Lue keskustelun säännöt.
Vertaistukea? Ikääntyvä isä ei suostu hyväksymään vanhenemista eikä sopeudu elämänmuutoksiin
17.07.2023 |
... ja kaikki hänen ahdinkonsa tuntuu kaatuvan minun päälleni.
Olen 35-vuotias nainen ja isäni on 65v. Isä asuu yksin omakotitalossa, joka on minun lapsuudenkotini. Vanhempani erosivat n. 15 v. sitten ja äiti muutti kauemmas, isä jäi taloon asumaan. Minulla on kolme sisarusta, jotka kuitenkin kaikki asuvat satojen kilometrien päässä tai ulkomailla ja siksi vastuu isästä tuntuu olevan minun harteillani.
Ongelmana siis, että nyt isäni on alkanut ikääntyä, mutta hän ei tunnu pystyvän mitenkään hyväksymään sitä. Hän näkee itsensä edelleen nuorena (käy ilmi itseensä liittyvistä puheistaan) ja ahdistuu todella suuresti kaikista krempoista ja iän tuomista toimintakyvyn muutoksista. Valittelee esim. kankeutta ja kokee sen olevan jotenkin ihan väärin ja huolestuttavaa, ei pysty ajattelemaan että iän myötä ihmisille voi tulla kankeutta. On myös sairaudenpelkoinen ja ravaa lääkäreissä.
Hän on myös yksinäinen eikä pysty hyväksymään sitä, että perheemme ei ole enää "kasassa". Minusta isän alamäki on alkanut siiitä kun lapset muutimme yksitellen omillemme ja ero tuli äitini kanssa. Hän on jatkuvasti yhteydessä meihin lapsiin, varsinkin minuun kun asun lähinnä, pyytelee kylään ja odottaa jokapäiväistä kommunikointia ja että koko ajan oltaisiin perillä toistemme liikkeistä. Hän soittelee minulle sellaisia "mitä teet nyt"-puheluita sekä raportoi omista tekemisistään tyyliin soittamalla että "Moikka, olin tossa just kahvilassa syömässä ja nyt ajelen kotiinpäin.". Tähän tulee monesti sellainen olo että no kiva, kiitos tiedosta, mitähän tällä tiedolla nyt varsinaisesti teen... Hän on myös ääneen toivonut, että me lapset voisimme tulla asumaan tai ainakin kesälomat viettämään lapsuudenkotiin, kun "täällähän hyvin tilaa riittää isossa talossa". Olemme kaikki yli kolmekymppisiä. Käyn isälläni kylässä pari kertaa viikossa ja soittelemme useamminkin, mutta tuntuu että mikään ei riitä. Isä tuo usein esille yksinäisyyttään. Minulla on omakin elämä paineineen ja kiireineen enkä vaan pysty repeämään isän seuraksi enempää. Ja kesälomilla haluaisin tehdä muutakin kuin viettää kaiken ajan isäni seurassa.
Minusta tuntuu, että isä jotenkin kaikin tavoin taistelee vanhenemista ja elämän muuttumista vastaan. Sen sijaan, että hän hyväksyisi vanhenemisen ja tuntisi esim. kiitollisuutta menneistä vuosista, hän yrittää väkisin saada asiat takaisin sellaisiksi kuin ne olivat silloin kun hän oli vielä yhdessä äitini kanssa ja me lapset olivat pieniä ja asuimme kaikki yhdessä. Luulen, että hän kärsii vanhenemisen ja kuoleman pelosta. Luulen hänen olevan myös masentunut ja ahdistunut.
Olen yrittänyt kannustaa isääni käymään tapahtumissa ja esim. tutustumaan johonkin deittisovelluksiin, jotta hän voisi löytää vaikka kumppanin tai kavereita. Hän niin selvästi kaipaa seuraa ja elämää kotiinsa. Hän ei vaan tunnu ryhtyvän mihinkään tällaiseen. Hän ei tunnu olevan valmis mihinkään uuteen, vaan roikkuu kiinni vanhassa.
Kaikki tämä painaa myös minua paljon... Tuntuu kauhealta nähdä isän voivan huonosti. Toisaalta tuntuu epäreilulta, että minä kannan kaiken vastuun hänen kannattelemisestaan. Tunnen jatkuvasti riittämättömyyden tunnetta. Huomaan jo ajattelunikin muuttuvan siten, että esim. eilen kun kävin yksin torikahvilla, niin siellä istuessani tuli kauhea syyllisyyden tunne, että "olisi pitänyt hakea isä mukaan, hän joutuu vaan olemaan yksin kotona kun minä täällä nautin kesäkahveista".
Tällä kirjoituksella ei taida olla muuta agendaa kuin päästä vähän purkamaan ajatuksiani. Vertaistuki voisi lohduttaa. Olisi "kiva" kuulla jos muillakin on ollut tällaista, ja miten olette jaksaneet.
Kommentit (100)
Olen sinun isäsi ikäinen tapaus ja käyn auttamassa omaa yksin asuvaa 90+ isääni. Ymmärrän että tilanne on vaikea ja ahdistava ja voin kertoa että muuttuu koko ajan pahemmaksi. Ihmiset voivat olla samankin ikäisinä hyvin erikuntoisia ja kykyisiä. Kuten isäsi en koe itseäni vielä vanhaksi, mutta kynnys lähteä uusiin asioihin mukaan on noussut todella korkeaksi. Toki itse päätät miten paljon autat, jossain vaiheessa tulee mukaan kotipalvelut, siivouspalvelut ja ruokapalvelut. Ystäväpalvelu voisi olla tässä tilanteessa hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä isäsi asuu?
Olen sinkku N65 Länsi-Suomessa. 😊P.s. tuo 'raportointi' kertoo vain siitä, että hän haluaisi jakaa elämäänsä jonkun kanssa. Hänellä ei varmaan ole Facebookia ja Instagramia, missä esittelisi elämäänsä. 🤭
Mulla on muuten sama tilanne, mutta EN soittele/viesti aikuisten lasteni kanssa juuri tuosta syystä; ymmärsin aika pian, että he rasittuvat WhatsApp viesteistäni, kun niihin olisi pitänyt jotain vastatakin.🤷🏻 Viestin nyt sitten pari kertaa kuussa. Enkä anele käymään, tulkoot jos haluavat tai olkoon tulematta.
Vähissä ovat minunkin ihmiskontaktini. Onneksi jaksan vielä toistaiseksi yksin ylläpitää kiinteistöä.
N65Voi, olisipa mahtavaa, kun isäni tapaisi jonkun seuraa myöskin kaipaavan kivan naisen. :) Uskon että siinä elämä kohenisi paljon. En vaan rohkene täällä keskustelupalstan kautta alkaa järjestellä hänelle seuraa! Koen, ettei se aivan ole minun paikkani ja tehtäväni. Voisin kyllä vielä tsempata isääni deittisovelluksiin, toivottavasti tämänkin kirjoittaja on siellä, niin molemmille tulisi mahdollisuus löytää kumppani :) Ap
Kyllä vain. Kunnollisella, asiansa hoitavalla, fiksulla miehellä on kovasti kysyntää tuossa ikäluokassa. Siis voisi hakea jopa 10 v nuorempaakin, kun itsekään ei ole vielä eläkkeellä. Eikä edes suunnittele. 😊
Varmasti isäsi saisi vähintään uusia tuttavuuksia deittisovustoilta. Heidän kanssaan voisi pohtia elämää ja jakaa kokemuksia.
Näin vanhempana ei olla heti muuttamassa yhteen. Jo pelkkä tietoisuus mahdollisesta 'tyttö- tai poikaystävästä' piristää ja kohottaa mieltä.
N65
Vierailija kirjoitti:
65-vuotias ei myöskään ole ikääntyvä siinä mielessä kuin sanaa käytetään - toki kaikkihan me ikäännymme kaiken aikaa. Vanhat ihmiset eivät myöskään ole sairaita ja kremppaisia siksi että he ovat vanhoja vaan koska heillä on sairauksia. Sairauksia on enemmän vanhemmilla kuin nuoremmilla ihmisillä, mutta tuo suhtautumisesi toisen oireisiin jonain vanhuudenkankeutena on vähättelyä ja tosi tympeä tulokulma. Sairaudenpelkoakin on osalla ihmisistä, mutta sekään ei ole mikään ikään sidottu juttu. Ehkäpä isäsi yrittää näillä jutuillaan avata keskustelua aiheesta, mutta sitä keskustelua ei pääse syntymään kun vastauksesi on vähän tuollainen ohittava eikä ihmistä kohtaava?
Enemmän virikkeitä isäsi toki kaipaa, ja ilmeisesti haluaisi niitä myös kauttasi. Ehkä tästäkin asiasta voisi koettaa puhua suoraan?
Onko lapsen tehtävä järjestää virikkeitä 65-vuotiaalle vanhemmalleen? Minusta ei. 65-vuotiaan pitää itse elää omaa elämäänsä, hankkia ystäviä, harrastaa yms. Minusta on väärin, että vanhempi roikkuu lapsessaan ja vaatii häntä toimimaan seuraneitinään.
Tarjoan ap:lle ratkaisuksi edelleen sitä että painostat isääsi liittymään deittipalveluun. Myös jokin vapaaehtoistoiminta voisi tuoda sisältöä isäsi elämään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
65-vuotias ei myöskään ole ikääntyvä siinä mielessä kuin sanaa käytetään - toki kaikkihan me ikäännymme kaiken aikaa. Vanhat ihmiset eivät myöskään ole sairaita ja kremppaisia siksi että he ovat vanhoja vaan koska heillä on sairauksia. Sairauksia on enemmän vanhemmilla kuin nuoremmilla ihmisillä, mutta tuo suhtautumisesi toisen oireisiin jonain vanhuudenkankeutena on vähättelyä ja tosi tympeä tulokulma. Sairaudenpelkoakin on osalla ihmisistä, mutta sekään ei ole mikään ikään sidottu juttu. Ehkäpä isäsi yrittää näillä jutuillaan avata keskustelua aiheesta, mutta sitä keskustelua ei pääse syntymään kun vastauksesi on vähän tuollainen ohittava eikä ihmistä kohtaava?
Enemmän virikkeitä isäsi toki kaipaa, ja ilmeisesti haluaisi niitä myös kauttasi. Ehkä tästäkin asiasta voisi koettaa puhua suoraan?
Onko lapsen tehtävä järjestää virikkeitä 65-vuotiaalle vanhemmalleen? Minusta ei. 65-vuotiaan pitää itse elää omaa elämäänsä, hankkia ystäviä, harrastaa yms. Minusta on väärin, että vanhempi roikkuu lapsessaan ja vaatii häntä toimimaan seuraneitinään.
Tarjoan ap:lle ratkaisuksi edelleen sitä että painostat isääsi liittymään deittipalveluun. Myös jokin vapaaehtoistoiminta voisi tuoda sisältöä isäsi elämään.
ÖÖ, lukeeko tuossa lainaamassasi tekstissä jossain kohdin niin, että lapsen tehtävä olisi järjestää virikkeitä? 🤣 Siinä ehdotettiin aiheesta keskustelua, mutta ap mieluummin olettaa asioita mieleisekseen kuin kysyy isältään, että onko tämä yksinäinen ja kaipaisiko hän päiviinsä enemmän virikkeitä ja tapahtumia. Ja jos kaipaa, voisi kai koettaa keskustella siitä miten niitä voisi hankkia. Sinähän viet tuon olettamisen vielä pidemmälle ja ap:n pitäisi sinun mielestäsi painostaa isäänsä liittymään deittipalveluun. Ei varmaan kannata edes kysyä haluaako paatunut 65-vuotias sinkku itselleen naisen vai ei, kyllä se nyt sellaisen tarvii ja joutuu ottamaan. 🤣
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auta isää etsimään uusi puoliso jonka kans touhuta
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo aloitus. Isä ei ole kovin vanha vielä, mites työelämä? Miksi hän on jäänyt yksin taloon 15 vuodeksi eikä etsinyt uutta kumppania?
Toiset pariutuu iäksi kuin joutsenet eikä etsi uutta kun ero tulee 😉
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isällä on alamäki, isällä on kuolemanpelko, isällä on varmaan masennus ja ahdistus. Mitähän ap:n isä reagoisi kun lukisi tuon aloituksen, tunnistaisiko itseään?
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo aloitus. Isä ei ole kovin vanha vielä, mites työelämä? Miksi hän on jäänyt yksin taloon 15 vuodeksi eikä etsinyt uutta kumppania?
Ihmiset on yksilöitä. Tiedän monta samanikäistä jotka ovat jo palvelukodissa, muistisairaus pitkälle edennyt ja kaivavat jopa omaa ulostettaan vaipastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
I feel you ap! Sinulla on oikeus elää omaa elämääsi. Et ole vastuussa siitä miten isäsi elää omaansa.
Tilannetta varmaan helpottaisi jos isäsi löytäisi uuden kumppanin. Voisitko tehdä hänelle Tinderiin profiilin?
P a s k a ohje.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo aloitus. Isä ei ole kovin vanha vielä, mites työelämä? Miksi hän on jäänyt yksin taloon 15 vuodeksi eikä etsinyt uutta kumppania?
Ihmiset on yksilöitä. Tiedän monta samanikäistä jotka ovat jo palvelukodissa, muistisairaus pitkälle edennyt ja kaivavat jopa omaa ulostettaan vaipastaan.
Tiedän myös ihmisiä jotka ovat kuolleet aivohalvaukseen alaikäisinä. Tässä nyt kuitenkin oli kyse perusterveestä 65-vuotiaasta työelämässä olevasta miehestä, jolta omakotitalon työt hoituvat kuin itsestään. Ainoana sairautena taisi olla ajoittainen kankeus sekä sitten tyttären diagnosoimat eli hypokondria, kuolemanpelko, masennus, ahdistus ja yksinäisyys sekä yleinen elämänhallinnan kariutuminen avioeron myötä. Näiden ilmenemismuotonsa on ketjussa listattu lääkärillä ramppaaminen, minkä toki yhtä hyvin voi tulkita itsestään huolehtimiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onpas tullut nopeasti paljon vastauksia! Kiitos kaikista. Yritän tässä yhdellä kertaa vastailla useaan:
Moni sanoi, että 65v. ei ole vielä vanha. Ei minustakaan, mutta kyllä 65v voi olla jo "ikääntyvä" kuten kirjoitin. Tai ainakin isäni on, kyllä hänessä on jo ikääntymisen merkkejä: fyysisen kunnon muuttumista ja tiettyä henkistä joustamattomuutta, mitä JOISSAKIN iäkkäissä ihmisissä on. Juuri tuota, että pidetään kiinni vanhasta ja asiat ei saa muuttua. Jos vertaan isääni fyysisesti ja henkisesti esim. kymmenenkin vuoden takaiseen, niin kyllä hän selvästi "vanhusmaisempi" on nykyään. Varmasti tuo yksinäisyys ja mahdollinen masennuskin ikäännyttää.
Isäni on yhä työelämässä. Hän on yrittäjä jolla vaihtelevasti töitä, mutta painottuen enemmän talviaikaan. Siksikin nyt tämä kesä on vaikeampaa aikaa kun isä on paljon vapaalla ja yksinolo korostuu. Hänellä ei ole aikomusta jäädä eläkkeelle, suorastaan suuttui kun joku meistä lapsista kysyi tästä. Luulen, että isälleni olisi todella vaikeaa yhdistää itseensä termiä "eläkeläinen". Se ahdistaa häntä. Työssäkäynti on siis ehdottomasti positiivinen asia isäni tilanteessa ja sisältöä elämään. Tuntuu vaan, että kaiken vapaa-ajan pitäisi sitten olla minä tai muu läheinen seurana.
Joku ehdotti yhteisölliseen senioriasuntoon muuttamista. Tämä on varmasti jollekulle erinomainen ratkaisu, mutta isälleni ei tulisi kuuloonkaan... Hän ei suostu muuttamaan talostaan minnekään (on ilmoittanut tämän) ja joku ikäihmisten asuntola olisi jo sananakin ihan kirosana hänelle... Kiitos kuitenkin ehdotuksesta, toisenlaiselle ihmiselle olisi varmasti oikein hyvä ratkaisu.
Tuli myös kommenttia, että minun on vaikea nähdä isääni ihmisenä ja näen hänen vain vievän aikaani. Tämä kyllä kirpaisee ja varmaan osittain totta, vaikka täysin en pysty allekirjoittamaan. Aloituksessa toin turhautumistani esille ja se varmasti kuulostaa siltä, että koen kaiken yhteydenpidon isäni kanssa rasitteeksi. En tietenkään koe, haluan tottakai pitää yhteyttä isääni ja tavata häntä, ja hän on tärkeä minulle. Jotenkin toivoisin vaan suhteemme olevan tasapainoisempi. Sellainen, että molemmilla olisi omaakin elämää ja voisin luottaa siihen, että jos en joku päivä ehdikään puhua isäni kanssa tai joku viikko käydä kylässä, niin hän pärjää kuitenkin. Nyt minulla ei ole tällaista luottamusta, vaan tuntuu, että isä ei pärjää ilman minua ja tiivistä kontaktia. Tuntuu, että isäni on "minun varassani" ja se kuormittaa... Tämä on jatkunut jo vuosia ja ehkä sen myötä yhteydenpidot alkavat tuntua velvollisuudelta ja isän soittaessa saattaa tulla ensireaktio että "taas isä soittaa...". Jotenkin se alavireisyyskin varmaan tarttuu, kun sitten nähdessämme isä ei välttämättä ole mitään iloista seuraa, vaan saattaa esim. valitella olojaan paljon. Joku ehdotti minun tuntevan avuttomuutta siitä, etten voi sulkea isää pois elämästä. Koen ennemminkin tuntevani avuttomuutta siitä, etten pysty ratkaisemaan isän pahaa oloa. En pysty pysäyttämään aikaa ja muuttamaan häntä nuoreksi, enkä voi järjestää entisenlaista perhe-elämää takaisin.
Joku kysyi, miksei isä ole 15v aikana hankkinut uutta puolisoa. Kunpa tietäisin... Hän on sanonut joskus, että vaikea päästä erosta äitini kanssa yli. Olisikohan se se syy.
Kiitos muuten kaikille, tämä kirjoittaminen ja kommenttien lukeminen tuntuu jo itsessään helpottavalta.
Ap
Jos isäsi on sinulle tärkeä, niin keskustelet tietysti hänen kanssaan päivittäin puhelimitse, kuten Harkimokin poikansa kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
65-vuotias ei myöskään ole ikääntyvä siinä mielessä kuin sanaa käytetään - toki kaikkihan me ikäännymme kaiken aikaa. Vanhat ihmiset eivät myöskään ole sairaita ja kremppaisia siksi että he ovat vanhoja vaan koska heillä on sairauksia. Sairauksia on enemmän vanhemmilla kuin nuoremmilla ihmisillä, mutta tuo suhtautumisesi toisen oireisiin jonain vanhuudenkankeutena on vähättelyä ja tosi tympeä tulokulma. Sairaudenpelkoakin on osalla ihmisistä, mutta sekään ei ole mikään ikään sidottu juttu. Ehkäpä isäsi yrittää näillä jutuillaan avata keskustelua aiheesta, mutta sitä keskustelua ei pääse syntymään kun vastauksesi on vähän tuollainen ohittava eikä ihmistä kohtaava?
Enemmän virikkeitä isäsi toki kaipaa, ja ilmeisesti haluaisi niitä myös kauttasi. Ehkä tästäkin asiasta voisi koettaa puhua suoraan?
Onko lapsen tehtävä järjestää virikkeitä 65-vuotiaalle vanhemmalleen? Minusta ei. 65-vuotiaan pitää itse elää omaa elämäänsä, hankkia ystäviä, harrastaa yms. Minusta on väärin, että vanhempi roikkuu lapsessaan ja vaatii häntä toimimaan seuraneitinään.
Tarjoan ap:lle ratkaisuksi edelleen sitä että painostat isääsi liittymään deittipalveluun. Myös jokin vapaaehtoistoiminta voisi tuoda sisältöä isäsi elämään.
ÖÖ, lukeeko tuossa lainaamassasi tekstissä jossain kohdin niin, että lapsen tehtävä olisi järjestää virikkeitä? 🤣 Siinä ehdotettiin aiheesta keskustelua, mutta ap mieluummin olettaa asioita mieleisekseen kuin kysyy isältään, että onko tämä yksinäinen ja kaipaisiko hän päiviinsä enemmän virikkeitä ja tapahtumia. Ja jos kaipaa, voisi kai koettaa keskustella siitä miten niitä voisi hankkia. Sinähän viet tuon olettamisen vielä pidemmälle ja ap:n pitäisi sinun mielestäsi painostaa isäänsä liittymään deittipalveluun. Ei varmaan kannata edes kysyä haluaako paatunut 65-vuotias sinkku itselleen naisen vai ei, kyllä se nyt sellaisen tarvii ja joutuu ottamaan. 🤣
Aikuinen, terve ja järjissään oleva 65-vuotias osaa aivan varmasti järjestää itselleen tekemistä ilman lasten apua jos haluaa. Ei ole lasten tehtävä olla käytettävissä seuraneiteinä. Ja erosta on jo 15 vuotta mutta henkilö ei ole päässyt siitä yli, veikkaan että eteenpäin ei edes haluta mennä. Eikä siinä mikään uusi ystävä auttaisi, hänelle vain kaadettaisiin kaikki koetut surkeudet. Muista ap että sinun ei tarvitse olla kenenkään terapeutti, se vie valtavasti voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä isäsi asuu?
Olen sinkku N65 Länsi-Suomessa. 😊P.s. tuo 'raportointi' kertoo vain siitä, että hän haluaisi jakaa elämäänsä jonkun kanssa. Hänellä ei varmaan ole Facebookia ja Instagramia, missä esittelisi elämäänsä. 🤭
Mulla on muuten sama tilanne, mutta EN soittele/viesti aikuisten lasteni kanssa juuri tuosta syystä; ymmärsin aika pian, että he rasittuvat WhatsApp viesteistäni, kun niihin olisi pitänyt jotain vastatakin.🤷🏻 Viestin nyt sitten pari kertaa kuussa. Enkä anele käymään, tulkoot jos haluavat tai olkoon tulematta.
Vähissä ovat minunkin ihmiskontaktini. Onneksi jaksan vielä toistaiseksi yksin ylläpitää kiinteistöä.
N65Voi, olisipa mahtavaa, kun isäni tapaisi jonkun seuraa myöskin kaipaavan kivan naisen. :) Uskon että siinä elämä kohenisi paljon. En vaan rohkene täällä keskustelupalstan kautta alkaa järjestellä hänelle seuraa! Koen, ettei se aivan ole minun paikkani ja tehtäväni. Voisin kyllä vielä tsempata isääni deittisovelluksiin, toivottavasti tämänkin kirjoittaja on siellä, niin molemmille tulisi mahdollisuus löytää kumppani :) Ap
Deittisovellukset on nuoremmille. Kuskaa hänet lavatansseihin tai bingoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotenkin outo aloitus. Isä ei ole kovin vanha vielä, mites työelämä? Miksi hän on jäänyt yksin taloon 15 vuodeksi eikä etsinyt uutta kumppania?
Ihmiset on yksilöitä. Tiedän monta samanikäistä jotka ovat jo palvelukodissa, muistisairaus pitkälle edennyt ja kaivavat jopa omaa ulostettaan vaipastaan.
Tiedän myös ihmisiä jotka ovat kuolleet aivohalvaukseen alaikäisinä. Tässä nyt kuitenkin oli kyse perusterveestä 65-vuotiaasta työelämässä olevasta miehestä, jolta omakotitalon työt hoituvat kuin itsestään. Ainoana sairautena taisi olla ajoittainen kankeus sekä sitten tyttären diagnosoimat eli hypokondria, kuolemanpelko, masennus, ahdistus ja yksinäisyys sekä yleinen elämänhallinnan kariutuminen avioeron myötä. Näiden ilmenemismuotonsa on ketjussa listattu lääkärillä ramppaaminen, minkä toki yhtä hyvin voi tulkita itsestään huolehtimiseksi.
Jollekulle kolahti lujaa :D
Ainakin tuosta menneisyyden haikailusta sanon että se on persoonallisuuden piirre, ei vanhenemisen merkki. Oma äitini on roikkunut menneisyydessä nelikymppisestä asti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, missä isäsi asuu?
Olen sinkku N65 Länsi-Suomessa. 😊P.s. tuo 'raportointi' kertoo vain siitä, että hän haluaisi jakaa elämäänsä jonkun kanssa. Hänellä ei varmaan ole Facebookia ja Instagramia, missä esittelisi elämäänsä. 🤭
Mulla on muuten sama tilanne, mutta EN soittele/viesti aikuisten lasteni kanssa juuri tuosta syystä; ymmärsin aika pian, että he rasittuvat WhatsApp viesteistäni, kun niihin olisi pitänyt jotain vastatakin.🤷🏻 Viestin nyt sitten pari kertaa kuussa. Enkä anele käymään, tulkoot jos haluavat tai olkoon tulematta.
Vähissä ovat minunkin ihmiskontaktini. Onneksi jaksan vielä toistaiseksi yksin ylläpitää kiinteistöä.
N65Voi, olisipa mahtavaa, kun isäni tapaisi jonkun seuraa myöskin kaipaavan kivan naisen. :) Uskon että siinä elämä kohenisi paljon. En vaan rohkene täällä keskustelupalstan kautta alkaa järjestellä hänelle seuraa! Koen, ettei se aivan ole minun paikkani ja tehtäväni. Voisin kyllä vielä tsempata isääni deittisovelluksiin, toivottavasti tämänkin kirjoittaja on siellä, niin molemmille tulisi mahdollisuus löytää kumppani :) Ap
Deittisovellukset on nuoremmille. Kuskaa hänet lavatansseihin tai bingoon.
65-vuotiaat käyvät festareilla ja keikoilla ainakin täällä päin, eivät bingossa eivätkä lavatansseissa. Joku vapaaehtoishomma saattaisi kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Ainakin tuosta menneisyyden haikailusta sanon että se on persoonallisuuden piirre, ei vanhenemisen merkki. Oma äitini on roikkunut menneisyydessä nelikymppisestä asti.
Olisko terapia mitään? Mun mielestä kannattaa elää ennen kuin kuolee.
Muuta itsekin kauemmas ja ole vähemmän tavoitettavissa. Isäsi on nyt heittäytynyt "paapottavaksi" koska voi ja koska se on helppoa. Hän ei ole apua tarvitseva vanhus (ja silloinkin itsensä uhraaminen yli oman jaksamisen on kaikkea muuta kuin järkevää) ja varmaan huomaa tämän itsekin kun et enää mahdollista nykyistä käytöstä ja toimintatapoja. Kun olette yhteydessä mainitse harrastuksista ym. mahdollisuuksista vähän väliä.
Keittiöpsykologina minusta kuulostaa ap:n isän ottaneen ap:n sellaiseen puolison rooliin. Nuo jokapäiväiset menemisten raportoinnit ja yhdessäasuminen kuuluvat yleensä parisuhteeseen, ei vanhemman ja aikuisen lapsen välillä. En tarkoita että ap:n isällä olisi mitään seksuaalisia ajatuksia ap:ta kohtaan, mutta ap on nyt jotenkin se "kumppani" isälleen. Vielä jos ajatusta vie pitemmälle, niin onko mahdollista ettei hän todella ole 15 vuodessa päässyt ex-vaimosta yli ja "valitsee" nykypäivänäkin mieluummin ap:n, joka varmasti muistuttaa äitiään, kuin jonkun uuden ja vieraan kumppanin.