Lue keskustelun säännöt.
En pääse yli lapsuudestani, vaikka olen aikuinen
22.07.2023 |
Isäni oli hyvin "tarkka" ihminen, joka kontrolloi jopa vessassa ja suihkussa käyntiä sekä syömistä. Heräsin lapsena aina tietoisesti ennen häntä, että voisin syödä aamupalan rauhassa ilman tuijotuksia/vakoilua. Pidätin hätiäni todella kauan, jos isäni oli kotona, en halunnut kävellä hänen ohitse vessaan tai että hän menisi vessaan minun jälkeeni (kaikesta tuli aina sanomista). Lisäksi muuta, josta en halua avautua enkä tiedä, onko se sopivaa tälle palstalle.
Minun on kuitenkin pakko puhua jotakin, koska on niin paha olla. Mietin näitä lapsuusasioita päivittäin ja uskon pahan oloni kumpuavan sieltä. En tiedä missä muuallakaan voisin puhua. Pelkään ihmisten katseita ja läsnäoloa, aivan hirmuisesti. On suoranainen ihme, että olen työelämässä, tai että edes joskus olen käyn jossakin. Pelkään ihmisiä. Tämä ongelma on suuri ongelma myös nykyisessä parisuhteessani - en pysty tapaamaan puolisoni kavereita, perheenjäseniä jne. Olen myös jäätävän kaunan alaisena isääni kohtaan. Olen vihainen, katkera ja en ymmärrä, että miksi minä en voi päästä näistä asioista yli niin, etteivät ne näin merkittävästi vaikeuttaisi elämääni (ja läheisteni elämää!).
Koen olevani kuin susilapsi. Joku, jolla ei ole minkäänlaista päätäntävaltaa elämäänsä. Pelkään kaikkea. En uskalla olla ihmisten kanssa.
En tiedä mitä tehdä. Ei kettuilua kiito, en odota mitään vastauksia tähän. Ei tarvitse kysyä, että mitä minä odotan - en mitään. Jos joku, jolla on ollut vastaavanlaisia ongelmia haluaa kertoa kokemuksistaan, niin kiva, mutta ei tarvitse olla töykeä.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
En ole koskaan seurustellut.
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Ap tässä. Kitos kaikille kommenteista, jotka ovat osoittaneet tukea ja empatiaa. Se ei ollut minulle itsestäänselvyys.
Ja varsinaiselle kommentoijalle, kiitos kommentistasi ja toivon, että pääset yli kokemistasi vääryyksistä. Minä tunnistan täysin isäsi käytöksen. "Kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi", tuottaa monia muistoja. Härnäys myös, hän tuli usein esim. istumaan sängylleni, jossa käytin tietokonetta. Tuli istumaan siihen ja toteamaan "varsinainen datanomi olet, kuvitteletko olevas muita fiksumpi?". Mitähän alakouluikäinen lapsi siihen voi vastata? Tilanne loppui aina siihen, että minä itken ja minulle kerrotaan, kuinka "räkänokka" olen, koska itken. Tavoitteena oli mikä?
Äiti oli kuvioissa pääosin. Teini-ikäinen ollessani vanhempani erosivat, asuin isäni kanssa yksistään 1,5 vuotta eron jälkeen ja 16-vuotiaana muutin omilleni. Äitilläni omat ongelmansa, jonka takia en hänen kanssaan voinut asua ja isän kanssa en halunnut asua. Tätä omilleni muuttoa ennen äitini yritti puolustaa minua useimmiten, mutta se ei auttanut. Eikä hän uskaltanut olla "vastahakoinen" isää kohtaan.
Minäkin pelkään äänen korotuksia, miehiä yleisesti, pelkään virheiden tekemistä ja kyllä myös, olen pakkomielteinen ulkonäköni suhteen. Olen säikky. Meikkien pitää olla tietyllä tavalla, kaiken muunkin, on pakkomielteitä ulkonäköön liittyviin asioihin liittyen, kaikki tehdään aina samalla tavalla. Olen todella estynyt ja rajoittunut.
Tsemppiä paljon sinne. Ehkä asiat järjestyy. <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
Tuleeko yllätyksenä, jos kerron, että isän kiusaamaksi ja vertaisten paiskomaksi tulleesta entisestä tytöstä ei tule tyttöystävää yhtään kenellekään? En vuorovaikuta ihmisten kanssa kuin työpaikalla ja netissä. Oppia annettiin ja opit omaksuttiin.
Konkreettisia asioita:
Mene työterveyslääkärille tai omalääkärille. Kerro terapian tarpeesta ja pyydä lähete psykiatrille.
Alkaa 3 kk jakso, esim. käyntejä psykiatrin tai psykiatrisen sairaanhoitajan luona.
Etsi terapeuttia.
3 kk jälkeen pyydä psykiatrilta b-lausunto ja voit hakea kelan kuntoutuspsykoterapiaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Ap tässä. Kitos kaikille kommenteista, jotka ovat osoittaneet tukea ja empatiaa. Se ei ollut minulle itsestäänselvyys.
Ja varsinaiselle kommentoijalle, kiitos kommentistasi ja toivon, että pääset yli kokemistasi vääryyksistä. Minä tunnistan täysin isäsi käytöksen. "Kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi", tuottaa monia muistoja. Härnäys myös, hän tuli usein esim. istumaan sängylleni, jossa käytin tietokonetta. Tuli istumaan siihen ja toteamaan "varsinainen datanomi olet, kuvitteletko olevas muita fiksumpi?". Mitähän alakouluikäinen lapsi siihen voi vastata? Tilanne loppui aina siihen, että minä itken ja minulle kerrotaan, kuinka "räkänokka" olen, koska itken. Tavoitteena oli mikä?
Äiti oli kuvioissa pääosin. Teini-ikäinen ollessani vanhempani erosivat, asuin isäni kanssa yksistään 1,5 vuotta eron jälkeen ja 16-vuotiaana muutin omilleni. Äitilläni omat ongelmansa, jonka takia en hänen kanssaan voinut asua ja isän kanssa en halunnut asua. Tätä omilleni muuttoa ennen äitini yritti puolustaa minua useimmiten, mutta se ei auttanut. Eikä hän uskaltanut olla "vastahakoinen" isää kohtaan.
Minäkin pelkään äänen korotuksia, miehiä yleisesti, pelkään virheiden tekemistä ja kyllä myös, olen pakkomielteinen ulkonäköni suhteen. Olen säikky. Meikkien pitää olla tietyllä tavalla, kaiken muunkin, on pakkomielteitä ulkonäköön liittyviin asioihin liittyen, kaikki tehdään aina samalla tavalla. Olen todella estynyt ja rajoittunut.
Tsemppiä paljon sinne. Ehkä asiat järjestyy. <3
Äitini oli samanlainen kuin isäsi. Hän katsoi karaisevansa minua maailmaa vastaan. Tylytti ja nöyryytti erityisesti kännissä.
Todellakaan en hätkähdä vähästä, mutta minusta kasvoi myös ihmisvihaaja emmekä ole olleet äipän kanssa tekemisissä vuosikymmeniin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
Minä en ole koskaan seurustellut enkä tule sitä tekemäänkään. Kaikki miehet ovat minulle käveleviä red flageja ja kierrän heidät kaukaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meil on monilla ihan samoja asioita tapahtunut lapsuudessa.. Ei niille oikein maha enää mitää, ymmärrä ne juurisyyt ja se miksi sun isäs käyttäyty niin. Se on ainut keino päästä eteenpäin. Turhaan niistä katkeroituu ja tai viellä pahempaa, uhriutuu.
Itsellä on myös avain poistaa se kierre, ei saa toistaa samoja virheitä omille lapsilleen.
Olet väärässä. Ne traumat hälvenee siten, että niiden kanssa tulee nähdyksi ja kuulluksi. Ei ne lakaisemalla maton alle häviä. Ei kannata antaa vinkkejä jos ei ole oikeasti tietoa
Kyllähän se auttaa ja lisää ymmärrystä, kun tiedostaa, että jokainen sukupolvi on oman aikakautensa lapsi ja haluaa katkaista sukupolvien kierre ja se tapahtuu vain anteeksiannolla, jo itsensä takia.
Ehkä ap. isäkin on aikakautensa lapsi ja itsekin uhri ja on kasvattanut niillä eväillä ja voimavaroilla ja siinä ympäristössä ap:n mitä on itse on saanut omasta ajastaan, vanhemmiltaan ja lapsuudestaan, eikä parempaan ole pystynyt oman lapsensa kasvatuksessa.
Lapsen asema on valtavasti muuttunut 50v tai sadassa vuodessa ja vielä 50v sitten lapsen kasvatus alistamalla oli hyväksyttävää ja yleistä ja myös ruumiillinen kuritus, eikä lapsilla ollut edes sama ihmisarvoa kuin aikuisilla.
Kun tuntee historian, on helpompi ymmärtää monia asioita ja antaan anteeksi ja itse katkaista sukupolvien kierre.
Esim. sodan julmuudet ja koetut kauheudet siirtyvät sukupolvelta toiseen, neljänteen ja viidenteen polveen, ellei ole ymmärrystä ja viisautta katkaista niitä tai ruumiillista kuritusta, väkivaltaa, myös henkistä väkivaltaa.
Suomen sodasta on aikaa vajaa 80v ja vasta nyt meille on kasvamassa sukupolvi, jotka ovat siitä vapaa.
Vierailija kirjoitti:
Konkreettisia asioita:
Mene työterveyslääkärille tai omalääkärille. Kerro terapian tarpeesta ja pyydä lähete psykiatrille.
Alkaa 3 kk jakso, esim. käyntejä psykiatrin tai psykiatrisen sairaanhoitajan luona.
Etsi terapeuttia.
3 kk jälkeen pyydä psykiatrilta b-lausunto ja voit hakea kelan kuntoutuspsykoterapiaa.
Ap tässä. Hain Kelan kuntoutuspsykoterapiaa, lähete hylättiin ja kaksi valitusta myös hylättiin. Perusteena se, että kokevat minun pystyvän ahdistuksestani huolimatta toimimaan arjessa, käymään töissä. Omakustanteisesti yritän terapiaan mennä, jos HUS ei myönnä lyhytterapiaa, odotan päätöstä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähetettä ei hylätty, hakemus hylättiin* Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
Minä en ole koskaan seurustellut enkä tule sitä tekemäänkään. Kaikki miehet ovat minulle käveleviä red flageja ja kierrän heidät kaukaa.
Ugh, negatiivisuus paistaa niin läpi... Ei sinun ole pakko seurustella, eikä niin kukaan pakota. Yleistäminen on kuitenkin iso virhe. Niin kuin ei kaikki naisetkaan ole hyviä (kuten esim. Elizabeth Bathory tai Aileen Wuornos), voiko kaikki miehet olla sitten pahoja? Mieti tätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
M34 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen pahoillani kokemastasi. Osa kertomastasi kuulostaa tutulta: olin erityisesti teinivuosina isän harrastaman jatkuvan mitätöinnin kohteena.
Isällä oli tapana saada silmittömiä raivareita pikkuasioista. Oli myös kaikenlaista kyttäämistä, arvostelua ja mitätöintiä, virheiden etsimistä ja syyllistämistä.
Kaikenlainen vaatteisiin sekä itseensä panostaminen oli turhaa, samoin myös esim. ulkomaisten sarjojen ja elokuvien katselu, pop- ja rock-musiikki ym. Näitä ei suoranaisesti kielletty, mutta tietysti kaikenlaisia hankintoja piti paheksua. On jäänyt sellainen muistikuva, että meillä paheksuttiin kaikkea. Tunnen vieläkin välillä outoa syyllisyyttä, jos hankin itselleni (omilla rahoillani) jotain kivaa.
Isä myös kohdisti minuun käytöstä, jota nykyään kai kutsuttaisiin seksuaaliseksi häirinnäksi. Pääasiallinen motiivi taisi olla kiusaaminen ja härnääminen, mutta aivan sekopäistä ja häiriintynyttä käytöstä se oli joka tapauksessa. Koin sen käytöksen todella nöyryyttävänä ja kiusallisena.
Oliko äitisi mukana kuvioissa? Minun äitini näki nuo kaikki tilanteet mutta ei puuttunut mitenkään.
Menen nykyäänkin ihan pois tolaltani, jos joku korottaa minulle ääneen. Pelkään lähes kaikkia sosiaalisia tilanteita, olen osittain eristäytynyt ja pelkään ihmisiä, erityisesti miehiä. Minulla on paljon pakkomielteitä erityisesti omaan ulkonäköön liittyen. Pelkään virheiden tekemistä, itseni nolaamista ja "kasvojen menetystä".
Voin myöntää ihan suoraan, että vihaan vanhempiani.
Isäsi vaikuttaa ihan perusnarsistilta. Äitisi pelkurilta, joka ei suojellut lastaan silloin kun piti.
Viha ja katkeruus tekee pitkällä aikavälillä vain hallaa. Toivottavasti pääset eroon peloista ja sosiaalisten tilanteiden pelosta. Ei kaikki miehet ole tuollaisia kuin isäsi, vaan osa jopa kunnollisia ja empaattisia. Täytyy oppia pitämään omia puolia ja prosessoimaan kaikki paska mitä elämässä on tullut - ja nyt aikuisena sinulla on mahdollisuus vaikuttaa täysin omaan hyvinvointiin. Ei elämä vihassa, katkeruudessa ja pelossa ole elämistä.
Itse asiassa minulla on kaikki syyt pelätä miehiä. Koko elämäni ajan miehet ovat nöyryyttäneet, kiusanneet ja pahoinpidelleet minua. Koin rajua koulukiusaamista, johon kuului myös fyysinen pahoinpitely - poikien taholta.
Ikävä kuulla. Sinulla on kaikki syyt pelätä jos on käynyt tosi pa*ka mäihä kaikkien tähän mennessä tapaamiesi miesten suhteen.
Kaikki miehet eivät silti ole täysiä m u l k k u j a - vaan on naisia kunnioittavia miehiä olemassa.
Toivottavasti olet tarkempi miesten suhteen. Ja ymmärrät heti red flagien näkyessä sanoa EI miehille, jotka eivät sinua kunnioita.
Hyviä miehiä on olemassa.
Minä en ole koskaan seurustellut enkä tule sitä tekemäänkään. Kaikki miehet ovat minulle käveleviä red flageja ja kierrän heidät kaukaa.
Ugh, negatiivisuus paistaa niin läpi... Ei sinun ole pakko seurustella, eikä niin kukaan pakota. Yleistäminen on kuitenkin iso virhe. Niin kuin ei kaikki naisetkaan ole hyviä (kuten esim. Elizabeth Bathory tai Aileen Wuornos), voiko kaikki miehet olla sitten pahoja? Mieti tätä.
Ei se auta muuttaa toisen mieltä, joka on jo lyönyt ajatuksensa lukkoon. Hänellä isäkompleksi, mustavalkoista ajattelua ja patologista misandriaa. Surullista kyllä. Ei kannata pidättää henkeä, että se tuosta paremmaksi muuttuu misandrikoilla. Vaikka toivoa toki sopii, että hän saa joskus tarpeeksi elämänkokemusta ja ymmärrystä antaa anteeksi isälleen ja häntä kiusanneille pojille - ihan sen vuoksi, että pääsisi eteen päin omassa elämässään. Siihenhän me emme voi vaikuttaa, vaan vain hän itse voi.
Isäsi oli sairas. Et sinä. Sinä reagoit niin kuin kuka tahansa normaali ihminen.