Apua Aksu hauvalle oli 80 koiraa salakuljettaneen joukossa
Pirkanmaalla 80 koiraa salakuljettaneen joukossa oli se Aksu koira, jolle haettiin lonkkaleikkausrahaa kuudella tuhannella eurolla muutama vuosi sitten. Koiralla ei ollut sirua Suomeen tullessa ja sen kaikki rokotukset piti uusia karanteenin aikana. Koira ehti myös purra pientä lasta kasvoihin, se oli vihainen koira. Koira oli saanut lonkkavamman ennen Suomeen tuloaan ja omistaja valehteli keksittyjä asioita jotta saisi kerättyä rahaa koiralleen, blokkasi somessa kaikki jotka kyselivät liikaa. Nyt ei ole kuulunut koirasta mitään, oisko kuollut kipuihinsa.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
Miten jälleen?
Ilmoitti aikovansa jatkaa toimintaansa.Yhden koiran kidutusmurha ei riittänyt.
Se vaatii vain lisää rahaa. Älkää antako rahaa tai koiria tälle ihmiselle.
Aksun siruhaku kuulemma toimii eli ei ole ilmeisesti kuollut. Eikö kuitenkin lääkäri joka nukuttaa koiran varmista, että siru poistetaan käytöstä. Tai koira on kuollut ja haudattu ilman lääkäriä, mikä on epäeettistä ottaen huomioon koiran kivut ja kärsimykset. Tässä tapauksessa on nyt koira haudattuna.
Aksun äityli saa juosta karkuun minkä ehtii, onneksi Suomi on pieni maa. Edellinen omistaja on kuulemma yrittänyt tavoittaa monta vuotta ja vaatia tilille valehtelemisesta. On ehtinyt muuttaa aina karkuun. Jos ei jää kiinni toivottavasti joutuu pakenemaan loppuikänsä.
Elinikäinen eläintenpitokielto tuollaisille
Kurjaa, etteivät ihmiset uskalla enää pyytää apua somessa tällaisten tapausten vuoksi. Eläinlääkärikustannukset nousseet hurjasti. Jotkut päätyvät ehkä eutanasiaan kun ei varaa hoitaa tuhansien eurojen laskuja. Miksi Miian piti valehdella ja tuhota hyvää tekevien maine. Kukaan ei usko enää rahanpyytäjiä, olivat sitten rehellisiä tai eivät. Nyt saavat kaikki kuraa niskaansa.
Onko Miia joutunut vastuuseen? Onko tullut jotain sanktiota/ viety asiaa eteenpäin ?
Vierailija kirjoitti:
Onko Miia joutunut vastuuseen? Onko tullut jotain sanktiota/ viety asiaa eteenpäin ?
Miiasta tehty rikossyyte ja tutkinta, syyttäjä päättänyt ettei syytetä, kunnianloukkaus kyllä täyttyi, mutta koska Miia ei ole kertonut somessa etu-ja sukunimiä ei asiaa viety eteenpäin.
Miiasta on tehty eläinsuojeluun ilmoitus, josta ilmoitettiin ettei voida käydä tarkistamassa, koska eivät tienneet ovikoodia. Osoite oli annettu. Viranomaiset ovat täysin voimattomia tällaisen valehtelijan kanssa. Miia blokkaa kaikki somesta, jotka kysyvät asiasta.
Haluaako joku tiivistää jutun? Kuka Miia on ja miten hän liittyy siihen koirien salakuljetukseen?
Vierailija kirjoitti: Haluaako joku tiivistää jutun? Kuka Miia on ja miten hän liittyy siihen koirien salakuljetukseen?
Miia sai ilmaiseksi Tamperelaisten tuoman koiran valehtelemalla, että hänellä on varaa hoitaa sitä fysioterapialla ja lääkityksellä. Hän keräsi rahaa ympäri Suomen valehtelemalla, että koiraa on kaltoinkohdeltu ja se pitää leikata. Miia keräsi rahaa kuusituhatta euroa ja kertoi noin sadalle tuhannelle suomalaiselle kaltoinkohtelusta. Suku, jossa koira oli ollut on etsinyt Miiaa neljä vuotta, jotta hän korjaa valheensa. Koira kuoli lopulta kerättyjen lonkkaleikkausrahojen vuoksi, fysioterapialla sille oli luvattu jopa 10 elinvuotta. Koiraa oli hoidettu jo kahdentuhannen euron edestä ennen kuin hän sai sen, koiraa ei oltu ikinä kaltoinkohdeltu.
Miia siis valehteli, koira kuoli kovissa kivuissa, perheeseen kohdistettiin hyökkäyksiä Miian valheiden vuoksi ja nyt Miia haluaa jatkaa toimintaansa uudelleen uusilla koirilla ja rahankeräyksillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti: Haluaako joku tiivistää jutun? Kuka Miia on ja miten hän liittyy siihen koirien salakuljetukseen?Miia sai ilmaiseksi Tamperelaisten tuoman koiran valehtelemalla, että hänellä on varaa hoitaa sitä fysioterapialla ja lääkityksellä. Hän keräsi rahaa ympäri Suomen valehtelemalla, että koiraa on kaltoinkohdeltu ja se pitää leikata. Miia keräsi rahaa kuusituhatta euroa ja kertoi noin sadalle tuhannelle suomalaiselle kaltoinkohtelusta. Suku, jossa koira oli ollut on etsinyt Miiaa neljä vuotta, jotta hän korjaa valheensa. Koira kuoli lopulta kerättyjen lonkkaleikkausrahojen vuoksi, fysioterapialla sille oli luvattu jopa 10 elinvuotta. Koiraa oli hoidettu jo kahdentuhannen euron edestä ennen kuin hän sai sen, koiraa ei oltu ikinä kaltoinkohdeltu.
Miia siis valehteli, koira kuoli kovissa kivuissa, perheeseen kohdistettiin hyökkäyksiä Miian valheiden vuoksi ja nyt Miia haluaa jatkaa toiminta
Tuolla yhdellä koiralla on asianmukaiset valjaat mutta entä se ylimääräinen muovinen kaulapanta?
Koiralla oli Miialle lähtiessään noin 70:n euron punkkipanta. Kukaan kaltoinkohtelija ei osta koiralle niin kallista pantaa. Miian vuoksi nepsy lapsen yh-äiti lopetti työnsä vaikeavammaisten hoitajana, koska masentui. Suomi kohtelee huonosti oikeita hyväntekijöitä. Miia ei joutunut vastuuseen mistään vaan nauroi matkalla pankkiin ja aikoo tehdä niin uudestaan.
Onpa outoa että mainostaa vielä Facebookissa itseään vaikka koirakin kuollut aikoja sitten ja selkeästi rikkoo jotain lakia. Ei ole ihan terveen ihmisen touhuja.
Onko vielä aktiivinen fb? Olen blokattujen listalla, joten en näe mitään.
Vierailija kirjoitti:
Onko vielä aktiivinen fb? Olen blokattujen listalla, joten en näe mitään.
Tiedät olevasi normaali, jos sinut on blokattu. On vielä aktiivinen ja blokataan ahkerasti kaikki ihmettelijät.
Vähintä mitä se Miia voisi tehdä on edes pyytää anteeksi ihmisiltä joille on valehdellut ja vahingoittanut. Jos on ongelmia mielenterveyden kanssa senkin voi nykyaikana kertoa. Loppuikä on ikävää elää valheiden kanssa. Ongelmat kasautuvat aina. Toivotan jaksamista myös perheelle, jota Miia vahingoitti.
M. Metsänen poista kirjoituksesi Facebookista, valehtelet koiran kaltoinkohtelusta ja syyllistyt kunnianloukkaukseen. Rahan kerääminen huijaamalla on kielletty laissa. Koira kuoli kituen toimintasi vuoksi.
Murhaaja-Miia iskee jälleen