Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan työelämässä
Olen ihan hyvässä työpaikassa vakituisessa työsuhteessa. Työ on vaativaa ja vie kaikki voimat. Energiaa ei ole yhtään mihinkään. Teen pitkää päivää.
Lapsien hankinta on suunnittelun asteella. Olen 30-vuotta jo. Työelämä asiantuntijatyössä on niin kuormittavaa, että pelkään raskautta tästä syystä. Pelkään, että se vaikuttaa kehittyvään sikiöön. En jaksa vapaa-ajalla yhtään mitään. Saattaa olla, että raskaaksi tulo ei edes onnistu.
Onko tämä normaalia? Miten te jaksatte työelämässä?
Koko elämä tuntuu menevän hukkaan töiden takia. Ja varmaan jää perhekin perustamatta.
Kommentit (42)
Minun työni ei edes ole henkisesti tai fyysisesti vaativaa mutta työn aiheuttama pakotettu päivärytmi ma-pe klo 7-15.30 väsyttää. Just luin jonkun psykologin artikkelin siltä että arki pitäisi rytmittää 8 h töitä, 8 h unta ja 8 h rentoutumista. Mitenpä tuon tekee kun työpaikalla menee 8,5 h, työmatkat ja töihin aamulla valmistautuminen vie aikaa ja kotityötkin pitäisi tehdä. Perheellisellä vielä lisäksi lasten hoito joka pitää toki tehdä jaksoi tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Voitteko joskus tarkentaa minkä alan asiantuntijatyötä teette?
Palkkahallinto? Taloushallintoesimies. Ydinfysiikka, rappusiivous. Kelan matemaatikko. Sairaalan fyysikko?
Kaikki työhän on tavallaan asiantuntijatyötä.
Tuskin kumminkaan mistään rakettitieteestä on kyse!
Varmaan tarkoitetaan sellasta asiantuntijatyötä, missä palkka osuu 4-6 k väliin.
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 30v nainen ja rankassa asiantuntijatyössä, ainoana erona vaan, et en halua lapsia. Pahimpina viikkoina mietin, että miten ihmeessä ihmiset jaksaa hankkia lapsia.
Minä siis vielä kestän, mutta jos tässä pitäisi vielä hankkia edes 1 lapsi, niin burn out tulisi aika helposti.
Olen saman ikäinen ja miettinyt ihan samaa! Mistä ihmeestä jotkut repivät energiaa lapsien hoitoon ja vielä harrastuksiinkin. Mä olen töiden jälkeen niin väsynyt ettei tulisi yhtään mitään mistään harrastelusta ja lapsen varmaan unohtaisin johonkin:D
Aivan normaalia että elämä kuluu hukkaan työelämässä. Keskimääräinen työpäivä lyhentää suomalaisten elämää 8 tunnilla joka arkipäivä. Tämänkin ajan voisin käyttää johonkin kehittävään ja hyödylliseen jos olisin älynnyt nuorena ryhtyä miljonääriksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 30v nainen ja rankassa asiantuntijatyössä, ainoana erona vaan, et en halua lapsia. Pahimpina viikkoina mietin, että miten ihmeessä ihmiset jaksaa hankkia lapsia.
Minä siis vielä kestän, mutta jos tässä pitäisi vielä hankkia edes 1 lapsi, niin burn out tulisi aika helposti.
Olen saman ikäinen ja miettinyt ihan samaa! Mistä ihmeestä jotkut repivät energiaa lapsien hoitoon ja vielä harrastuksiinkin. Mä olen töiden jälkeen niin väsynyt ettei tulisi yhtään mitään mistään harrastelusta ja lapsen varmaan unohtaisin johonkin:D
Torista,Facebookin työpaikka ryhmistä ja care.com saa edullisia siivoojia. Jättää lähinnä webbikameran nauhoittamaan varkauksien varalta. Robotti-imuri hoitaa loput.
Ruokaa ResQ:sta.
Eihän sun pakko ole töissä olla. Se riittää että sun mies on töissä ja sinä olet kotona hoitamassa lapsia.
Ole onnellinen että sinulla on hyvä työ, mieti työttömiä!! Jos et jaksa siihen rinnalle muuta, niin unohda sellaiset. Turha tuhlata energiaa mahdottoman miettimiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voitteko joskus tarkentaa minkä alan asiantuntijatyötä teette?
Palkkahallinto? Taloushallintoesimies. Ydinfysiikka, rappusiivous. Kelan matemaatikko. Sairaalan fyysikko?
Kaikki työhän on tavallaan asiantuntijatyötä.
Tuskin kumminkaan mistään rakettitieteestä on kyse!
Varmaan tarkoitetaan sellasta asiantuntijatyötä, missä palkka osuu 4-6 k väliin.
Kelan matemaatikko? Tohtoriksi väitellyt tutkija. Sairaalan fyysikko.
Itse en koskaan ryhtyisi kapitalistien orjaksi töihin, jos voisin valita olla vapaa töistä ja vaikka kotona hoitamassa lapsia.
Kukas nyt taas on pahimmassa raossa? Lisää kauhutarinoita, kiitos. Niinhän te ootte asiantuntijatöissänne kuin maaorjat tai kaivosmiehet aikanaan, tai Volgan lautturit...ei ole mikään muuttunut vuosisatojen kuluessa, vai?
No ainakin tuntuu yhtä vaihtoehdottomalta nykyihmisen elämä. Onko tosiaan niin ettei vaihtoehtoa ole?
Ap:n täytyy olla neurokirurgi.
Ei kai kukaan mistään paperinpyörityksestä ota stressiä.
En ole asiantuntija ammatiltani, mutta työelämä on minusta muuttunut paljon ihan lyhyessä ajassa (n. 5vuoden aikana) ja samaa puhuu moni tuttu.
Esim. työ mitä teen oli ennen paljon leppoisampaa (ja töitä kyllä tehtiin!) mutta nykyään joka asiaa mitataan ja on tavoitteita.
Ja tuonkin ymmärrän tiettyyn pisteeseen asti, mutta kun mikään ei riitä! Itse työ on pysynyt suht samana, jossain kohtaa laitettiin tavoite X ja kun se saavutettiin niin ko. tavoite kasvoi, ja sama uudestaan.
Katsotaan pelkkiä lukuja, SE stressaa, ei niinkään se työ. Lisäksi kun tavoitteissakin voi vähän 'huijata', jos tekee ns. 'juosten pissien' on tavoitteessa, sitten kun se (yksikkötasolla) saavutetaan tavoitteuta lisätään ja kaikkien on 'pakko' hutiloida, ja sitten tulee sutta ja sekundaa ja huonoja tuloksia ja pettyneitä asiakkuuksia.
Ennen töissä jaksoi paremmin kun oli rennonpaa, nyt moni saikuilla jaksamisen takia. Lisäksi vuosibonareista 'säästetään' koko ajan, eli pitää suorittaa enemmän vähemmällä palkalla.
Etsinkin uutta työtä... Samoin moni muu meillä.
Mustaa kawasakia ei ilmesty meidän pihalle!
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen että sinulla on hyvä työ, mieti työttömiä!! Jos et jaksa siihen rinnalle muuta, niin unohda sellaiset. Turha tuhlata energiaa mahdottoman miettimiseen.
Hävettää oikein sanoa, mutta en iloitse hyvästä työstäni oikeastaan yhtään. Varmaan ulkopuolisille näyttää hyvältä, mutta siinä se. Palkka on hyvä.
Kadehdin työttömiä lähes joka päivä.
Ap
Ap, olen 10 vuotta vanhempi ja työelämän turhauttava vaikutus on vain kasvanut vuosi vuodelta. Lapsia en koskaan halunnut, mutta olen pitänyt muuten vain sapatteja ja downshiftannut. Nykyään teen osa-aikatöitä silloin tällöin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ole onnellinen että sinulla on hyvä työ, mieti työttömiä!! Jos et jaksa siihen rinnalle muuta, niin unohda sellaiset. Turha tuhlata energiaa mahdottoman miettimiseen.
Hävettää oikein sanoa, mutta en iloitse hyvästä työstäni oikeastaan yhtään. Varmaan ulkopuolisille näyttää hyvältä, mutta siinä se. Palkka on hyvä.
Kadehdin työttömiä lähes joka päivä.
Ap
Säästä muutama kuukausi karenssia varten ja irtisanoudu. Väliajalla pohdiskelet että mikä tekee sinulle hyvän työpaikan. Tuossa sanot että et iloitse hyvästä työstäsi oikeastaan yhtään, joten onko se sitten sulle oikeastaan hyvä työpaikka? Tarkoitatko hyvällä typaikalla hyvää palkkaa? Riittääkö se? Niin, ei riitä. Kun nämä sulle tärkeät asiat on selvillä nin ala etsiä uutta työpaikkaa.
Mä olen hoitaja ja aivan loppu. Musta työ ei annan vastinetta sille että on masennus, ahdistus, nivelirikot jne hommattu töistä ja palkka on surkea. Mä olen valmis luovuttamaan. Oon miettinyt itsemurhaa myös vaihtoehtona.
Minulla on ihan nornityö. Ei liian kuormittava henkisesti tai fyysisesti. En silti saata kuvitella että työpäivän lisäksi olisin äitinä vielä toisen työpäivän kotona. Nyt ei ole edes lemmikkiä niin ei huolta kenestäkään muusta kuin itsestäni.
Mulla kans meni elämä uusiksi, kun paloin loppuun vaativassa (entisessä) unelmatyössäni. Ennen ajattelin rahaa, hain jotain rytmiä ja turvaa.. kai. Olin aina pirun väsynyt.
Sitten irtisanouduin kun aloin pelätä että tapan itseni. Kuolemaa ajattelemalla itseasiassa ymmärsin, että elämä ei ole loputonta. Voin kuolla milloin vain!
Muutin elämääni. Nyt "vapaa" yksityisyrittäjä. Teen edelleen paljon, mutta se on erilaista. Saan myös aikatauluttaa itse. Taloustilanne huonompi, mutta olen onnellisempi kuin koskaan.
Voitteko joskus tarkentaa minkä alan asiantuntijatyötä teette?
Palkkahallinto? Taloushallintoesimies. Ydinfysiikka, rappusiivous. Kelan matemaatikko. Sairaalan fyysikko?
Kaikki työhän on tavallaan asiantuntijatyötä.
Tuskin kumminkaan mistään rakettitieteestä on kyse!