Kellään uskovalla ollut tällästä ongelmaa?

Olet tulossa siis järkiisi ja huomaamassa että uskonto on pelkkää paskaa, satua jolla hallitaan hyväuskoisia hieman tyhmkä ja yksinkertaisia ihmisiä. Onnea!

Kuulostaa siltä että se äijäkin kannattaa jättää ja aloittaa normaali elämä.

Vierailija kirjoitti:

Olet tulossa siis järkiisi ja huomaamassa että uskonto on pelkkää paskaa, satua jolla hallitaan hyväuskoisia hieman tyhmkä ja yksinkertaisia ihmisiä. Onnea!

Kuulostaa siltä että se äijäkin kannattaa jättää ja aloittaa normaali elämä.

Olen huolissani tästä omasta katkeruuden ja vihan tunteista, en tiedä mitä tehdä, kun en pysty kohtaamaan Jeesusta jotta voisin vapautua. En ole enää onnellinen, kuten silloin ennen. ap

No sellaista olen kokenut jossain vaiheessa että olen ollut vihainen Jumalalle. Välillä olen myös ollut ns kahdella tiellä, ymmälläni ja katkera. Nyt en ole enää, olen saanut jotenkin käännettyä palikat päässäni eri asentoon. Ehkä kaikki lähti siitä kun ensin aloin väkisin olemaan kiitollinen vastoinkäymisistä. Aluksi tuntui tyhmälle, olin puolileikilläni, kunnes tajusin että mun pitää ihan oikeasti tehdä niin. Toinen asia oli se että lakkasin kyseenalaistamasta Raamattua. Uskon siihen nyt ihan fundamentaalisti, joo, kyllä.

Miesasiassa en voi neuvoa muuta kuin että jos olisin minä ja sinun tilanteessa, niin tekisin miten Raamatussa neuvotaan.

Ja en ole kuullut kenelläkään uskovalla olleen näin vaikeaa, tuntuu että kaikki uskovat pystyy aina antamaan anteeksi ja pääsemään eteenpäin. Mä olen jäänyt vangiksi. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tulossa siis järkiisi ja huomaamassa että uskonto on pelkkää paskaa, satua jolla hallitaan hyväuskoisia hieman tyhmkä ja yksinkertaisia ihmisiä. Onnea!

Kuulostaa siltä että se äijäkin kannattaa jättää ja aloittaa normaali elämä.

Olen huolissani tästä omasta katkeruuden ja vihan tunteista, en tiedä mitä tehdä, kun en pysty kohtaamaan Jeesusta jotta voisin vapautua. En ole enää onnellinen, kuten silloin ennen. ap

Se oli sinun unelmasi, ei realimaailma, jossa on vastoinkäymisiä, kuten väärät parisuhdevalinnat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet tulossa siis järkiisi ja huomaamassa että uskonto on pelkkää paskaa, satua jolla hallitaan hyväuskoisia hieman tyhmkä ja yksinkertaisia ihmisiä. Onnea!

Kuulostaa siltä että se äijäkin kannattaa jättää ja aloittaa normaali elämä.

Olen huolissani tästä omasta katkeruuden ja vihan tunteista, en tiedä mitä tehdä, kun en pysty kohtaamaan Jeesusta jotta voisin vapautua. En ole enää onnellinen, kuten silloin ennen. ap

Jos sulla on mahdollista taloudellisesti, niin voisitko ottaa muutamia käyntejä terapeutin juttusilla, sellaisen jolla on sielunhoidollinen ote ja kristillinen vakaumus. Näistä on joku lista, Salme Blomster vinkkasi jossain videollaan.

Minä menetin luottamukseni uskonnolliseen yhteisöön. Kun puhuin siitä puolisolleni, hän kertoi oman epäluottamuksensa sitä yhteisöä kohtaan. Erosimme siitä molemmat.

Aluksi tuntui siltä, että ero yhteisöstä vahvisti uskoani Jumalaan, mutta nykyisin se vaihtelee päivittäin, uskonko Jumalaan ja Jeesukseen vai en.

Olen aina ollut enemmän tai vähemmän uskova, mutta en ole oikeastaan koskaan ollut mitenkään uskonnollinen. Uskonnollinen toiminta ei ole tuntunut minusta koskaan siltä, että "hoitaisin" sillä "jumalasuhdettani", vaan se on ollut ihan puhtaasti yhteisöön kuulumisen osoitus. Eli esim. ehtoollisella käyminen ei ole koskaan vahvistanut uskoani Jumalaan.

Jotkut miehet ei osaa käyttäytyä oikein parisuhteessa. Siihen eivät jeesukset, eivätkä jumalat auta. Suosittelen eroa väkivaltaisesta miehestä. Sen jälkeen voit löytää itsesi ja jumaluussuhteesi.

Vierailija kirjoitti:

Ja en ole kuullut kenelläkään uskovalla olleen näin vaikeaa, tuntuu että kaikki uskovat pystyy aina antamaan anteeksi ja pääsemään eteenpäin. Mä olen jäänyt vangiksi. ap

Kuule, et vaan nää mitä ihmisten elämissä on. Uskon tuon ihan satasella että on vaikeaa, nimimerkillä ihan hirveän elämän elänyt ja kaikki asiat täydellisesti sössinyt.

Ja sulla on oikeus kaikkiin sun tunteisiin. Usko ei oo tunteita, mutta tunteet kuuluu ihmisyyteen. Jopa Jeesuksella ja Jumalalla on tunteita vaikka ei nyt ihan voi verrata kun Jumala ja ihminen ei ole sama asia vaikka kuvakseen meidät toki loi. Jumala tuntee ihan järkyttävää surua ja murhetta jokaisesta joka kääntyy pois, Jeesus itki, siitä kerrotaan Raamatussa. Ja siinä vertauksessa että kun yksi lammas eksyy niin paimen jättää kaikki ne muut ja lähtee etsimään tätä yhtä. Jumala ei luvannut meille helppoa elämää.

Jos elämä olisi helppo, miten helppo olisi unohtaa Jumala ja hukkua. Jumala haluaa kouluttaa, koetella ja kasvattaa meitä. Hän haluaa tietää, halutaanko me todella ihan sydämestämme seurata häntä.

Onko mies tehnyt sinulle jotain vai miksi olet katkera? Rakastitteko toisianne kun menitte naimisiin? Onko teillä lapsia?

Onko sinun ja miehesi välillä ongelma vai sinun ja Jumalan välillä?

Vierailija kirjoitti:

No sellaista olen kokenut jossain vaiheessa että olen ollut vihainen Jumalalle. Välillä olen myös ollut ns kahdella tiellä, ymmälläni ja katkera. Nyt en ole enää, olen saanut jotenkin käännettyä palikat päässäni eri asentoon. Ehkä kaikki lähti siitä kun ensin aloin väkisin olemaan kiitollinen vastoinkäymisistä. Aluksi tuntui tyhmälle, olin puolileikilläni, kunnes tajusin että mun pitää ihan oikeasti tehdä niin. Toinen asia oli se että lakkasin kyseenalaistamasta Raamattua. Uskon siihen nyt ihan fundamentaalisti, joo, kyllä.

Miesasiassa en voi neuvoa muuta kuin että jos olisin minä ja sinun tilanteessa, niin tekisin miten Raamatussa neuvotaan.

Kiitos vastauksesta, uskon että tuo kiitollisuus, myös niistä huonoista asioista, vaikuttaa mieleen myös. Ja olin ennen kiitollinen, nykyään en.

Ongelma on mieheni mielestä siinä, että minä en kunnioita häntä niinkuin Raamatussa käsketään.

Mutta minun mielestäni mies vaatii liikaa, koska hän yrittää muokata minusta jotakin sellaista, mitä minä en ole. Hän on myöntänytkin, että odottaa että minusta tulee juuri hänen mielenmukainen vaimo. Aivan kuin en kelpaisi tälläsenä hänelle, vaan hällä on joku ajatus siitä, millanen hänen täydellinen vaimonsa pitää olla.

Haluan olla oma itseni, ja jos vähääkään koen, että olen jotenkin alistettuna, niin puolustaudun. Haluaisin lyödä miestä Raamatulla päähän, koska en halua kuunnella häntä ja mitään Jeesukseen liittyvää.

ap

Ei ne uskovatkaan miehet täydellisiä ole, tämä ei selvinnyt sinulle vielä naimisiin mennessäsi, mutta ajan mittaan sitten. Ne piereskelee, röyhtäilee, kasvattaa mahaa, eivät suostu tasapuolisesti kotihommiin, ym. Ihan niin kuin muutkin miehet pitkässä suhteessa. 

Onko miehesi loukannut sinua?

Ovatko seurakuntalaiset loukanneet sinua?

Voisitko puhua asioistasi jollekin luotettavalle ihmiselle, esim diakonissalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sellaista olen kokenut jossain vaiheessa että olen ollut vihainen Jumalalle. Välillä olen myös ollut ns kahdella tiellä, ymmälläni ja katkera. Nyt en ole enää, olen saanut jotenkin käännettyä palikat päässäni eri asentoon. Ehkä kaikki lähti siitä kun ensin aloin väkisin olemaan kiitollinen vastoinkäymisistä. Aluksi tuntui tyhmälle, olin puolileikilläni, kunnes tajusin että mun pitää ihan oikeasti tehdä niin. Toinen asia oli se että lakkasin kyseenalaistamasta Raamattua. Uskon siihen nyt ihan fundamentaalisti, joo, kyllä.

Miesasiassa en voi neuvoa muuta kuin että jos olisin minä ja sinun tilanteessa, niin tekisin miten Raamatussa neuvotaan.

Kiitos vastauksesta, uskon että tuo kiitollisuus, myös niistä huonoista asioista, vaikuttaa mieleen myös. Ja olin ennen kiitollinen, nykyään en.

Ongelma on mieheni mielestä siinä, että minä en kunnioita häntä niinkuin Raamatussa käsketään.

Mutta minun mielestäni mies vaatii liikaa, koska hän yrittää muokata minusta jotakin sellaista, mitä minä en ole. Hän on myöntänytkin, että odottaa että minusta tulee juuri hänen mielenmukainen vaimo. Aivan kuin en kelpaisi tälläsenä hänelle, vaan hällä on joku ajatus siitä, millanen hänen täydellinen vaimonsa pitää olla.

Haluan olla oma itseni, ja jos vähääkään koen, että olen jotenkin alistettuna, niin puolustaudun. Haluaisin lyödä miestä Raamatulla päähän, koska en halua kuunnella häntä ja mitään Jeesukseen liittyvää.

ap

Aviomiehen tehtävä on rakastaa ja tukea vaimoa, ei vaatia ja moittia. Ethän sinä voi kunnioittaa tuollaista miestä, joka käyttäytyy noin. Vaimo on se ns. heikompi astia, josta puoliso on vastuussa eikä mikään orja.

Vierailija kirjoitti:

Onko miehesi loukannut sinua?

Ovatko seurakuntalaiset loukanneet sinua?

Voisitko puhua asioistasi jollekin luotettavalle ihmiselle, esim diakonissalle?

Onko diakonissa luotettavapi kuin Jumala?

Kun vaaleanpunainen idylli särkyy ja elämä potkii päähän, loppuu aika monen uskovaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko miehesi loukannut sinua?

Ovatko seurakuntalaiset loukanneet sinua?

Voisitko puhua asioistasi jollekin luotettavalle ihmiselle, esim diakonissalle?

Onko diakonissa luotettavapi kuin Jumala?

Jaa mikä komparatiivi?

Kokeile jos esim. hiljaisuuden retriitissä, naistenpäivät tms. voisi selkiyttää ajatuksiasi. Niissä voi varata ajan kahdenkeskiseen keskusteluun, jossa voisit purkaa tuntojasi ja saada sitä kautta uutta näkökulmaa. Jumala ei ole sinua hylännyt.

Olemmepuolin ja toisin loukanneet toisiamme. On ollut tilanteita myös seurakunnassa, joissa olen kokenut loukkaantumista, tai ennemmin hylätyksi tulemisen tunteita. Niissä mut on sivuutettu täysin ja keskitytty mieheeni.

En sen enempää halua kertoa.

Olen jotenkin niistä traumoista päässyt, mutta kapinoin hyvin voimakkaasti nyt niin miestäni kuin Jeesusta vastaan. Aivan kuin ne kaksi olisivat mua vastaan.

Välillä kuitenkin, jos olen ihan yksin ja kuuntelen hengellisiä lauluja, saatan ruveta itkemään. Haluaisin voida itkeä enemmänkin, mutta yritän vältellä sitä mieheni läsnäollessa.

En tosiaan tajunnut, miten paljon asioita muuttuu, kun menimme naimisiin. Kaksi uskovaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No sellaista olen kokenut jossain vaiheessa että olen ollut vihainen Jumalalle. Välillä olen myös ollut ns kahdella tiellä, ymmälläni ja katkera. Nyt en ole enää, olen saanut jotenkin käännettyä palikat päässäni eri asentoon. Ehkä kaikki lähti siitä kun ensin aloin väkisin olemaan kiitollinen vastoinkäymisistä. Aluksi tuntui tyhmälle, olin puolileikilläni, kunnes tajusin että mun pitää ihan oikeasti tehdä niin. Toinen asia oli se että lakkasin kyseenalaistamasta Raamattua. Uskon siihen nyt ihan fundamentaalisti, joo, kyllä.

Miesasiassa en voi neuvoa muuta kuin että jos olisin minä ja sinun tilanteessa, niin tekisin miten Raamatussa neuvotaan.

Kiitos vastauksesta, uskon että tuo kiitollisuus, myös niistä huonoista asioista, vaikuttaa mieleen myös. Ja olin ennen kiitollinen, nykyään en.

Ongelma on mieheni mielestä siinä, että minä en kunnioita häntä niinkuin Raamatussa käsketään.

Mutta minun mielestäni mies vaatii liikaa, koska hän yrittää muokata minusta jotakin sellaista, mitä minä en ole. Hän on myöntänytkin, että odottaa että minusta tulee juuri hänen mielenmukainen vaimo. Aivan kuin en kelpaisi tälläsenä hänelle, vaan hällä on joku ajatus siitä, millanen hänen täydellinen vaimonsa pitää olla.

Haluan olla oma itseni, ja jos vähääkään koen, että olen jotenkin alistettuna, niin puolustaudun. Haluaisin lyödä miestä Raamatulla päähän, koska en halua kuunnella häntä ja mitään Jeesukseen liittyvää.

ap

Voi ei, symppaan kyllä sinua. Toivon että selviätte vielä kuiville tästä myrskystä. Kunpa minäkin olisin aikanani selvinnyt. Tuollaiset tilanteet on kyllä varmaan kuin märkä rätti naamalle läiskähtäisi. Itselläni on sellainen persoona että en taivu yhtään mihinkään muottiin joten kyllä tunteita herättää tekstisi. Voi että, rukoilen teidän puolesta.