Lue keskustelun säännöt.
50 v lähestyy, elämä ei ole seesteisempää. Kyseenalaistan kaiken
01.08.2023 |
Asuinpaikan haluaisin vaihtaa, olen kyllästynyt perhearkeen. Jatkuva oravanpyörä ahdistaa, iloa ei oikein saa väännettyä mistään. Mietin mennyttä elämää, joka 3 lapsen perheenä ja pitkän parisuhteen kautta vaikuttaa hyvältä. Mietin olenko ollut onnellinen. Onko elämä ollut pelkkää puurtamista. Suru siitä, että ollaan riidelty ja monta hetkeä elämästä on sen takia heitetty hukkaan. Sekavammaksi vaan menee mietteet ja olen rauhaton ja ahdistunut.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Mun elämä alkoi suorastaan kukoistaa, kun ikä läheni 50 vuotta. Ensimmäinen avioliitto oli päättynyt joitakin vuosia aiemmin, lapset päässeet hakemiinsa opiskelupaikkoihin ja muuttaneet pois kotoa ja just 50-vuotispäivänä avioiduin nykyisen mieheni kanssa. Nyt, kun saimme ison omakotitalon myytyä ja muutimme uuteen kerrostalokotiin kaupungin keskustaan, tuntuu elämä olevan just sellaista kuin haluankin.
Olen onnekas, kun ei ainakaan toistaiseksi ole terveyshuoliakaan, tulevaa on kuitenkin turha etukäteen miettiä.
Eli ero ja talon myynti vapauttaa ja on oiketie onneen? Kai totakin mahdollisuutta kannattaa harkita.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta viisikymppinen. Erosin sairastuneesta puolisosta pakon edessä. Paras päätös loppuelämää ajatellen, mutta huono omatunto soimaa yhä, ehkä loppuelämän. Toisella lapsella on mt-ongelmia, jotka kuormittavat minua valtavasti. Haluaisin jo omaa aikaa, mitta lapseni vaatii yhtä paljon kuin pikkulapsi. Olen uupunut ja mietin välillä omatoimipoistumista. Miesystävä pitää minua järjissäni ja ajatus siitä, että tuuppaan lapsen johonkin laitokseen, kun ei siitä ole omilleen, enkä minä jaksa enää. Viimeinen toivo on aloittamamme terapia. Raha-asiat rassaa, koska olen työkyvyttömyyseläkkeellä ja hallitus meinaa vielä leikata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytin 50 ja elämä on ollut pääosin järkyttävää paskaa! On helpottavaa myöntää se. Ja tiedostaa, että ellei tee omatoimipäätöksiä, on seuraavat vuosikymmenet silkkaa alamäkeä.
Omatoimipäätöksiä??
Kuolinapteekki, omatoimieutanasia - arvelisin.
Eri
Ainoa mikä ketjussa hämmästyttää, on se, että tiedostavat, hyväosaiset ihmiset eivät ole kaikki varautuneet tähän. Ehkä aihe on oikeasti liian vaikea - se kielletään jopa ajatuksena. Minulle tämän on ollut prioriteetti jo nelikymppisenä. Tiedän hoitoalalla työskentelevänä varsin hyvin realiteetit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytin 50 ja elämä on ollut pääosin järkyttävää paskaa! On helpottavaa myöntää se. Ja tiedostaa, että ellei tee omatoimipäätöksiä, on seuraavat vuosikymmenet silkkaa alamäkeä.
Omatoimipäätöksiä??
Kuolinapteekki, omatoimieutanasia - arvelisin.
Eri
Ainoa mikä ketjussa hämmästyttää, on se, että tiedostavat, hyväosaiset ihmiset eivät ole kaikki varautuneet tähän. Ehkä aihe on oikeasti liian vaikea - se kielletään jopa ajatuksena. Minulle tämän on ollut prioriteetti jo nelikymppisenä. Tiedän hoitoalalla työskentelevänä varsin hyvin realiteetit.
Jep! Koska eutanasiaa ei sallita, fiksuimmat varautuvat. Lopun kohtaa jokainen, harvempi ilman kärsimystä.
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täytin 50 ja elämä on ollut pääosin järkyttävää paskaa! On helpottavaa myöntää se. Ja tiedostaa, että ellei tee omatoimipäätöksiä, on seuraavat vuosikymmenet silkkaa alamäkeä.
Omatoimipäätöksiä??
Kuolinapteekki, omatoimieutanasia - arvelisin.
Eri
Ainoa mikä ketjussa hämmästyttää, on se, että tiedostavat, hyväosaiset ihmiset eivät ole kaikki varautuneet tähän. Ehkä aihe on oikeasti liian vaikea - se kielletään jopa ajatuksena. Minulle tämän on ollut prioriteetti jo nelikymppisenä. Tiedän hoitoalalla työskentelevänä varsin hyvin realiteetit.
Milläs me tavalliset ihmiset tuohon voidaan varautua. Hoitajana sinä varmasti pääsetkin käsiksi kaikenlaisiin lääkkeisiin tms, mutta eivät muut ihmiset pääse. Jos saa yllättäen aivohalvauksen ja joutuu vuodepotilaaksi, niin ei sitten enää pysty itse tekemään mitään.
Nautin,rahaasiat kunnossa.lapset isoja.teen osa-aikasta työtä,senkin lopetan muutaman vuoden kuluttua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen vasta 49v. ja sisäinen punkkarini ja sokrateelainen ajattelu alkaa vasta nyt viriämään.
Olen pumpulissa kasvanut mies, koka on painanut yhteiskunnan putkessa- koulu-intti-yo-duuni-nainen-lapset
Tämähän on ihan perseestä koko yhteiskuntajärjestelmämme ja eläinten kohtelu ja luonnon tuhoaminen. Ehkä tämä on ikäkriisi, mutta juuri nyt on hyvin turhautunut ja ahdistava olo.
Vierailija kirjoitti:
Hah 😃 Tätä on tullut pohdittua viimeaikoina, kun itselläkin 50 häämöttää, että miten niin monet muut saman ikäiset ovat niin kovin vanhoja ja elämään kyllästyneitä. En minä.
Ok, naama ei ole enää niin kovin nätti, mut ei nyt rumakaan. Kroppa vähän joskus reistaa, mut sille voi tehdä asioita elämäntavoilla. Lapsia on kasvatettu liuta, omia ja lainalapsia, osa vielä vaiheessa. Velkaa on, mutta so not? Olen tehnyt elämässä valtavasti asioita, nähnyt ja kokenut, saavuttanutkin.
Vielä ei kiinnosta pysähtyä ja "seestyä". Mulla on hirveesti suunnitelmia tulevaisuuden varalle ja koko ajan jotain uutta meneillään ja harrastelen kaikenlaista. Eniten tässä huolestuttaa, että jos minäkin tulen vanhaksi, enkä ehdi tekemään kaikkea mitä haluan.
Miks te ihmiset valitsette suhtautua elämään noin negatiivisesti? Eläkää paremmin, se on teidän oma ainoa elämänne, josta voitte tehdä mitä haluatte. Kaikki esteet on korvien välissä.
Kun ei kaikkea voi valita, ja monella on ollut aina raskasta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Tuo sukupuolten valinen ero on yleinen dilemma. Yleensä mies hyytyy kun nainen porskuttaa menemään.
Miksi pitäisi olla seesteistä? Mulle sattuu ja tapahtuu, elämä on mielekästä ja kiireen määrän pystyn osittain itse säätämään.
Mä nautin tästä, vaikka just alkoi luonnolliset menkat (kerron ettette ala möyhätä hormonihoidoista) ja rahaa voisi enemmänkin olla. Ainut miinus tulee siitä, ettei mies tykkää seksistä verisen naisen kanssa ja edellisestä kerrasta on jo neljä vrk.
N 58
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Tuo sukupuolten valinen ero on yleinen dilemma. Yleensä mies hyytyy kun nainen porskuttaa menemään.
Tuon välttää ottamalla itseään reilusti nuoremman miehen eikä eltaantunutta pappaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Täh? Miehesi on vain miehesi, ei kai hän nyt sinun elämästä pysty kokonaan päättämään ja sitä oman mielensä mukaiseksi tekemään? Et kai sinä ole napanuoralla tai kahleilla miehessäsi kiinni hyvä nainen? Aikuistu hyvä ihminen, jos et ole vielä aikuistunut tähän ikään mennessä. Et voi syyttää miestäsi siitä, että sinä jumitat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän masentunut. Vanhempani ovat jo huonokuntoisia ja toinen heistä kuolee varmaan lähikuukausina. On surullista seurata elämän loppupuolta ja olen alkanut sen myötä miettiä kuolemaa.
Eniten olen huolissani lapsestani, toivoisin, että hänellä menisi elämä hyvin.
En oikein pysty luottamaan siihen, että eläisin itse pitkään, päinvastoin korona on saanut pelkäämään, että saan lähiaikoina syövän ja että dementoidun jo låhivuosina. Olen alkanut tässä vähän laittaa asioitani kuntoon ja yksinkertaisemmalle mallille jo etukäteen.
N 50+
No jopas on taas masentunutta tyyppiä. Kuulostat joltain 100 vuotiaalta kääkältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Täh? Miehesi on vain miehesi, ei kai hän nyt sinun elämästä pysty kokonaan päättämään ja sitä oman mielensä mukaiseksi tekemään? Et kai sinä ole napanuoralla tai kahleilla miehessäsi kiinni hyvä nainen? Aikuistu hyvä ihminen, jos et ole vielä aikuistunut tähän ikään mennessä. Et voi syyttää miestäsi siitä, että sinä jumitat.
Ei minun toki tarvitse jumittaa, vaikka hän jumittakin. Mutta se rajoittaa, että emme voi olla villejä ja vapaata YHDESSÄ. Eli sitä vauhdikasta ja aktiivista yhteiselämää ei voi yksin elää. Ja toki voin itse mennä, tehdä, harrastaa ja muokata omaa elämääni mutta en yksin meidän yhteiselämää.
Mikäli mies ei halua muuttaa tai hankkia yhdessä minun kanssani mökkiä, en voi sitä itse tehdä yhdessä. Ymmärrät varmaan eron. Ja jos haluamme loppuelämältämne eri asioita, ei loppuelämää ehkä voi viettää yhdessä.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän masentunut. Vanhempani ovat jo huonokuntoisia ja toinen heistä kuolee varmaan lähikuukausina. On surullista seurata elämän loppupuolta ja olen alkanut sen myötä miettiä kuolemaa.
Eniten olen huolissani lapsestani, toivoisin, että hänellä menisi elämä hyvin.
En oikein pysty luottamaan siihen, että eläisin itse pitkään, päinvastoin korona on saanut pelkäämään, että saan lähiaikoina syövän ja että dementoidun jo låhivuosina. Olen alkanut tässä vähän laittaa asioitani kuntoon ja yksinkertaisemmalle mallille jo etukäteen.
N 50+
Varmasti kuoletkin ennenaikaisesti tuolla asenteella. Mitään ei kannata tehdä, mitään ei kannata odottaa, sama lyödä hanskat tiskiin ja jäädä maahan makaamaan kuolemaa odottamaan. Jee!
Vaan miten se korona dementiaan ja syöpään liittyy? 😃
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap taas tässä itse en sairauspuoleen keskittynyt. Enemmänkin siihen, että miten tästä jäljellä olevasta ajasta saisi mahdollisimman Paljon irti.
Niin ettei mikään oikeasti rajoittava tai korvien välissä oleva lukko rajoittaisi elämää vaan olisi vapautta ja uskallusta tosiaan elää. Ja tehdä.. niin mitä? Siis kaiken työt, rutiinin ja kuntoilun ohessa.
Ja se myös mikä huolettaa, että mitä enemmän haluan vapautta ja irti rutinerats, sitä enemmän mieheni niihin rutiineihin haluaa jumiutua. Ehkä me vaan halutaan erilaiset loppuelämät.
Täh? Miehesi on vain miehesi, ei kai hän nyt sinun elämästä pysty kokonaan päättämään ja sitä oman mielensä mukaiseksi tekemään? Et kai sinä ole napanuoralla tai kahleilla miehessäsi kiinni hyvä nainen? Aikuistu hyvä ihminen, jos et ole vielä aikuistunut tähän ikään mennessä. Et voi syyttää miestäsi siitä, että sinä jumitat.
Ei minun toki tarvitse jumittaa, vaikka hän jumittakin. Mutta se rajoittaa, että emme voi olla villejä ja vapaata YHDESSÄ. Eli sitä vauhdikasta ja aktiivista yhteiselämää ei voi yksin elää. Ja toki voin itse mennä, tehdä, harrastaa ja muokata omaa elämääni mutta en yksin meidän yhteiselämää.
Mikäli mies ei halua muuttaa tai hankkia yhdessä minun kanssani mökkiä, en voi sitä itse tehdä yhdessä. Ymmärrät varmaan eron. Ja jos haluamme loppuelämältämne eri asioita, ei loppuelämää ehkä voi viettää yhdessä.
Ap
En ymmärrä miksi olet niin kiinni siinä miehessäsi.
Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 25 vuotta, olemme onnellisia ja meillä on todella mukavaa yhdessä, mutta onhan meillä molemmilla on oma elämä ja ystävät myös. Ei minun tarvitse kysyä mieheltäni lupaa tekemisiini ja elämiseen. Ei meidän tarvitse koko aikaa istua käsi kädessä, ajatella samoin ja käydä paskallakin samaan aikaan niin kuin ilmeisesti teillä tehdään.
Jotenkin ihan uskomattoman kuuloista, että joku viisikymppinen nainen tarvitsee miehensä olemaan itdelleen se ainoa bestis, jonka kanssa voi mennä ja tehdä. Missä sinun muut ystäväsi ovat? Entä onko miehelläsi elämää parisuhteenne ulkopuolella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vähän masentunut. Vanhempani ovat jo huonokuntoisia ja toinen heistä kuolee varmaan lähikuukausina. On surullista seurata elämän loppupuolta ja olen alkanut sen myötä miettiä kuolemaa.
Eniten olen huolissani lapsestani, toivoisin, että hänellä menisi elämä hyvin.
En oikein pysty luottamaan siihen, että eläisin itse pitkään, päinvastoin korona on saanut pelkäämään, että saan lähiaikoina syövän ja että dementoidun jo låhivuosina. Olen alkanut tässä vähän laittaa asioitani kuntoon ja yksinkertaisemmalle mallille jo etukäteen.
N 50+Varmasti kuoletkin ennenaikaisesti tuolla asenteella. Mitään ei kannata tehdä, mitään ei kannata odottaa, sama lyödä hanskat tiskiin ja jäädä maahan makaamaan kuolemaa odottamaan. Jee!
Vaan miten se korona dementiaan ja syöpään liittyy? 😃
Samaa naureskelin. On se kurjaa toisten elo, jos odottaa vain viikatemiestä tulevaksi ja vollottaa räkå poskella jotain koronaa tai mahdollisesti joskus tulevaa syöpää.
Täytin juuri 50 ja hyvin rentoa menoa. Perhe jäi perustamatta, avioero on käsitelty jo ajoissa. Nyt on mahdollista säädellä työntekoa ja olla ulkomailla. Kiva vähän nuorempi tyttöystävä.
Hyvää elämää.
Minä olen vähän masentunut. Vanhempani ovat jo huonokuntoisia ja toinen heistä kuolee varmaan lähikuukausina. On surullista seurata elämän loppupuolta ja olen alkanut sen myötä miettiä kuolemaa.
Eniten olen huolissani lapsestani, toivoisin, että hänellä menisi elämä hyvin.
En oikein pysty luottamaan siihen, että eläisin itse pitkään, päinvastoin korona on saanut pelkäämään, että saan lähiaikoina syövän ja että dementoidun jo låhivuosina. Olen alkanut tässä vähän laittaa asioitani kuntoon ja yksinkertaisemmalle mallille jo etukäteen.
N 50+