Nuori haluaa koiran heti muutettuaan yksin

Kerro hänelle ettet missään olosuhteissa osallistu hoitoon tai kuluihin.

Huonosti on onnistunut. Juuri tuollainen tapaus ja koira jäi heitteille. Lopulta kävimme hakemassa koiran pois ja etsimme sille hyvän kodin.

Jos aina on jäänyt osattomaksi ja haaveet toteuttamatta niin... Muiden koiranpidolla ja lapsesi koiranpidolla ole mitään yhteyttä.

Varaudu ottamaan koira itsellesi.

Minä olin tuollainen nuori. Nyt koiria on jo kolme ja koulutan niitä sivutyönäni. Se nyt on aina ollut haaveeni, ja tottakai toteutin sen heti kun se tuli mahdolliseksi.

Hänenhän on asiansa, mutta ei tuo hyvältä kuulosta.

Itse olen melko säntillinen kohta 5-kymppinen ja kovasti tekisi mieli kissaa. Rahaa ja aikaa olisi, mutta muut asiat vaa´alla painavat ja voi olla että kissa tai kaksi jäävät hankkimatta. Ehkä kuoleman jälkeisessä elämässä minulla on pari kissaa.

Näkyypi nuoren parin 2 koiraa olevan vähän väliä naisen vanhemmilla hoidossa.

 

"huone on siivoton (tavaroiden järsintä)"

Jos koiraa ei vielä ole, järsiikö nuori tavaroita hampaillaan? Ai tarkoititkin varmaan että nuoren huone siivoton ja koira voi saada esineen kurkkuunsa tai suuhun.

En halua loukata, mutta kuulostaa aika tyypilliseltä hedonistilta, jolle se oma nautinto on tärkein, mutta ei ehkä ymmärrä, että miten san ansaitseminen vaatii. Todennököisesti kyseessä tulee olemaan sellainen erittäin pienikokoinen ja räksyttävä piski. En usko, että pystyy todellisuudessa ottamaan vastuuta, jos on jatkuvasti kiire poikakaverin sänkyyn tai matkoille. Koiran kanssa eläminen vaatii joskus myös mukavuusalueelta poistumista: sisäsiistiksi opettaminen, lenkittäminen, joka on tehtävä joka aamu, päivä ja ilta, sairastelut, hoitopaikan etsiminen, kouluttaminen. Koira ei ole valmiiksi sellainen söpö pikku leikkikaverj, jota voi vain rapsutella päivät pitkät, ja joka pystyy olemaan heti esim. yksin kotona. Se vaatii huomattavasti huomiota seuraavat 10v, mutta erityisesti alkutaipaleella. En usko tyttären profiilin perusteella, että hän olisi valmis kantamaan vastuuta. Vaikka koira ei ole yhtä tärkeä kuin esim. lapsi, niin onhan se siltikin kurjaa, mikäli koira joutuu kärsimään...

Suunnilleen ainoa haave, jota itse omalta omilleni muutoltani toivon on tiskikone. Inhoan tiskaamista ja lapsuudenkodissani ei ole tiskikonetta, vaikka olen vuosia sellaista toivonut.

Tuleva eläinrääkkääjä. 😢😔

Jos ei oma arki ole hallinnassa, niin lemmikkiä ei kannata ottaa.

Itse hankin koiran vuoden kuluttua kotoa muuttamisesta. En kertonut vanhemmilleni etukäteen, koska tiesin että jotain tuollaista sieltä tulee niskaan, että olen laiska ja kelvoton, enkä osaa pitää koirasta huolta.

Koira toi elämääni valtavasti rytmiä ja selkeyttä. Rakastin sitä ja laitoin sen aina etusijalle. Mitään ongelmia ei tullut. Usein vastuun ottaminen omista asioista tulee sitä kautta kun on pakko. Asuin eri paikkakunnalla kuin vanhempani, joten mitään koiranhoitoapua tai taloudellistakaan tukea en heiltä pyytänyt. Tosin heltyivät koiralle heti, ja se oli lopulta hyvin rakas heillekin.

Monella tunnollisella nuorella taas se holtittomuus ja bilevaihe lähtee päälle siitä, kun pääsee pois vanhempien valvovan silmän alta. Älä nyt ainakaan tuolla suoraan tuomitsevalla linjalla mene sille lapsellesi asiasta puhumaan, välinne vain huononevat. Et voi täysi-ikäistä, omillaan asuvaa nuorta aikuista estääkään.

Mikäs sinä sitä olet estämään. Pidä vaan puolesi äläkä ota koiraa hoitoosi. Joko nuori todella oppii sitä hoitamaan tai haluaa luopua parissa kuukaudessa.

Itse olin tuollainen. Oli kauhea hinku saada koira mahdollisimman nopeaa. Onneksi ensimmäiseen asuntoon ei saanut ottaa ja sain koiran "vasta" 20-vuotiaana. Nyt olen 30 ja koira kohta 11-vuotias. Aina olen siitä huolehtinut ja eläinlääkärit maksanut, vaikka ei olisi ollut silloin nuorempana rahaa ja rehellisyyden nimissä ei olisi kannattanut ottaa koko koiraa sellaiseen elämäntilanteeseen. Oli siitä niin paljon vaivaa aikanaan. Luojan kiitos sain viedä koiraa hoitoon äidilleni, jos itse lähdin reissuun. En ikinä kyllä raaskinut olla kuin muutaman yön pois ja muutenkin reissut jäivät max.muutamaan vuodessa. Nyt toki koira on ihana vanhus, joka todella tärkeä.

Koska tiedän miltä nuorestasi tuntuu, niin ainut vinkki olisi, että ottaa helppohoitoisen ja rauhallisen, mutta suht pienen rodun. Itse päädyin noutajaan ja ensikoiraksi aivan upea kaveri. Hieman liian iso, mutta muuta ns.miinusta en keksi.

Koiria olen hankkinut vuosien varrella lisää ja kolmannen kohdalla löysin itselleni sopivan rodun, mutta nuista vanhemmista kun aika jättää, niin meillä tulee olemaan vain yksi koira kerrallaan. Olen niin tottunut siihen, että koira on, etten osaisi varmaan olla kokonaan ilman lenkkikaveria, mutta tosiaan onhan niistä myös vaivaa ja varsinkin rahan menoa.

Minä hankin oman harrastekoiran, jota hoidin hyvin ja oli erittäin rakas. Olin jo murrosiästä halunnut oman.

Palveluskoiratoiminta oli kyseessä. Sinne hakeutuu muutenkin säännöllistä elämää viettävät ja koirastaan hyvin huolehtivat. Onnellinen koira tottelee hyvin, kun hoito ja laumajärjestys on kunnossa.

Vakituisesti työssä käyvällä on säännöllinen rytmi päivissä ja muutenkin elämässä. Koira tuo siihen mielekästä ja palkitsevaa yhdessä tekemistä.

Poikaystävistä on haittaa, koska ovat mustasukkaisia koiralle, so what.

Vierailija kirjoitti:

Itse hankin koiran vuoden kuluttua kotoa muuttamisesta. En kertonut vanhemmilleni etukäteen, koska tiesin että jotain tuollaista sieltä tulee niskaan, että olen laiska ja kelvoton, enkä osaa pitää koirasta huolta.

Koira toi elämääni valtavasti rytmiä ja selkeyttä. Rakastin sitä ja laitoin sen aina etusijalle. Mitään ongelmia ei tullut. Usein vastuun ottaminen omista asioista tulee sitä kautta kun on pakko. Asuin eri paikkakunnalla kuin vanhempani, joten mitään koiranhoitoapua tai taloudellistakaan tukea en heiltä pyytänyt. Tosin heltyivät koiralle heti, ja se oli lopulta hyvin rakas heillekin.

Monella tunnollisella nuorella taas se holtittomuus ja bilevaihe lähtee päälle siitä, kun pääsee pois vanhempien valvovan silmän alta. Älä nyt ainakaan tuolla suoraan tuomitsevalla linjalla mene sille lapsellesi asiasta puhumaan, välinne vain huononevat. Et voi täysi-ikäistä, omillaan asuvaa nuorta aikuista estääkään.

Tuo kuulostaa tosi surulliselta. Kyllä nuoruudessa pitäisi lauttaa ihan muut asiat kuin koira etusijalle. Opiskelu, ihmissuhteet, työt, maailman näkeminen ja se biletyskin. Paljon jää näkemättä ja tekemättä koiran vuoksi.

Koiran pito ei ole halpaa. Eläinlääkärikäynnit ovat kalliita. Koirat ovat kalliita. Useimmat vuokranantajat eivät vuokraa asuntoa, jos sinne muuttaa myös lemmikkejä. Paljon yksinoleva koira tekee tuhoja asunnossa ja häiritsee naapureita. Koiran kanssa mennään säännöllisesti ulos, eikä vain silloin kuin itseä huvittaa. Monet koirat ovat aamuvirkkuja eli ei mitään yli puolenpäivän nukkumismaratoneja.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin tuollainen. Oli kauhea hinku saada koira mahdollisimman nopeaa. Onneksi ensimmäiseen asuntoon ei saanut ottaa ja sain koiran "vasta" 20-vuotiaana. Nyt olen 30 ja koira kohta 11-vuotias. Aina olen siitä huolehtinut ja eläinlääkärit maksanut, vaikka ei olisi ollut silloin nuorempana rahaa ja rehellisyyden nimissä ei olisi kannattanut ottaa koko koiraa sellaiseen elämäntilanteeseen. Oli siitä niin paljon vaivaa aikanaan. Luojan kiitos sain viedä koiraa hoitoon äidilleni, jos itse lähdin reissuun. En ikinä kyllä raaskinut olla kuin muutaman yön pois ja muutenkin reissut jäivät max.muutamaan vuodessa. Nyt toki koira on ihana vanhus, joka todella tärkeä.

Koska tiedän miltä nuorestasi tuntuu, niin ainut vinkki olisi, että ottaa helppohoitoisen ja rauhallisen, mutta suht pienen rodun. Itse päädyin noutajaan ja ensikoiraksi aivan upea kaveri. Hieman liian iso, mutta muuta ns.miinusta en keksi.

Koiria olen hankkinut vuosien varrella lisää ja kolmannen kohdalla löysin itselleni sopivan rodun, mutta nuista vanhemmista kun aika jättää, niin meillä tulee olemaan vain yksi koira kerrallaan. Olen niin tottunut siihen, että koira on, etten osaisi varmaan olla kokonaan ilman lenkkikaveria, mutta tosiaan onhan niistä myös vaivaa ja varsinkin rahan menoa.

Lisään vielä, että oli pakko alkaa pitää tavarat pois lattioilta, kun koira tuhosi muutamat kengät yms. Onneksi koirakin oli aamu uninen ja kävimme ulkona kun heräsimme. Mutta varsinkin pentuaikana oli vain pakko pistää koiran tarpeet itseni edelle, että selvittiin ja sain koirasta yhteiskunta kelpoisen. Toki riskinä on, että lapsesi ei todella osaa laittaa koiran tarpeita edelle ja ei saa koulutettua koiraa. Pennun kanssa ensimmäinen vuosi on raskaampi kuin ihmislapsen kanssa. Ainakin itse voisin näin sanoa 3 koiraa ja 2 ihmislasta saaneena.

Tuollaiseen elämäntapaan ei koira kyllä sovi. Ei sitä voi jättää yksin yökyläilyjen ajaksi, eikä niin, että aamulla lähtee kouluun/töihin ja tulee joskus illalla myöhään takaisin. Matkojen ajalsi vietävä koirahoitolaan, jollei ole ketään, joka hoitaisi ilmaiseksi, ja se maksaa.

Olisin minäkin halunnut oman koiran heti, kun muutin pois kotoa, vaikka meillä oli laps.kodissakin koiria, muttei mulla opiskelijana ollut mitään resursseja pitää eläintä. Haave realisoitui vasta yli 3-kymppisenä, kun ei enää yöjuoksutkaan isommin kiinnostaneet.