Sinä joka opit itseksesi pienenä lukemaan

Opin lukemaan 5-vuotiaana mutta en enää muista missä määrin "itsekseni". Muistan ainakin että kun osasin jo kaikki kirjaimet mutta en vielä ihan lukea äiti kirjoitti minulle paperille lyhyitä sanoja ja käski kokeilla lukea ne. Pullosta veikkasin että se olisi pyllö, ja muitakin vastaavia virheitä tein. Kirjaimet taisin oppia edeltävien vuoden-parin sisällä vähitellen, ensin oman nimeni, sitten parhaan kaverin, äidin ja isin kirjaimet, ja aika monta varmaan sellaisesta aakkospalapelistä. 

Lopulta tuon pyllö-harjoituksen jälkeen varmaan parin päivän sisällä yön aikana jokin järjestyi aivoissani uudestaan ja kun aamulla herättyäni katsoin pöydällä olevaa muumi-sarjakuvaa niin hahmotinkin yhdellä silmäyksellä Mörön puhekuplasta jonkun Böö-tms-repliikin. Mielsin siis oppineeni lukemaan vasta tuossa kohtaa, vaikka sellainen hyvin hidas ja tankkaava lukutaito minulla oli ollut pakko olla jo ennen sitä, eihän tuollainen yhdellä silmäyksellä hahmottaminen voi mitenkään ilman sitä vaihetta kehittyä. 

Mutta niin, menestyin koulussa n. 8,5 -tasoisesti, sekä peruskoulussa että lukiossa. Lukiossa vaatimustaso kasvoi mutta toisaalta käsityö jäi pois laskemasta keskiarvoani. Rakastin aivan hirveästi lukemista. Ekalle mennessä lukutaitoni salli jo varhaisnuorten romaanien lukemisen ja siitä siirryin nopeasti paksumpiin. Nykyään olen lääkäri ja luen edelleen päivittäin. 

Opettelin lukemaan 5-vuotiaana, kun isosiskoni meni kouluun. En halunnut jäädä jälkeen :) Siinäkin ehkä näkyy suorittajaluonteeni, joka tuli ilmi myös hyvänä koulumenestyksenä.

Olin lapsena ja olen edelleenkin aika kova lukemaan kyllä, n. 50 kirjaa vuodessa. Nykyään kyllä myös äänikirjat mukana koiralenkeillä :)

Opin itsekseni lukemaan 6-vuotiaana. Lapsena oli villi vipeltäjä, mutta myös lukutoukka. Nykyisin olen rauhallisempi. Peruskoulu sujui 7-8 keskiarvolla, lukuaineet olivat 5-10 ja muut aineet 5-9 eli hajontaa oli. Lukiossa keskiarvo nousi 9:ään ja kirjoitin L:n paperit.

Koulu sujui huonosti, ja olin hyvä vain kirjoittamisessa ja piirtämisessä.

Olen hyvin laiska ja flegmaattinen, ja taisin opetella 4-vuotiaana omin päin lukemaan ihan vain laiskuuttani, ettei tarvitse koulussa opetella. Lukutoukkahan minusta sitten tuli, kun lukeminen on sopivan rauhallista hommaa minulle.

Opettelin itsekseni omassa huoneessani lukemaan, ja vasta kun omasta mielestäni osasin "sujuvasti", esittelin taitoni äidilleni lukemalla ääneen "Kissani saa pennut" -kirjaa. Olin varmaan kuusivuotias, ennen koulun alkua joka tapauksessa.

Koulu sujui hyvin, keskiarvo yli ysin. Lukutoukka-villikko akselilla ehkä 60% lukutoukka, 40 % villikko. Tykkäsin lukea itsekseni ja luin paljon (ja luen vieläkin), mutta osasin kyllä harmaita hiuksiakin aiheuttaa vanhemmille. ;)

Opin lukemaan ja laskemaan aikaisin, eivätkä ensimmäiset kouluvuodet minua paljoa noissa asioissa sen vuoksi opettaneet. Pärjäsin peruskoulussa silti huonosti, koska en pystynyt keskittymään oikein mihinkään paitsi muutamiin mielenkiintoisiin juttuihin. Lukiossa meni jo vähän paremmin. Olen käynyt korkeakoulun ja olen keskipalkkaisessa ammatissa. En ole kova lukutoukka mutta nautin kirjoista; ajankäytön vuoksi kuuntelen enemmän kuin luen. Kyllä hyvä kirja leffan voittaa. Olen vahvoilla mm. itseilmaisussa ja loogisessa päättelemisessä, mutta minulla ei ole noiden suhteen sen kummempia tavoitteita kuin hyödyntää niitä nykytyössäni sopivissa määrin ja ehkä vähän harrastuksissa vapaa-ajalla. Uppoudun minua kiinnostaviin asioihin niin syvälle että se herättää toisinaan muiden ihmisten huomion, mutta muilta osin olen vähän huithapeli. Mutta aivojen täytyy saada paljon käsiteltävää jatkuvasti, monenlaiset monimutkaiset ongelmat kiehtovat.

Opin 5-vuotiaana. En lue kirjoja, mutta artikkeleita kyllä töissäni yliopistolla.

Opin lukemaan 4-vuotiaana. Olin kateellinen muutamalle isommalle lapselle, jotka osasivat lukea ja vaadin raivokkaasti äitiäni opettamaan minua lukemaan. Sain Aapisen, ja sitä yhdessä luettiin. Opin nopeasti ja jäin koukkuun Pekka Töpöhännän kirjasarjaan. Luin ne kaikki hurjaa tahtia. Lukunopeuteni on edelleen erittäin nopea. Parhaat ystäväni ja mieheni luulivat joskus, että vain selitin lukeneeni tai että olin jättänyt puolet sisällöstä lukematta tai sisäistämättä. Yhdessä kenenkään kanssa lukeminen ei suju, koska hermo palaa pitkässä odottelussa, kun toiselta kestää niin kauan lukea jokainen yksittäinen sivu.

Koulu sujui helposti. Sinnikkyyttä ja sisukkuutta minulla ei ole samalla tavalla kuin monilla muilla. En ole koskaan tottunut pitkäjänteisesti ponnistelemaan akateemisten taitojen eteen. Kuulun ikäpolveen, joka haki yliopistoon vain pääsykokeiden kautta. En olisi kyennyt esim. puolen vuoden lukuaikaan. Valitsin hakukohteeksi alan, josa yksi tärkeä kriteeri oli kaikille sama, lyhyt 32 päivää kestänyt lukuaika. Pääsin. Työelämässä alisuoriudun. Olen periaatteessa hyvässä työssä, kk-palkka noin 5000 e ja kohtalaisen hyvät työsuhde-edut. Työni on mielestäni käsittämättömän yksinkertaista, mutta olen vuosien aikana monien samalla koulutuksella ja kokemuksella oikeasti ponnistelevan ja pitävän työtämme vaativana. Itse teen työni erinomaisesti, työtahtini on vähintään sama kuin muilla ja saan säännöllisesti kiitosta työstäni. Käytän kuitenkin joka päivä noin puolet työajasta täysin omien juttujeni tekemiseen ja lataudun niin, että jaksan perhearkea kolmen lapsen kanssa. Voisin kevyesti tehdä työtäni tuplateholla, mutta penniäkään enempää en saisi palkkaa tai muutakaan hyötyä. Todennäköisesti työyhteisö vain kuohuisi. Näin on hyvä juuri nyt. Haikailen vaativampiin tehtäviin, ja yritän tehdä järkeviä siirtoja, kun lapset ovat himpun verran isompia.

Vierailija kirjoitti:

6 ällää, DI, KTM, yritysjohdon konsultti. Perheenisä ja onnellinen mies.

En kyllä usko! Miksi ihmeessä DI, KTM, yritysjohdon konsultti tällaista palstaa lukisi? Toivottavasti olet ainakin onnellinen.

Opin 3-vuotiaana itsekseni lukemaan muovisten lelukirjainten avulla. Minulla on tietyissä asioissa valokuvamuisti: muistan edelleen, että S oli pinkki ja I keltainen. Olin ja olen edelleen kiltti ja tunnollinen suorittaja. Koulussa luin tavausläksyt aapisesta ääneen, koska oli käsketty, ja saatuani valmiiksi laitoin aapisen syrjään ja otin romaanin esille. Peruskoulussa lukuaineiden keskiarvo oli 10. Suoritin IB-lukion hyvin arvosanoin. Yliopisto oli siihen verrattuna helppoa, ja valmistuin maisteriksi neljässä vuodessa ja sen jälkeen tohtoriksi kolmessa vuodessa. Siihen nähden en ole mikään uraohjus, vaan melko tavanomaisessa asiantuntijatyössä. Ehkä kunnianhimon puutetta tai epäonnistumisen pelkoa.

Poika sanoi yhtäkkiä parkkipaikalla viereisessä pakettiautossa lukevat tekstit 3-vuotiaana. Ilmeisesti oli oppinut lukemaan. En yrittänyt liian aikaisin opettaa lukemaan enkä kiinnittänyt erityistä huomiota asiaan. 5-vuotiaana luki sujuvasti.

Luin todella paljon lapsena sen jälkeen kun lukutaito siunaantui.

5-9 luokalla olin melkein pakkomielteinen 1. ja 2. Maailmansodasta ja tuliaseista ja niiden historiasta.

Koulu ja pänttäys ei vaan jaksanut kiinnostaa, joten kuten pääsin lukion läpi ja sen jälkeen käydyn amiksen jälkeen olin kurkkua myöten täynnä opiskelua.

Pääsin ihan hyvin palkattuun haalarihommaan ja olen ainoa joka tauoilla lukee kirjoja, kotonakin luen. Toisaalta vaan sitä mikä itseä kiinnostaa.

Edelleen luen paljon.Isosiskon leikkikoulussa 5v opin lukemaan nopeasti,koulussa oli tylsää alkuun,joten mut ohjattiin kirjaston puolelle,kun toiset opetteli lukemaan.Oppiminen oli helppoa,mutta en tehnyt töitä sen eteen,keskinkertaisesti meni lukiokin.Mulla on kuitenkin akateeminen tutkinto ja teen varsin haastavaa työtä.Kaipaan haasteita,muutoin rauhallinen ja tunnollinen.

Neljän vanhana opin lukemaan omin päin. Kirjaimet oli isoäiti opettanut ja muistan sen hetken, kun käsitin sanat sanomalehden etusivulta. Perheemme oli ja on lukutoukkia kaikki, halusin kiihkeästi lukea itse kirjoja, kun kukaan ei jatkuvasti joutanut lukemaan. 

Koulu sujui hyvin, olin noin ysin oppilas, mutta en panostanut kouluun lainkaan. En edes ylppäreihin. Yläasteella minut laitettiin psykologille, kun olin poissa koulusta niin paljon, siellä tehtiin älykkyystesti, jonka tulos oli 128. Ei minulla ollut ongelmia, en vain joutanut kouluun, kun oli niin paljon muuta tekemistä. Vanhempien mielestä se riitti, että numerot ovat hyviä ja harrastukset myös. 

Luen edelleen vähintään pari kirjaa viikossa. Koulu sujui keskinkertaisesti, peruskoulun päästötodistus 8,5, kirjoituksissa paras oli M, huonoin A, enkä ole koskaan ollut koulunpenkillä viihtyvä muutenkaan. Ei puhettakaan mistään yliopistoista, että olisin jaksanut keskittyä lukuhommiin monta vuotta ja vielä pärjännyt jotenkin. Työelämässä olen pärjännyt hyvin ja vuosi vuodelta päässyt hissukseen etenemään parempiin töihin ja hyville palkoille, joten eipä valittamista, vaikken mikään maisteri olekaan.

En osaa sanoa miten opin lukemaan. Minulle ja meille lapsille ylipäätään luettiin aina paljon, ehkä se edesauttoi.

Olin noin 5-vuotias,  Oli aamu ja vanhemmat vielä vuoteessa kun olin mennyt isonveljen lukukirjan kanssa sanomaan että osaan lukea. Aloin lukea runoa "tässä kiehuu tee, härkä hymyilee..." ja äitini oli sanonut että osaat sen ulkoa kun veli on sitä lukenut. Muistan vielä minkälainen kuvakin sillä sivulla  oli.  Niipä sitten otin Aamulehden ja aloin lukea siitä, jolloin heidän oli uskottava että todella osaan lukea.

Olen koko ikäni ollut intohimoinen kirjojen ystävä ja lukija, olen aina ollut myös hyvin energinen aj aina liikkeessä.

Utelias ja joka paikkaan kerkiävä. Joskus minuun tuskaannuttiin ja sanottiin että älä aina ole niin levoton!

Koulussa sain aina parhaat arvosanat äidinkielessä ja vieraat kielet on minulle helppoja.

4v ja valomainoksista, isoina ja värikkäinä ne nähtävästi kiinnostivat. Suunnilleen samaan aikaan opin kirjoittamaan.

Nyt jännitän, seuraako oma lapsi perässä. Just täyttämässä 4, ja osaa jo kirjaimia hyvin. Vielä puuttuu se pieni palanen, jolla kirjainjonot tajuaa sanaksi, mutta ei se kaukana ole.

AP:n kysymyksiin: Oma koulu sujui hyvin, L:n paperit, maisterintutkinto ja päälle ohjelmistokehittäjän ammattitutkinto (datanomi). Luonteeltani olen äärimmäisen utelias ja melko luova - esim. kirjoitustaito pääsi testiin jo heti 7-vuotiaana, kun keksin perustaa "oman lehden" (harrastus jatkui 13-vuotiaaksi, lehden aihe toki vaihtui).

Vanhempani ovat kertoneet, että huomasivat minun lukevan yhtäkkiä täysin sujuvasti juuri 5v täytettyäni.

Veli oli jo aloittanut koulun, joten luultavasti opin häntä apinoimalla.

Koulu minulta sujui ihan ok, noin kasin keskiarvolla (paitsi matikka oli surkea). En mennyt lukioon, vaan kävin amiksen. Nykyään olen amis-alani yrittäjä ja tuloni ovat hyvät.

Luonteeltani olen hyvin tyyni ja rauhallinen, olen aina ollut.

Opin lukemaan kolmevuotiaana. Hyperlexia ja todennäköisesti autismi. Koulu oli helppoa ja vähän tylsää. Työelämä vielä tylsempää enkä edennyt mihinkään. Nyt työtön. Luen paljon, noin 100 kirjaa vuodessa jopa näin 2- ja 4-vuotiaiden äitinä. 

Olen ulospäin rauhallinen, mutta päässä jatkuva vipellys.

Vierailija kirjoitti:

Aloin lukea (äitini ilmaus) 5-vuotiaana. Tausta oli sellainen, että aloitin sanojen muodostelemisen kirjaimista jo 2-vuotiaana. Sitten kuulemma jätin asian pois agendalta. Lukemaan aloin siis suoraan eli en läpikäynyt tavaamisvaihetta. Lukutaitoisuus merkitsi jonkinmoista etulyöntiasemaa muiden asioiden oppimiselle koulussa. Itse en siitä silti suurestikaan muista iloinneeni sen murheen rinnalla, että kotona hoidettuna lapsena en osannut monia pelejä ja leikkejä, joita suurin osa lapsista näytti osaavan, ja että en ymmärtänyt mitään siitä kiusaamisen määrästä, jota jouduin heti ekaluokkalaisena kokemaan.

Koulumenestykseni oli ihan kulloisestakin motivaatiosta riippuvaa, kun monet muutkin kuin koulussa opiskeltavat asiat kiinnostivat. Kielellinen kyvykkyys on ollut opintojeni kannalta ratkaisevan tärkeää, koska olen oppinut luetun nopeasti. Esimerkiksi koulun vieraiden kielten opetus oli kannaltani niin hidasta, että itse kotona niitä ei tarvinnut opi

Minulla on samankaltainen tausta. Opin lukemaan itsekseni 5-vuotiaana ja sitä ennen olin kiinnostunut kirjaimista, sanoista ja olin oppinut puhumaan hyvin varhain.

Olin myös hyvin vilkas ja eläväinen lapsi ja vanhempieni mielestä vaikea. Olin myös kotona siihen saakka kunnes menin kouluun ja kiusaaminen alkoi heti. Jouduin opettelemaan tavaamaan, vaikka osasin lukea jo paksuja kirjoja ja osasin kirjoittaa. Koulussa tunnit matoivat, kun en päässyt mielekkääseen oppimiseen ja välitunnit ja koulumatkat olivat pelkoa ja kauhua täynnä.

Vilkkauteni pantiin maanrakoon kotona kovalla kurilla ja kiusaamisella koulussa. Luin sitten paksuja kirjoja aikuisten osastolta kirjastosta ja käsiini päätyi opuksia, joita mietin vieläkin, että olisivat saaneet odottaa. Välillä vanhempani rankaisivat minua lukemisestakin. Olin kuulemma hullu ja tyhmä lapsi.

Kirjoitin ällän paperit ja lähdin ulkomaille, ja reissasin ja tein hanttihommia ja biletin ja tapailin vääriä miehiä. Näin kului reilu vuosikymmen.

Nyt reilu nelikymppisenä olen korkeakoulutettu ja haaveilen vielä jatko-opinnoista. Olen perheellinen ja omista lapsistani olen pitänyt huolta täysin toisin kuin vanhempani. Heidän vahvuutensa ja lahjakkuutensa eivät mene hukkaan, ainakin teen kaikkeni, jota heillä on tuki kotoa.

Miehelläni on hieman samantyylinen tausta, mumminsa luokse hylätyn nuoren oli pakko mennä töihin hyvin varhain ja opinnot jäivät. Hänkin on korkeakoulututkintonsa saanut valmiiksi vasta myöhemmin aikuisuudessa. Aikainen lukija hänkin.

Kirjat ovat vieläkin tärkeitä ja olen kirjaston vakioasiakas. Samoin mieheni.

Olen kuitenkin löytänyt vilkkauteni ja sosiaalisen luonteeni jo pitkällä odysseiallani maailmalla ja välillä liihotan muissa jutuissa kuin kirjojen parissa. Työni on myös ihmisläheistä ja sosiaalista.

Pitkä kirjoitus, mutta niin on tarinanikin. Ehkä suoraviivaisempi eteneminen olisi ollut mahdollista, jos minut olisi nähty lapsena, eikä lytätty.