän teinit ole toiminut noin.