Mielipidekirjoitus: "Lapsikato on eksistentiaalinen uhka"
https://www.lapinkansa.fi/lapsikato-on-eksistentiaalinen-uhka/5738850
"Luin uutisen, jonka mukaan syntyvyys on Suomessa ennätysalhaalla. Hedelmällisyysluku on heinäkuussa 1,28 lasta, kun väestön uusiutumiseen riittääkseen sen tulisi olla hieman yli 2. Tämä on aivan kirjaimellisesti eksistentiaalinen (olemassaolon vaarantava) uhka Suomelle.
Siitä huolimatta on aivan turhaa kuvitella, että suomalaisten ennätysnopea väheneminen omassa maassamme saisi läheskään niin paljoa toimittajien, poliitikkojen ja asiantuntijoiden huomiota kuin toistakymmentä vuotta vanhat internet-kirjoitukset, joita nyt puidaan ties kuinka monetta viikkoa. Nyt ollaan vaiheessa, jossa ministerin ex-tyttöystävä julkistaa kahdenvälisiä keskusteluita, jotka toimittaja tietysti julkaisee."
"On aivan uskomatonta, että vain parissa vuodessa on saatu suomalaiset turtumaan niin, että historiallisen alhaiset syntyvyysluvut kuitataan kerta toisensa jälkeen epämääräisillä puheilla "työperäisestä maahan muutosta". Ikään kuin väestökehityksestä kolmasosan korvaaminen maahan muutolla olisi sivulauseessa mainittava seikka, joka jokaisen pitäisi hyväksyä itsestään selvänä.
Itsestään selvä ratkaisuhan pitäisi ennen kaikkea olla juuri perhekoon kasvattaminen. Tähän nuoria ikäluokkia tulisi kannustaa eikä maailmantuskan märehtimiseen!"
Pistääkö ollenkaan miettimään, missä tämän maan, päättäjien ja median uutisoinnin prioriteetit ovat?
Kommentit (341)
Vierailija kirjoitti:
Olen yli 30-vuotias, ja koko elämäni ajan on ulistu lasten liian pienestä määrästä ja yritetty pakottaa naisia synntyskoneiksi. Siksi päätinkin jo pikkutyttönä, etten koskaan tee ainuttakaan lasta.
Yritetty pakottaa miten? Et ole saanut käydä kouluja, töissä, jne? Yhteiskunta on pakottanut nyrkin ja hellan väliin kotiarestiin rajoittavaan vankilaan, jota yhteiskunnan alistaminen, epätasa-arvo ja sorto aitaa?
Venäjällä ja Kiinassa ollaan myös huolissaan syntyvyyden alenemasta, mistä sotilaita tuleviin sotiin jos vauvat ja ihmiset loppuu kesken? Kukaan ei pääse tappamaan ketään.
Tyttäreni päätti jo ala-asteikäisenä, ettei koskaan hanki lapsia. Kai hän näki, miten me molemmat vanhemmat 1990-luvun lamassa työttömiksi jääneinä ja jatkuvien rahahuolien vuoksi avioeroon ajautuneina olimme lujilla.
Jouduin käymään keikkatöissä ympäri Suomen ja kunnan päivähoito ei aluksi pystynyt ollenkaan vasaamaan lasten yöhoitotarpeeseen. Kunnan sosiaalitoimi kehotti hakemaan avustuksia Suomen Aatelisliitolta, että olisin saanut lapsille luistimet ja hiihtokamppeet kouluun.
Toimeentulotukea tai asumistukea en saanut, sovitellulla ammattiliiton päivärahalla kituuttelin monta vuotta ja Postipankki uhkasi panna velkaisen omakotitaloni pakkomyyntiin. Yhtä helvettiä, joka onneksi on takana, mutta vaikutti siten ettei kumpikaan lapsista halua itse lapsia.
Saattaa olla , että eräänlaisen historiallisuuden hylkääminen on johtanut tähän? " Historian loppu" - julistukset, ajatus siitä, että täydellinen vapaus on saavutettu, ja että siihen ei kuulu enää lisääntyminen. , nythän pitää seuraavaksi pelastaa itse maapallo, ei enää itse ihmistä. Mutta nämähän ovat vain yhden tyhmän ihmisen spekulaatiota.
Nainen ehdollistetaan pienestä saakka naisen rooliin. Nukkekoti ja nukke leikeillä suunnataan ajatusta tulevaan. Pettymys on valtava lapsen kasvaessa vapaaehtoisesti lapsettomaksi aikuiseksi.
Voivoi. Juuri tuo ajatus, että juuri "meidän kansamme" geenejen täytyisi pysyä "puhtaina", on sitä pahinta rasismia.
Historia on osoittanut hyvin selvästi, kuinka ongelmallista on se, jos pienen yhteisön perimäainekseen ei anneta sekoittua "vieraita aineksia".
Eikä suomen syntyvyys vielä niin alhaalla ole, että tässä oltaisi lähelläkään sukupuuttoa.
Kulttuurinen "sukupuutto" ei tule syntyvyyden vähenemisen myötä vaan siitä, kun ne syntyneet uudet sukupolvet omaksuvat viihdemedian kautta kulttuurin ja kielen, jotka ovat erilaiset kuin heidän vanhempiensa ja isovanhempiensa kieli ja kulttuuri. Kulttuurinen "sukupuutto" on Suomessa monta sukupolvea lähempänä kuin geneettinen sukupuutto.
Vierailija kirjoitti:
Nainen ehdollistetaan pienestä saakka naisen rooliin. Nukkekoti ja nukke leikeillä suunnataan ajatusta tulevaan. Pettymys on valtava lapsen kasvaessa vapaaehtoisesti lapsettomaksi aikuiseksi.
Kaikkihan me ollaan aivopesun uhreja jo päiväkoti ikäisestä lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti kyseessä ei ole mikään trendi, vaan pysyvä suuntaus.
Sinun on helppo huudella, kun olet jo pois tästä maailmasta siinä vaiheessa, kun ongelmat oikeasti iskevät päälle.
albatrossi kirjoitti:
Minusta on vain hyvä että ihmiset lisääntyy vähemmän, olipa se sitten missä tahansa.
Euroopassa ei ole yhtään maata jossa lapsiluku olisi niin suuri, että se takaisi kasvun. Sama ilmiö laajenee koko maailmassa. Kiinan, -Etelä-Korean ja Japanin väkiluku laskee. Afrikassakin lapsiluvut ovat joka vuosi pienemmät.
Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla , että eräänlaisen historiallisuuden hylkääminen on johtanut tähän? " Historian loppu" - julistukset, ajatus siitä, että täydellinen vapaus on saavutettu, ja että siihen ei kuulu enää lisääntyminen. , nythän pitää seuraavaksi pelastaa itse maapallo, ei enää itse ihmistä. Mutta nämähän ovat vain yhden tyhmän ihmisen spekulaatiota.
Korvat höröllä odotellen...
Vierailija kirjoitti:
Venäjällä ja Kiinassa ollaan myös huolissaan syntyvyyden alenemasta, mistä sotilaita tuleviin sotiin jos vauvat ja ihmiset loppuu kesken? Kukaan ei pääse tappamaan ketään.
Saksassa asia ratkaistiin 30-luvulla niin että kaikkien arjalaisnaisten oli pakko synnyttää ja mitä enemmän sen parempi.
Oli myös vauvaleirejä, tarkoitettu naisille ja vauvoille, tulevia sotilaita kasvatettiin.
Koskahan naiset oppii, ettei mies pysty aidosti ikinä rakastamaan naista. Mies on naisen kanssa tasan niin kauan, kun hyötyy hänestä jollain tavalla. Monihan nainen esim. rupee miehen äitihahmoksi tai palvelijaksi. Ja lastentekoon miehet suostuu vaan ja ainoastaan oman asemansa pönkittämiseksi. Älkää vaan fiksut naiset miksikään synnytyskoneiksi ruvetko. Sanon tämän itse alle 25v naisena.
Vierailija kirjoitti:
Aina tästä morkkistellaan eniten meitä naisia, vaikka mehän se raskain osuus joudutaan hoitaa. Lisäksi - miehiin ei ole luottamista ja olisi aivan karseaa joutua yksinhuoltajaksi. Paikat repeytyneenä ja kroppa rupsahtaneena ja siihen päälle mies vaihtaa johonkin timmikroppaiseen ja hylkää. Joo ei kiitos. En koskaan tee lapsia tai hanki miestä noin ylipäätänsä, stressivapaa elämä on kivempaa.
N23
Meitä naisia?
Olen sinua reilusti vanhempi, riittävän paljon vanhempi, että voin avautua Sinulle, nuoremmalle naiselle, kokemuksen syvällä rintaäänellä. Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.
Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.
Siksipä tuntuu kovasti kummalliselta, että teidän nuorien sukupolvi on nyt rajoittamassa tätä kaikkea ja kaiken pitäisi liittyä vain naiseuteen tai mieheyteen eikä siihen että olemme vain ihmisiä.
Voisin kirjoittaa myös toisen yhtä pitkän tekstin ja se liittyy tuohon miesten demonisoimiseen. Ei ole mitään takeita että ehtisin tätäkään kirjoittamaan loppuun ennen kuin ketju poistuu joten se jää nyt välistä.
Jos työtä ei riitä nytkään kaikille, eikö se ole hyvä asia että ihmiset lisääntyy vähemmän? Mitä en nyt ymmärrä?
Tähänkin taas etsiytyi useampi vannoutunut ja kitkerä tapaus penäämään oikeuksiaan. Totuus kuitenkin on, että lapsettomia ja sinkkuja on ollut ennenkin. Suurin juttu lienee se, että tavallisissa perheissä ja parisuhteissa lapsiluku jää monesti yhteen ja syynä usein taloudelliset syyt tai synnytyspelko (trauma ensimmäisestä ja huomattu ensimmäisen jälkeen, miten paljon lapsi maksaa).
Eli jos taloudellisesti kokisi saavansa hyvän elintason koko perheelle vaikka lapsia olisi useampi, voisi moni päätyä tekemään vielä toisen tai kolmannenkin lapsen. Näin ei nyt vaan monilla ole, eikä nousseet kulut ainakaan helpota. Lastentekoiässä olevat on usein juuri ostaneet asuntonsa, eli on paljon velkaa jne. Jos budjetti vetää tiukalle, ei siinä lisälapsia harkita.
Vierailija kirjoitti:
Tyttäreni päätti jo ala-asteikäisenä, ettei koskaan hanki lapsia. Kai hän näki, miten me molemmat vanhemmat 1990-luvun lamassa työttömiksi jääneinä ja jatkuvien rahahuolien vuoksi avioeroon ajautuneina olimme lujilla.
---- Yhtä helvettiä, joka onneksi on takana, mutta vaikutti siten ettei kumpikaan lapsista halua itse lapsia.
Hyi, ei tuollaista saa sanoa tällä vela-palstalla. Etkö tiedä, että ainoa oikea syy olla haluamatta lapsia on se, ettei halua lapsia. Jos taustalla on jokin muu syy, esim. huonot lapsuudenkokemukset, niin silloin ei ole aidosti vapaaehtoisesti lapseton.
Lasten kanssa pääsee elämään täyttä elämää.
Erityisesti nyt kun omat lapseni ovat jo aikuisia, huomaan kuinka iloinen ja kiitollinem heistä olen. Yhdessä olomme ja keskustelumme ilahduttavat ja virkistävät suunnattomasti ja kuinka köyhä olisinkaan jos en olisi lapsia saanut!
Voin siis todella sydämestäni suositella. Hiukan harmittaa jopa, etten hankkinut/ saanut enempää :)
Vierailija kirjoitti:
Lasten hankkiminen tai lapsettomuus on naisen harkinnan varassa. Jos naiset Suomessa eivt halua lapsia tai haluavat vain 1-2 lasta, eivät päättäjät voi sille mitään.
Nainen joutuu ottamaan huomioon kymmeniä eri näkökulmia tehdessään ratkaisunsa ja viisaat naiset myös ajattelevat ennen kuin hankkiutuvat raskaiksi.
Tottakai, mutta päättäjät voivat päätöksillään lisätä naisten ja miestenkin halukkuutta ja mahdollisuutta perustaa perhe, lisätä lapsilukua ja sitoutua puolisoon ja lapsiin.
Samoin päättäjät voivat herättää keskustelua lasten ja perheiden tärkeydestä. Vielä kasarilla ja ysärillä tätä puhetta oli paljon, mutta nykyään harvemmin. Myös mielipide-ilmaston kohentamisella on väliä.
Nykyinen hallitus on luvannut nostaa lapsilisiä ja muutenkin aikoo panostaa enemmän perheiden hyvinvointiin. Kuulostaa pitkästä aikaa oikein hyvälle ja järkevälle.
Iso peukku hallitukselle siitä 👍
Kyllä me suomalaisia tarvitaan lisää. On kiva olla suomalainen.