Joskus kaveri valitti, ettei ole ruokaa ja hän on ollut melkein viikon syömättä
Pistin pari kymppiä tilille ja reilu tunti myöhemmin hän vastasi kiitos viestillä, jossa oli kuva pizzasta ja kebabista. Iski aivan tajuton järkytys, kun itse on joutunut jättämään kaiken ylimääräisen kauppaan ja tehnyt ruoat soijarouheesta ja pavuista. Seuraavana iltana vielä pisti viestiä, että olisi pitänyt ottaa kaksi pizzaa, kun se kebab oli pieni.
Joo, tuli tämä tarina mieleen toisesta ketjusta ja päätin jakaa, kun haava sen verran aukesi. :D
Kommentit (20)
Työtön mies kirjoitti:
4 eurolla saa lihapiirakoita 10 kpl kaupasta. Siihen jotain mausteita ja nakkeja väliin niin 8 euroa menee. Pärjää hyvin 4 päivää ainakin lihapiirakoilla. Itse ostan pakastimeen aina prismasta lihapiirakoita jotain 60-70 kpl. Niillä pärjää pitkään.
Miten tuolla ruokavaliolla pärjää? Vehnää ja teurasjätettä. Ei voi olla kovin terve.
Eihän tuo järkevää rahankäyttöä ole, mutta jotenkin voin ymmärtää, että pitkään kituutettuaan haluaa jotain hyvää (hänen makunsa mukaista). En ole ikinä ollut rahapulan takia nälissäni, mutta laihdutettuani tai sairastettuani pitkään voisin tehdä jotain vastaavaa. Tosin sitten ei enää vatsa vedäkään ja ruokaa jää yhdestä pitsasta useampaan kertaan.
Mulla vähän samanlainen kokemus. Itse opiskeluaikoina elettiin ymmärrettävästi erittäin nuukasti. Kaverina oli hieman syrjäytynyt tyyppi, joka valitti nälkäänsä. Omasta melko tyhjästä jääkaapista raavin kasaan leipää, pari hedelmää ja mehua kaverille ja annoin vielä pari euroa käteen. Kuulin jälkeenpäin, että kaveri oli mennyt käyttämään rahat kahvilan kahviin?
Tästä opimme. Älä lainaa kaverille. Toivottavasti maksaa edes takaisin
Vierailija kirjoitti:
Työtön mies kirjoitti:
4 eurolla saa lihapiirakoita 10 kpl kaupasta. Siihen jotain mausteita ja nakkeja väliin niin 8 euroa menee. Pärjää hyvin 4 päivää ainakin lihapiirakoilla. Itse ostan pakastimeen aina prismasta lihapiirakoita jotain 60-70 kpl. Niillä pärjää pitkään.
Miten tuolla ruokavaliolla pärjää? Vehnää ja teurasjätettä. Ei voi olla kovin terve.
Jokainen valitsee itse mitä syö. Ikinä en suostu syömään rehuja.
Siitä se rahattomuus tulee kun ei osaa katsoa pidemmälle. Täytyy vaan sillä hetkellä saada maha täyteen. Osaako hän edes laittaa ruokaa tai ajatella mihin pari kymppiä olisi riittänyt?
Mulla ennätys 10 päivää jonka aikana jouduin tiputukseen kun vesikään ei pysynyt sisällä , jatkuva päänsärky,väsymys ja kipu vatsassa, ja Suomessako ihmiset ei näe nälkää ja kuole nälkään!!?? Hyvinvointivaltio: Kiss Me ass!!!
Itse olisin ostanut lidlistä paistopisteen lihiksiä ja kaljaa röyh.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen kokemus. Itse opiskeluaikoina elettiin ymmärrettävästi erittäin nuukasti. Kaverina oli hieman syrjäytynyt tyyppi, joka valitti nälkäänsä. Omasta melko tyhjästä jääkaapista raavin kasaan leipää, pari hedelmää ja mehua kaverille ja annoin vielä pari euroa käteen. Kuulin jälkeenpäin, että kaveri oli mennyt käyttämään rahat kahvilan kahviin?
tämä on yllättävän yleistä ja ne jotka valittaa ettei tuet riitä mihinkään, elelee juuri vastaavasti. Sillä rahalla kun olisi saanut useamman päivän purkkihernarit ennen tai roiskeläpät, jos oikeasti ollut nälkä.
Kerran työpaikkani huudeilla eräs kaveri pyysi rahaa ruokaan, ei ollut kuulemma syönyt viikkoon. Olisin vienyt lähiravintolaan syömään, vaan ei kelvannut.
Vierailija kirjoitti:
Siitä se rahattomuus tulee kun ei osaa katsoa pidemmälle. Täytyy vaan sillä hetkellä saada maha täyteen. Osaako hän edes laittaa ruokaa tai ajatella mihin pari kymppiä olisi riittänyt?
sillä rahalla olisi ostanut viikon edestä äitien tekemiä laatikoita(jos ei osaa tai jaksa laittaa ruokaa) + leipää + puurohiutaleita. Mut se ei ole kivaa...ja aika törkeää laittaa kuvaa perään että "kiitti" kun tarjosit pitsan..huh
Ehdottakaapa näille nälissään oleville että tuotte kauppakassillisen ruokaa[ ei herkkuja,tupakkaa tai alkoa]katsokaa mitä tapahtuu:D
Jos lainaan jollekin rahaa, ei minua kiinnosta se, mitä hän rahalla tekee. Kunhan maksaa takaisin.
En lainaa rahaa enään koskaan kenellekkään. Entinen kaveri valitti ettei ole rahaa käydä kaupassa. Lainasin 20€ jotta saisi ruokaa. Sai rahan, meni kauppaan, tuli kaljakopan kanssa ulos.
Ei maksanut edes lainaa koskaan takaisin.
Tuttua kyllä. Olenpa senkin nuorena ja tyhmänä nähnyt, kun nälkäänsä kaupan edessä valittanut hetkeä myöhemmin juo rahoillani ostettua kaljaa porttikongissa.
En jaksa silti tuomita ihan raskaimman kautta. Se on nykyään hyvin tiedossa, että pitkäaikainen köyhyys on mielelle valtava stressi ja heikentää mm. impulssikontrollia ja vähentää kykyä tehdä päätöksiä. Jos on vielä kova nälkä, niin ei ehkä vaan ole kapasiteettia ruveta tekemään pitkäjänteistä suunnittelua. Oli minullakin sydänsuruisena opiskelijana sellainen vaihe, että en keksinyt varmaan viikkoon muuta ruokaa kuin ostarin pizzerian tarjottavat.
Nälkä ja herkkunälkä kai eri asiat
Vierailija kirjoitti:
Työtön mies kirjoitti:
4 eurolla saa lihapiirakoita 10 kpl kaupasta. Siihen jotain mausteita ja nakkeja väliin niin 8 euroa menee. Pärjää hyvin 4 päivää ainakin lihapiirakoilla. Itse ostan pakastimeen aina prismasta lihapiirakoita jotain 60-70 kpl. Niillä pärjää pitkään.
Miten tuolla ruokavaliolla pärjää? Vehnää ja teurasjätettä. Ei voi olla kovin terve.
Ei kai teurasjäte mitenkään epäterveellistä ole.
Vierailija kirjoitti:
Mulla vähän samanlainen kokemus. Itse opiskeluaikoina elettiin ymmärrettävästi erittäin nuukasti. Kaverina oli hieman syrjäytynyt tyyppi, joka valitti nälkäänsä. Omasta melko tyhjästä jääkaapista raavin kasaan leipää, pari hedelmää ja mehua kaverille ja annoin vielä pari euroa käteen. Kuulin jälkeenpäin, että kaveri oli mennyt käyttämään rahat kahvilan kahviin?
No minä ymmärrän kyllä, että kun on pitkään kituuttanut, niin psykologisesti kaipaa jotain "luksusta", kuten kahvilan kahvin. Se on ehkä siinä tilanteessa psykologisesti antoisinta, mitä sillä parilla eurolla saa.
Psykologista ymmärräystä vähän nyt. Viikon syömättä ollut ei aina ajattele sen kautta, mikä nyt on järkevintä. Ei ihminen elä pelkästä leivästä, vaan se elämys istua kahvilassa voi antaa psyykkisesti jotain sellaista, mitä kaurapuuropaketti kaapissa ei.