En oikein näe itselläni mitään tulevaisuutta. En halua lapsia, en miestä, haahuilen itsekseni.

En vain pysty luottamaan miehiin eikä voimavarat riitä lapsen kasvatukseen. Olisin ihana äiti mutta valitettavasti en usko, että olisin kuitenkaan lapsien etujen mukainen. Olen niin eristäytynyt jotenkin ja pelkäisin miten lapsen kävisi tässä maailmassa, olisin kenties ylisuojelevainen ja tukahduttaisin tietämättäni hänen kykyjään omalla pelolla ja asenteella elämää kohtaan.

Miehet pelottavat minua myös. Ei niin, että pelkäisin heitä heidän ollessa läsnä vaan jos ovat kiinnostuneita. Melkein suutun siitä. En halua niiden idioottien katsovan minua kuin mitäkin mahdollista panoalustaa tai miten voivat käyttää minua hyväkseen. Vaikka olisin varmasti kiva tyttöystävä jollekin ja minusta läheisyys sekä seksi on mukavaa, niin silti ei helvetti, ei enää sitä kaikkea voimavarojen tuhlailua ja petetyksi tulemista, itsetunnon latistamista ja hylkäämistä.

Ystäviäkään ei nyt ole koska on ollut taipumusta juuri niihin jotka käyttää hyväkseen ja pitävät sylkykuppinaan. Kuvittelevat voivansa sanoa mitä vain ja nauraa jos loukkaannun. Lopulta useiden vuosien jälkeen oli katkaistava vällt, en ole katunut.

Työtä teen, päätän niistäkin itse. En suostu tekemään pilkkahinnalla ja pidän tietynlaisen vapauteni.

Vapaalla en jaksa juuri mitään tehdä. Ainoa mistä nauttisin, olisi joku luonnon rauhassa oleva ihana talo, jossa lämmittää sauna, juoda olutta ja uida. Kuunnella radiota ja ottaa rennosti, samalla vähän puuhaillen jotain.

Mitään suurempia tulevaisuuden suunnitelmia ei vain ole. Olen alle 30v.