Pahoitatko mielesi, jos miehesi ei laita mitään viestiä muutamaan päivään?
Voi olla kyseessä miesystävä tai aviomies. Jos on vaikka reissussa/mökillä tms. ettekä näe vaikka pariin viikkoon. Niin pahoitatko mielesi jos useamman päivän ajan ei ota minkäänlaista yhteyttä? Korkeintaan vastailee tylsästi jos itse laitat jotain, muttei oma-aloitteisesti soita tai laita yhtään viestiä.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Jos ei vaikka ole mitään asiaa? Ärsyttää sellainen, että koko ajan pitäisi olla naama kiinni puhelimessa ja soittelemassa ja tekstailemassa turhuuksia.
Miksi ihmeessä olet tekemisissä ja jota vielä kutsut parisuhteeksi, missä sinulla ei tule päivittäin asiaa kumppanillesi kun olette erossa?
Ei ole ihme ei, kun petetään sinne tänne. Mitä kriteerejä sulla on kumppanille? Että se hengittää?
Ei kai yhteydenpidon tarvitse ainakaan pidemmän päälle aivan jatkuvaa olla mutta itsestä tuntuisi oudolta seurustella ihmisen kanssa josta ei esim. viikkoon saati useampaan kuulu yhtään mitään. Yleensä ihmisillä on elämässä muutakin kuin läheiset ihmissuhteet mutta tuntisin itseni aika yhdentekeväksi jos yhteydenpito olisi oman aktiivisuuden varassa ja silloinkin toiselta tulisi jokin vastaus tai reaktio vain silloin tällöin. Kommunikoinninhan ei tarvitse olla mitään sisällöltään ihmeellistä, taustallahan on vain viesti siitä että toinen on ajatuksissa.
Ollaan oltu yhdessä 18 vuotta. Alussa viestit lenteli paljon, viime vuosina on parisuhde jo niin vakaa ettei tarvi koko ajan olla kysymässä mitä sä teet. Voi hyvinkin mennä pari päivää ilman viestejä. Ajattelen silloin että siellä on niin hauskaa ja paljon tekemistä ettei vaimolle kerkeä tekstailla. Ja olen ollut aina oikeassa. Kotiin se kuitenkin aina tulee, joten en rupea kännykkää tuijotteleen jos mies poissa kotoa. Ihme läheisriippuvaisia naisia täällä.
Mä haluasin, että tulis vähemmän viestejä mieheltä. Niitä viestejä voi tulla päivässä 50 ja sellaisia joukossa jotka monen lauseen pituisia. Mulle riittäisi noin max. 20 :(
Jos olen vaikka mökillä ja mies töissä ja kotona niin minulle riittää , että laitan viestiä että olen ehjänä saapunut perille . Sitten voi soitella jos oikeaa asiaa . Ihanaa pitää vähän toisesta taukoakin .
Olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta ja jos toinen on vailla mökillä tai Lapissa, niin kyllä me laittelemme viestejä puolin toisin. Mies tykkää vaeltaa ja kalastella, joten kaikissa paikoissa ei ole välttämättä kenttää ollenkaan, mutta kyllä hän laittaa viestiä heti kun mahdollisuus. Samoin minä laitan mökiltä.
Vierailija kirjoitti:
Huolestuisin, mitä on tapahtunut. Viestitämme/soitamme vähintään joka aamu ja ilta toisillemme ja välillä pitkin päivää. Jos viestejä/soittoja ei tulisi, todellakin huolestuisin, mitä on tapahtunut.
Minua ahdistaisi tosi paljon, jos pitäisi ihan joka aamu ja ilta olla yhteyksissä kumppaniin, ja toinen pahoittaisi mielensä/huolestuisi jos yksikin kerta unohtuisi. Meillä voi olla miehen kanssa ihan hyvin päivän tai parin tauko, ettei olla yhteyksissä. Enhän minä jaksa muihinkaan läheisiini jatkuvasti olla yhteydessä. Tosin olenkin luonteeltani hyvin introvertti, ja välillä pidän jopa puhelittomia päiviä, että en katso yhtä ainuttakaan viestiä keneltäkään enkä vastaa kenenkään soittoihin. Mielestäni on ihan OK, ettei ole jatkuvasti puhelimen orja. Kyllä ihmissuhteet kestivät ennen kännyköitäkin, vaikkei joka päivä nähnyt toista. No, meitä on erilaisia.
Viimeksi eilen aamulla kuullut miehestäni.
Kyllä vähintään kerran päivässä pitää jotain kuulua puolin ja toisin, että tietää että on hengissä ja muuten kaikki ok. Ei tosin kovinkaan paljon olla erossa toisistamme niin että mies olisi jossain ilman minua, ei koskaan ole ollut sen jälkeen kun yhteen muutettiin 3 vuoden kaukosuhteen jälkeen. Mies ei käy missään matkoilla kuin perheen kanssa, minä olen muutaman kerran ollut näiden 20 vuoden aikana.
Mieheni aikoi soittaa tänään. Ei ole kuulunut mitään. Tietää, että menen kohta nukkumaan.
Vierailija kirjoitti:
Mieheni aikoi soittaa tänään. Ei ole kuulunut mitään. Tietää, että menen kohta nukkumaan.
Aikalailla ikävimpiä ihmisiä ovat lupausten rikkojat, heihin ei voi luottaa.
Minkäs teet kun toisella ei ole käytöstapoja. Surettaa kun ennen tapaamista meillä oli tosi hyviä syvällisempiäkin keskusteluja ja hän jakoi avoimesti kipeitäkin asioita elämästään kanssani (vakava krooninen sairaus sekä parisuhdeväkivallan kohteeksi joutuminen) ja joiltain osin löysimme mm. ihmis-/parisuhdetaustoista yhteisiä kokemuksia joista puhua. Väitti vieläpä omaavansa huonon itsetunnon ja oli muka juuri ennen näkemistäni jännittänyt niin paljon että hyperventiloi autossaan. Se ihmetytti kun sanoi ottaneensa työläppärin mukaan jos vaikka tulee joku hätätilanne ja joutuu kesken kaiken auttamaan. Työnarkomaani? Sanoi kyllä että tykkää työstään tosi paljon. Kohdatessamme kuitenkin otti heti syleilyynsä ja sitten suudeltiinkin tovi niin kiihkeästi että ohikulkijoilla on mahtanut tehdä pahaa. Olen tässä yrittänyt selitellä itselleni että tämä ihminen on vaan jotenkin identiteetiltään rikkinäinen eikä siksi pysty ajattelemaan kuin itseään mutta lopputulosta se ei muuta. Jos jotain hyvää käteen jäi niin sain muutaman tunnin kokea itseni todella halutuksi enkä ole sellaista intohimoa ennen vielä kokenutkaan kuin hänen kanssaan.