Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Olen niin syvästi rakastunut, että itken välillä liikutuksesta kun tajuan sen

Vierailija
08.07.2023 |

Olen tavannut todella vaikean vuoden jälkeen aivan upean ihmisen. Olemme olleet nyt vähän vajaan vuoden yhdessä, eli suhde on vielä varsin tuore.

En ole koskaan elämässäni kokenut keneenkään romanttiseen kumppaniin tällaista yhteyttä. Olemme jakaneet tosi rehellisesti jo suhteen alusta asti myös vaikeat tunteet ja päiväy ja keskustelleet niistä, ja uskaltaneet näyttää toisemme myös "huonoina hetkinä". Olen tullut tuetuksi, kuulluksi ja nähdyksi ja ainakin toivon itse antaneeni kumppanilleni saman kokemuksen. Toisaalta meillä on hersyvää naurua ja huumoria, pitkiä syviä keskusteluja ja myös hiljaa toisen vieressä oleminen ja arkinen oleminen tuntuu tavattoman helpolta.

Tunnen, että tulen hyväksytyksi juuri sellaisena kuin olen ja minä kunnioitan kumppaniani syvästi juuri sellaisena kuin hän on - vaikka tai paremminkin juuri sen ansiosta, että hän oli heti alusta asti hyvin filtteritön oma itsensä.

En olisi uskonut, että kohtaan tällaista ihmistä elämässäni. Pari kertaa, kun olemme vain maanneet hiljaa sylikkäin, olen itkenyt vähän liikutuksesta. Olen syvästi tunteva ja herkkä ihminen, mutta ilosta itkeminen on silti minulle aika harvinaista.

Tuntuu hyvältä. Ja rohkaisevaa tietää, että tällaista voi tapahtua, kun sitä vähiten odottaa.

Kommentit (67)

Vierailija
1/67 |
08.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa upealta ja ennen kaikkea aidolta rakkaudelta. Nauti joka hetkestä ja liikutu sydämesi kyllyydestä <3

Vierailija
2/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa upealta ja ennen kaikkea aidolta rakkaudelta. Nauti joka hetkestä ja liikutu sydämesi kyllyydestä <3

Tuo aito on hyvä kuvaus.

Kuvaisin tätä myös sanalla "aikuinen". On rauhallinen ja turvallinen olo, vaikka on todella rakastunut. On vain kokonaisvaltaisesti hyvä olla ja sitä todella osaa arvostaa, sillä aiemmissa suhteissa näitä elementtejä ei ole samalla tavalla ollut.

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa hyvin pelottavalta. Olehan varovainen.

Vierailija
4/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko tuolla kumppanillasi tolkullinen tausta? Eli ei mitään luurankoja kaapissa tai näkyvillä?

Vierailija
5/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vuoden kuluttua on kuherruskausi vielä menossa. Kolmen vuoden rajapyykin jälkeen näkee onko kyseessä koko elämän suhde.

Vierailija
6/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Voi hellanlettas sentään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen hyvin onnellinen puolestanne tätä kuvausta lukiessa! Ihanaa että jaat tämän tänne, tämä on suuntaviiva meille ketkä tuota aitoa rakkautta ei ole vielä kokenut. Olen vain oppinut tietämään että se on nimenomaan tuo rauhallinen ja turvallinen olo vaikka on todella rakastunut, ero siihen mitä itsekkin olen kokenut, ettei sillon ole rauhallinen olo vaan kiihtynyt, traumasuhteesta sillon taitaa olla kyse.

Nauti ja tallenna kehoon ja mieleen jokainen hetki tarkoin <3

Vierailija
8/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihana teksti. Mielestäni tuo on parasta, mitä elämässä voi saada. Onneksi olkoon!

Kyynikot varoittelee, mutta tosirakkautta on olemassa. Itse olen ollut 12 vuotta rakkaani kanssa, ja viimeksi kaksi päivää sitten itkin onnesta asian takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lemmenletkua kusirottaan!

Vierailija
10/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Fantasiointia ja hormonihäiriö. Kyllä se siitä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Värit?

Vierailija
12/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko tuolla kumppanillasi tolkullinen tausta? Eli ei mitään luurankoja kaapissa tai näkyvillä?

Tämä! Näitä on niiiin nähty. Vaarallisia lurittelijoita jotkut. Luurangot ja menneisyytensä haamut tulevat esiin pahuutena usein. Eli varmista nämä ensin. Älä usko suoralta kädeltä pelkkää puhetta. Teot pitkältä ajalta puhuvat niin paljon enemmän kuin sanat.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

The Harlins 2.0. Mutta kivat teille, jotka uskovat kumpaakaan tarinaa.

Vierailija
14/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

The Harlins 2.0. Mutta kivat teille, jotka uskovat kumpaakaan tarinaa.

Todellakin kivat meille. En keksi mitään surullisempaa kuin ihminen, joka ei usko rakkauteen.

Ihmiset kyllä uskovat aitoon rakkauteen mutta eivät kulisseihin jostain sellaisesta mitä ei oikeasti ole.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuulostaa hyvältä, mutta kyselisin hieman kysymyksiä. Miten hän puhuu menneisyydestään ja esim entisistä kumppaneistaan?

Vierailija
16/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miettikää että kirjoittaisitte omasta parisuhteestanne tällaisen sepustuksen ja analyysin vauvapalstalle. "Liikutun niin että purskahtelen itkuun" :D

Vierailija
17/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

The Harlins 2.0. Mutta kivat teille, jotka uskovat kumpaakaan tarinaa.

Todellakin kivat meille. En keksi mitään surullisempaa kuin ihminen, joka ei usko rakkauteen.

Ihmiset kyllä uskovat aitoon rakkauteen mutta eivät kulisseihin jostain sellaisesta mitä ei oikeasti ole.

Miksi Ap:n rakkaus olisi kulissi?

En itsekään usko Harlinsien rakkauden olevan aitoa, koska uskon Rennyn rakastavan vain itseään. Mutta mikäpä minä olen puhumaan muiden puolesta?

Vierailija
18/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miettikää että kirjoittaisitte omasta parisuhteestanne tällaisen sepustuksen ja analyysin vauvapalstalle. "Liikutun niin että purskahtelen itkuun" :D

Jep, provohan tää on.

Vierailija
19/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hienoa, että kykenet vahvoihin tunteisiin. Siitä sietää olla kiitollinen, että jokin liikuttaa eikä kaikki tunnu vain yhdentekevältä.

 

Tälleen vähän tylsänä realistina pakko todeta, että rakastuminen on aivokemiaa. Nuo tunteet eivät pysy tuollaisina, vaan olet hormonihuuruisessa tilassa, joka menee kyllä ohi.. Todennäköisesti et myöskään vielä näe kumppaniasi ihan oikeassa valossa, vaan niiden ruusunpunaisten lasien läpi. Kyllä ne ärsytykset vielä tulevat esiin. Se kannattaa hyväksyä etukäteen, niin ei tule sitten kiusaus erota heti ensimmäisten ongelmien ja negatiivisten ajatusten ilmaannuttua. :)

Kaikkea hyvää ja nauti tunteesta niin kauan kuin se kestää! Tuo on ihanaa aikaa. Olen itsekin kokenut tuon ja olen siitä kiitollinen.

Vierailija
20/67 |
09.07.2023 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa hyvin pelottavalta. Olehan varovainen.

Miten niin pelottavalta?