Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Teini 14-v oli yöllä
07.08.2023 |
Lähtenyt kaverinsa luokse. Heräsin klo 3.30 ja teiniä ei näy kotona. Kaveri tuli just meille silloin, hänen pito olla meillä yötä teinin kanssa. Kaverin snäpin kautta paikannettiin teini ja käytiin hakemassa kotiin.
Sanoin teinille, että aamulla jutellaan asiasta. Mietin, että annan teinin alkuun itsensä kertoa minkä on sopiva rangaistus. Mutta miten te ajattelette, mikä olisi sopiva rangaistus? Aiemmin teini on ollut kiltisti kotona ajallaan.
Kommentit (60)
Minä joskus 15-vuotiaana en saanut yöllä unta. Valvoin aikani ja sitten lähdin kävelylle, kun oli kaunis kesäyö ja en jaksanut kökkiä sisällä. Aattelin, että kotiintuloaika on se, että jos olet jossain, niin siihen mennessä pitää kotiin tulla, mutta että kotoa saa lähteä ulos kyllä senkin jälkeen. Mutta jossain vaiheessa oli äiti nyt kuitenkin havainnut, että olin ulkona ja kauhea huuto tuli. Mun mielestä aiheettomasti, totta kai, koska ei mua oltu kielletty ikinä lähtemästä yöllä ulos ja koska mä en tosiaankaan ollut nyt missään epämääräisessä paikassa, vaan kävelyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsikö joku tuosta aloituksesta jotain?
Taisi TEININ lähiomaista huolestuttaa, kun TEINI oli jossakin muualla kuin kotonaan yötä.
TEINI oli jonkun toisen TEININ luona vaikka joku muu TEINI tuli kylään keskellä yötä ja sitten tämä TEININ omainen tämän TEININ TEINIkaverin kanssa lähtivät noutamaan TEINIÄ tämän väärän TEININ luota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Joo, en raivoa teinille. Juttelen ja kerron miten olisin toivonut hänen käyttäytyvän. Kiitos hyvistä viesteistä!
Mä olen kahden täysi-ikäisen tyttären äiti ja olen aina pyrkinyt puhumaan ja neuvomaan, en tuomitsemaan.
Se on ollut hyvä tie, he ovat uskaltaneet kertoa mulle asioita.
Luotan heihin, mutta kyllähän sitä elämässä pitää vähän ohjeistaa että mitä tehdä.
Ihania tyttäriä ovat .
Hyviä kommentteja täällä! Kiitos edelleen!
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.
Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.
Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.
Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.
Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.
Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.
Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.
Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.
Jos ei tule rangaistusta, niin teinin on todella helppo vaan päättää olla kuuntelematta sitä keskustelua. Eli keskustelu ei välttämättä ole keskustelua ollenkaan vaan vanhemman yksipuolista jankkaamista. Lisäksi ylipäätään lapselle on hyvä opettaa, että jos tekee väärin, niin se on sovitettava rangaistuksen tai muun vastaavan kautta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.
Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.
Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.
Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.
Minä ajattelen niin, että vanhempien ja lasten ei tarvitse, eikä tule olla kavereita. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa oikean ja väärän, opettaa ottamaan vastuuta itsestä ja muista ja lopulta *potkaisee* pärjäämään omillaan (hyvässä).
En itse usko siihen, että vanhempi-lapsi suhteessa tarvitsee aina olla täysin avoin ja kaikesta keskustella; minusta on tervettäkin, että aikuistuva lapsi alkaa elää lopulta omaa elämäänsä ja pitää omia intiimejä juttuja itsellään. Eikä se tarkoita sitä, ettäkö välit olisivat silloin jotenkin puutteelliset.
Minä vain koen sen niin, että liian siloteltu tie muuttuu lopulta tuskaisen kivikkoiseksi, ja ongelmat löytyy edestä lopulta.
Vierailija kirjoitti:
Huh,nyt on jo 23astetta.
Kyllä tulee olemaan hieno päivä 🌝
Kiitos kun laitoit juuri tähän palstaan. Kun siitä ei puhutakkaan missään muualla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä joskus 15-vuotiaana en saanut yöllä unta. Valvoin aikani ja sitten lähdin kävelylle, kun oli kaunis kesäyö ja en jaksanut kökkiä sisällä. Aattelin, että kotiintuloaika on se, että jos olet jossain, niin siihen mennessä pitää kotiin tulla, mutta että kotoa saa lähteä ulos kyllä senkin jälkeen. Mutta jossain vaiheessa oli äiti nyt kuitenkin havainnut, että olin ulkona ja kauhea huuto tuli. Mun mielestä aiheettomasti, totta kai, koska ei mua oltu kielletty ikinä lähtemästä yöllä ulos ja koska mä en tosiaankaan ollut nyt missään epämääräisessä paikassa, vaan kävelyllä.
No eikö järki sen vertaa sano että tietysti vanhemmat huolestui kun ei tienneet missä olit?
Ajattele jos omat vanhempasi olisivat häipyneet yöllä jonnekin?
Kyllä 15-vuotiaan pitää ymmärtää mikä on kotiintuloaika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se rankaisemalla parane. Kesksutele asiasta ja kuuntele ja annan neuvoja.
)Totta kai pitää rangaista. Ihminen on sellainen olento, ettei se muuten usko. Vähintään normaalilla järjellä varustetut ottavat siitä opikseen, tyhmät eivät opi millään. Siksi tyhmimmät yksilöt voisi sulloa jonnekin kaukaiselle saarelle oman onnensa nojaan.
14 vuotias .Muistan kuin itse hiivin erään pojan kanssa ulos ja olimme teltassa pussailemassa.
Ei kai se parane jos aletaan raivoamaan tästä.Voi rauhallisesti kysyä mitä tapahtui ja miten tulevaisuudessa. Ja voi antaa lapselle mahdollisuuden siihen että luottamuksella uskaltaa puhua vanhempien kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.
Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.
Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.
Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.
Minä ajattelen niin, että vanhempien ja lasten ei tarvitse, eikä tule olla kavereita. Vanhempi asettaa rajat, ohjaa oikean ja väärän, opettaa ottamaan vastuuta itsestä ja muista ja lopulta *potkaisee* pärjäämään omillaan (hyvässä).
En itse usko siihen, että vanhempi-lapsi suhteessa tarvitsee aina olla täysin avoin ja kaikesta keskustella; minusta on tervettäkin, että aikuistuva lapsi alkaa elää lopulta omaa elämäänsä ja pitää omia intiimejä juttuja itsellään. Eikä se tarkoita sitä, ettäkö välit olisivat silloin jotenkin puutteelliset.
Minä vain koen sen niin, että liian siloteltu tie muuttuu lopulta tuskaisen kivikkoiseksi, ja ongelmat löytyy edestä lopulta.
Onko keskusteluyhteys siloittelua ja kaveeraamista? Onko se huono asia että nuori uskaltaa jakaa vanhemmalleen myös niitä intiimejä asioita?
Vanhemman tehtävä on nimenomaan ohjata ja neuvoa ja opettaa lapsen itsensä tekemään oikeat ratkaisut ja luottamaan itseensä.
Se että vanhemmat lyttää heti kun nuori tekee virheen niin mitähän siitäkin seuraa? Ei varmaan kovin hyvää itsetuntoa ainakaan tai luottamusta siihen että osaa tehdä oikeita ratkaisuja. Oppii myös sen ettei pahimmista mokistaan edes kerro.
Toki riippuu nuoresta minkä tyyppisten ongelmien kanssa painitaan että onko oikea osoite "kasvatuslaitos" vai pärjätäänkö ihan keskustelemalla ja ohjaamalla oikeaan suuntaan ilman painostusta mutta sitäkin voi miettiä sitten että missä menty vikaan jos nuori on tasoa "kasvatusoppilaitos"
Olen eri jolta kysyit.
Vierailija kirjoitti:
Onko teinien vanhempia kommentoimaan asiaa?
Ap
Meillä ihan normaalia toimintaa. Luultavasti myös muissa perheissä. Älä stressaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi teille tuli vieras teini yöllä klo 3.30, jonka ilmeisesti piti olla teillä yötä? Varmaan keskustelun paikka hänenkin vanhempiensa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ettei vain huumeet olisi kuvioissa?
Just joo, hetihän se sitä tarkoittaa :D
Siis häh tosi sekava juttu. Lapsesi kaveri tuli teille yöllä ilman lastasi? Minne oma lapsesi oli jäännyt?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä lähestyisi asiaa niin, että kertoisin hänelle miksi olisi hyvä kertoa mihin menee.
En raivoaisi, en huutaisi, en rankaisisi...
Kertoisin, että äitinä se on huolestuttavaa, jos ei tiedä missä lapsi on. Voihan se olla, että hän on ajatellut ettei halua häiritä teitä kun nukutte?
Ja sitten sanoisin, että ymmärrän että on kivaa ja kohta alkaa koulu ja varmaan mukava viettää viimeiset päivät kavereiden kaa.
Ap älä pura sitä omaa menettämisen pelkoasi häneen rankaisemalla. vaan puhu kuin puhuisit toiselle tasavertaiselle ihmiselle
Ihan oikeasti? Aina vaan pehmeillen ja silitellen? Ei edes ääntä saa korottaa, koska sehän voisi trauman aiheuttaa pienelle pallerolle..
Kyllä mä omasta nuoruudesta muistan parhaiten ne tötöilyjen seuraukset, kun sain tuta vanhempien/isovanhempien suuttumuksen ja pettymyksen; ihan verbaalisesti. Helv etti että enää ei saa edes vastuuta ja selityksiä vaatia nuorilta.Mitähän raivoamisella ja rangaistuksella saavuttaa? sen, että ei koskaan enää uskalla kertoa mitään.
Kun puhutaan asiat, kerrotaan vanhemman kanta, miltä tuntuu tai miksi vanhempi haluaa tietää missä on jne.
Näin luodaan keskustelu yhteys teinin kanssa. Häntä kuunnellaan ja samalla tietty vastuu siitä miten toimia.
Näin luottamusta rakennetaan. ei rankaisua, ei raivoa vaan kuuntelua ja neuvoa.
Jos ei tule rangaistusta, niin teinin on todella helppo vaan päättää olla kuuntelematta sitä keskustelua. Eli keskustelu ei välttämättä ole keskustelua ollenkaan vaan vanhemman yksipuolista jankkaamista. Lisäksi ylipäätään lapselle on hyvä opettaa, että jos tekee väärin, niin se on sovitettava rangaistuksen tai muun vastaavan kautta.
Minkälaisia rangaistuksia sinä saat jos mokaat?
Tarviiko aina hakea vastakkainasettelua?
Vierailija kirjoitti:
Siis häh tosi sekava juttu. Lapsesi kaveri tuli teille yöllä ilman lastasi? Minne oma lapsesi oli jäännyt?
Tarkkailisin tuota kaveria jolla oli yksin pokkaa tulla teille, ja varmaan dramatisoi tyttäresi katoamisen. Luultavasti jokin persoonallisuushäiriö. En antaisi oman lapseni olla tuon kaveri
Alue: Aihe vapaa
Keskustelusin asiasta kuten suunnitteletkin jo. Kertoisin miltä se itsestä tuntuu se kun toinen häipyy teille tietymättömille ja koittaisin asettaa teiniä minun asemaan. Puhuisin luottamuksesta ja toisten kunnioittamisesta. Siitä että asiat toimii parhaiten niin että pytytään molemmat luottamaan toisiimme ja keskusteluyhteys säilyy kumpaankin suuntaan. Mielellään keskustelu niin että siinä molemmat antaa näkökantoja ja keskustelu pysyy ajatusten vaihtona eikä sellaisena että vanhempi paasaa ja teini ajattelee mielessään että joopa joo eipä tuokaan mistään mitään tiedä.
Myös sen teinin täytyy pystyä luottamaan aikuiseen ja siihen että aikuinen tietää oikeasti mikä on hyväksi. Rangaistusten, kieltojen ja sääntöjen täytyy tuntua kaikista oikeudenmukaisilta ja sellaisilta että ne auttavat sitä teiniä kasvamaan ja tekemään itsenäisesti ne oikeat päätökset.