Kuolinpesän laskut? Tilillä ei ole rahaa, mutta talo löytyy.
Hei, osaako joku vastata? Olen yrittänyt löytää netistä tietoa, mutta en ole onnistunut. Ei mielellään mutu-tietoa, vaan jos joku ihan oikeasti olisi tietoinen, kuinka menee, niin olisin tosi kiitollinen!
Tilanne siis se, että hoidan ainoana perillisenä menehtyneen vanhempani kuolinpesää. Vainajan tilillä ei jäänyt rahaa hautauskustannusten jälkeen, mutta on vanha, huonokuntoinen talo ja tontti muuttotappioalueella, jolla periaatteessa joitakin tuhansia arvoa. Jos talon arvon merkitsee perukirjaan, kuolinpesällä on varoja, jolloin laskut pystyy maksamaan. Ongelmana kuitenkin se, että ei voi olla varmuutta, että taloa saa koskaan myytyä. Onko minulla siis velvollisuus maksaa vainajan laskuja tämän kiinteistön arvon edestä, kun perukirjan mukaan viivan alle jää kuitenkin rahaa kiinteistön arvon verran? Kiinteistön jätemaksut, kiinteistäverot ym. laskut juoksee koko ajan. Hirvittää, että olen itse kohta taloudellisesti pulassa tämän hienon perinnön kanssa. Itsellä lapsi, niin perinnöstä kieltäytyminenkään ei ole vaihtoehto.
Kommentit (189)
[/quote]
Jos on yksi perillinen niin ei ole mitään kuolinpesää perunkirjoituksen jälkeen!!!! Omaisuus siirtyy AP:lle heti perukirjan verottajalle toimittamisen jälkeen.
NEUVOTTE MITEN SATTUU, TIETÄMÄTTÄ ASIASTA YHTÄÄN MITÄÄN.[/quote]
Eipä siirry ap:lle jos kieltäytyy vaan ap:n lapselle ja jos lapsi ala-ikäinen niin viranomaisen hoidettava asiaa (ap jäävi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni isä kuoli, mies ainoa perillinen. Melko lailla vastaavanlainen tilanne, talo on itärajalla. Meille pakkopulla hoitaa.
Perukirja on pakko tehdä 3 kk kuluessa kuolemasta ja se talo pitää merkitä siihen. Me teimme perukirjat itse, kaivoimme asiakirjamallin kirjastosta....
Kyllä sulla on velvollisuus maksaa ne laskut, valitettavasti. Eli se kiinteistöverolasku ym. pakolliset laskut tulee sulle. Ja siinä paljonko niitä laskuja tulee ei ole kyse kiinteistön arvosta, että voisi lopettaa maksamisen. Ei tosiaankaan. Laskut kuuluu perilliselle, oli sillä rahaa tai ei. Ethän sä voi lopettaa pakollisten laskujen maksamista ilmoittaen että joo, nyt ylittyy jo kiinteistön arvo...
Vakuutuksen voi irtisanoa ja muuttaa vaikka pelkäksi palovakuutukseksi, mutta ensin on tehtävä se perukirja, jossa siitä talosta on maininta. Et voi sulkea tuosta vaan sitä vakuutusta, vaan sinulla pitää olla prosessissa mukana se perukirja ja kiinteistöstä siinä merkintä. Sähköjä ei kannata sulkea, uudelleen avaaminen kallista ja haittaa myymistä. Puolisoni sulki juuri vainajan tilin ja siirrätti loput varat omalle tililleen pankille tehdyllä pyynnöllä, jossa piti olla liitteenä perukirja liitteineen. Seuraavaksi vakuutusyhtiö vaatii samaa, jotta vakuutuksen voi siirtää puolisoni nimiin. Ei ne pelkällä puhelinsoitolla tuota suostu tekemään.....
Voit perunkirjoituksen jälkeen ja perukirjat verottajalle toimitettuasi myydä talon pois vaikka eurolla jollekin mökiksi, sitä ei mikään estä. Muista myös sulkea vainajan tili. Ja lakkauttaa kuolinpesä.
Perukirjalle on haettu ja myönnetty jatkoaikaa, joten se on kunnossa. Perukirjaa ei siis vielä ole toimitettu verottajalle. Tuo 3kk ei siis ole ehdoton. Itse olen myös tekemässä perukirjaa ja se asia on hanskassa, kuten myös muiden asioiden hoito. Ymmärrän myös varsin hyvin, että kun esim. sähkösopimusta ei ole katkaistu, niin sähkölaskut tulee maksaa. Kyse on nyt lähinnä muista laskuista. Esim. perintätoimiston lähettämästä n. 800€ laskusta, joka koskee vaivajan jotain vuosien takaista henkilökohtaista asiaa. Se lasku ei liity taloon tai minuun millään tavalla.
-Ap
A) 3kk normaali toimitusaika, lisäaikaa voi hakea, kuten olet hakenut
B) hullua tehdä PK itse ja on muka hanskassa, miten on kun kyselet täällä perusasioita!
A) Tuo oli nyt lähinnä kommentii siihen, kun moni täällä on kommentoinut, että perukirja PITÄÄ tehdä 3kk kuluessa. Lisäajan hakeminen oli helppoa ja se myös ilman ongelmia myönnettiin, eli jos joku on vastaavassa tilanteessa, niin tiedoksi, että siitä 3kk määräajasta ei kannata ottaa stressiä.
B) En ollut halukas maksamaan useampaa sataa euroa tuosta perukirjan teosta. Tuo dokumentti on loppujen lopuksi melko yksinkertainen, varsinkin kun ei ole juurikaan omaisuutta ja siihen löytyy netistäkin hyviä pohjia. Perukirja on allekirjoituksia vaille valmis ja taatusti oikein tehty. Siinä on mainittu mm. ennakkoperinnöt ja testamentit (kumpaakaan ei ollut), avioerot ja sen aikaiset omaisuuden ositukset, varat ja velat sentilleen, sisältäen mm. veronpalautuksen, koti-irtaimiston, kiinteistön, pesänhoitajan kulut, laskut ja hautauskulut. Perukirjan laatiminen on ollut koko rumban aikana helpoimmasta päästä. Alkuperäinen kysymys ei koskenutkaan perukirjan laatimista, vaan vainajan laskua ja millä tavoin se velvoitetaan maksamaan. Jos olisin maksanut jollekin perukirjan laatimisesta, silti minulle olisi jäänyt itselleni päätös siitä, mitä perinnön kanssa teen. Kuten vastauksista täällä voi päätellä, se ei ole aivan yksiselitteinen juttu ja päätöstä tehdessä täytyy toki harkita asiaa kokonaisuuden kannalta ja ottaa huomioon asioita, joita tässä keskustelussa ei ole tullut ilmi.
Kiitos siis kommentistasi, siitä oli valtavati apua!
-Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos perukirjaa ei ole vielä toimitettu, niin silloin ei vielä ottanut perintöä vastaan jollei ole ottanut pesästä mitään. Ja jos kieltäytyy perinnöstä ja lapsi alaikäinen niin se on viranomaisten asia järjestää asioiden hoito.
Lopettakaa jo tämän typeryyden jauhaminen, se perukirja on vainajan viimeinen veroilmoitus eikä sillä ole mitään tekemistä perinnön kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Perunkirjat teet itse ja olet noin tietämätön. No mulla loppu fiilikset kyllä neuvomiseen. Katsos kun perunkirjoittajat osaa myös neuvoa.
Kiitos huolenpidosta. Perukirjan tekeminen on varsin yksinkertaista, varsinkin, kun ei ole juuri omaisuutta. Se on jo allekirjoituksia vaille valmis ja taatusti tehty sääntöjen mukaan ja sentilleen oikein. Sen suhteen ei siis ongelmaa. Kysymys koskikin laskujen maksua. Se, mitä teen perinnön (eli talon) suhteen on ainoastaan minun päätettävissäni, sitä päätöstä ei ulkopuolinen perukirjoittaja voisi puolestani tehdä. Jos taloa yrittää myydä, parhaassa tapauksessa voi kulujen jälkeen muutama euro jäädä taskun pohjalle. Jos talo ei käy kaupaksi, sitten on huonompi homma.
-Ap
[/quote] Kylle ne periytty jos ei mm. toimita perukirjoitusta tietyssä ajassa.[/quote]
Se perukirja pitää toimittaa siis määräajassa vaikka kieltäytyisikin perinnöstä tai joutuu vastuuseen veloista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Teette perukirjan ja haet kuolinpesän konkurssiin.
VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ SAATANA
Etkö osaa olla kiroilematta.
ap holhoukseen kirjoitti:
kiinteistöön kohdistuvat laskut kohdistuu kiinteistön omistajaan eli ap maksaa vaikka perunkirjaa yrittää jarrutella. ap oikein tilaa itselleen maksu häiriö merkintää jäte, sähkö, vesi ja kiinteistö vero ovat ulos mitattavia. miten voi olla noin vaikeaa ymmärtää
Kiitos huolenpidosta! Olen maksanut kaikki sähkö-, vesi-, jäte- ym.maksut. Perukirjalle hain lisäaikaa muutaman kuukauden, koska oli vielä yhden asian selvittäminen kesken. Yksikin kuukausi olisi tähän lopulta riittänyt. Alkuperäinen viesti koski taloon mitenkään liittymätöntä vainajan laskua, jossa eräpäivä ei ole vielä mennyt ja velkojalle on ilmoitettu kuolemasta, joten aikaa asian selvittämiseen on.
-Ap
Vierailija kirjoitti:
9
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanoisin, että anna kuolinpesän mennä vararikkoon ja perintään. Vouti sitten myy se mörskän siihen hintaan mihin se emnee ja maksaa siitä sitten
Älä höpötä!
Perukirja lopettaa kuolinpesän ja omaisuus siirtyy AP.
Älä itse höpötä. Perunkirja ei itsessään lopeta kuolinpesää, itsekin olen ollut osallisena kuolinpesässä perunkirjoituksen jälkeen yli neljännesvuosisadan.
Niitä laskuja ei pidä omasta pussista mennä maksamaa.
Jos pesälle jää varoja, eli tässä tapauksessa ilmeisesti kiinteistö, niin laskut+velat hoidetaan vasta realisoinnin jälkeen niillä rahoilla, jotka talosta saadaan. Jos talosta ei saada mitään, tai saatava summa on pienempi kuin velat, ne jäävät velkojien tappioksi.
Näin tapahtui meillä mieheni äidin poismenon jälkeen. Kyllähän ne sieltä vielä parikin vuotta kuoleman jälkeen jaksoivat lähettää uhkakirjeitä veloista miehelleni ja mieheni edesmenneen veljen lapsille, mutta kun pesä jäi ns. velkaiseksi niin ei niitä tarvitse maksaa, minkäs teet. Perilliset eivät ole vastuussa veloista. Kirjeet loppuivat tulemasta jossain vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Miten ne hautauskulut tähän liittyy? Ei ne ole perintöä. Tilillä olevat varat kylläkin, joista hautauskulut on maksettu. Ja kyllä, Suomessa on aika paljonkin ihmisiä tuolla haja-asutusalueella, joilla ei juuri omaisuutta ole, kun kiinteistöillä ja tonteilla ei siellä ole arvoa nimeksikään ja eläke menee elämiseen. Jossain vaiheessa omaisuutta ollut, mutta kaikki meni 90-luvun laman yhteydessä.
Mutta jos kiinteistö lasketaan varoiksi kuten rahat, niin velkojan mielestä kuolinpesällä on varaa maksaa lasku. Täytyy siis varmaan maksaa laskut omasta pussista ja toivoa, että talon saa myytyä, että edes osan rahoista saa takaisin.
-Ap
Perukirjaan merkitään tilivaroista se kuolinpäivän saldo. Vähennyksiin merkitään sitten hautauskulut ja muut tiedossa olevat laskut. Minua neuvottiin vuonna 2010, että hautakivestä voi tehdä 3500€ varauksen, vai mikäköhän summa se oli. Hautaustoimisto neuvoi. Samaten neuvoivat, että haudanhoitomaksun voi vähentää 10v ajalta. Perukirjaan voi siis merkitä hautakivelle tietyn hinnan ja haudanhoitoon myös. Ja toki myös siunaustilaisuuden kulut, mahdollisen lehti-ilmoituksen (meillä maksoi ihan tavallinen ilmoitus joku 1000€) - kaikki todelliset kulut mitä on ollut.
Toisaalta jos perintö jää kuitenkin alle 20000€ niin sitten ei ole niin väliä, laittaako sinne noita varauksia.
Asunto-osakkeiden kohdalla harrastetaan sitä, että etsitään joku luottotiedoton päihdeongelmainen, jolle maksetaan muutama satanen siitä, että suostuu ottamaan ongelmallisen asunto-osakkeen nimiinsä. Kiinteistön kohdalla tuo voi olla haastavampaa, koska siinä tarvitaan kaupanvahvistajaa.
Kiitos ja hyvää kesänjatkoa teille, jotka vastasitte asiallisesti! Teille muille... no, toivotan päinvastaista. Sain pari hyvää pointtia ajateltavaksi ja todennäköisesti oikean vastauksen myös ongelmaani. Tämä kevät ja kesä ovat olleet aika rankkoja jo muutenkin, joten lopetan tämän ketjun lukemisen tähän. Av ei kyllä koskaan petä. Ilmeisesti olen vähä-älyinen ja tietämätön. Onneksi kommentteja lukiessa ymmärsin, etten ole ainoa laatuani. :D
Perukirja on lähes tehty ja tulee toimitettua ajallaan ja laskutkin hoidettua tavalla tai toisella, joten luottotiedot eivät ole menossa. Kenenkään ei siis ole tarvetta menettää yöuniaan tämän takia.
Peace and love!
-Ap
[/quote] Ja tämä oli se alkuperäinen kysymys ja ongelmakin. Eli kun talo ei näy rahana tilillä, niin miten ja millä ne laskut maksetaan, vai maksetaanko?
-Ap[/quote]
Jos et aio kieltäytyä perinnöstä niin lienee syytä maksella niitä laskuja itse, tarvittaessa normaalilla pankkilainalla jos vain sellainen myönnetään. Jos ei ajoissa myönnetä, on yhtenä vaihtoehtona perinnöstä kieltäytyminen.
Vaikuttaisi siltä, että ap:n pitäisi selvittää tuo konkurssikuvio, millä edellytyksillä voi konkurssia hakea. Itselleni tämä kuvio on kuolinpesien osalta vieras, mutta yrityspuolellahan konkurssi voi seurata siitä, ettei yrityksellä ole likvidejä varoja. Tässä on nyt vastaavanlainen tilanne - jotain varallisuutta on, mutta ei mitään likvidiä, millä laskujen maksu hoituisi.
Jos sen kuolinpesän saisi muutettua konkurssipesäksi, niin sitten siinä konkurssipesässä olisivat mukana ne velkojat (joku perintöfirma, verottaja, sähköyhtiö jne.) ja ulosottomies pyrkisi realisoimaan omaisuutta siten, että velkojat saisivat omansa. Jos jotain jäisi vielä yli, niin ap saisi sitten ne rahat.
Vierailija kirjoitti:
Ja tämä oli se alkuperäinen kysymys ja ongelmakin. Eli kun talo ei näy rahana tilillä, niin miten ja millä ne laskut maksetaan, vai maksetaanko?
-Ap
Jos et aio kieltäytyä perinnöstä niin lienee syytä maksella niitä laskuja itse, tarvittaessa normaalilla pankkilainalla jos vain sellainen myönnetään. Jos ei ajoissa myönnetä, on yhtenä vaihtoehtona perinnöstä kieltäytyminen.
Tähän vielä vastaan, eli ei ole vaihtoehtona kieltäytyä perinnöstä, kun itsellä on alaikäinen lapsi, sillä silloin tämä hieno perintö siirtyisi hänelle. Vanhempi ei voi kieltäytyä perinnöstä lapsen puolesta, vaan asiaa hoitaa viranomainen. Se olisi niin monimutkainen tilanne, jonka lopputulemasta ei voi tietää, että siihen en ole halukas lähtemään.
-Ap
[/quote] Näin hölmöä en ole aiemmin täällä nähnyt, että kiistellään siitä lakkaako kuolinpesä perunkirjoitukseen, vaikka oikeasti siinä on oleellista kuolinpesään ryhtyminen, ei suinkaan perunkirjoitus.[/quote]
On se perunkirja siinä mielessä hyvinkin oleellinen että siinä oikeudellisesti pätevästi vahvistetaan jos ei ole ryhtynyt eikä aio ryhtyä kuolinpesään, tai paremminkin perintöön eli kieltäytyy perinnöstä.
Kuolinpesälle kuuluvia laskuja ei pidä maksaa omalta tililtä. Olet ryhtynyt kuolinpesään eli et voi enää kieltäytyä vastaanottamasta pesää.
Yhden perijän kuolinpesästä ei ole kokemusta.
Kannattanee uhrata pari hunttia ja kysyä asiansa osaavalta lakimieheltä.
Tsemppiä ap:lle!
Me kesällä 2020 myytiin äidin lapsuudenkoti. Kauppa kävi hyvin, mutta mikä työ.
Talo on ollut joskus myynnissä, mutta kaikki kulmat oli täynnä roskaa, hyllyt täynnä tavaraa.
Joka ikinen kerta, kun auto lähti liikkeelle, oli monta Ikean kassia täynnä, menossa kierrätysastioihin.
Moni on meidän jälkeen ottanut niskasta kiinni ja yrittänyt samaa.
Miksi jotkut jättää moiset rakennukset tyhjilleen ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jätemaksuja ei tarvitse maksaa, jos talossa ei asu kukaan, jätehuollon voi silloin keskeyttää.
Se juttu oli meilläpäin ihan helvetin vaikeaa, jätehuolto jankutti vaan kuinka jokaisella kiinteistöllä pitää olla jätehuolto, ei väliä ettei talossa ketään asunut. Siitä taisteltiin pitkään.
Yleensä jätehuolto laskuttaa vain kun astia tyhjennetään. Eli samahan se on sopimuksen olla voimassa ja käyköön kuljettaja kurkistamassa tyhjää jäteastiaa, maksua ei mene jos kuljettaja vain jatkaa matkaansa.
Kyllä ne laskuttaa tyhjän astian kurkkaamisestakin.Vakiomäärä laskussa.
Perunkirjaan merkitään vainajan varat ja velat. Myös se 800€:n perintäkirje kuuluu sinne velkoihin.
Marssijärjestys menee niin, että velkojilla on aina ensimmäinen oikeus perintöön. Jos kuolinpesäntilillä ei ole rahaa niin laskut maksetaan myymällä talo. Jos jotain jää velkojen ja laskujen jälkeen niin se menee kuolinpesän osakkaille, eli AP:lle.
Jos AP ei halua myydä eikä mahdollisesti saada perinnöstä mitään itselleen niin sitten antaa vain mennä kuolinpesän laskun perintään niin vouti hoitaa loput.
Eli lyhyesti: Jos myyntivoitosta haluaa jotain itselleen niin sitten laskut kannattaa maksaa omilla varoilla ja hoitaa talon myynti itse, ettei velkojien osuus kasva isommaksi myyntihommien aikana.
Jos perinnöstä ei halua mitään itselleen (epäilys, ettei mitään jää), ei asialle kannata tehdä mitään.
Perunkirjan toimittamiseen en ota kantaa, koska en ole ollut mukan yhden perillisen perunkirjoituksessa. Siitä näyttää täältä löytyvänkin asiantuntijoita.
Voi olla huono myydä, jos kukaan ei osta. Kannattaa perukirja-arvoksi laittaa mahdollisimman realistinen myyntiarvo.