Sanoinko anopille liian pahasti?

Ehkä nyt nalkuttaa vähän vähemmän jatkossa.

Ei mitään

On hyvä säilyttää hyvät välit sukulaisiin, ja jos sanoo töykeästi, niin kuuluu pyytää anteeksi.

Viesti meni kyllä perille, eikä anteeksipyyntö sitä mitätöi. Sen sijaan estää välien tulehtumisen.

Anoppisi on kuitenkin ihminen - nainen meidän muiden joukossa ...varmaan ollut avioero kurja juttu ilman että siitä vinoillaan (vaikka olis aiheestakin). Eikös olis mukavampi olla väleissä?



: )

anoppi mennä itseensä ja pyytää sinulta anteeksi. Jos on vuosikausia tuommoista natkuttanut. Ennen oli ennen ja nyt on nyt. On anopillakin varmaan sähköt ja suihku ja pesukone ja kahvinkeitin.

Joulu on tulossa.

Jos taas ei ymmärrä vieläkään, että on loukannut, niin et ainakaan sitä pyydä anteeksi. Jotain rajaa.

Ei ole helppo vanheta yksin, kun ei ole enää aviomiestäkään.

Varmaan mukava ihminen muuten. Eikö hänelle voisi esim. päivitellä noiden kommenttien yhteydessä, että miksi minä nyt palaisin takaisin jollekin 60-70-luvulle ja... onhan minulla omassa kodissani oikeus väsyä tms..? Ota nyt puhelin käteen, ja sano että väsyksissä huudahdit.. ja unohda koko homma.

Sanoisin samassa yhteydessä rauhallisemmin, etten pidä siitä, että anoppi nostaa itseään ylemmäksi väittämällä, että elämä oli raskaampaa hänellä ennen. Ja, että itse pyrkisin aikanaan olemaan silloin tällöin avuksi omien voimieni mukaan, jos saisin lapsenlapsia.

Ja sama saarna jatkuu loputtomiin.



Minä kuuntelin nalkutusta kymmenen vuotta. Sitten vaan päässä pimahti ja heitin hänet pihalle. Siis ihan oikeasti. Sanoin vain rauhallisesti, että nyt riitti, tuossa on ovi. En soittanut perään. Anoppi tajusi, että oli oikeasti ollut ihan hirveä, lähetti pitkän kirjeen ja oli ihmisiksi sen jälkeen.

Et sinä mitään menetä, jos pyydät anteeksi. Hän on kuitenkin lapsiesi mummo, etkä varmaan olisi sanonut pahasti, jos et olisi ollut väsynyt.



Itse olen ainakin huomannut, että aika kultaa muistot ja tuplaa tehdyn työmäärän! Anoppini ja äitini jutut ovat nimittäin vielä aika kesyjä verrattuna siihen, mitä 80-vuotias isoäitini kertoo tehneensä :D Ja kaikkien mielestä minä pääsen helpolla, enkä tee juuri mitään. Minä en välitä heidän jutuistaa, vaan odotan innolla ikää, jossa saan väittää synnyttäneeni navetassa ja polttojen välissä tehneeni pullataikinan ja leiponut pullia, koska talohan tulee täyteen väkeä katsomaan vauvaa. Sitten kun lapsi on tupsahtanut maailmaan, olen tietysti lypsänyt lehmät ja siivonnut kämpän ja tehnyt tuoreen isän tyytyväiseksi...



Siis pointti oli, että vanhat eivät muista. Jotkut asiat oli ennen helpompia ja jotkut asiat on nyt. Se väsymys vaan pakkaa unohtua, mitä enemmän ikää tulee mittariin.

Mitä pirun järkeä tuollaisen " valehteluperinteen" jatkamisessa. Aivan naurettavaa.

Olen samaa mieltä kuin jotkut edelliset, että voit pahoitella hieman sanojasi. Mutta tuosta olisi varmaan hyvä jatkaa keskustelua ihan asiallisesti.

Kerro, että arvostat anopin panosta vanhempana ja isovanhempana, mutta että vaikka ajat muuttuvat, eivät ne pienten lasten vanhemmille välttämättä helpommille tunnu. Mainitse, ettet halua vähätellä anopin aikanaan kantaman taakan raskautta, mutta koet hänen vähätelleen omaanne (korosta, että miehen ja sinun yhteistä). Älä osoittele tai syyllistä, mutta leikkaa samalla siivet anopin vähättelyiltä.

Minusta ei ole mikään ihme, että toiset haluavat vähän nostattaa itseään ja muistella, kuinka hienosti ovat pärjänneet jossain asiassa - kuulostaa siltä, että anoppiasi ei ole varmaan mies tai kukaan muukaan kovin paljon huomioinut silloin kun niittä vaippoja pyykkäsi ja nyt teidän perhetilanne on nostanut hänelle nuoruusmuistot mieleen. En usko, että hänen tarkoituksenaan on alentaa sun arvoa, vaan pikemminkin nostaa omaansa ja sitä ei ihmiset yleensä tee, ellei ole haavoittunut itsetunto.



Ole fiksumpi ja pyydä anteeksi. Anoppisi ei sun kertoman perusteella ole kuitenkaan haukkunut sua tai ollut suoraan kohtuuton, vaan enemmänkin ajattelematon.