Miksi en saa ystäviä? Mikä minussa on vialla?

Äitikin jaksoi huutaa ja raivota tuntikausia, hakata nyrkkiä pöytään ja repiä mun hiuksia tai lyödä. Huoritella ja jankuttaa kuinka hirveä ihminen olen ja kuinka hän häpeää minua. Isä linnottautui omaan päähänsä taloa ja asusteli siellä. Joskus ei tullut puhuttua muutamaan viikkoon, mutta se oli ihan ok. Kiva kun joku oli hiljaa. Isä oli onneksi niin äkkipikainen, että saattoi paiskasta keittiön pöydän kohti ja sai aika nopsaan väistää, mutta muuten oli tosi rauhallinen ja rauhottui nopeasti. Hänen äitinsä ei ollut huomannut, että isäni ei ollut puhunut hänelle neljään vuoteen, että osaa munkin isä mököttää :D He sentään tapasivat lähes päivittäin.



Jokatapauksessa mä en pelkää sanoa mielipidettäni.

21

Uusien ystävien saaminen aikuisiässä ei ole enää yhtä helppoa kuin koulun penkillä. Lapsena vain mentiin tuntemattoman tytön kanssa hyppimään samalle sängylle ja sitten oltiinkin jo parhaita kavereita. Kouluaikana taas oli samanikäisiä ihmisiä samassa rakennuksessa paljon. Nyt aikuisena taas pitäis osata luovia muiden ihmisten kanssa ihan erilailla.



Kadottamiesi " ystävien" tilalle ei siis ole helppoa löytää uusia ihmissuhteita, mutta parempi on olla vaikka ilmankin, kuin ihmisten jotka eivät kestä kuulla totuutta (että loukkasivat sinua). Joka tapauksessa voit myös jälkeenpäin miettiä milla sanoin ja millä äänenpainolla tämän asian heille ilmaisit. Olisiko sen voinut ilmaista jollain muulla tapaa?

minulla on kaveri, joka myötäilee paljon ja on tosi " kiva" . Minä olen vaivaantunut, koska hän on AINA samaa mieltä kuin minä. Minusta tulee epäluuloinen, koska en osaa tulkita, milloin hän on todella samaa mieltä, milloin hän on vain kohtelias. Ja kun en osaa tulkita, en pysty aivan luottamaan häneen.



Toisekseen ihminen, josta kaikki pitävät, on " lämmin" ja " välittävä" . Hän on aidosti kiinnostunut toisesta ihmisestä. Sitä ei voi näytellä. Pidätkö itse kenties etäisyyttä etkä päästä toisia lähelle? Koska jos ei itsestään paljasta tarpeeksi, ei saa ystäviä.



Minä olen tuollainen, ja aloitustekstisi olisi voinut olla minun kirjoittamani.

niin, toi sun perhe-elämä kuulostaa todella kieroutuneelle ja epäterveelliselle. Tekisit itsellesi palveluksen ottamalla vähän välimatkaa äitiin ja isään (?) ja mielellään jos kävisit purkamassa tota lapsuutta vaikka psykologilla. Kaikki nuo nykyiset ongelmasi ovat lapsuudesta lähtöisin, eikä asia muutu ellet ala tietoisesti muuttamaan elämääsi ja omaa käytöstäsi.



Tiedän muuten mistä puhun, mutta onneksi minulla ei ole yhtä kauheita kokemuksia vanhemmistani kuin sinulla. Sydämeni pohjasta pahoittelen kokemaasi ja toivon sinulle voimia elämänmuutoksessa. Se ei tule helpolla, mutta kuten on sanonta " vaikeuksien kautta voittoon" et voi mitään suurta myöskään saavuttaa, ellei matka ole kivinen.

29

kun esim. liikut uusissa sosiaalisissa tilanteissa (vaikka jossain uudessa harrastuksessa tms), kokeile millaista olisi olla toisenlainen kuin yleensä olet. Näyttele vähän. Katso ihmisiä silmiin ja sano iloisen reippaasti mielipiteesi *yleisistä asioista* (ei tietenkään muista ihmisistä negatiivisia mielipiteitä) tyyliin mistä elokuvista pidät, miksi, miksi et tai säästä, poliitikoista, sisustustyyleistä. Ja jos joku on muuta mieltä käyttäydy hyväksyvästi ' jaa, sinulla on tuollainen mielipide, minulla tällainen, makujan on monia' . Kokeile pitävätkö uudet ihmiset tällaisesta uudesta sinusta.



t.26

Silti sain taas kerran jäädä yksin. Tämä olikin ensimmäinen kerta kun näille ystävilleni sanoin muutaman suoran sanan, ja kerroin suoraan että loukkaannuin.

ap

mutta ystävien saaminen ei ole ollut minulle koskaan ongelma, vaan voisi sanoa että päinvastoin. Kuitenkaan en ole sillä lailla avoin, lämmin ja välittävä kuin yleensä ajatellaan (vaikka varmaan pohjimmiltani olen)



Sanoisin kyllä että ihmisiä on monenlaisia, toiset haluavat ystävikseen avoimia ja suulaita ihmisiä, toiset sulkeutuneempia ja jopa hiljaisempia..



ei ole vain yhtä ' hyvän ystävän tyyppiä'

kun ei ollut annettavana,kuin tyhjä kuori. (Minulla traumaattinen lapsuus) Jouduin siis aikuisiällä tutustumaan itseeni ja ymmärtämään,että olen arvokas ihminen.



Tämän itsetuntemuksen kautta tulee se itseluottamus ja uskallus kohdata muut aidosti omana itsenään. Tutustuu ihmisiin,joilla on samanlainen elämänkatsomus,arvot ja asenteet!



Tsemppiä,olet tiesi alussa. Tutustu itseesi ja usko ,että kelpaat juuri sinuna ja omine mielipiteisinesi!

Ei silti hiljainen ja vetäytyvä ihminen ole esimerkiksi yhtäkuin miellyttäjä joka ei sano mielipidettään. Meissä jokaisessa on erilaisia piirteitä, hyviä ja huonoja.



Minä olen räiskähtelevä besserwisser ja paras ystäväni on vetäytyvämpi ja rauhallinen. Uskallamme silti asiallisesti sanoa toisillemme, jos olemme eri mieltä asioista. Tietenkin jos tilanne tuntuu siltä, että mielipide saattaa loukata toista, silloin pidetään suu kiinni. Tälläisiä asioita on esimerkiksi toisen vartalo, lasten kasvatus, toisen parisuhde ja yleisestikin asiat joihin ei ole mielipidettä pyydetty.



Ei kaikkien tarvitse ollakaan suuna päänä omaa mielipidettään toitottamassa, ei tässä nyt ollut siitä kyse, vaan siitä että on uskalletava ilmaista itseään ja pitää puolensa, silläkin uhalla että saattaa menettää ihmissuhteen. Onko kuitenkaan järkeä pitää yllä ystävyyssuhdetta, jossa tuntee tulevansa loukatuksia tai ei uskalla olla oma itsensä, jos sitä ei hyväksytä. Sellaiset ihmissuhteet syövät itsetuntoa ja ihmisoikeutta.