Mitä te teette kun ette jaksaisi lastenne seuraa, mutta on vaan pakko?

Kolmevuotiaat osaa olla rasitravi. Se on kuitenkin tosi, että lapsen ohjelmatoimistona ei kuulu eikä tarvitse kenenkään toimia. Reagoimalla jokaisen änöhdykswdn opetat vain lapsellesi sen, että sinulla ei ole minkäänlaisia rajoja ja olet aina käytettävissä.

Välillä saa mennä myös sieltä mistä auta on matalin. Siinä ei vahingoitu äiti eikä lapsi.

Pahempaa vahinkoa saa aikaan hermo kireällä oleva yliväsynyt äiti, joka yrittää liikaa.

Älä vaan väsyneenä usko näitä trolleja täällä. Armollisuutta itsellesi. Täydellisiä superäitejä ei ole olemassakaan.

Jos ap väsyneenä kysyy täältä neuvoa, niin silloin ei liene voimavaroja alkaa opettamaan lapselle yksinoloa ja leikkimistä ? Sen aika on myöhemmin.

Kun on oikein väsynyt ja kyllästynyt tenavaansa, oli hän sitten kuinka valloittava napero tahansa niin silloin mennään helpoimman kautta.

Karjaisen että nyt se turpa kiinni!

Ite teit ja yhteiskunta maksaa siitä sulle, älä valita!

Laskeudun lapsen tasolle ja sanon että rakas lapseni, olet kallein aarteeni mitä minulla on , mutta nyt on käynyt niin että olen vain ihan s aatanan väsynyt ja loppu tuohon sinun jatkuvaan puhumiseesi. Että olisitko niin hyvä että pitäisit leipäläpesi kiinni. Kiitos ja näkemiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla otti silmään tuo, ettei osaa olla itekseen yhtään. Onko se nyt vaan tämän hetken juttu, vaiko yleensä?

Siinä mennään kyllä pieleen, että lapsi opetetaan siihen, että aikuiset keksii koko ajan tekemistä. Lapsikin voi välillä vaan olla. Eikä se vaihtoehto aina voi olla ruudut.

Omaa itsenäistä leikkiä, piirtämistä, värittämistä, kirja... sellaista hissukseen oloa. Sekin pitää osalle muksuista opettaa.

Jos on vaan tästä hetkestä kyse, niin sitten vaan on pakko aikuisen jaksaa. Eihän niitä asioita hetkessä opi. Joo, äiti on välillä väsy, on pätevä juttu, jos se on jo opetettu lapselle. Ei sekään ymmärrys hetkessä sujahda, että mitä kaikkea se tarkoittaa.

Ehkä vielä pihalle meno helpottais kumpaakin. Muksu pääsis juoksentelemaan energiaansa ja äiti vähän happea piristyäkseen.

Kertoisitko miten sitä yksin leikkimistä opetetaan? Olen satoja kertoja laittanut leikin aluille/antanut värityskirjan/tarrakirjan tai muuta, mutta lapsi ei vaan leiki yksin. Hän roikkuu jalassani tai yrittää kiivetä päälleni. Miten tässä tilanteessa opetan olemaan yksin?

Lopeta tuo. Tuollainen alkuun laittaminen tarkoittaa, että sä olet toiminnan päättänyt. Joten sen takia sua vaaditaan siihen mukaan.

Tai pahimmassa tapauksessa olet antanut useita vaihtoehtoja, josta lapsi ei sitten osaa päättää. Tuon ikäinen menee helposti lukkoon ja sitten alkaa kiukuttelu.

Sanot, että teillä on kummallakin nyt oma hetki. Sitten jäät pötkölleen lähettyville tai esim kirjan kanssa.

Miten ihmiset saatte ruokaa tai yhtään mitään tehtyä, jos sallitte roikkumiset ja kiipeilyt?

Tää on ihan järkyttävää kun lapsille ei uskalleta olla enää edes vanhempia 😤

Vierailija kirjoitti:

Jos ap väsyneenä kysyy täältä neuvoa, niin silloin ei liene voimavaroja alkaa opettamaan lapselle yksinoloa ja leikkimistä ? Sen aika on myöhemmin.

Kun on oikein väsynyt ja kyllästynyt tenavaansa, oli hän sitten kuinka valloittava napero tahansa niin silloin mennään helpoimman kautta.

Ohjeita on tullut ihan kivasti. Tuskin sitä kaikkien kannattaa kirjoitella, että ruutujen ääreen muksu ja itse löjöön? Ehkä sitä voi neuvoa tulevaisuuteen toisenlaisia vaihtoehtoja? Siten miten itse pääsee helpomalla, kun se väsy taas iskee.

Tuskin kaikkea kannattaa lukea niin mustavalkoisesti ja ottaa itseensä.

Itse olin nuorien vanhempien vahinkolapsi. Jäin ainoaksi lapseksi. Kituuttivat yhdessä parikymmentä vuotta. Olin aina vanhemmilleni epätoivottua seuraa. Minun pelkkä olemassaolonikin selvästi ärsytti heitä. Omassa perheen kodissakin minun käskettiin olla hiljaa ja olla omassa huoneessa. Käytännössä siis asuin lapsuuteni ja nuoruuteni huoneessani. Välillä kävin tarpeen mukaan muualla asunnossa. Toki karttelin isääni henkisen ja fyysisen väkivallan takia.

Muille lapsille vanhempani olivat kyllä ystävällisiä, mutta minua inhottiin. Tuo särki sydämeni. Äitiäni ulkopuoliset (mm. sukulaiset) pitävät mukavana ja sydämellisenä ihmisenä. Heillä ei ole mitään käsitystä siitä, kuinka tunnekylmä hän oli äitinä. Eikä minua uskottaisi, jos kertoisin.

Minusta tuli katkeroitunut yksineläjä, joka ei ole koskaan pystynyt muodostamaan normaalia parisuhdetta.

Älä ap ainakaan ota mallia minun vanhemmistani. Jos koet lapsesi riippakivenä, niin yritä olla häntä kohtaan edes neutraali. Ja ota välillä syliin tai halaa.

Lapsesi ei ole tehnyt päätöstä syntyä tähän maailmaan, vaan sinä olet se, joka on päättänyt hänet synnyttää tänne. Ole siis aikuinen ja ķanna vastuusi mitä tulee käytökseen lastasi kohtaan. Sinun kuuluu olla henkisesti turvallinen ja kannustava. Se on sitä henkistä pääomaa, joka kantaa lasta läpi aikuisuuden.

Anteeksi vuodatukseni. Meni vain niin tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ap väsyneenä kysyy täältä neuvoa, niin silloin ei liene voimavaroja alkaa opettamaan lapselle yksinoloa ja leikkimistä ? Sen aika on myöhemmin.

Kun on oikein väsynyt ja kyllästynyt tenavaansa, oli hän sitten kuinka valloittava napero tahansa niin silloin mennään helpoimman kautta.

Ohjeita on tullut ihan kivasti. Tuskin sitä kaikkien kannattaa kirjoitella, että ruutujen ääreen muksu ja itse löjöön? Ehkä sitä voi neuvoa tulevaisuuteen toisenlaisia vaihtoehtoja? Siten miten itse pääsee helpomalla, kun se väsy taas iskee.

Tuskin kaikkea kannattaa lukea niin mustavalkoisesti ja ottaa itseensä.

Tuskin kannattaa tulla pätemään? Tuskin kannattaa haukkua kaikki muut äidit huonoiksi ja korostaa omaa erinomaisuuttaan?

On vaikeaa suhtautua semmoisiin neuvoihin kovin vakavasti. Kun kirjoitustyyli jo paljastaa millainen ihminen näitä neuvoja jakelee.

Ja p.s. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mammojen ainut vaihtoehto on siis ruudun tuijottaminen? Ei ihme, että on levottomia lapsia. Meillä toukokuussa 3 täyttänyt osaa leikkiä ihan itsenäisesti. Ei tarvita ruutuja siihen, että saan hetken "lepoaikaa". Laitan vain leikin alkuun ja lapsi jää keskittymään siihen, kun minä menen tekemään omia juttujani. 

Vau, me saatiin oikein Vuoden äiti tänne meidän huonojen mammojen keskuuteen! Tulkaa nyt katsomaan ja annetaan yhdessä oikein raikuvat aplodit 👏 👏

Ensimmäinen kasvatutaidoton näköjään ilmoittautui. Onnea tuleviin teinivuosiin, kun opetat lapsesi siihen, että äiti on aina satavilla ja käytettävissä!

Muuten hyvä tölväisy 👌 mutta olen jo pari lasta kasvattanut tuon iän yli. Ihan hyviä niistä tuli ja ei tarvinnut äidin olla käytettävissä kokoajan. Ehkä siksi annan ohjeita, kun on kokemusta. Äiti ei ole mikään ohjelmatoimisto, vaan ihan tavallinen inhimillinen ihminen. Sen voi kertoa myös niille omille lapsilleen.

Noista lähtökohdista luulisi, että osaat itsekin käyttäytyä kuin aikuinen etkä lällättelisi kuin 5-vuotias. Lisäksi luulisi, että ymmärrät, että on muitakin vaihtoehtoja kuin ruudut. Mutta näköjään et ole mitään oppinut, vaikka lapset olet jollain keinolla aikuisiksi saanut. 

Sanoo Vuoden äiti ja käyttäytyy itse kuin 3 vuotias hiekkalaatikolla? Vakuuttavaa.

En ole se, joksi minua luulet. Ensimmäinen kommenttini oli tuo, jossa puhuin kasvatustaidottomuudesta. Ei siitä tarvitse hernettä nenään vetää, että muut osaavat paremmin kuin sinä. Ja se pitää aina musitaa, että täällä kirjoittaa enemmän kuin yksi sinun lisäksesi. 

Yleensä nämä osaajat on niitä joiden lapset luonnostaan toimivat toivotulla tavalla. Lapset vaan ei aina toimi niin. Omani ei koskaan ole osannut olla yksin (ja kyllä tiedän, että pitäisi osata, mutta mitäs teet kun ei vaan ole). On jo koululainen ja supersosiaalinen laajan kaveripiirin omaava lapsi. Tuollaiset leikin aloitukset ei koskaan toimineet meillä, koska lapsi tuli heti perässä, jos tilanteesta yritti poistua. Ei todellakaan jäänyt yksin leikkimään. Jää nähtäväksi tuleeko hänestä viallinen aikuinen.

Lapselle voi opettaa rajat jo ennen kouluikää. Se, että kuvaan lastasi supersosiaaliseksi, viestii siitä, että olet opettanut lapsesi siihen, että hän on huomioin keskipiste ja koulussa hän jatkaa sitä keräämällä ympärilleen ihailijakaartin, joka jaksaa antaa hänelle jatkuvaa huomoita. Hyvin kasvatettu lapsi osaa antaa myös tilaa muille. Äidilleenkin. 

Vain Suomessa sosiaalisuus ja laaja verkosto nähdään jotenkin merkkinä ihmisen huonoudesta. Eiköhän se kasvatus ole kuitenkin mennyt ihan kohtuullisesti, kun kohta 10 vuotta olemme saaneet ammattikasvattajilta kehuja siitä miten hienosti lapsi toimii muiden kanssa ja esim päiväkodissa leikki onnistui kaikkien kanssa (oli muuten silloin myös tukilapsena toiselle lapselle). Eikä tässä ole enää vuosiin tarvinnut olla ohjelmatoimistona, joten omaa aikaa on taas ihan riittävästi, vaikka se pikkulapsi aika olikin raskas.

Telkkari, tabletti, palapeli, Duplot, piirtäminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mammojen ainut vaihtoehto on siis ruudun tuijottaminen? Ei ihme, että on levottomia lapsia. Meillä toukokuussa 3 täyttänyt osaa leikkiä ihan itsenäisesti. Ei tarvita ruutuja siihen, että saan hetken "lepoaikaa". Laitan vain leikin alkuun ja lapsi jää keskittymään siihen, kun minä menen tekemään omia juttujani. 

Vau, me saatiin oikein Vuoden äiti tänne meidän huonojen mammojen keskuuteen! Tulkaa nyt katsomaan ja annetaan yhdessä oikein raikuvat aplodit 👏 👏

Taidat itse olla niitä äityleitä, jotka ostavat älykännykän 5v pikkulapsille