Jos syö masennuslääkkeitä, menettääkö sillloin kyvyn herkistyä/iloita?
Mä olen miettinyt sellaista asiaa, että jos henkilö alkaa syödä masennuslääkkeitä, niin menettääkö hän silloin kyvyn herkistyä esim. Vaikka jos on aiemmin Titanic-leffaa katsoessa alkanut kyyneleet puskea silmiin katsoessa Rosen ja Jackin viimeisiä hetkiä avomerellä, niin sitten kun syö masennuslääkkeitä, niin eikö samaa kohtausta katsoessa enää tunnu miltään? Tai jos vaikka tapahtuu jotain tosi kivaa, mistä pitäisi iloita ja nauttia, alkaako se tuntua aivan yhdentekevältä ? Ainakin mun eräs kaveri kertoi, että hän ystävätär teki 5-kymppisenä itsarin ja hänellä oli vuosia masennuslääkkeet käytössä. Tämä nainen oli puolisoineen ostanut hienon vapaa-ajan asunnonkin aivan upealta paikalta ja hän oli sanonut, ettei ei hän kykene iloitsemaan siitä, että suoraan sanottuna se ei tunnu yhtään miltään.
Kommentit (16)
Hyvä kysymys 🤔
En tiedä psyyke lääkkeistä yhtään mitään, mutta näin keittiöpsykologina sanoisin, että kyllä. Masennuksen tyypillisin piirre on kyvyttömyys tuntea mitään muuta kuin surua ja toivottomuutta yms negatiivia tunteita. Koska masennuslääkkeet neutraloi näitä tunteita, vie se myös ne vähäisetkin ilon tunteet. Kaikki on yhtä ja samaa harmaata ilman muita harmaan sävyjä
T: keittiöpsykologi
Hoitamaton masennus aiheuttaa todennäköisemmin lopullisesti kyvyn iloita, herkistyä ja jopa hengittää. Se on kuolemaan johtava tauti.
Se voi johtaa kuolemaan, vaikka sitä hoidettaisiinkin niin kuin kaikki kuolemaan johtavat taudit. Aina ei löydy kaikille parantavaa/tarpeeksi parantavaa hoitoa.
Masennuksen yksi mahdollinen oire on että mikään ei tunnu miltään, mikään kosketa, mikään ei tuota iloa, mikään ei herkistä, mistään ei nauti.
Minä en ainakaan ole menettänyt muuta kuin ahdistuksen ja sosiaalisten tilanteiden pelon.
Minä menetin reilu vuodeksi. Hyvin tasaista oli. Onneksi vaihdettiin voxraa joka on erityyppinen kuin vaikka ssri-lääkkeet.
Mulle Voxra aiheutti raajojen pistelyä, joka on erittäin harvinainen haittavaikutus. Harmi sillä se ei aiheuttanyt väsynystä kuten SSRI:t. Mulla Cipralex ei latistanut tunteita, mutta paniikkikohtaukset vei pois ja tilalle tuli väsymys ja ylipaino.
Että pitäisi olla syömättä noita lääkkeitä, jotta tuntisi jotain?
Mutta kun ilman tuntee erittäin vahvaa halua itsemurhaan koko ajan ahdistuksen, itsevihan, itseinhon, häpeän, valtavien syyllisyyden tunteiden ( Ihan tähdellisistä asioista kuten siitä, että unohti sanoa kassahenkilölle kiitos vuosi sitten. Koska kyllähän ihan terveetkin ihmiset menettävät yöunensa joka yö tuon tähden, eikö niin? Lisää samankaltaisia yöunet vieviä häpeällisiä asioita tulee päivittäin.) vuoksi.
Hmmm kummankohan sitä valitsisi. Kyynelehtimisen leffassa vai noi toiset tunteet. Vaikea valinta totta tosiaan.
Kysynkin, että miten ap valitsisi?
Brinteliksiä käytän, en ole huomannut ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Että pitäisi olla syömättä noita lääkkeitä, jotta tuntisi jotain?
Mutta kun ilman tuntee erittäin vahvaa halua itsemurhaan koko ajan ahdistuksen, itsevihan, itseinhon, häpeän, valtavien syyllisyyden tunteiden ( Ihan tähdellisistä asioista kuten siitä, että unohti sanoa kassahenkilölle kiitos vuosi sitten. Koska kyllähän ihan terveetkin ihmiset menettävät yöunensa joka yö tuon tähden, eikö niin? Lisää samankaltaisia yöunet vieviä häpeällisiä asioita tulee päivittäin.) vuoksi.
Hmmm kummankohan sitä valitsisi. Kyynelehtimisen leffassa vai noi toiset tunteet. Vaikea valinta totta tosiaan.
Kysynkin, että miten ap valitsisi?
Sanotit ihan kuin mun elämää. Ei mulla muuta.
Jotkut lääkkeet voivat vaikuttaa noin. Itselläni kävi noin venlafaksiinin kanssa. Kun laskin annostusta, tunteet "palasivat" takaisin. Ilon tunne oli ihana pitkästä aikaa.
Mitä siitä, jos menettääkin. Pahempi, jos menettää ilman lääkkeitä koko elämän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että pitäisi olla syömättä noita lääkkeitä, jotta tuntisi jotain?
Mutta kun ilman tuntee erittäin vahvaa halua itsemurhaan koko ajan ahdistuksen, itsevihan, itseinhon, häpeän, valtavien syyllisyyden tunteiden ( Ihan tähdellisistä asioista kuten siitä, että unohti sanoa kassahenkilölle kiitos vuosi sitten. Koska kyllähän ihan terveetkin ihmiset menettävät yöunensa joka yö tuon tähden, eikö niin? Lisää samankaltaisia yöunet vieviä häpeällisiä asioita tulee päivittäin.) vuoksi.
Hmmm kummankohan sitä valitsisi. Kyynelehtimisen leffassa vai noi toiset tunteet. Vaikea valinta totta tosiaan.
Kysynkin, että miten ap valitsisi?
Sanotit ihan kuin mun elämää. Ei mulla muuta.
Ikävä kuulla. Itse olen todellakin masennuksen sairastanut vuosia sitten. Lääkkeitä ja terapiaa käyttänyt ja parantunut. Luultavasti on mahdollista Sinullekin!
Yhä vain suututtaa, että ihmiset ei usko, että se on sairaus - ja vakava sellainen. Milloin pitää ottaa itsestä niskasta kiinni, milloin katsella tähtiä ja pakottaa itsensä hymyilemään, tekemään joka päivä jokin pieni itseä ilahduttava asia, hylätä lääkkeet ja terapia, koska kalanmaksaöljyllä ja ruusuja haistelemalla sitä paranee.
Toivoisin todella, että voisin sanoa Sinulle, että kissan kuvia katselemalla paranee ja pääsee itsesyyttelyiltään. Sen sijaan sanon, että koita pysyä hengissä niin kauan, että olet parantunut. Päivä kerrallaan, tunti kerrallaan, hengitys kerrallaan.
Mitä väliä vaikka menettäisi. Masentuneena sitä ei kuitenkaan iloitse mistään.
Minulla vei ssri/snri - lääkkeet elämän aika latteaksi. Moklobemidi toimi oikein hyvin, mutta reilun kymmenen vuoden jälkeen teho hävisi. Nyt olen pärjännyt ketiapiinilla, enkä ole lihonut, onneksi.
Etkö prkl tajua että se masennus vie kyvyn tuntea juuri mitään positiivisia tunteita, älä prkl tuu tänne pskaas jauhamaan???
Jos niin käy, kyseessä ehkä väärä lääke tai väärä annos. Tai kyseessä ei ole masennus/on joku hoitamaton asia joka aiheuttaa masennusta.
Joissain tapauksissa ns tunteettomuus on parempi vaihtoehto.
Kommentteja?