Lue keskustelun säännöt.
Ahdistaa niin että pää hajoaa. Miksi elämä on tällaista?
04.08.2023 |
Jatkuvaa huolta päihdeongelmaisesta aikuisesta lapsesta, ei hetken lepoa. Päivä toisensa perään pelko että jotain peruuttamatonta sattuu. Yöt nään painajaisia
Katselen kavereiden fb-päivityksistä kuvia heidän lapsenlapsistaan ja iloisista kesätouhuistaan mummun kanssa ja minua itkettää.
Kausittaistahan tämä on, onneksi. Ehkä ensi viikko on parempi
Kommentit (63)
Kyllä se ahdistus menee ohi, kun luottaa parempaan tulevaisuuteen, eikä yritä mikromanageroida kaikkea ympärillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä sanoin itseni irti narkkilapsestani. Sanoin, että nyt riittää ennen kuin sairastun myös itse.
Mitä sinä voit tehdä?
Et mitään.
Lapsesi elämisen avaimet ovat hänen käsissään. Hänen vastuulla. Sinä et voi häntä päihteettömäksi saada, se täytyy lähteä aikuisesta lapsestasi itsestään.
Jos yhtään arvostat itseäsi ja terveyttäsi, niin katkaiset välit. Ennenkuin itse sairastut vakavasti. Sinulle voisi myös tehdä terapia hyvää, saisit keskusteluapua sekä ammattilaisen vinkkejä kohtaamaan ja sietämään tilanteita. Sinä olet jo kaikkesi lapsesi eteen tehnyt. Niin kovalta kuin kuulostaakin mutta hänen elämäntapansa vain on hänen valintaa.
Sinun valintasi on keskittyä vihdoin omaan elämääsi ja omaan hyvinvointiisi.
Vierailija kirjoitti:
Minä sanoin itseni irti narkkilapsestani. Sanoin, että nyt riittää ennen kuin sairastun myös itse.
En pysty siihen.
-ap
Anna olla. Itse päihdeongelmansa hankki, itse siitä vastuun kantakoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinä voit tehdä?
Et mitään.
Lapsesi elämisen avaimet ovat hänen käsissään. Hänen vastuulla. Sinä et voi häntä päihteettömäksi saada, se täytyy lähteä aikuisesta lapsestasi itsestään.
Jos yhtään arvostat itseäsi ja terveyttäsi, niin katkaiset välit. Ennenkuin itse sairastut vakavasti. Sinulle voisi myös tehdä terapia hyvää, saisit keskusteluapua sekä ammattilaisen vinkkejä kohtaamaan ja sietämään tilanteita. Sinä olet jo kaikkesi lapsesi eteen tehnyt. Niin kovalta kuin kuulostaakin mutta hänen elämäntapansa vain on hänen valintaa.
Sinun valintasi on keskittyä vihdoin omaan elämääsi ja omaan hyvinvointiisi.
En usko terapioihin ja sitä paitsi ne maksavat. Rahat on aina loppu, oon pienipalkkainen
Tuttu tunne, aikuinen lapsi, ongelmia riittää, ei kuitenkaan päihteet.
En tiedä miten jaksaa, huoli kova.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, elämän voi antaa mennä eteenpäin ahdistuksessa tai sit voi tehdä muutoksia joilla saa elämän paremmaksi. Sinä voit parantaaa OMAN elämäsi laatua, lapsesi elämään voit vaikuttaa merkittävästi vähemmän. Panosta siihen mihin voit vaikuttaa.
Mulla on paranematon syöpä, näen ehkä ensi joulun tai sit en näe sitä. En voi vaikuttaa taudin kulkuun, mutta voin vaikuttaa jokaisen päiväni sisältöön hoitojen ja kipujen sallimissa rajoissa. En ole ahdistunut (enää), tämä on mun elämäni loppuvaihe mutta hyvä sellainen. On asioita, jotka olisin tehnyt toisin jos olisin tiennyt saavani diagnoosin, mutta en voi niihin enää vaikuttaa joten en niitä enää murehdi. Sen sijaan on niin paljon asioita joihin voin vielä vaikuttaa - panostan niihin.
Eli mieti mihin voit vaikuttaa ja miten. Toimi sen mukaan parhaiten. Sit on aina ne asiat jotka ei ole sinun käsissäsi. Jätä ne murehtimatta. Teet parhaasi, se riittää!!
En ole uskovainen, mutta tyyneysrukous sisältää ihan asiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lopeta katsomasta somekuvia. Ei köyhäkään katso muiden ulkomaanmatkakuvia, parisuhdekuvia tai talokuvia koska siinä tulee hulluksi. Miksi roikkua lapsenlapsi ajatuksessa väkisin, voisi olla muukin syy ettei niitä tule ja aina ei toivo ole menetetty koska tilanteet muuttuvat. Onko yksityiseltä apua vieroitukseen yms, maksatko sen sukulaisten kanssa? Julkisella ei ole hyvä apu, se perustuu vain juoksutukseen. Jos olet mukana tilanteessa liian tiiviisti tai negaatioissa, tulee painajainen helpommin. Sun pitää elää omaa elämää. Auttaako juttelu sukulaisen kanssa tai ystävän. Entä kriisikeskus tms.
Ymmärrän hyvin ja nuo, jotka kehottaa tekemään täyden irtioton lapsesta, ei tajua nyt pointtia.
Monet vanhemmat han eivät olekaan tekemisissä päihdeongelmaisten lapsensa kanssa lainkaan tai vain jossain pakollisessa tilanteessa.
Ei se silti poista sitä huolta.
Kyllä normaali äiti ainakin tuntee huolta lapsestaan, on melkoinen mahdottomuus olla välinpitämätön. Ja se huoli kalvaa ja kaivaa rinnassa koko ajan. Sille ei voi mitään, vaikka yrittäisi olla välinpitämätön ja tekemättä mitään.
Sitten on vielä ne tapaukset, joissa lapsi itse aiheuttaa sen, ettei siitä oikein pysty irtautumaan.
Ilmestyy sinne kotiin milloin missäkin kunnossa, välillä on kuin normaali ihminen ja sitä jo luulee, että nyt alkaakin jo mennä paremmin ja huoli hänestä väistyä, seuraavassa hetkessä ollaankin taas jossain pohjalla, äitiä tarvitaan, ihmiset soittelee ja kyselee, tullaan sanomaan että se teki sitä ja tätä, on nähty siinä ja siinä kunnossa, et siitä asiasta niin vaan eroon pääse.
Pitäisi sitten kai muuttaa jonnekin kauas, lapsensa ulottumattomiin, vaihtaa nimensä, löytää asunto ja uusi työpaikka ja elämisen mahdollisuudet.
Ei se nyt ihan niin helppoa ole kuin sivusta voisi ajatella.
Oma lapsi on aina oma lapsi ja äiti on useimmiten se ainoa ihminen, joka vielä välittää ja jaksaa toivoa. Se on se äitiyden siunaus ja kirous, jonka me jokainen valitsemme sillä hetkellä, kun alamme odottaa lasta. Me emme koskaan täysin aukottomasti tiedä, mitä on tulossa, kun siihen lähdemme.
Joskus vaan tuntuu, että isät pääsee helpommalla, mutta ehkä se vain näyttää siltä, koska miehet vain pystyy ostamaan tunteensa paremmin ja jotkut ottaa sen vihaisen ja aggressiivisen linjan käyttöönsä. Silloin äidin on mahdotonta edes mieheltään saada tukea huoliinsa ja suruunsa.
Äidin osa on joskus hyvin raskas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ja nuo, jotka kehottaa tekemään täyden irtioton lapsesta, ei tajua nyt pointtia.
Monet vanhemmat han eivät olekaan tekemisissä päihdeongelmaisten lapsensa kanssa lainkaan tai vain jossain pakollisessa tilanteessa.
Ei se silti poista sitä huolta.
Kyllä normaali äiti ainakin tuntee huolta lapsestaan, on melkoinen mahdottomuus olla välinpitämätön. Ja se huoli kalvaa ja kaivaa rinnassa koko ajan. Sille ei voi mitään, vaikka yrittäisi olla välinpitämätön ja tekemättä mitään.
Sitten on vielä ne tapaukset, joissa lapsi itse aiheuttaa sen, ettei siitä oikein pysty irtautumaan.
Ilmestyy sinne kotiin milloin missäkin kunnossa, välillä on kuin normaali ihminen ja sitä jo luulee, että nyt alkaakin jo mennä paremmin ja huoli hänestä väistyä, seuraavassa hetkessä ollaankin taas jossain pohjalla, äitiä tarvitaan, ihmiset soittelee ja kyselee, tullaan sanomaan että se teki sitä ja tätä, on nähty siinä ja siinä kunnossa, et siitä asiasta niin vaan eroon pääse.
Pitäisi sitten kai muuttaa jonnekin kauas, lapsensa ulottumattomiin, vaihtaa nimensä, löytää asunto ja uusi työpaikka ja elämisen mahdollisuudet.
Ei se nyt ihan niin helppoa ole kuin sivusta voisi ajatella.
Oma lapsi on aina oma lapsi ja äiti on useimmiten se ainoa ihminen, joka vielä välittää ja jaksaa toivoa. Se on se äitiyden siunaus ja kirous, jonka me jokainen valitsemme sillä hetkellä, kun alamme odottaa lasta. Me emme koskaan täysin aukottomasti tiedä, mitä on tulossa, kun siihen lähdemme.
Joskus vaan tuntuu, että isät pääsee helpommalla, mutta ehkä se vain näyttää siltä, koska miehet vain pystyy ostamaan tunteensa paremmin ja jotkut ottaa sen vihaisen ja aggressiivisen linjan käyttöönsä. Silloin äidin on mahdotonta edes mieheltään saada tukea huoliinsa ja suruunsa.
Äidin osa on joskus hyvin raskas.
Oletteko ehdottaneet yksityisen lääkärin apua, jolla olisi vieroitusohjeet ja muut valmiina. Onko riippuvuuksissa apua jos jättää sen kaveripiirin. Jos on selkeä hetki, silloin pitäisi päästä ehkä sen lääkärin juttusille tai terapeutti tms. Ja miten asuntoasiat ja talous, osa ei ole työkykyisiä lainkaan, ei halua myös millekään orjatyöpajalle. Vaan tulla arvokkaasti kohdelluksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on aikuinen lapsi, josta en aivan tiedä. On välillä käyttänyt jotsin aineita, opiaatteja ainakin. Välillä on parempia kausia, mutta koskaan ei tiedä huomisesta.
Tunnistan tuon ahdistuksen. Se on pelkoa. Minä yritän hillitä Sitä ajattelemalla, että päästän irti hänestä. Hän on erillinen ihminen ja tekee mitä itse haluaa. Jos pahin sattuu, niin sitten vihdoin viimein hänellä on ainakin hyvä olla.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se ahdistus menee ohi, kun luottaa parempaan tulevaisuuteen, eikä yritä mikromanageroida kaikkea ympärillä.
Tai päinvastoin alkaa hyväksyä, että pahoja asioita, peruuttamattomiakin tapahtuu. Loputtomiin ei pysty suojelemaan eikä toista pelastamaan. Ei ahdista, kun ei taistele tosiasioita vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän hyvin ja nuo, jotka kehottaa tekemään täyden irtioton lapsesta, ei tajua nyt pointtia.
Monet vanhemmat han eivät olekaan tekemisissä päihdeongelmaisten lapsensa kanssa lainkaan tai vain jossain pakollisessa tilanteessa.
Ei se silti poista sitä huolta.
Kyllä normaali äiti ainakin tuntee huolta lapsestaan, on melkoinen mahdottomuus olla välinpitämätön. Ja se huoli kalvaa ja kaivaa rinnassa koko ajan. Sille ei voi mitään, vaikka yrittäisi olla välinpitämätön ja tekemättä mitään.
Sitten on vielä ne tapaukset, joissa lapsi itse aiheuttaa sen, ettei siitä oikein pysty irtautumaan.
Ilmestyy sinne kotiin milloin missäkin kunnossa, välillä on kuin normaali ihminen ja sitä jo luulee, että nyt alkaakin jo mennä paremmin ja huoli hänestä väistyä, seuraavassa hetkessä ollaankin taas jossain pohjalla, äitiä tarvitaan, ihmiset soittelee ja kyselee, tullaan sanomaan että se teki sitä ja tätä, on nähty siinä ja siinä kunnossa, et siitä asiasta niin vaan eroon pääse.
Pitäisi sitten kai muuttaa jonnekin kauas, lapsensa ulottumattomiin, vaihtaa nimensä, löytää asunto ja uusi työpaikka ja elämisen mahdollisuudet.
Ei se nyt ihan niin helppoa ole kuin sivusta voisi ajatella.
Oma lapsi on aina oma lapsi ja äiti on useimmiten se ainoa ihminen, joka vielä välittää ja jaksaa toivoa. Se on se äitiyden siunaus ja kirous, jonka me jokainen valitsemme sillä hetkellä, kun alamme odottaa lasta. Me emme koskaan täysin aukottomasti tiedä, mitä on tulossa, kun siihen lähdemme.
Joskus vaan tuntuu, että isät pääsee helpommalla, mutta ehkä se vain näyttää siltä, koska miehet vain pystyy ostamaan tunteensa paremmin ja jotkut ottaa sen vihaisen ja aggressiivisen linjan käyttöönsä. Silloin äidin on mahdotonta edes mieheltään saada tukea huoliinsa ja suruunsa.
Äidin osa on joskus hyvin raskas.
Autocorrect: miten "peittämään" -sanasta voi tulla "ostamaan...?"
Mutta näköjään vaan tuli.
Alkoholi on myrkky eikä se kuulu ihmisen elimistöön tai kaupan tai alkon hyllyille ollenkaan.
Olisiko vertaistuesta apua?
https://myllyhoitoyhdistys.fi/2021/04/20/laheinen-katso-paikat-joista-s…
Vaikea tehdä töitä kun paha olla.