Minusta hyvä parisuhde ei "vaadi työtä"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Puhut viitsimisestä ja vaivannäöstä, et työstä. Tästä on tärkeää keskustella, koska liian monet ovat liian tunnollisia, yrittävät pysyä huonossa suhteessa, korjata asioita joita ei voi korjata.

Vaivannäköä on laittaa harmitus sivuun ja yrittää kuunnella toisen selitys. Vaivannäköä on selvittää, miksi hän haluaa tuoda yhteiseen kotiin ne kauheat kaiuttimet.

Työtä on pitää perhe pystyssä kun toinen laittaa kaikki rahat itseensä tai ei osallistu kotitöihin. Parisuhteen ei pidä olla työtä.

No nyt tuli järkevä määrittely.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Minä olen eri mieltä. Kun suhde on pitkä, useampia kymmeniä vuosia, elämässä tulee vastaan paljon kaikenlaista. Nämä asiat vaikuttavat ihmisiin, muuttavat heitä, ja tätä kautta ne vaikuttavat myös parisuhteeseen. Minä tai mieheni emme ole enää yli nelikymppisinä ollenkaan niitä samoja ihmisiä, kuin olimme silloin yli 20 vuotta sitten kun menimme yhteen. Tässä välissä on ollut alkoholismia, läheisten kuolemia, lapsettomuutta ym. ja kyllä välillä on saanut hartiavoimin tehdä työtä parisuhteen eteen. Se työn määrä ei silti mitenkään kerro siitä, että parisuhde olisi huono, vaan siitä, että osapuolet ovat elämän mittaan kasvaneet kuka mihinkin suuntaan.

Jotenkin vaikea on nähdä, että 20-50 vuotta kestävissä parisuhteissa ei jouduttaisi välillä tekemään rankastikin töitä parisuhteen eteen.

En arvosta enkä kannata perheen pitämistä kasassa alkoholistin kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Minkäslaisista vastoinkäymisistä puhutaan? Kaikilla kun sellaisia ei parisuhteissa tule, tai jos ne tulee ulkopuolelta, ne otetaan vastaan yhdessä joka tapauksessa. Kerro mitä vastoinkäymisiä omaan parisuhteeseesi on sisältynyt? Väärän kumppanin kanssa tällaisia varmasti tulee vastaan paljon.

Tämä "otetaan vastaan yhdessä" on juuri sitä työn tekemistä. Ettei karata paikalta, jos vaikka toinen joutuu syöpähoitoihin eikä ole joka hetki maailman valovoimaisinta seuraa. Sitä, että käy sairaalassa katsomassa toista työpäivän jälkeen, vaikka itselläkin on takana pitkä päivä.

Mutta nämähän ovat itsestäänselvyyksiä hyvässä parisuhteessa oikean ihmisen kanssa. Ei tarvitse mitenkään pingottaa, että "menen nyt silti, vaikka väsyttää", vaan päin vastoin odottaa koko päivän, että pääsee näkemään puolisonsa. Tottakai sellainen raastaa, jos joku on vuosikausia joka päivä "nuttu nurin" ja naama norsun veellä, mutta silloin pitää sen henkilön tehdä töitä itsensä kanssa ja hakeutua terapiaan. Parisuhteeseen ei kanneta paskaa oloa saastuttamaan toisen mielenterveyttä. Pahasta olosta tietenkin puhutaan avoimesti yhdessä, mutta hyvässä parisuhteessa ei käy mielessäkään syyllistää toista, veetuilla toiselle jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä parisuhteen työstämisen jne on juuri niitä ikävän luontaisten naisten lässytystermejä jolla perustellaan nalkuttaminen ym.

Naisten määritelmän mukaan mies kertoo kuinka hän ymmärtää naisen tunteet, kuuntelee kun nainen kertoo tunteistaan ja muistaa välissä kertoa myös sen kuinka hän itse tuntee samoin kuin nainen. Mies ei missään nimessä puhu omista henkilökohtaisista tunteistaan, ei ainakaan kovin syvällisesti eikä liian usein.

Ongelma on juuri tuossa, ettei osaa olla vastavuoroinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Suomessa "työ" on ruma sana, mitä kukaan ei halua. Eletään vaan hetkessä, etsitään nopeaa mielihyvää ja tulevaisuus on tulevaisuuden ongelma. Mikäli suhde muuttuu yhtään vaikeammaksi on helpompi välittömästi luovuttaa ja siirtyä seuraavaan.

Tämä asenne on ihan kummallinen. Elämän pitäisi olla työtä: itsensä kehittämisen työtä. Ei se ole kauheaa. Raskasta välillä, peiliin katsominen on aivan hanurista, mutta pakkohan sitä työtä on tehdä mikäli haluaa olla siedettävä ihminen. Ei se työ parisuhteessa ja lasten vanhempana lopu, vaan lisääntyy, mikäli haluaa olla hyvä puoliso ja vanhempi. Sellainen ihminen joka ei halua tehdä työtä oman kehityksensä eteen, on useimmiten narsisti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Puhut viitsimisestä ja vaivannäöstä, et työstä. Tästä on tärkeää keskustella, koska liian monet ovat liian tunnollisia, yrittävät pysyä huonossa suhteessa, korjata asioita joita ei voi korjata.

Vaivannäköä on laittaa harmitus sivuun ja yrittää kuunnella toisen selitys. Vaivannäköä on selvittää, miksi hän haluaa tuoda yhteiseen kotiin ne kauheat kaiuttimet.

Työtä on pitää perhe pystyssä kun toinen laittaa kaikki rahat itseensä tai ei osallistu kotitöihin. Parisuhteen ei pidä olla työtä.

Hmm, viitsiminen tarvitsee toisenkin sanan seurakseen, jotta se saa merkityksen. Eli mitä suuhteessa pitäisi viitsiä tai olla viitsimättä? Ja vaivannäkö taas on yksi termi lisää kuvaamaan sitä mitä jokainen täällä tuntuu käsittävän hieman eritavalla. Mielestäni nähdä vaivaa suhteen eteen kuulostaa negatiivisemmalta kuin tehdä töitä suhteen eteen.

Ei luulisi olevan työlästä puhua jos on asiaa. Tietty perusta oltava rakkaus. Mielellään silloin kun molemmilla aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Suomessa "työ" on ruma sana, mitä kukaan ei halua. Eletään vaan hetkessä, etsitään nopeaa mielihyvää ja tulevaisuus on tulevaisuuden ongelma. Mikäli suhde muuttuu yhtään vaikeammaksi on helpompi välittömästi luovuttaa ja siirtyä seuraavaan.

Tämä asenne on ihan kummallinen. Elämän pitäisi olla työtä: itsensä kehittämisen työtä. Ei se ole kauheaa. Raskasta välillä, peiliin katsominen on aivan hanurista, mutta pakkohan sitä työtä on tehdä mikäli haluaa olla siedettävä ihminen. Ei se työ parisuhteessa ja lasten vanhempana lopu, vaan lisääntyy, mikäli haluaa olla hyvä puoliso ja vanhempi. Sellainen ihminen joka ei halua tehdä työtä oman kehityksensä eteen, on useimmiten narsisti.

Nyt osuit täysin naulan kantaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Minä olen eri mieltä. Kun suhde on pitkä, useampia kymmeniä vuosia, elämässä tulee vastaan paljon kaikenlaista. Nämä asiat vaikuttavat ihmisiin, muuttavat heitä, ja tätä kautta ne vaikuttavat myös parisuhteeseen. Minä tai mieheni emme ole enää yli nelikymppisinä ollenkaan niitä samoja ihmisiä, kuin olimme silloin yli 20 vuotta sitten kun menimme yhteen. Tässä välissä on ollut alkoholismia, läheisten kuolemia, lapsettomuutta ym. ja kyllä välillä on saanut hartiavoimin tehdä työtä parisuhteen eteen. Se työn määrä ei silti mitenkään kerro siitä, että parisuhde olisi huono, vaan siitä, että osapuolet ovat elämän mittaan kasvaneet kuka mihinkin suuntaan.

Jotenkin vaikea on nähdä, että 20-50 vuotta kestävissä parisuhteissa ei jouduttaisi välillä tekemään rankastikin töitä parisuhteen eteen.

En arvosta enkä kannata perheen pitämistä kasassa alkoholistin kanssa.

Vaikka alkoholisti on ollut juomatta 10 vuotta ja lapsettomuuden seurauksena lapsetkaan eivät ole asiasta koskaan joutuneet kärsimään? Sulla on oikeus tehdä sun ratkaisut. Mulla on oikeus olla rakkaan ihmisen tukena hänen taistellessaan sairauttaan vastaan, jos niin haluan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En. Suhde jossa kumpikaan ei halua tehdä töitä on joko suhde josta lähdetään ensimmäisen vastoinkäymisen jälkeen. Tietysti jonkun mielestä tällainenkin suhde voi olla hyvä.

Minkäslaisista vastoinkäymisistä puhutaan? Kaikilla kun sellaisia ei parisuhteissa tule, tai jos ne tulee ulkopuolelta, ne otetaan vastaan yhdessä joka tapauksessa. Kerro mitä vastoinkäymisiä omaan parisuhteeseesi on sisältynyt? Väärän kumppanin kanssa tällaisia varmasti tulee vastaan paljon.

Tämä "otetaan vastaan yhdessä" on juuri sitä työn tekemistä. Ettei karata paikalta, jos vaikka toinen joutuu syöpähoitoihin eikä ole joka hetki maailman valovoimaisinta seuraa. Sitä, että käy sairaalassa katsomassa toista työpäivän jälkeen, vaikka itselläkin on takana pitkä päivä.

Mutta nämähän ovat itsestäänselvyyksiä hyvässä parisuhteessa oikean ihmisen kanssa. Ei tarvitse mitenkään pingottaa, että "menen nyt silti, vaikka väsyttää", vaan päin vastoin odottaa koko päivän, että pääsee näkemään puolisonsa. Tottakai sellainen raastaa, jos joku on vuosikausia joka päivä "nuttu nurin" ja naama norsun veellä, mutta silloin pitää sen henkilön tehdä töitä itsensä kanssa ja hakeutua terapiaan. Parisuhteeseen ei kanneta paskaa oloa saastuttamaan toisen mielenterveyttä. Pahasta olosta tietenkin puhutaan avoimesti yhdessä, mutta hyvässä parisuhteessa ei käy mielessäkään syyllistää toista, veetuilla toiselle jne.

Mutta mitä jos se toisen paha olo johtuu suhteen toisesta osapuolesta tai suhteen sen hetkisestä tilasta? Pitäisikö hänen silloinkin pitää tehdä töitä vain itsensä kanssa, jos toinen ei nää mitään ongelmaa? Vai pitäisikö molempien kenties työstää sitä suhdetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Puhut viitsimisestä ja vaivannäöstä, et työstä. Tästä on tärkeää keskustella, koska liian monet ovat liian tunnollisia, yrittävät pysyä huonossa suhteessa, korjata asioita joita ei voi korjata.

Vaivannäköä on laittaa harmitus sivuun ja yrittää kuunnella toisen selitys. Vaivannäköä on selvittää, miksi hän haluaa tuoda yhteiseen kotiin ne kauheat kaiuttimet.

Työtä on pitää perhe pystyssä kun toinen laittaa kaikki rahat itseensä tai ei osallistu kotitöihin. Parisuhteen ei pidä olla työtä.

Vaivannäkö on yksi synonyymi työlle. Ihan sanakirjankin mukaan. Eli kyllä, kun puhun työstä niin tarkoitan vaivannäköä. Kumpaakin voidaan käyttää ihan samassa merkityksessä ja yhtä neutraalina ilmaisuna kun puhutaan parisuhteen edellyttämästä työstä/vaivannäöstä. Tämä riippuu ihmisestä mutta itselleni tuo vaivannäkö on hieman negatiivisempi ilmaus.

Vierailija kirjoitti:

Naiset eivät voi elää elämää ilman draamaa ja arjen pitäisi muistuttaa jotain Temppareita

Naiset? Aikuiset ihmiset?

Vierailija kirjoitti:

Olen täysin samaa mieltä ja ajatellut asiaa paljon, koska itse erosin pari kuukautta sitten avioliitosta, jonka eteen olin "tehnyt töitä" jo monta vuotta. Lopulta uuvuin aivan kokonaan siihen jatkuvaan "yrittämiseen" ja "työn tekemiseen suhteen eteen". Oikeasti suhde oli huono vuosikymmenen ja kuollut täysin jo pari kolme vuotta sitten. Olisi pitänyt tajuta luovuttaa jo aiemmin. Jos parisuhde alkaa muistuttaa työleiriä ja jatkuvasti "vielä yritetään", niin kaikki ei todellakaan ole kunnossa.

Sama huomio kanssasi. Se mainostettu työnteko suhteen eteen on ollut yksipuolista, vaatinut myönnytyksiä vain toiselta, vaatinut silmien ummistamista käytökseltä, jota ei pitäisi hyväksyä. Rajat on oltava jossain, ja mikään määrä työtä ei tee huonosta parisuhteesta hyvää. Se vain lykkää sitä hetkeä kun se hajoaa.

Tokihan voi asua yhdessä rakastamatta toisiaan, mutta en näe siinä mitään itseisarvoa. En edes kun on lapsia, hekin ansaitsevat normaalin tunneympäristön, ja elämän, jossa on terveet rajat.

no näin se suurinpiirtein on...jos homma toimii kaikinpuolin ja keskinäistä kemiaa riittää vuodesta toiseen niin mitä siinä tarvii työstää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Suomessa "työ" on ruma sana, mitä kukaan ei halua. Eletään vaan hetkessä, etsitään nopeaa mielihyvää ja tulevaisuus on tulevaisuuden ongelma. Mikäli suhde muuttuu yhtään vaikeammaksi on helpompi välittömästi luovuttaa ja siirtyä seuraavaan.

Tämä asenne on ihan kummallinen. Elämän pitäisi olla työtä: itsensä kehittämisen työtä. Ei se ole kauheaa. Raskasta välillä, peiliin katsominen on aivan hanurista, mutta pakkohan sitä työtä on tehdä mikäli haluaa olla siedettävä ihminen. Ei se työ parisuhteessa ja lasten vanhempana lopu, vaan lisääntyy, mikäli haluaa olla hyvä puoliso ja vanhempi. Sellainen ihminen joka ei halua tehdä työtä oman kehityksensä eteen, on useimmiten narsisti.

Eli parisuhde ei siihen työhön vaikuta. Vaikka olisit vain lasten vanhempi, tai vaikkei olisi niitäkään, niin yhtä lailla jokainen kasvattaa aikuisena itseään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Puhut viitsimisestä ja vaivannäöstä, et työstä. Tästä on tärkeää keskustella, koska liian monet ovat liian tunnollisia, yrittävät pysyä huonossa suhteessa, korjata asioita joita ei voi korjata.

Vaivannäköä on laittaa harmitus sivuun ja yrittää kuunnella toisen selitys. Vaivannäköä on selvittää, miksi hän haluaa tuoda yhteiseen kotiin ne kauheat kaiuttimet.

Työtä on pitää perhe pystyssä kun toinen laittaa kaikki rahat itseensä tai ei osallistu kotitöihin. Parisuhteen ei pidä olla työtä.

Vaivannäkö on yksi synonyymi työlle. Ihan sanakirjankin mukaan. Eli kyllä, kun puhun työstä niin tarkoitan vaivannäköä. Kumpaakin voidaan käyttää ihan samassa merkityksessä ja yhtä neutraalina ilmaisuna kun puhutaan parisuhteen edellyttämästä työstä/vaivannäöstä. Tämä riippuu ihmisestä mutta itselleni tuo vaivannäkö on hieman negatiivisempi ilmaus.

Sinulla on varmaan ollut vain hyviä suhteita, joissa vaivannäkö palkitaan.

Kuvittele sen sijaan sellainen, jossa raataminen ja ponnistelu on loputonta, eikä siitä tule mitään hyvää lopputulokseksi, ainoa lopputulos on eroamisen välttely.

Parisuhde on vapaaehtoinen, itse valittu juttu. Samoin kuin harrastukset. Minulla on tapana valita viettää aikaani sellaisilla tavoilla, jotka koen kivoiksi. Te saatte tietenkin valita eri tavalla, ja tämän palstan keskusteluista päätellen huomattava osa teistä valitseekin aktiivisesti tehdä omasta elämästänne kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kurjaa kuin pystytte. Siihen on jokaisella vapaus. Makuja on monia.

Vierailija kirjoitti:

Parisuhde on vapaaehtoinen, itse valittu juttu. Samoin kuin harrastukset. Minulla on tapana valita viettää aikaani sellaisilla tavoilla, jotka koen kivoiksi. Te saatte tietenkin valita eri tavalla, ja tämän palstan keskusteluista päätellen huomattava osa teistä valitseekin aktiivisesti tehdä omasta elämästänne kaikilla mahdollisilla tavoilla niin kurjaa kuin pystytte. Siihen on jokaisella vapaus. Makuja on monia.

Ilman muuta. Yksi tärkeä asia on syytä aina muistaa. Ei pidä yrittää tehdä normaaleista parisuhteista johon kuului myös se työnteko jotain vanhanaikaista ja vältettävää. Se ei yksinkertaisesti ole totta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Puhut viitsimisestä ja vaivannäöstä, et työstä. Tästä on tärkeää keskustella, koska liian monet ovat liian tunnollisia, yrittävät pysyä huonossa suhteessa, korjata asioita joita ei voi korjata.

Vaivannäköä on laittaa harmitus sivuun ja yrittää kuunnella toisen selitys. Vaivannäköä on selvittää, miksi hän haluaa tuoda yhteiseen kotiin ne kauheat kaiuttimet.

Työtä on pitää perhe pystyssä kun toinen laittaa kaikki rahat itseensä tai ei osallistu kotitöihin. Parisuhteen ei pidä olla työtä.

Vaivannäkö on yksi synonyymi työlle. Ihan sanakirjankin mukaan. Eli kyllä, kun puhun työstä niin tarkoitan vaivannäköä. Kumpaakin voidaan käyttää ihan samassa merkityksessä ja yhtä neutraalina ilmaisuna kun puhutaan parisuhteen edellyttämästä työstä/vaivannäöstä. Tämä riippuu ihmisestä mutta itselleni tuo vaivannäkö on hieman negatiivisempi ilmaus.

Sinulla on varmaan ollut vain hyviä suhteita, joissa vaivannäkö palkitaan.

Kuvittele sen sijaan sellainen, jossa raataminen ja ponnistelu on loputonta, eikä siitä tule mitään hyvää lopputulokseksi, ainoa lopputulos on eroamisen välttely.

Siksi tähän keskusteluun osallistuinkin, kun minulla tosiaan on hyvä parisuhde, joka on kuitenkin vaatinut työtä. Aloittaja kun ei sellaiseen uskonut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen! Jos kovasti täytyy pinnistellä ja panostaa, niin... sorry mutta olette väärän kumppanin kanssa. Oikean kanssa elämä soljuu, ristiriidat ratkeavat ja parisuhteen muuttuminen ja erilaiset vaiheet eivät muodostu ongelmiksi, vaan ovat osa elämää.

Osuit naulan kantaan. Mitä enemmän suhde vaatii työtä, sitä epäsopivamman kumppanin kanssa on.

Kun kumppanit ovat toisilleen sopivat, sopusointu kyllä löytyy ongelmatilanteissakin.

Tässä taas tulee esiin se kuinka ihmiset määrittelevät työn eri tavoin. Esim. itse ajattelen mahdollisten ristiriitojen ratkaisemista työn tekemisenä. Minulle työ ei tarkoita automaattisesti jotain ikävää ja raskasta vaan sitä että aktiivisesti pyritään ylläpitämään sitä sopusointua. Rakkaan ihmisen kanssa tuollaiseen työhön on luontaisesti motivoitunut. Jonkun merkityksettömän tuttavuuden kanssa taas saattaisi mahdollisessa ristiriitatilanteessa ajatella että enpä jaksa nähdä vaivaa vaan lähden vaan tilanteesta.

Kommentoin aiemmin tässä ketjussa että itse koen että olemme paljonkin tehneet työtä. Sen ansiosta juuri olemme siinä pisteessä että nykyään kaikki soljuu paremmin, ristiriitoja tulee harvemmin ja ne ratkeavat kuin itsestään. Ei tuohon pisteeseen pääseminen kuitenkaan tullut itsestään koska olemme monella tapaa erilaisia ihmisiä ja niinpä meidän piti yhteistyössä sovittaa elämämme yhteen. Se oli meille työtä muttei mitenkään ikävää ja ankeaa työtä.

Suomessa "työ" on ruma sana, mitä kukaan ei halua. Eletään vaan hetkessä, etsitään nopeaa mielihyvää ja tulevaisuus on tulevaisuuden ongelma. Mikäli suhde muuttuu yhtään vaikeammaksi on helpompi välittömästi luovuttaa ja siirtyä seuraavaan.

Tämä asenne on ihan kummallinen. Elämän pitäisi olla työtä: itsensä kehittämisen työtä. Ei se ole kauheaa. Raskasta välillä, peiliin katsominen on aivan hanurista, mutta pakkohan sitä työtä on tehdä mikäli haluaa olla siedettävä ihminen. Ei se työ parisuhteessa ja lasten vanhempana lopu, vaan lisääntyy, mikäli haluaa olla hyvä puoliso ja vanhempi. Sellainen ihminen joka ei halua tehdä työtä oman kehityksensä eteen, on useimmiten narsisti.

Eli parisuhde ei siihen työhön vaikuta. Vaikka olisit vain lasten vanhempi, tai vaikkei olisi niitäkään, niin yhtä lailla jokainen kasvattaa aikuisena itseään.

Parisuhteessa ja vanhempana sitä työtä joutuu tekemään paljon enemmän. Kasvattamaan myös niitä puolia mitä ei välttämättä tarvitsisi kasvattaa jos pysyisi perheettömänä. Eli kyllä parisuhde vaikuttaa työn määrään. Lapset vielä enemmän.