Poikaystävän käyttäytyminen ruokaa ja rahaa kohtaan
Ensimmäisiltä treffeiltä alkaen olemme maksaneet kumpikin omat syömisemme ja juomisemme. Nyt kun vietämme suurimman osan ajasta yhdessä, käymme ruokakaupassa yhdessä ja kokkaamme yhteisen aterian. Oleilemme lähes aina hänen luonaan, sillä itse asun pienessä yksiössä, niin tilaa ei ole kovinkaan paljon.
Meillä on poikaystävän ehdotuksesta käytössä Splitwise sovellus, eli sinne pistetään kaikki kustannukset ja sovellus laskee kulut tasan. Tämä on minulle ok, mutta jotenkin minua häiritsee ja vähän loukkaakin se, että poikaystävä pistää sinne ihan kaikki kulut, auton polttoaineen ja kondomitkin. Olen usein ostanut omasta rahapussista hänen luokseen vessapaperia, tai leiponut herkkuja vietäväksi, ym eikä tulisi mieleenkään pistää niitä kuluja tuonne sovellukseen. Tykkään myös silloin tällöin tarjota vaikka juoman tai jäätelön hänelle ulkona, mutta vastaavaa anteliaisuutta en ikinä saa häneltä takaisin tai sitten huomaan, että jälkikäteen ostos on merkitty sovellukseen ja maksan oman osuuteni.
Ja sitten se, että kun ostamme yhteisiä ruokia, niin poikaystävä tuntuu oikein vauhdilla syövän kaksin käsin, etten vain ehdi syödä yhtäkään palasta enemmän kuin hän. Esim. jäätelöpurkki tai pakastekakku, mies syö niistä 2/3 osaa ja minä 1/3. Meillä oli kerran oliiveja kupissa, joita söimme kun katsoimme elokuvaa. Mies veti kauhealla vauhdilla niitä oliiveita ja viimeisenkin oliivin veti naamaansa. Ei siis edes tarjoa viimeistä muruakaan minulle.
Huomautin, että olipas hieman töykeää ottaa se viimeinenkin oliivi, eikä tarjota kohteliaisuutta naiselle. Hänen puolustuksekseen muka söimme oliiveja vuorotellen niin, että ne oliivit menivät täysin tasan. Eivät menneet, kun katsoin vieressä ihmetellen sitä sen paniikissa suuhun lappamista, ettei vaan jää jostain paitsi.
Miten joku voi olla noin nuuka? Johtuuko siitä, että on vanhempiensa ainoa lapsi, kun taas minä olen tottunut jakamaan asioita sisarusteni kanssa.
Mulla on todella epänaisellinen olo, kun kaikki pistetään noin tarkkaan puoliksi, kaiken huippuna ne kondomitkin.
Ellei mies olisi muuten ihana ja rakastava, en varmaan jaksaisi katsoa tämmöistä nuukailua :/ Mutta alkaahan tässä hieman katkeroitumaan, kieltämättä. Nykyaikaahan se on, että kulut jaetaan, mutta mun luonteeseen kuuluu anteliaisuus rakkauden eleenä. Ei ole siitäkään kyse, että mies olisi köyhä. Tienaa minua enemmän ja on vieläpä hyväpalkkaisella alalla ja yliopistokoulutus.
Kommentit (1406)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka poikaystäväsi luona siivoaa ja maksaa puhdistuksesta kulut? Jos sinä kerta olet siellä enemmän, hän ei ole kuitenkaan alkanut vaatimaan puhdistuksesta? Esim. nukut hänen lakanoissa ja täytyyhän ne pestä välillä, siihen kuluu pesuainetta, vettä ja sähköä. Maksatko myös tästä? Imuroida tarvitsee; pölypss ja sähkö jne. Jos on näin pihi tyyppi, odotan millon alkaa näistä vinkumaan.
Olen imuroinut useita kertoja, luutunnut lattiat ja tehnyt suursiivouksen, kun siellä oli niin kauhea sotku, että mun piti jo itseni vuoksi siivota, että pystyin jotenkuten olemaan siellä. Ostin kukkia pöydälle, kerroin että niille tulee antaa vettä, lopetin itse hetkeksi kastelun - kukat kuolivat ja olivat kuivettuneina ruokapöydällä viikkotolkulla. Siellä oli vaasissa jopa kuollut ampiainen useita päiviä :D Pyyhin edelleen pöytiä, pölyjä, siivoan vessaa, autan pyykin laittamisessa vaikka ripustaisinkin pelkkiä hänen vaatteitaan narulle.
Mut joo, en enää.
Ap
Kai sinä laitoit siitä hänelle laskun. Paljonko siivoojan tuntipalkka onkaan, vaikka sen työn tekisi pimeänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Pidän työstäni ja hyvinvointiyhteiskunnan peruskoulun opo sanoi että pitää tehdä sitä mistä pitää ja on hyvä siinä.
Olen hyvä kääntäjänä ja puolisoni on tosi ylpeä minusta, kun saan aina palautteena oikein hyviä arvosanoja käännöksistäni.
Ai kauhea mikä pikkupoika viba tuli. "mun äiti kehuu mua ja mun ope sanoo että oon hyvä"
Niistä töistä maksaja antaa arvosanan ja palautteen. Ei opettaja.
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:

Joo mutta sulla ei olekaan varaa korkeastikoulutettuun kääntäjään, jolla on intohimoa tehdä työtä matalalla maailmanhintojen palkalla. Hänen naisella on varaa elättää hänet.
Sulla ei ole. Tai toisinpäin, sulla ei ole sellasta naista, joka arvostaa työntekoa ja kaikkea työtä.
Miesescortilla on näköä ja kokoa. Kaljamahanen minimuna ei edelleenkään pääse jatkoon.

Kuule, ammattitaitoinen kääntäjä pystyy elämään palkallaan. Mikä sinun työnteossasi mättää? Intoa kun löytyy ainakin.
Siis mitä mä just luin. Nyt sisko NYRKKI PÖYTÄÄN JA ANNAT HUUTIA. Ei vattu mikä pelle toi sun tuleva ex on.
Ja opettelet myös pitämään puolesi seuraavan miehen kanssa. Miehet suuttuu milloin mistäkin, ei siitä tarvitse välittää vaan sanot vain tiukasti ei ja nyt tehdään näin. Se on fakta että niitä täytyy joskus kouluttaa mutta kyllä ne oppii nopeasti jos niillä on vähänkin älyä ja motivaatiota pysyä suhteessa.
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Pidän työstäni ja hyvinvointiyhteiskunnan peruskoulun opo sanoi että pitää tehdä sitä mistä pitää ja on hyvä siinä.
Olen hyvä kääntäjänä ja puolisoni on tosi ylpeä minusta, kun saan aina palautteena oikein hyviä arvosanoja käännöksistäni.
Ai kauhea mikä pikkupoika viba tuli. "mun äiti kehuu mua ja mun ope sanoo että oon hyvä"
Joo mutta sulla ei olekaan varaa korkeastikoulutettuun kääntäjään, jolla on intohimoa tehdä työtä matalalla maailmanhintojen palkalla. Hänen naisella on varaa elättää hänet.
Sulla ei ole. Tai toisinpäin, sulla ei ole sellasta naista, joka arvostaa työntekoa ja kaikkea työtä.
Ahneita rahan perään nuo naiset.
Miehestä pitää hyötyä rahallisesti. Ei niin että miestä voi taloudellisesti tukea, kun tienaa riistopalkkaa.

intialaisilla ja latvialaisilla työnantajilla ei ole tarjota parempaa palkkaa.

Tajuatko pälli mistä miesescorteille maksetaan? Naamasta,munasta ja kropasta. Pubi löytöjä on tarjolla ilman eestä.
Vierailija kirjoitti:
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
700e kk 10h päivässä on aika hyvä jos saa hyviä arvosanoja ostajilta.

Ei ole mun ongelma
AP: n mies ei varmaan harjaa hampaitaankaan, jos henki haisee pussaillessa tai trimmaa hirveää alapään puskaa seksiä ajatellen.
Vierailija kirjoitti:
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Pidän työstäni ja hyvinvointiyhteiskunnan peruskoulun opo sanoi että pitää tehdä sitä mistä pitää ja on hyvä siinä.
Olen hyvä kääntäjänä ja puolisoni on tosi ylpeä minusta, kun saan aina palautteena oikein hyviä arvosanoja käännöksistäni.
Ai kauhea mikä pikkupoika viba tuli. "mun äiti kehuu mua ja mun ope sanoo että oon hyvä"
Joo mutta sulla ei olekaan varaa korkeastikoulutettuun kääntäjään, jolla on intohimoa tehdä työtä matalalla maailmanhintojen palkalla. Hänen naisella on varaa elättää hänet.
Sulla ei ole. Tai toisinpäin, sulla ei ole sellasta naista, joka arvostaa työntekoa ja kaikkea työtä.
Ahneita rahan perään nuo naiset.
Miehestä pitää hyötyä rahallisesti. Ei niin että miestä voi taloudellisesti tukea, kun tienaa riistopalkkaa.
Monesti on niin että samassa tilanteessa mies kyllä elättää naisen kun nainen tekee lyhyttä viikkoa tms.
Naisille ei edelleenkään onnistu elättää miestä samassa tilanteessa.
Heissä asuu rahanahneus kuten voimme ap:stakin pääätellä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Iso anteeksipyyntö aloittajaa kohtaan, mutta nauroin kyyneleet silmissä lukiessani aloitusta. Ei tuo ole mikään parisuhde, saati sitten edes kaverisuhde..
Se on hyväksikäyttösuhde, eikä ole naurun asia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuttua. Miehet vetoavat kokemattomuuteen, kun nainen nostaa esiin ikävän kohtelun.
Usein sillä perustellaan pihistely sekä seksuaalinen itsekkyys, mutta vuosien kuluessa käytös ei useinkaan merkittävästi parane.
Käytäntö osoittaa usein pitkään sinkkuna pysyneiden miesten olevan sinkkuja syystä. Fiksut ovat ymmärtäneet kiertää törpöt kaukaa.
Naisten pitää lakata hyysäämästä jäljellä olevia sinkkuja. Heti stoppi kahvikuppi kyräilylle ja välitön poistuminen. Ilmasia edustusrouvan hakijoita on aivan riittävästi.
Juuri tämä.
Taloudellista väkivaltaahan tuo on maksattaa kaikki puoliksi toisella, vaikka itse syö enemmän. Poikaystävä varmaan samalla sijoittaa kun maksattaa ap:llä kuluja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Pidän työstäni ja hyvinvointiyhteiskunnan peruskoulun opo sanoi että pitää tehdä sitä mistä pitää ja on hyvä siinä.
Olen hyvä kääntäjänä ja puolisoni on tosi ylpeä minusta, kun saan aina palautteena oikein hyviä arvosanoja käännöksistäni.
Ai kauhea mikä pikkupoika viba tuli. "mun äiti kehuu mua ja mun ope sanoo että oon hyvä"
Joo mutta sulla ei olekaan varaa korkeastikoulutettuun kääntäjään, jolla on intohimoa tehdä työtä matalalla maailmanhintojen palkalla. Hänen naisella on varaa elättää hänet.
Sulla ei ole. Tai toisinpäin, sulla ei ole sellasta naista, joka arvostaa työntekoa ja kaikkea työtä.
Kuule, ammattitaitoinen kääntäjä pystyy elämään palkallaan. Mikä sinun työnteossasi mättää? Intoa kun löytyy ainakin.
intialaisilla ja latvialaisilla työnantajilla ei ole tarjota parempaa palkkaa.
Ei ole mun ongelma
Ei ongelmaa ollutkaan. Puoliso maksaa koska mies maksaa puolet vuokrasta. Mitään ongelmaa ei ole.
Kaikki ei elä taloudellisesti puolet ja puolet elämää. Löytyy naisia jotka maksaa miehenkin elämän ja ei narise siitä.
Ap voi testata miestä, osta kauppareissulla yksi iso pizza ja olut sekä karkkipussi. Katso, että mies maksaa tai sitten maksat itse. Naputtele ostokset sovellukseen. Syö pizza yksin, ja juo olut yksin, syö karkkipussi yksin. Katso alkaako mies mussuttamaan. Ota miehen kämpille oma vessapaperirulla ja pidä sitä laukussa kun et käytä, tee numero. Ota oma juomapullo mukaan ja juo siitä. Samoin tee hyvät leivät itsellesi rasiaan ja kirjoita tussilla rasiaan, Katin, ÄLÄ koske.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hän löysi tasa-arvoisen naisen kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ite tienaan freelancerina 700e kk ja teen kymmenen tunnin työpäivää koneella.
Käännän lähinnä tuotteiden ohjeita jne, joskus monipulisempaakin tekstiä.
Mun koko palkka menee yhteiseen vuokraan. Tyttöystävä tienaa enemmän ja maksaa noin muuten kaiken.
Maksan vain puolet vuokrasta ja hän maksaa viikonlopun alkoholitkin ja ruuat mulle.
Ulkomaanmatkat ja kotimaanmatkat on maksanut myös mulle, koska kääntäjänä en vain tienaa niin hyvin kuin monet muut tienaa.
t. 33v mies
Soijamies. Hanki toinen työ.
Pidän työstäni ja hyvinvointiyhteiskunnan peruskoulun opo sanoi että pitää tehdä sitä mistä pitää ja on hyvä siinä.
Olen hyvä kääntäjänä ja puolisoni on tosi ylpeä minusta, kun saan aina palautteena oikein hyviä arvosanoja käännöksistäni.
Ai kauhea mikä pikkupoika viba tuli. "mun äiti kehuu mua ja mun ope sanoo että oon hyvä"
Joo mutta sulla ei olekaan varaa korkeastikoulutettuun kääntäjään, jolla on intohimoa tehdä työtä matalalla maailmanhintojen palkalla. Hänen naisella on varaa elättää hänet.
Sulla ei ole. Tai toisinpäin, sulla ei ole sellasta naista, joka arvostaa työntekoa ja kaikkea työtä.
Kuule, ammattitaitoinen kääntäjä pystyy elämään palkallaan. Mikä sinun työnteossasi mättää? Intoa kun löytyy ainakin.
intialaisilla ja latvialaisilla työnantajilla ei ole tarjota parempaa palkkaa.
Ei ole mun ongelma
Ei ongelmaa ollutkaan. Puoliso maksaa koska mies maksaa puolet vuokrasta. Mitään ongelmaa ei ole.
Kaikki ei elä taloudellisesti puolet ja puolet elämää. Löytyy naisia jotka maksaa miehenkin elämän ja ei narise siitä.
Koita jo ymmärtää. Miesescorteille on jonkun verran kysyntää muttei todellakaan olla mitään löysä nakkisia tynnyrivatsoja. Osa miehistä kokkaa ja siivoaa riippuen pariskunnan sopimasta diilistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon bensajutunkin ymmärrän kun tehdään pidempiä reissuja yhdessä, mutta käyttäähän hän autoa sitten yksin ilman minua ja tankki on laitettu täyteen kaikkien ajojen jälkeen ja lasku puolitettu. Eli enkö minä maksa ylimääräistä kun mistä minä tiedän paljonko tankissa on ollut bensaa ennen kuin hän pistää sen täyteen minun maksaessa puolet.
Kaikki on niiin pilkun tarkkaa. Koskaan ei ole vienyt minua treffeille niin, että haluaisi hemmotella minua tai maksan tällä kertaa -periaatteella. Olemme pariin kertaan käyneet hienossa ravintolassa kun hän saa Amex -kortilla jotain ilmaisia illallisia, josta omakustanne 10 snt. Varmistaa aina tarjoilijalta, että kuuluuhan tämä ja tämä siihen kymmeneen senttiin ja kun meitä kerran veloitettiin vedestä, pisti hän senkin sinne sovellukseen minulle maksettavaksi oman vesiosuuteni, eli ei edes sitä vettä voinut maksaa vaikka itse pyysi minut illalliselle.
Mun ei tietenkään pitäisi ajatella mun arvoa tämän mukaan, mutta pistäähän se miettimään minkä arvoinen olen poikaystävän silmissä kun on niin tarkka etten saa mitään ylimääräistä häneltä.
Ap
Tuo kuulostaa kyllä ankealta. Kun minun tyttäreni seurusteli ja oli itse vielä lukiossa, ja poikaystävä oli päässyt töihin 2000€/kk palkalla, niin poikaystävä halusi hemmotella ja osti heille pari yötä Haikon kartanossa. No ottivat sen halvimman huoneen (kun tytär ei halunnut, että häneen tuhlataan liikaa :-) ja söivät halvimpia aterioita siellä, mutta varmasti meni yli 200€ siihen reissuun joka tapauksessa.
Siihen nähden surullista, että hyväpalkkainen mies raaskii sijoittaa naisystävänsä hemmotteluun vain 10c. Vai pitikö ap:n maksaa siitä kymmensenttisestäkin puolet?
Ei ihme tarvinnut, mutta ne juomat (vedet) piti maksaa itse. Samoin ei myöskään ostanut tai korvannut niitä syömiään ja kavereillensa tarjonneita eväitäni. Kirjasi kyllä, että olin juonut juomia 16€ edestä ja olin ne velkaa hänelle.
Ensin yritin pyörtää tämän niin, että tämä on nykyaikaa ja tasa-arvoa, enkä voi ajatella, minkä arvoinen olen miehelleni sen mukaan paljonko on valmis tarjoamaan minulle/hemmottelemaan minua. Mutta kun itse haluaisin hemmotella miestä, oli se sitten hieronta, leipomukset tai satunnaiset kahvilatarjoilut tai olut terassilla, niin olisi kiva jos mies näkisi minutkin sillä tavalla, että olisipa kiva ilahduttaa ja vaikka ostaa kukkia perjantain kunniaksi tai tarjota jäätelö. Mun mielestä romantiikka kuolee, kun joudun tarkistelemaan tuota sovellusta, että jaha ainiin, olen velkaa 3€ siitä jätskistä jonka mies osti minulle lenkillä jne.
Ja mitä seksiin tulee, niin aika paljon saan tehdä töitä miehen nautinnon eteen ja hän koskee minuun kun tajuaa tai kun siirrän hänen kätensä _sinne_.
Toinen juttu, mikä tässä nousi mieleen on, että hän ei peseydy ennen nukkumaan menoa tai ennen seksiä.
Ollaan käyty siitäkin useasti keskustelua ja sanoin, että minusta olisi paljon miellyttävämpää harrastaa seksiä ja ottaa suihin, kun hän on puhdas, mutta ei, tuntui loukkaantuvan ja väkisin otti kaksi kertaa suihkun ennen seksiä.
Muutoin peseytyy vain aamuisin ennen töihin lähtöä.Tällaiset pienet jutut vaan kasautuvat ja saavat mut miettimään, enkö ole sen arvoinen? Hänellä ei ollut alkujaankaan edes sellaista näyttämisen halua tai että haluaisi voittaa minut puolelleen tyttöystäväkseen,
Sanoo kyllä, miten onkaan ansainnut minut ja sitten mä taas hetkeksi unohdan kaikki häiritsevät epäkohdat.Ap
Vastaako toiveitasi suhteesta, kun aloitte olla yhdessä. Tuskin. Hän ei nauti seksissä sinun nautinnostasi eikä yritä tuottaa sitä sinulle. Seksi on oleellinen osa parisuhdetta, erottaa kaverisuhteesta. Tuo on paskaa seksiä ja mieheltä ihan yhtä itsekästä kuin tuo rahasysteemi. Hän pitää sinua ilmaisena seksinukkena.
Seksi on oleellinen osa parisuhdetta, mutta sukuelinten nuolemiset eivät ole.
Mitä enemmän tätä juttua tulee lisää niin sitä pahemmalta tuntuu. Mies käyttää rahallisesti, seksuaalisesti ja emotionaalisesti hyväkseen. Ap lue omat viestit ja pakene tosta suhteesta. Lyhyt viesti vaan et tämä oli tässä. Ei selittelyä, estot ja kiitos koulusta.