Essayah kertoo pitävänsä hyvänä, että perussuomalaisten harrastama kaksoisviestintä on noussut Suomessa esille. Tällä viitataan siihen, että perussuomalaiset tukevat äärioikeistoa symboleilla, joita suuri yleisö ei välttämättä havaitse.
Kommentit (48)
Vierailija kirjoitti:
Oikeistolainen oireyhtymä:
Tutkimuksessa keskityttiin persoonallisuuspiirteiden pimeään tetradiin, johon kuuluvat narsismi, machiavellistisuus, psykopatia ja arkinen sadismi. Tulokset osoittivat, että nämä piirteet olivat yhteydessä oikeistolaiseen poliittiseen suuntautumiseen. Erityisesti narsismi ja psykopatia olivat yhteydessä oikeistoajatteluun.
Tutkimuksessa havaittiin myös, että machiavellistisuus oli merkittävin poliittisen suuntautumisen ennustaja. Tämä piirre liittyy ihmisvihamielisyyteen, epäsosiaalisiin taipumuksiin, kylmäsydämisyyteen ja moraalittomiin uskomuksiin. Tutkijat ehdottavat, että äänestäjät, joilla on paljon machiavellistisuutta, saattaisivat olla erityisen taipuvaisia äänestämään puoluetta, joka ehdottaa voimakkaasti maahanmuutto- ja islaminvastaisia asioita.
Poliittisen ääriajattelun osalta vain narsismi ja psykopatia olivat yhteydessä toisiinsa. Tutkijat arvelevat, että narsistinen taipumus keskittyä omiin etuihin ja laiminlyödä samalla muiden tarpeet sekä psykopaattiset taipumukset, kuten vähäinen empatia muita ihmisiä kohtaan, sosiopaattisuus, impulsiivisuus ja kyvyttömyys tukahduttaa käyttäytymistaipumuksia, joita yhteiskunta ei arvosta, voisivat selittää tämän yhteyden.
Tutkimuksen yhteydessä havaittiin myös, että mikäli persoonallisuuspiirteitä omaava oli lisäksi uskovainen, hänellä usein on piirteitä viidennestä pimeästä persoonallisuuspiirteestä, tekopyhyydestä sekä tendenssi pedofiiliseen käytökseen. Tältä osin asia kuitenkin vaatii vielä lisätutkimusta.
Valaisevaa informaatiota. Pitää käydä tutkimassa tarkemmin. Kiitoksia tästä. Selittää kyllä oikeistopuolueiden kyvyttömyyden nähdä niitä omien valintojen ja päätösten huonot puolet - ne kun eivät välttämättä tapahdu juuri sillä sekunnilla (tapahtuvat "sitten joskus"). Tai juuri hänelle itselleen (joku muu maksaa hinnan huonosta päätöksestä), joten niillä ei ole väliä. Pitäisikö oikeistoon taipuvaisia alkaa suojelemaan itseltään?

Eli oliko se Antti Lindtmanin kainalotuuletus ja poskisoolokuva sitä parempaa vasemmistolaista piiloviestintää?
Oliko Marinin nassenhautailu piiloviestintää? Minusta siinä ei piiloteltu mitään vaan tunnettiin aitoa surua ntsin kuolemasta. Muuta eurooppalaiset johtajat jäivät pois vedoten naurettaviin tekosyihin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun olin lapsi, tarkoittu punainen mekko sitä, että lapsi on kommunistiperheestä. Punainen solmio oli suunnilleen sama asia kuin sanoa ääneen, että sodassa kaatuneet oli turha uhri, mennään kaikki Neuvostoliittoon.
Miksi tätä piilomerkitystä ei enää otsikoida vahvasti? Samaa ikäluokkaa on tieto siitä, että sinimusta edustaa äärioikeistoa.
89-luvulla jopa tiettyyn ruokakauppaan tai urheiluseuraan meneminen/liittyminen viestitti puoluesuunnasta. Sain liittyä SVUL tms seuraan. tUL oli liian kommunistinen.
Mihis Essayah kuului, TULin vai SVULin seuraan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli oliko se Antti Lindtmanin kainalotuuletus ja poskisoolokuva sitä parempaa vasemmistolaista piiloviestintää?
Oliko Marinin nassenhautailu piiloviestintää? Minusta siinä ei piiloteltu mitään vaan tunnettiin aitoa surua ntsin kuolemasta. Muuta eurooppalaiset johtajat jäivät pois vedoten naurettaviin tekosyihin.
Väsynyttä...
Aika onnetonta kun etsitään piiloviestintää, mikroagressioita, rasistista katsetta, salaliittoja ja ties mitä
humpuukia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoista, koko ketju valehtelua ja kummallista sekoilua täynnänsä. Silakoiden kokoontumisajot.
Ja mitä ihmeen "kaksoisviestintää"? Onko Essayah joku skitsofreenikko, joka näkee kummallisia symboleja kaikkialla?
Eli miten tämä eroaa normipäivästä?
Samat parit persutrollit äänessä koko ajan...
Ei täällä persut trollaa. Vasurithan täällä trollaa, mutta ovat kuitenkin tosissaan. Todellisuudentaju kadonnut jonnekin.
Eipä ole persutkaan, riittää kun on niiden kanssa ja poseeraa samoissa valokuvissa.
Anttia nauratti 88-kyltit. Piiloviestintää sekin.
Olikos Antilla muuten lupa levittäänettiin kuvaa tytöstä ottamassa häneltä poskeen? Luultavasti alaikäinenkin vielä joten sinänsä luvalla ei ole merkitystä. Olikos silleen ettei rikos vanhenemisaikaa lasketa siitä koska se on laitettu nettiin, jos se on ollut vielä sanotaanko vaikka viime kuussa yleisesti saatavilla?