Onko ok olla kertomatta omille kavereilleen että kärsii jostakin mielenterveydellisestä ongelmasta?

En ole itse viitsinut kuormittaa läheisiäni. Käyn terapiassa puhumassa mielenterveysongelmistani. Tuttavat ja ystävät ovat henkireikä joiden kanssa haluan tehdä ja puhua iloisista asioista.

Tosin omani eivät näy päällepäin, jos käyttäytyy erikoisesti voi kannattaa asiasta varmaankin mainita.

Kannattaa kertoa, ystävät varmasti huomaa muutoksen itsekin käytöksessä ja olemuksessa. Ja rupeavat ihmettelemään tai huolestumaan sinusta.

Loukkaantuisitko sinä, tai muut täällä, jos kaverit eivät kertoisi omistaan, ja miksi sitten?

On ihan ok olla kertomatta

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa kertoa, ystävät varmasti huomaa muutoksen itsekin käytöksessä ja olemuksessa. Ja rupeavat ihmettelemään tai huolestumaan sinusta.

Tai ottamaan etäisyyttä.

Ei sun terveysongelmat muille kuullu jos siitä ei ole haittaa niille. Yllättävän moni täysin normaalin oloinen ihminen on masentunut ja käy terapiassa.

No en minä nyt kavereille välttämättä kertoisi mitään kovin tärkeää ja henkilökohtaista, mutta ystävät olisivat eri juttu. Ystävän kanssa juttelen lähes kaikesta, myös niistä vaikeista asioista. Ystävän kanssa emme siis vain höpöttele, vaan keskustelemme puolin toisin hankalista ja mieltä painavista aiheistakin. Sitä varten ovat oikeat ystävät.

Kaverit ovat vain kavereita, esimerkiksi työkavereita, koulukavereita jne. ja he ovat vähän tuttuja läheisempiä, mutta ei paljoa. Toki jostakin kaverista saattaa tulla ystävä ajan kanssa.

Tietenkin jos joku kaverisi kertoo sinulle itsestään jonkun vaikean asian, niin silloin voit miettiä olisiko hän luotettava ihminen kuulemaan myös sinun vaikean asiasi. Joskus näin on ja siitä tulee hyvä olo, kun saa kerrottua tuollaisen asian jollekin. Usein kertomisen myötä löytyy myös ihmisiä, joilla on samoja asioita elämässään tai lähipiirissään, joten heiltä voi saada haluttua vertaistukea.

En enää kertoisi.

Ei tietenkään, ihmiset on nyt vaan sellaisia että hyödyntävät omaksi parhaakseen sen minkä saavat ja jokin kaverin mt-ongelma voi olla riittävän kiinnostava juttu jotta sen voi kertoa selän takana eteenpäin ja saada siitä hyvästä pointseja itselleen. 

Vierailija kirjoitti:

En ole itse viitsinut kuormittaa läheisiäni. Käyn terapiassa puhumassa mielenterveysongelmistani. Tuttavat ja ystävät ovat henkireikä joiden kanssa haluan tehdä ja puhua iloisista asioista.

Tosin omani eivät näy päällepäin, jos käyttäytyy erikoisesti voi kannattaa asiasta varmaankin mainita.

Tuo on totta kavereiden kanssa, mutta ainakaan minun juttuni ystävieni kanssa ei ole pelkkää iloa ja hyvää tuulta. Ei ystävienikään elämä ole pelkkää päivänpaistetta, joten tottakai he kertovat minulle niistä vaikeistakin asioista ja eri asioihin vaikuttavien juttujen taustoista. Ei jollakin viisikymppisellä elämä yleensä ole vain iloista kihertämistä ja hassuja tapauksia, vaan mukana on murheita ja tylsiäkin asioita.

Tuollainen "haluan tehdä ja puhua vain iloisista asioista" tuttavuus kuulostaa siis tosi pinnalliselta ja lapselliselta.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään, ihmiset on nyt vaan sellaisia että hyödyntävät omaksi parhaakseen sen minkä saavat ja jokin kaverin mt-ongelma voi olla riittävän kiinnostava juttu jotta sen voi kertoa selän takana eteenpäin ja saada siitä hyvästä pointseja itselleen. 

Eli sinäkin olet juuri sellainen, että hyödynnät muiden ahdingot ja juoruat? Silloin ehkä tosiaan kannattaa olla sinun seurassasi hiljaa, jos edes juttelee sinun kanssasi.

En kertoisi enää ikinä _mistään_ sairaudesta, olen totaalisen traumatisoitunut ihmisten pahuudesta.

Eivätköhän he huomaa tilanteen.

Vierailija kirjoitti:

En kertoisi enää ikinä _mistään_ sairaudesta, olen totaalisen traumatisoitunut ihmisten pahuudesta.

Koetko olevasi paha, kun pidät muita pahoina?

Valtaosa ihmisistä on onneksi normaaleja.

Riippuu ihan kaverista. Jos on todella luotettava ja avautuu myös omista ongelmistaan, niin ehkä voisin kertoa. Muuten en. En oikein luota enää ihmisiin.

No joo, nuo tuollainen mainitsemasi jutut ovat niin tavallisia ja yleisiä että niitä on todella monella ihmksellä ja jos ei heillä, niin heidän läheisellä saattaa jo ollakin. En siis sanoisi, että tuon kertomisesta ja tiedosta kukaan varmaan kovin yllättyisi tai että siitä olisi paljoa juoruamista eteenpäin, jos sitä pelkäät.

Sitä paitsi nuo jutut ovat aika selkeästi havaittavissa, jos hiemankin juttelee ja tuntee. Ainakin minä havaitsen aika herkästi tuollaiset asiat ja usein ihmisen jutut tukevat havaintoja. Ei niitä oikein voi piilotellakaan, jos homma on päällä. Saattaisin siis mainita asiasta mielummin kuin antaisin kavereiden ihmetellä miksi olet sellainen kuin olet välillä. Isoa numeroa en tekisi, sillä ei siitä sellaista tarvitse tehdä.

Meillä oli kerran tupa täynnä ihmisiä, enimmäkseen sukulaisia ja yksi sitten kertoi, että oli saanut lääkityksen ahdistukseen, kun jännitti niin paljon esim. ihan vain kauppaan menoa.

Monet muutkin sitten kertoivat kokemastaan jännityksestä ja peloista. Eräästäkin hyvin positiivisesta ja ulospäin pelottoman oloisesta ihmisestä en olisi uskonut, että häntäkin jännittää kovasti uudet tilanteet.

Ihan rento tilanne oli, eikä ketään ruvettu sen keskustelun takia mitenkään sairaana pitämään.

On hyvä monelle tietää, että nämä ahdistukset ovat arkipäivää useammalle kuin luullaankaan.

Kyllä mä voisin kertoa kavereille, mutta en heitä terapeutteina rupeaisi käyttämään.

Jos on vaistoa valita hyviä tyyppejä ystäviksi. Voihan testata kertomalla jostain nimettömästä aikoja sitten tapaamastaan ihmisestä jotain vastaavaa.

Minulle yksi kaveri kertoi adhd:staan ja nuoruuden anoreksiastaan 4 vuotta tutustumisen jälkeen. Ei se muuttanut mitään, nyt on oltu kavereita jo 10 vuotta. Meitä yhdistää tietyt tekemiset ja mielenkiinnon kohteet.

Ei sinun tarvitse kertoa, mutta mieti, olisiko sittenkin hyvä. Jos esim käyttäydyt sairautesi vuoksi epäjohdonmukaisesti, niin sairauden tietäminen auttaa ymmärtämään käytöstäsi. Muuten ihminen voi epäillä, että haluat olla esim ilkeä, jos ei tiedä syytä.

Kaikille ei auta kertoa kuitenkaan.