Lue keskustelun säännöt.
50 v lähestyy, elämä ei ole seesteisempää. Kyseenalaistan kaiken
01.08.2023 |
Asuinpaikan haluaisin vaihtaa, olen kyllästynyt perhearkeen. Jatkuva oravanpyörä ahdistaa, iloa ei oikein saa väännettyä mistään. Mietin mennyttä elämää, joka 3 lapsen perheenä ja pitkän parisuhteen kautta vaikuttaa hyvältä. Mietin olenko ollut onnellinen. Onko elämä ollut pelkkää puurtamista. Suru siitä, että ollaan riidelty ja monta hetkeä elämästä on sen takia heitetty hukkaan. Sekavammaksi vaan menee mietteet ja olen rauhaton ja ahdistunut.
Kommentit (96)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Velattomuus häämöttää, mutta perinnönjaon seurauksena 100 000 lisävelkaa tulee otettavaksi.
Nivelet reistaavat, haluaisi löysäillä, mutta ei voi, ennen kuin 10v päästä.
Lasten tulevaisuus ahdistaa, kilpailu lukion jälkeen on kovaa, amisammattien arvostus on surkea, harvalla alalla enää vakituista kokoaikatyötä...
Relata voi vasta eläkkeellä, mutta pääseekö sinne asti, puolisolta löytyi syöpäalttiussyndrooma, yhden syövän sairasti jo.
Olen ollut velaton jo yli 10 vuotta ja mahdollisesti tulevista veloista en huolehdi. Nivelet eivät reistaa ja voin määrittää itse sen miten paljon töitä teen, yrittäjänä se on helppoa.
Lapsista yksi on vakituisessa työpaikassa ja toinen Aallossa opiskelemassa, kolmannella ei varmasti ole ikinä mitään työttömyyttä, sen verran osaavainen ja tekeväinen hän on. Lapseni ovat upeita ihania ihmisiä.
Puolison tulevasta terveydestä en tietenkään tiedä, kuka sitä sellaisia asioita tietäisikään, ei edes itsestään, joten elän huoletta ja hyvin nyt ja huolehdin sitten, jos jotain tulee. Täytän pian 50 vuotta.
Olen optimisti ja elämä on mukavaa. Olisi kamalaa olla aina negatiivinen.
Juu, syöpä ja sairaudet ylipäätään on omia valintoja!
Tai eikun...Elintasosairaudet toki aika pitkälti ovat, mutta minuakin huvittaa nämä pyrkyrit, jotka uskovat loputtomaan hyvään onneensa 😅 Syntymä kun nyt yksinkertaisesti on kuolemantuomio. Usein siinä välissä sietämätöntä kärsimystä.
Suurin osa syövistä on ihan sattumaa. Itse sairastuin jo 30-vuotiaana. Joka kolmas saa syövän...
Jep. Kirjoitinkin elintasosairaudet. Syövät lisääntyvät, jossakin oli, että aivan kohta luku on joka toinen meistä.
Niin, mitä sitten? Elänkin nyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei noi kermaperseet tajua, että kärsimys tulee myös niille ja läheisilleen. Sitten vingutaan ja haistaan paskalle laitoksissa niiiin yllättyneinä! Ja niiiiin _ansaitusti_! Luulivat että elämä on nautittavaksi, debiilit 🤣
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Siis minunkin mielestäni kaikki on pääsääntöisesti arsesta, tosin olen innoissani kun kuopuskin muuttaa jaloista omilleen, en toden totta kaipaa pikkulapsiaikoja. Sen sijaan noihin sun juttuihin on apuja; kokeile hormonikierukka plus estrogeenivoide. Yksi gynekäynti ja vaivasi on poissa. Loppuu toi parkuminen.
En minäkään niitä lapsiaikoja kaipaa, kaipaan vain niitä lapsia jos ymmärrät.Hormonikierukka ei sovi, se on jo koitettu. Steriloituna en ole kuulunut minkään hormonaalisen ehkäisyn piiriin muutenkaan enää pitkiin aikoihin. Suvussa on korkea riski eri syöville, yksi on niistä rintasyöpä, myös veritulppia ja aivoinfarketja esiintyy ihan perheessä. Voihan ne rinnat tietysti poistaa ja ottaa hormoneja, sekin on vaihtoehto eikä mikään huono vaihtoehto ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Ei noi kermaperseet tajua, että kärsimys tulee myös niille ja läheisilleen. Sitten vingutaan ja haistaan paskalle laitoksissa niiiin yllättyneinä! Ja niiiiin _ansaitusti_! Luulivat että elämä on nautittavaksi, debiilit 🤣
Sepä se. Samaan aikaan kun puoli maailmaa kärsii. Make58 miettii huolissaan perintöveroja!
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnossa teidän vanhemmat on? Itse uuvun kun sekä omat että appivanhemmat tarvitsevat apua ja heidän kuntonsa mener koko ajan huobommaksi. Seuraavat n.
5-10 v tuntuvat ahdistavilta, kun mihinkään hoivakotiinkaan eivät vielä lähiaikoina pääse.Lapsistakin jonkin verran huolta. Toinen aloittaa kohta yliopistossa mutta kipuilee nyt jo sen kanssa onko ala ihan väärä.
Hieman vaille 50 v minäkin.
Tämä! Oon viiskymppinen, lapset muutti pois ja tilalle tuli omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen. Eikä asuta samalla paikkakunnalla vaan parin tunnin ajomatkan päässä, eri suuntiin tietty joten ei yhdellä reissulla hoidu. Molempien vanhemmilla ok-talot ja puutarhat ja niistä ollaan sanottu ettei me niitä hoideta, eivätkä itse jaksa, joten joko ostavat palveluja tai muuttavat kerrostaloon. Muuten kyllä autetaan, käydään kerran viikossa, tilataan ruokakuljetukset kaupasta (koska eivät itse halua käyttää nettikauppaa), kuskataan sovituille lääkäriajoille jne. Mutta ei mee jakeluun, esim. leikkaavat pensasaitaa ja putoavat tikkailta, vaikka on varoitettu ja kielletty. Ollaan ehdotettu että muuttaisivat meidän lähelle, muttei sekään käy. On tää raskasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Velattomuus häämöttää, mutta perinnönjaon seurauksena 100 000 lisävelkaa tulee otettavaksi.
Nivelet reistaavat, haluaisi löysäillä, mutta ei voi, ennen kuin 10v päästä.
Lasten tulevaisuus ahdistaa, kilpailu lukion jälkeen on kovaa, amisammattien arvostus on surkea, harvalla alalla enää vakituista kokoaikatyötä...
Relata voi vasta eläkkeellä, mutta pääseekö sinne asti, puolisolta löytyi syöpäalttiussyndrooma, yhden syövän sairasti jo.
Olen ollut velaton jo yli 10 vuotta ja mahdollisesti tulevista veloista en huolehdi. Nivelet eivät reistaa ja voin määrittää itse sen miten paljon töitä teen, yrittäjänä se on helppoa.
Lapsista yksi on vakituisessa työpaikassa ja toinen Aallossa opiskelemassa, kolmannella ei varmasti ole ikinä mitään työttömyyttä, sen verran osaavainen ja tekeväinen hän on. Lapseni ovat upeita ihania ihmisiä.
Puolison tulevasta terveydestä en tietenkään tiedä, kuka sitä sellaisia asioita tietäisikään, ei edes itsestään, joten elän huoletta ja hyvin nyt ja huolehdin sitten, jos jotain tulee. Täytän pian 50 vuotta.
Olen optimisti ja elämä on mukavaa. Olisi kamalaa olla aina negatiivinen.
Juu, syöpä ja sairaudet ylipäätään on omia valintoja!
Tai eikun...
Se on sinun valintasi kuinka paljon öyhötät jostain mahdollisesti joskus tulevista syövistä ja sairauksista. Niitä tulee, jos on tullakseen ja kaikkea muutakin tulee, jos on tullakseen, mutta miksi ihmeessä alkaisin hysterisoimaan asiaa nyt? Nyt olen terve, mieheni ja lapseni samoin, vanhempanikin ovat terveitä 80 vuotiaita ja tämä on tilanne tällä erää, joten olen nyt onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Siis minunkin mielestäni kaikki on pääsääntöisesti arsesta, tosin olen innoissani kun kuopuskin muuttaa jaloista omilleen, en toden totta kaipaa pikkulapsiaikoja. Sen sijaan noihin sun juttuihin on apuja; kokeile hormonikierukka plus estrogeenivoide. Yksi gynekäynti ja vaivasi on poissa. Loppuu toi parkuminen.
En minäkään niitä lapsiaikoja kaipaa, kaipaan vain niitä lapsia jos ymmärrät.Hormonikierukka ei sovi, se on jo koitettu. Steriloituna en ole kuulunut minkään hormonaalisen ehkäisyn piiriin muutenkaan enää pitkiin aikoihin. Suvussa on korkea riski eri syöville, yksi on niistä rintasyöpä, myös veritulppia ja aivoinfarketja esiintyy ihan perheessä. Voihan ne rinnat tietysti poistaa ja ottaa hormoneja, sekin on vaihtoehto eikä mikään huono vaihtoehto ollenkaan.
Esimerkiksi estrogeenigeeliä määrätään jopa syövän sairastaneille, riski on mitätön. Minä en jaksanut itkeskellä ja masennella enempää, oli muutenkin niin helvetin raskasta _kaikki_.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Velattomuus häämöttää, mutta perinnönjaon seurauksena 100 000 lisävelkaa tulee otettavaksi.
Nivelet reistaavat, haluaisi löysäillä, mutta ei voi, ennen kuin 10v päästä.
Lasten tulevaisuus ahdistaa, kilpailu lukion jälkeen on kovaa, amisammattien arvostus on surkea, harvalla alalla enää vakituista kokoaikatyötä...
Relata voi vasta eläkkeellä, mutta pääseekö sinne asti, puolisolta löytyi syöpäalttiussyndrooma, yhden syövän sairasti jo.
Mietitkö sinä oikeasti kaiken rahan kautta vielä viisikymppisenä? 😳 Olen pöyristynyt!
Hyvä että sulla on asiat niin seesteisesti ettei 100 000 lisälaina ahdistele. T. Sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnossa teidän vanhemmat on? Itse uuvun kun sekä omat että appivanhemmat tarvitsevat apua ja heidän kuntonsa mener koko ajan huobommaksi. Seuraavat n.
5-10 v tuntuvat ahdistavilta, kun mihinkään hoivakotiinkaan eivät vielä lähiaikoina pääse.Lapsistakin jonkin verran huolta. Toinen aloittaa kohta yliopistossa mutta kipuilee nyt jo sen kanssa onko ala ihan väärä.
Hieman vaille 50 v minäkin.
Tämä! Oon viiskymppinen, lapset muutti pois ja tilalle tuli omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen. Eikä asuta samalla paikkakunnalla vaan parin tunnin ajomatkan päässä, eri suuntiin tietty joten ei yhdellä reissulla hoidu. Molempien vanhemmilla ok-talot ja puutarhat ja niistä ollaan sanottu ettei me niitä hoideta, eivätkä itse jaksa, joten joko ostavat palveluja tai muuttavat kerrostaloon. Muuten kyllä autetaan, käydään kerran viikossa, tilataan ruokakuljetukset kaupasta (koska eivät itse halua käyttää nettikauppaa), kuskataan sovituille lääkäriajoille jne. Mutta ei mee jakeluun, esim. leikkaavat pensasaitaa ja putoavat tikkailta, vaikka on varoitettu ja kielletty. Ollaan ehdotettu että muuttaisivat meidän lähelle, muttei sekään käy. On tää raskasta.
Minä jouduin tekemään tuon kanssa ihan kovan linjan. Sairasta itse vaikeasti ja etenevästi nyt viisikymppisenä, eikä todellakaan ole paukkuja höyryävien vanhempien ylilyönteihin. Ei tajuta omaa ikää, ei kuolevaisuutta, roikutaan turhassa omaisuudessa ja tavarassa. En auta pätkääkään ennen kuin joutava mammona on myyty, kieltäydyn kaikesta perinnöstä. Pudotkoon perkele katolta, sitä se ahneus teettää! Pistää niin vihaksi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Job kirjoitti:
Velattomuus häämöttää, mutta perinnönjaon seurauksena 100 000 lisävelkaa tulee otettavaksi.
Nivelet reistaavat, haluaisi löysäillä, mutta ei voi, ennen kuin 10v päästä.
Lasten tulevaisuus ahdistaa, kilpailu lukion jälkeen on kovaa, amisammattien arvostus on surkea, harvalla alalla enää vakituista kokoaikatyötä...
Relata voi vasta eläkkeellä, mutta pääseekö sinne asti, puolisolta löytyi syöpäalttiussyndrooma, yhden syövän sairasti jo.
Mietitkö sinä oikeasti kaiken rahan kautta vielä viisikymppisenä? 😳 Olen pöyristynyt!
Hyvä että sulla on asiat niin seesteisesti ettei 100 000 lisälaina ahdistele. T. Sivusta.
Perinnöstä voi kieltäytyä. Silkkaa ahneutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnossa teidän vanhemmat on? Itse uuvun kun sekä omat että appivanhemmat tarvitsevat apua ja heidän kuntonsa mener koko ajan huobommaksi. Seuraavat n.
5-10 v tuntuvat ahdistavilta, kun mihinkään hoivakotiinkaan eivät vielä lähiaikoina pääse.Lapsistakin jonkin verran huolta. Toinen aloittaa kohta yliopistossa mutta kipuilee nyt jo sen kanssa onko ala ihan väärä.
Hieman vaille 50 v minäkin.
Tämä! Oon viiskymppinen, lapset muutti pois ja tilalle tuli omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen. Eikä asuta samalla paikkakunnalla vaan parin tunnin ajomatkan päässä, eri suuntiin tietty joten ei yhdellä reissulla hoidu. Molempien vanhemmilla ok-talot ja puutarhat ja niistä ollaan sanottu ettei me niitä hoideta, eivätkä itse jaksa, joten joko ostavat palveluja tai muuttavat kerrostaloon. Muuten kyllä autetaan, käydään kerran viikossa, tilataan ruokakuljetukset kaupasta (koska eivät itse halua käyttää nettikauppaa), kuskataan sovituille lääkäriajoille jne. Mutta ei mee jakeluun, esim. leikkaavat pensasaitaa ja putoavat tikkailta, vaikka on varoitettu ja kielletty. Ollaan ehdotettu että muuttaisivat meidän lähelle, muttei sekään käy. On tää raskasta.
Muistan kun omat vanhempani voivotteli isovanhempieni ajoittaista sekoilua, nyt ne on itse siinä puuhassa. Heidän mielestä vaikuttaa ihan järkevälle. Kohta on kumpikin sairaalassa sillä menolla. Olen miettinyt lähemmäs muuttamista jotta voisin olla apuna. Mutta siis tätäkö elämä on, että kun saat omat lapset ulos kotoa ja elämänsyrjään kiinni niin sen jälkeen aletaan huoltaa vanhempia? Onko se elämän oma hetki oikeasti vasta silloin kun itse on seniili ja laitoshoidossa? Sekö on se elämän oma hetki vain minulle? Saako tämän tilauksen oikeasti vielä perua?
eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Siis minunkin mielestäni kaikki on pääsääntöisesti arsesta, tosin olen innoissani kun kuopuskin muuttaa jaloista omilleen, en toden totta kaipaa pikkulapsiaikoja. Sen sijaan noihin sun juttuihin on apuja; kokeile hormonikierukka plus estrogeenivoide. Yksi gynekäynti ja vaivasi on poissa. Loppuu toi parkuminen.
En minäkään niitä lapsiaikoja kaipaa, kaipaan vain niitä lapsia jos ymmärrät.Hormonikierukka ei sovi, se on jo koitettu. Steriloituna en ole kuulunut minkään hormonaalisen ehkäisyn piiriin muutenkaan enää pitkiin aikoihin. Suvussa on korkea riski eri syöville, yksi on niistä rintasyöpä, myös veritulppia ja aivoinfarketja esiintyy ihan perheessä. Voihan ne rinnat tietysti poistaa ja ottaa hormoneja, sekin on vaihtoehto eikä mikään huono vaihtoehto ollenkaan.
Esimerkiksi estrogeenigeeliä määrätään jopa syövän sairastaneille, riski on mitätön. Minä en jaksanut itkeskellä ja masennella enempää, oli muutenkin niin helvetin raskasta _kaikki_.
Tätä en tiennytkään. Kiitos. Täytyykin kysellä. Ei se itkeskely, mutta tuo aivosumu ja keskittymiskyvyttömyys on mielestäni vaarallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä kunnossa teidän vanhemmat on? Itse uuvun kun sekä omat että appivanhemmat tarvitsevat apua ja heidän kuntonsa mener koko ajan huobommaksi. Seuraavat n.
5-10 v tuntuvat ahdistavilta, kun mihinkään hoivakotiinkaan eivät vielä lähiaikoina pääse.Lapsistakin jonkin verran huolta. Toinen aloittaa kohta yliopistossa mutta kipuilee nyt jo sen kanssa onko ala ihan väärä.
Hieman vaille 50 v minäkin.
Tämä! Oon viiskymppinen, lapset muutti pois ja tilalle tuli omista ja puolison vanhemmista huolehtiminen. Eikä asuta samalla paikkakunnalla vaan parin tunnin ajomatkan päässä, eri suuntiin tietty joten ei yhdellä reissulla hoidu. Molempien vanhemmilla ok-talot ja puutarhat ja niistä ollaan sanottu ettei me niitä hoideta, eivätkä itse jaksa, joten joko ostavat palveluja tai muuttavat kerrostaloon. Muuten kyllä autetaan, käydään kerran viikossa, tilataan ruokakuljetukset kaupasta (koska eivät itse halua käyttää nettikauppaa), kuskataan sovituille lääkäriajoille jne. Mutta ei mee jakeluun, esim. leikkaavat pensasaitaa ja putoavat tikkailta, vaikka on varoitettu ja kielletty. Ollaan ehdotettu että muuttaisivat meidän lähelle, muttei sekään käy. On tää raskasta.
Muistan kun omat vanhempani voivotteli isovanhempieni ajoittaista sekoilua, nyt ne on itse siinä puuhassa. Heidän mielestä vaikuttaa ihan järkevälle. Kohta on kumpikin sairaalassa sillä menolla. Olen miettinyt lähemmäs muuttamista jotta voisin olla apuna. Mutta siis tätäkö elämä on, että kun saat omat lapset ulos kotoa ja elämänsyrjään kiinni niin sen jälkeen aletaan huoltaa vanhempia? Onko se elämän oma hetki oikeasti vasta silloin kun itse on seniili ja laitoshoidossa? Sekö on se elämän oma hetki vain minulle? Saako tämän tilauksen oikeasti vielä perua?
eri
Tämä! Mulle yksi syntymättömyys tähän inkarnaatioon, kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen kohta 50 ja elämä pääosin hyvää. Vielä kotona asuvat lapset (2 kpl) ja parisuhde ovat nyt minulle tärkeimmät asiat, seuraavana jo itsenäistyneet lapset (2 kpl), muu suku ja ystävät. Stressitön ja hyvätuloinen työ helpottaa elämää, harrastukset ja matkat tuovat siihen sisältöä.
Ainoa suru ja huoli elämässäni liittyy toiseksi vanhimpaan lapseeni. Hänellä on mielenterveyden haasteita ja välimme ovat kärsineet enkä saa niitä korjattua. Kamppailen tämän hyväksymisen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Hanki lääkkeet.
Tämä fraasi on tyhmimpiä kommentteja palstalla. Jos nyt edes kerrottaisiin mitkä lääkkeet ja minkä vuoksi.
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Hanki lääkkeet.
Tämä fraasi on tyhmimpiä kommentteja palstalla. Jos nyt edes kerrottaisiin mitkä lääkkeet ja minkä vuoksi.
eri
Yleensä samaa mieltä, mutta tämän ymmärsin niin, että hormonikorvaushoidon? 😅
Näitä kun lukee niin tosiaan huomaa että omat asiani ovat todella hyvin. Mutta olen vapaaehtoisesti lapseton, ja se tietysti tarkoittaa että suurin osa kirjoittajista ei missään nimessä olisi edes halunnut tällaista elämää.
Minulle tämä kuitenkin sopii hienosti. Olen 56, mies samanikäinen. Molemmat hyvissä ja hyväpalkkaisissa ammateissa. Kolme neljästä vanhemmastamme on jo kuollut, yksi vielä kahdeksankymppisenä suht. hyvässä kunnossa mutta asuu 2500 kilometrin päässä joten on hyvin rajallista miten paljon voimme auttaa ja millaista apua hän edes odottaa (=eipä juuri minkäänlaista).
Terveysongelmia ei vielä ole kummallakaan (koputan puuta). Eletään rauhallista ja kivaa arkea; loma-aikoina matkustellaan ja hemmotellaan itseämme.
Elämä kaikinpuolin pääsääntöisesti hyvää. Oikeastaan ainoa huoli on vanhenevien lemmikkieläintemme terveys, yhdestä jo jouduimme luopumaan ja se oli suuri suru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä vaihdevuosi helvetti ei ainakaan auta asiaa. Katson välillä videoita lapsista ja kaipaan niitä. Ei minun lapset ole missään kaukana. Yksi niistä on nytkin toisessa huoneessa, mutta kun ne on isoja karvaisia miehiä jo. Minä kaipaan niitä minun pieniä poikiani, kun ne sai kopattua syliin. Nyt ne saa nostettua minut syliin. Pää on ihan höttöä ja keskittymiskyky mennyt. Eilen olin aloittamassa tulipaloa ja viime hetkellä tulin ns. tajuihini että kämppä on täynnä savua. Lempikattilani pohja oli ihan kuin kuun pinta, tuhkaa. Itkin sitä kattilaakin, kun se on vuosikymmeniä vanha. Kun mikään ei kestä. Sitten itkin sitä kun putsaamisen jälkeen siitä tulikin ihan ok ja käyttökelpoinen. Tämmöstä tänne joo. Vanhetaan kaikki.
Hanki lääkkeet.
Tämä fraasi on tyhmimpiä kommentteja palstalla. Jos nyt edes kerrottaisiin mitkä lääkkeet ja minkä vuoksi.
eriYleensä samaa mieltä, mutta tämän ymmärsin niin, että hormonikorvaushoidon? 😅
Sitäpä sitä, mutta jos tyyppi ei hanki lääkkeitä itselleen, ei edes yritä, vaan vänisee vaan, niin sitten se on oma valinta.
Ap tässä
Meillä lapset etsivät vielä omaa paikkaansa maailmassa, opiskelevat yliopistossa ja ovat toistaiseksi tasapainoisia. Uskon heidän pärjäävän.
Appivanhemmat porskuttaa vielä täysillä, omista vanhemmistani toinen on jo poissa, toinen hyvässä kunnossa enkä omalle kohdallekaan sairauksista ole ahdistunut. Ne tulee jos on tullakseen.
Enemmän mietin, että jotain kääntöliikettä on tehtävä jos loppuelämän haluaa olla tyytyväinen. Ja mikä se kääntöliike olisi. Muutto, ero, .. lisää sisältöä elämään. Ja mistä?
Ehkä sinun pitää sitten vain kärsiä ja hihitellä siellä, itse olen ainakin ihan onnellinen nyt ja tulevat murheet murehdin sitten kun niitä vastaan tulee. En tosiaankaan ala miettimään niitä nyt, mikä järki se siinä olisi? Sehän olisi ihan sairasta puuhaa.