Lapseen ei toimi mikään muu kuin uhkailu ja kiristys, miten muuttaa tilanne?

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Vierailija kirjoitti:

Anna jonkun poliisin jututtaa sitä että saa ne rajat. Ja sitten positiivista haastetta ja vastuuta pkkuhiljaa vaikka on lapsi, niin oppii yhteistyötä.

Niinkö? Eikö olisi parempi tehdä rikosilmoitus moisesta 6-vuotiaasta tenavasta ja toivoa, että syyttäjä tekee päätöksen viedä asia oikeuteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Niin, en nyt ihan tiedä mihin viittaat, mutta kyllä meilläkin saa raivota ja itkeä. Sellainen oppikirjaesimerkin mukainen uhmaikäisen raivo on ihan kevyt kestää verrattuna tähän omituiseen kiellettyjen asioiden tekemisellä tekemiseen, jota meillä harrastetaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvatus aloitetaan pienestä saakka . Olet opettanut että kuunnella tarvitsee vasta kun sanot rumasti . Lapsi todennäköisesti tekee samaa sinulle sitten teininä , kuten olet opettanut eli kiristää ja uhkailee ja puhuu rumasti . Onnea vaan valitulle tielle .

Minä valitsin alusta asti linjan , että nätisti sanomisen täytyy riittää ja poika nyt kohta täys ikäinen .

Helppo se on sanoa. Mutta vaikka pääsisin ajassa taaksepäin tämän kuusi vuotta, niin en tietäisi miten saada lapsi oppimaan, että pitää totella heti kun sanotaan nätisti. Olen kyllä sitä yrittänyt opettaa, mutta jos lapsi alusta saakka päättää, että ei tottele kun sanotaan nätisti niin minkäs teet. Rumasti en sano. Mutta kuten sanottu niin sanon uhkauksen. Ap

Haluaisin nähdä kenen lapsi HETI tottelee.

Ehkä ongelma onkin sinussa ja odotuksissasi pääosin? Olen kasvatusalalla ja havainnut pitkän uran aikana että eivät lapset koskaan heti toimi kuten vanhemmat määräävät. On oltava parempia keinoja kuten mielekkyys ja palkitseminen. Lapsi assosioi paremmin vanhemman toivoman lopputuloksen kun siitä seuraa mielihyvää. Palkinto. Uhkailulla ja kiristämisellä saa lapsessa vain lisää kapinamieltä vaikka totteleekkn paremmin . Välillä on kyllä käytettävä näitäkin keinoja, mutta mieluummin ääritapauksissa vain.

Terv. 4 villiä mutta ihanaa tenava kasvattanut ja mahtavia nuoria ovat

Vierailija kirjoitti:

Voisikohan eskari auttaa? Siellä on homma jo melko koulumaista ja sääntöjä pitää osata seurata. Kannattaa ottaa puheeksi eskarin opettajan kanssa aivan heti alkuvaiheessa ja he ovat koulutettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia. Heillä voi olla hyvä vinkkejä. Erityisesti voivat kertoa paremmin, kun vanhempi ottaa oma-aloitteisesti yhteyttä ja pyytää apua. Näkevät että olet järkevä, yhteistyöhaluinen ja et ole sellainen helikopterivanhempi, jonka pikku piltti ei voi tehdä mitään väärää ja joka kantelee rehtorille kaikesta mahdollisesta tavoitteennaan saada opettajat erotettua. Näitäkin on...

Lasta pitäisi kyllä kasvattaa jo ennen eskaria eikä jättää hommaa eskarin hoidettavaksi.

Oletko kokeillut käynnistää uudelleen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Niin, en nyt ihan tiedä mihin viittaat, mutta kyllä meilläkin saa raivota ja itkeä. Sellainen oppikirjaesimerkin mukainen uhmaikäisen raivo on ihan kevyt kestää verrattuna tähän omituiseen kiellettyjen asioiden tekemisellä tekemiseen, jota meillä harrastetaan.

Minä koen samoin.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Niin, en nyt ihan tiedä mihin viittaat, mutta kyllä meilläkin saa raivota ja itkeä. Sellainen oppikirjaesimerkin mukainen uhmaikäisen raivo on ihan kevyt kestää verrattuna tähän omituiseen kiellettyjen asioiden tekemisellä tekemiseen, jota meillä harrastetaan.

Jumitin, tein mitä halusin, en piitannut kielloista jne.

Piirsin ikätasoani paremmin uppoutuneena siihen monta tuntia, mikä on ollut vanhemmilleni rehellisesti sanoen varmasti henkireikä, mutta myös herätys erilaisuuteeni ja lahjakkuuteeni.

Mitä lapsi sanoo, kun kysyt miksei noudata ohjeita?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Niin, en nyt ihan tiedä mihin viittaat, mutta kyllä meilläkin saa raivota ja itkeä. Sellainen oppikirjaesimerkin mukainen uhmaikäisen raivo on ihan kevyt kestää verrattuna tähän omituiseen kiellettyjen asioiden tekemisellä tekemiseen, jota meillä harrastetaan.

Missä puhuin oppikirjan mukaisesta raivosta? Viestini pointti oli se, että vanhemmat toimivat tilanteessa täysin normaalisti ja antoivat minun riehua kuin mielipuoli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä sama homma, tosin lapsella diagnosoitu adhd + lievä autismi. Ei tottele oikein muuten kuin vain uhkailulla/kiristämisellä.. sillä keinoin saa edes otenkin pysymään aisoissa. Ap, voisiko lapsellasi olla mitenkään adhd? Koska se selittäisi paljon...

Mä kirjoitin tuossa aiemmin samoin oireilevasta lapsestani ja olen epäillyt, että hänellä olisi lievää asbergeria. Sitä on suvussa.

Välillä tuntuu, että häneltä puuttuu sellainen tietty miellyttämisen tarve joka muilla sisaruksilla on. Tuossa puhuttiin esimerkiksi tuosta suuttumisesta, joka edellisten kirjoittajien mielestä voisi auttaa käytökseen. Meillä on kyllä suututtu kunnolla ja itkettykin välillä kun haastava käytös ärsyttää niin kovin. Lasta ei siinä jumitilanteessa kiinnosta yhtään. Jos hän vaikkapa jotain haluaa, niin hän haluaa ja jää siihen tilanteeseen "kiinni". Myöhemmin voi harmitella kun äiti suuttui, mutta vastaavan tilanteen koittaessa toimii niin kuin aina ennenkin.

Sisarukset sen sijaan osaavat muuttaa käytöstään siltä osin jos eivät halua esim. suututtaa äitiään uudemman kerran.

Minä olin se perheen musta lammas, joka oli itsepäinen, ei antanut periksi, jos jotain päätti jne. Vanhempani eivät jääneet asiasta väittelemään, vaan antoivat minun raivota ja itkeä. Saattoivat esim istua rauhallisesti kahvilla ja jutustella normaalisti keskenään.

Sen raivon jälkeen tuli niin puhdas ja äärimmäisen rauhallinen olo.

Harjasin rakkainta pehmoeläintä huolellisesti ja huomasin, että ei siihen raivoon kuollutkaan, vaan nyt tuntui hyvältä.

Kiitokset vanhemmilleni, jotka kasvattivat minua 70-luvulla ilman sen kummempia ohjeita.

Niin, en nyt ihan tiedä mihin viittaat, mutta kyllä meilläkin saa raivota ja itkeä. Sellainen oppikirjaesimerkin mukainen uhmaikäisen raivo on ihan kevyt kestää verrattuna tähän omituiseen kiellettyjen asioiden tekemisellä tekemiseen, jota meillä harrastetaan.

Missä puhuin oppikirjan mukaisesta raivosta? Viestini pointti oli se, että vanhemmat toimivat tilanteessa täysin normaalisti ja antoivat minun riehua kuin mielipuoli.

Jos yrittivät lähestyä niin haukuin heitä hirvittävän sanoin ja yritin purra kuin eläin.

Antoivat minun olla. Eivät käärineet mattoon, eivät tulleet sanoittama tunteita. Raivokohtausten jälkeen tunsin oloni äärimmäisen rauhalliseksi ja koko tilanteen turvalliseksi, kun isä ja äiti olivat ihan normaalisti esim kahvipöydässä koko tuon minun riehumisen ajan.

Vierailija kirjoitti:

Lakkaat sen nalkuttamisen!

Nyt syömään! Jos ei tule, korjaat ruuat pois ja sanot että seuraava ruoka on kello x ja välipalaa ei tule.

Sitten iltapesulle-ei men-menköön likaisena nukkumaan, älä kehota vaihtamaan yöpukua ja menemään sänkyyn. Sitten häivyt itse omaan makkariin, älä käske nukkumaan siis.

Jne annat olla, et ole kuulevinaankaan kun kysyy jotain. EN kuuntele, kun sinäkään et kuuntele!

No, sitten hän aloittaa ja siinä vaiheessa aloitat ton kehumisen-varoen!

Kyllä se siitä.

Jotakin hyvää mutta eipäsjuupas ei kasvata!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä omani kanssa olen jo tavallaan luovuttanut, että tällaista se nyt sitten varmaan on. On ollut hirveän uhmakas jo oikeastaan ihan vauvasta saakka, mihinkä se siitä muuttuisi.

En tiedä mihin liittyy, jotain vallan hakemista varmaankin. Haluaa muutenkin olla pomo leikeissä ja sisarusten kesken. Muistan kun 3v:na yritin selventää lapselleni, että äiti päättää. "Minä olen pomo! Minä olen perheen pomo!", huusi hän hysteerisenä.

Mitä vanhemmaksi tulee, niin sitä enemmän huomaan, että hieno ihminen hänestä on kasvamassa noin niinkun muuten. Osaa leikkiä ja olla normaalissa kanssakäymisessä muiden ihmisten kanssa. Minua hän eniten haastaa, eikä moni edes ymmärrä kun yritän puhua miten vaativahoitoinen lapsi on kotioloissa ollut.

Vuosien aikana tilanne sikäli helpottanut, että paremmin alkanut ymmärtää Miksi joku asia on kielletty kun siitä kanssaan keskustelee. Toivotaan, että se järkyttävä vastustus kaikkeen jotenkin sitä myöten laantuisi ennen teini-ikää.

Meillä on juuri tuollaista, että on pienestä saakka ollut uhmakas luonteeltaan ja äärimmäisen voimakastahtoinen. Ja kun hänelle on selvennetty, että äiti on pomo, niin on itkenyt samoin kuin sinun lapsi että ei kun hän on perheen pomo. Ja haluaa olla pomo kavereiden kesken ja kun on vaikka isovanhempia käymässä. Pitää jotenkin selvänä, että olisi pomo. Tavallaan ymmärrän hänen luonnetta, koska olen itse myös äärimmäisen voimakastahtoinen ollut aina, jo ihan pienenä ja olin itsekin lapsena sitä mieltä, että olen perheen pomo. Johtotehtäviin työelämässä päädyinkin ja niissä viihdyn. Omat vanhempani eivät muuten aikoinaan saaneet minua ollenkaan aisoihin, en yksinkertaisesti välittänyt edes heidän uhkauksista mitään. Olin kyllä hyväkäytöksinen, koska ymmärsin jo varhain, että sillä tavalla saa menestystä asioissa. Ap

Miksi olet syöttänyt lapsellesi moisia pomojuttuja. Olisit vain rauhallisesti todennut, että sinä olet aikuinen, joten sinä päätät.

Meillä riitti juuri tämä, sanoin olevani äiti ja minä päätän. Se pitää sanoa rauhallisesti mutta napakasti ja kysyä lapselta ymmärrätkö.

Minun keskimmäinen poika oli varsinainen jukuripää, häneen eivä kiellot tai uhkailut tehonneet ollenkaan. Vastaus uhkailuun oli aina samanlainen; kädet taakse yhteen ja tiukka ilme. Olin ihan pulassa kunnes keksin, että hän saa 1-2 kertaa viikossa päättää mitä tehdään ja syödään. Hän oli 5v.

Vaihtoehtoina olivat

ulkoilu: metsä, piha tai leikkipuisto

Ruokailu: sai päättää kolmesta vaihtoehdosta (joita olisin siis muutenkin tehnyt jossain vaiheessa)

Pelaaminen: sai päättää pelaako vähän pidempään aamulla vai vasta iltapäivällä

Tämä tehosi siis meillä. Ei varmaan kaikilla. Ja meidän kaksi muuta poikaa eivät tarvinneet tämmöistä säätöä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi on tosi tyhmä, niin se ei ymmärrä, vaikka sille kuinka selvitetään miksi asiat tehdään niin kuin tehdään. Normaaliälyinen ymmärtää kyllä, kun selitetään, että sateella laitetaan kumisaappaat, koska kengät eivät pidä vettä ja sitten sukatkin kastuvat ja märissä sukissa tulee kylmä ja varpaita paleltaa ja se ei tunnu kivalta.

Ei hän tyhmä ollenkaan ole, ymmärtää erittäin hyvin kaiken kyllä. Ei vain halua tehdä niin kuin sanotaan. Haluaa tehdä päinvastoin kun on sanottu. Kuin se olisi hauska leikki. Minun mielestä ei ole. Ap

Hellitä vähän. Lapsi on lapsi. Ei robotti. Ja sinä et ole armeijan komentaja vaan äiti. Lapsen aivot eivät ole 6 vuotiaalla kovin kehittyneet vaikka ovatkin tuossa iässä uteliaita ja oivaltavia. Aivot kehittyvät 25 vuotiaaksi saakka, sitä ennen kaikki on opettelua elämässä. Sitäpaitsi 6 vuotias on tuossa eskari- ja kouluun lähtö iässä kovin uppiniskaisia. Kuuluu kehitykseen. Koita olla kärsivällinen ja kannustava ja rohkaiseva. Unohda some ja vietä aikaa lapsen kanssa mahdollisimman paljon. Kuuntele häntä. Kovin pian se kasvaa ja lähtee pois maailmaan ja silloin on myöhäistä!

Niinpä, silloin on enää myöhäistä mitään rajoja laittaa. Oletko tosiaan sitä mieltä, että vasta yli 25-vuotiaalle voi alkaa opettaa käytöstapoja? Älä viitsi.

Ei kai kukaan tuollaista ole väittänyt? Että vasta 25 vuotiaille tapoja opetetaan? Miten tuosta nyt sellaisen käsityksen voi saada? Lapselle opetetaan tapoja iha pienestä pitäen. Nyt oli kyse aivojen kehityskulusta joka kestää aina 25 vuotiaaksi saakka.

Kolme-vuotiaskin oppii jo lukemaan ja laskemaan, niin miksei tottelemaan:))

Lapsi voi hakea huomiota huonolla käytöksellä jos ei saa muuten sitä saa tai jos ei saa kokemusta siitä, että on osa perhettä. Minä annoin lapsen tulla mukaan kodin puuhiin ja keittiöönkin. Tuli itse uteliaana katsomaan. Oli tyytyväinen kun sai kehuja ja vaikka palan porkkanaa. Pojilla on paljon energiaa, joten sitä kannattaa ohjailla muuhun kuin pahan tekoon. Jos lapsella on mieleinen hetki illalla sängyssä, esim saa valita kirjan mitä luetaan, niin menee mielellään pesulle kun tietää, että jotain kivaa on tiedossa. Hänen pitäisi jo saada joku asia, mistä hän itse on vastuussa ja saa näin kokea onnistumista.

Aloituksessa ei ole lasta. On vain trollin mielikuvitustarina lapsesta, johon mikään mitä kaikkensa uhraava äiti tekee ei tehoa. Aika naiivi saa olla, jos näihin tosissaan lankeaa.

Vierailija kirjoitti:

Aloituksessa ei ole lasta. On vain trollin mielikuvitustarina lapsesta, johon mikään mitä kaikkensa uhraava äiti tekee ei tehoa. Aika naiivi saa olla, jos näihin tosissaan lankeaa.

Hienoa kun sait kerrottua. Hyvin tehty! Tiedätkö, että voit päästä itsesi kanssa tasapainoon myös muilla tavoin kuin vähättelemällä tai haukkumalla toisia?

Koeta joskus positiivisen palautteen voimaa. Täällä on monta ketjua missä voit harjoitella.

Vierailija kirjoitti:

Minun keskimmäinen poika oli varsinainen jukuripää, häneen eivä kiellot tai uhkailut tehonneet ollenkaan. Vastaus uhkailuun oli aina samanlainen; kädet taakse yhteen ja tiukka ilme. Olin ihan pulassa kunnes keksin, että hän saa 1-2 kertaa viikossa päättää mitä tehdään ja syödään. Hän oli 5v.

Vaihtoehtoina olivat

ulkoilu: metsä, piha tai leikkipuisto

Ruokailu: sai päättää kolmesta vaihtoehdosta (joita olisin siis muutenkin tehnyt jossain vaiheessa)

Pelaaminen: sai päättää pelaako vähän pidempään aamulla vai vasta iltapäivällä

Tämä tehosi siis meillä. Ei varmaan kaikilla. Ja meidän kaksi muuta poikaa eivät tarvinneet tämmöistä säätöä

Outoa että sinulla oli vain yksi "jukuripää". Todella rumasti muuten sanottu lapsesta. Normaaliin kasvatukseen kuuluu kunnioittaa lasta. Kuunnella häntä ja antaa mahdollisuus vaikuttaa päätöksiin ikätason mukaisesti.