Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, että elämäni valuu hukkaan työelämässä
12.07.2023 |
Olen ihan hyvässä työpaikassa vakituisessa työsuhteessa. Työ on vaativaa ja vie kaikki voimat. Energiaa ei ole yhtään mihinkään. Teen pitkää päivää.
Lapsien hankinta on suunnittelun asteella. Olen 30-vuotta jo. Työelämä asiantuntijatyössä on niin kuormittavaa, että pelkään raskautta tästä syystä. Pelkään, että se vaikuttaa kehittyvään sikiöön. En jaksa vapaa-ajalla yhtään mitään. Saattaa olla, että raskaaksi tulo ei edes onnistu.
Onko tämä normaalia? Miten te jaksatte työelämässä?
Koko elämä tuntuu menevän hukkaan töiden takia. Ja varmaan jää perhekin perustamatta.
Kommentit (50)
Vierailija kirjoitti:
Olen myös 30v nainen ja rankassa asiantuntijatyössä, ainoana erona vaan, et en halua lapsia. Pahimpina viikkoina mietin, että miten ihmeessä ihmiset jaksaa hankkia lapsia.
Minä siis vielä kestän, mutta jos tässä pitäisi vielä hankkia edes 1 lapsi, niin burn out tulisi aika helposti.
Eli työ on koko identiteettisi ja elämäsi. Mites sitten kun työ loppuu? Iskeekö kenties ikävä olemattomista lapsista, perheestäsi. Monille 40 v naisille käy näin. He masentuvat ja tulevat juopoiksi, koska heidän elämänsä on niin merkityksetöntä ja yksinäistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju mutta ajankohtainen. Oon yli40 ja muistan sen ajan kun aloitin hoitajana. Miehitys oli kunnossa ja työntekijät ei suostuneet mihin vain. Oli leppoisaa ja mukavaa, sopivasti hommia. Työkaverit tunnettiin kun oli aikaa rupatella. Nykymeno on aivan hirveää. Työntekijät ovat niin väsyneitä ettei kukaan jaksa tauolla edes puhua. Sijaiset vaihtuu. Joka päivä sama väsynyt, lannistettu tunnelma. Kiire. Työyhteisöä ei ole. Sinnittelyä päivästä toiseen, negatiivisuutta. Ne työt mitä ennen tehtiin porukalla tai pareittain, tehdään yksin. Saikkuja sataa ja päteviä sijaisia jotka pysyvät tahdissa ei ole, uupuminen kasvaa vaan kun työt on tehtävä jonkun. Työterveyshuolto ei voi mitään. Johto ei voi mitään. Olemme vain robotteja. Minäkin kadehdin työttömiä. Ennen oli kaikki paremmin. Mietin joka ikinen päivä muita töitä.
Lopetin lukemisen kohtaan "asiantuntijatyö", kun sitä ennen luki "30-vuotta".
Kuvottavaa.
Vierailija kirjoitti:
Työ onnistuu oikein hyvin, kun ottaa itselleen sopivan työn, eikä liian vaikeaa.
Jos työ on sopiva, niin voi olla se työpaikka itsessään sitten väärä.
Ottaa oikean asenteen ja tekew sen 7.5 tuntia duunia rennosti.
No niinhän se valuu kaikille muillakin, siis niillä joilla nyt työtä vielä sattuu olemaan, toki valuu se hukkaan työttömänäkin, ei siinä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ onnistuu oikein hyvin, kun ottaa itselleen sopivan työn, eikä liian vaikeaa.
Jos työ on sopiva, niin voi olla se työpaikka itsessään sitten väärä.
Ottaa oikean asenteen ja tekew sen 7.5 tuntia duunia rennosti.
Olisikin noin vähän tunteja. Minulla on usein 12-16 tuntisia päiviä. 8 tunnin päivä on poikkeustapaus. Se tuntuu naurettavan lyhyeltä. Eihän 7,5 tunnin päivällä tiedä edes töissä käyneenkään. M40
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työ onnistuu oikein hyvin, kun ottaa itselleen sopivan työn, eikä liian vaikeaa.
Jos työ on sopiva, niin voi olla se työpaikka itsessään sitten väärä.
Ottaa oikean asenteen ja tekew sen 7.5 tuntia duunia rennosti.
Olisikin noin vähän tunteja. Minulla on usein 12-16 tuntisia päiviä. 8 tunnin päivä on poikkeustapaus. Se tuntuu naurettavan lyhyeltä. Eihän 7,5 tunnin päivällä tiedä edes töissä käyneenkään. M40
Hyvältä elämältä kuulostaa, juu.. Töitä ja nukkumista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eihän sun pakko ole töissä olla. Se riittää että sun mies on töissä ja sinä olet kotona hoitamassa lapsia.
Juujuu, näitä isäksi kelpaavia prividetmiehiähän on joka oksalla.
Onko aloittaja jo ymmärtänyt hellittää omaa työtaakkaansa.
Elämää on työajan jälkeenkin jos osaa sujuttaa molemmat tasapainoon.
Jaa vastuuta toisille, eläkä ahnedi liikaa.
Myös vähemmällä rahalla tulee toimeen ja asunnot ja autot.
Ennen lapseni syntymää elämä oli tasaista harmaata arkea ja olin työstäni erittäin ylikuormittunut. Kohta olen ollut vuoden kotona hoitamassa lasta ja töihin paluu on pian edessä. Ajatus töihin paluusta toki vähän jännittää, mutta kyllä sitä myös odottaa jo innolla. Tuntuu että elämänhaluni on palautunut ja on jotain minkä takia jaksaa töissä, nimittäin lapseni.
Eikä lapsen hoito töiden tunnu yhtään taakalta, se on ihanaa nähdä se innostuneisuus ja ilo lapsesta ja sitä samaa energiaa tarttuu myös itseeni ja osaan taas elää hetkessä ja nauttia elämästä. Työntekoa en enää ota niin vakavasti, töissä käydään vain, jotta saa rahaa.