Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli lapsuudestani, vaikka olen aikuinen
22.07.2023 |
Isäni oli hyvin "tarkka" ihminen, joka kontrolloi jopa vessassa ja suihkussa käyntiä sekä syömistä. Heräsin lapsena aina tietoisesti ennen häntä, että voisin syödä aamupalan rauhassa ilman tuijotuksia/vakoilua. Pidätin hätiäni todella kauan, jos isäni oli kotona, en halunnut kävellä hänen ohitse vessaan tai että hän menisi vessaan minun jälkeeni (kaikesta tuli aina sanomista). Lisäksi muuta, josta en halua avautua enkä tiedä, onko se sopivaa tälle palstalle.
Minun on kuitenkin pakko puhua jotakin, koska on niin paha olla. Mietin näitä lapsuusasioita päivittäin ja uskon pahan oloni kumpuavan sieltä. En tiedä missä muuallakaan voisin puhua. Pelkään ihmisten katseita ja läsnäoloa, aivan hirmuisesti. On suoranainen ihme, että olen työelämässä, tai että edes joskus olen käyn jossakin. Pelkään ihmisiä. Tämä ongelma on suuri ongelma myös nykyisessä parisuhteessani - en pysty tapaamaan puolisoni kavereita, perheenjäseniä jne. Olen myös jäätävän kaunan alaisena isääni kohtaan. Olen vihainen, katkera ja en ymmärrä, että miksi minä en voi päästä näistä asioista yli niin, etteivät ne näin merkittävästi vaikeuttaisi elämääni (ja läheisteni elämää!).
Koen olevani kuin susilapsi. Joku, jolla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa elämäänsä. Pelkään kaikkea. En uskalla olla ihmisten kanssa.
En tiedä mitä tehdä. Ei kettuilua kiito, en odota mitään vastauksia tähän. Ei tarvitse kysyä, että mitä minä odotan - en mitään. Jos joku, jolla on ollut vastaavanlaisia ongelmia haluaa kertoa kokemuksistaan, niin kiva, mutta ei tarvitse olla töykeä.
Kommentit (33)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meil on monilla ihan samoja asioita tapahtunut lapsuudessa.. Ei niille oikein maha enää mitää, ymmärrä ne juurisyyt ja se miksi sun isäs käyttäyty niin. Se on ainut keino päästä eteenpäin. Turhaan niistä katkeroituu ja tai viellä pahempaa, uhriutuu.
Itsellä on myös avain poistaa se kierre, ei saa toistaa samoja virheitä omille lapsilleen.
Suosittelen terapiaa. Jos oot töissä niin työterveys maksaa muutaman pyskologikäynnin. Suosittelen ehdottomasti.
Vierailija kirjoitti:
Meil on monilla ihan samoja asioita tapahtunut lapsuudessa.. Ei niille oikein maha enää mitää, ymmärrä ne juurisyyt ja se miksi sun isäs käyttäyty niin. Se on ainut keino päästä eteenpäin. Turhaan niistä katkeroituu ja tai viellä pahempaa, uhriutuu.
Itsellä on myös avain poistaa se kierre, ei saa toistaa samoja virheitä omille lapsilleen.
Olet väärässä. Ne traumat hälvenee siten, että niiden kanssa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Ei ne lakaisemalla maton alle häviä. Ei kannata antaa vinkkejä jos ei ole oikeasti tietoa
Terapiaan.
Isäni teki tuota ja paljon muutakin. Lisätään vielä, että on alallaan ja kotipaikkakunnallaan kaiken arvostelun yläpuolella siinä määrin, että edes teoista tulleet rikostuomiot vaikuttaneet mitään mihinkään. Terapia oli ensimmäinen paikka oikeuslaitoksen lisäksi, jossa joku muukin oli sitä mieltä, että isäni toiminnassa oli mitään väärää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil on monilla ihan samoja asioita tapahtunut lapsuudessa.. Ei niille oikein maha enää mitää, ymmärrä ne juurisyyt ja se miksi sun isäs käyttäyty niin. Se on ainut keino päästä eteenpäin. Turhaan niistä katkeroituu ja tai viellä pahempaa, uhriutuu.
Itsellä on myös avain poistaa se kierre, ei saa toistaa samoja virheitä omille lapsilleen.
Olet väärässä. Ne traumat hälvenee siten, että niiden kanssa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Ei ne lakaisemalla maton alle häviä. Ei kannata antaa vinkkejä jos ei ole oikeasti tietoa
Jossain vaiheessa täytyy jollain keinolla päästä siihen pisteeseen, että hyväksyy mitä on tapahtunut, vaikka tapahtumat sinänsä olisivat kaiken hyväksynnän ja anteeksi annon ulkopuolella.
Olet jo oikealla tiellä, kun pohdit asiaa. Sinulla on elämä edessäsi. Toivon, että saat hyvän elämän. Sinä ansaitset sen. Kirjoitat sujuvasti. Voisit hyötyä siitä, että käsittelet lapsuuttasi kirjoittamalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Olipa ikävä lapsuus. Lapsena kun on vielä arka ja yleensä uskossa hyvään ympäröivään maailmaan.
Älä anna sinun menneisyyden määrittää sinun nykyhetkeä! Olet aikuinen nyt, ja sinulla on itsemääräämisoikeus! Ja kauna, katkeruus, ei auta loppupeleissä mitään. Olisiko aika päästää irti menneisyydestä? Sinä olet vahva, kun kerta aloit jo puhumaankin tästä, ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tosiaan olisikaan vastauksia tarjoilla, ei neuvoja, mutta myötätuntoa kosolti. Itku tuli lukiessa. Itsekin tarvitsisin jotain, mutta mitä. "Apua saa", mutta mistä. Hoitokontakti lopetettu, en kelpaa edes terapeuteille, terapia kuitenkin myönnettäisiin jos löytyisi joku joka jaksaisi. Halusin vaan sanoa, ettet ole yksin.<3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil on monilla ihan samoja asioita tapahtunut lapsuudessa.. Ei niille oikein maha enää mitää, ymmärrä ne juurisyyt ja se miksi sun isäs käyttäyty niin. Se on ainut keino päästä eteenpäin. Turhaan niistä katkeroituu ja tai viellä pahempaa, uhriutuu.
Itsellä on myös avain poistaa se kierre, ei saa toistaa samoja virheitä omille lapsilleen.
Olet väärässä. Ne traumat hälvenee siten, että niiden kanssa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Ei ne lakaisemalla maton alle häviä. Ei kannata antaa vinkkejä jos ei ole oikeasti tietoa
Yksilöitä ollaan. Toiset pystyy käsittelee asiat yksinään.. aikakin auttaa moneen traumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Hyvä, että tänne pystyy kirjoittamaan anonyymina.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olipa ikävä lapsuus. Lapsena kun on vielä arka ja yleensä uskossa hyvään ympäröivään maailmaan.
Älä anna sinun menneisyyden määrittää sinun nykyhetkeä! Olet aikuinen nyt, ja sinulla on itsemääräämisoikeus! Ja kauna, katkeruus, ei auta loppupeleissä mitään. Olisiko aika päästää irti menneisyydestä? Sinä olet vahva, kun kerta aloit jo puhumaankin tästä, ap!
*päästää irti menneisyydestä* mitähän tämä tarkoittaa käytännössä?!
Itse käyn traumaterapiassa samanlaisten syiden vuoksi kuin ap.
Ap jos sulla on työterveys niin käy siellä juttelemassa. He osaavat ohjata eteenpäin.
Lakatkaa ajattelemasta ikäviä muistoja ja ajatuksia. Oikeasti. Näin itse paranin omista ongelmista. Niiden ajattelu on sama kuin eläisi ne uudestaan. Nykyään vain lopetan ne ajatukset jos tulee mieleen ja voin hyvin.
Mene terapiaan, ap. Siitä on oikeasti apua. Kaikkea hyvää sinulle!
> Ei kettuilua kiito
Tämä on ongelmasi. Olet aina oikeassa, ja kukaan ei saa sanoa, että olet myös joskus väärässä.
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Mikset mene keskustelemaan näistä vaikeista asioista ja kokemuksistasi vaikka psykologille? Puhumalla ne solmut aukeaa, kun ne saa käsiteltyä pois vaivaamasta :)