Voi mun pientä poikaa...
kerroin sunnuntaina kahdeksanvuotiaalleni kauppareissustani, jolla näin pullonpalautusjonossa kolme humalaista miestä palauttamassa kaljapulloja. Heillä oli mukana yksi isompi lapsi, jolla oli myös tölkkikassi kädessä. Miehet sähläsivät ja kiroilivat, yksi pullo särkyikin tohinassa. Tämä tyttö oli hyvin aran ja säikyn oloinen, likainen vanhanaikainen pipo päässä ja virttynyt fleece päällä.
Kerroin kotona ohimennen tapauksesta, mutta en tiennyt miten paljon tapaus vaikuttaisi poikaani. Seuraavana päivän koulusta tullessaan pojan ensimmäiset sanat oli että häntä harmittaa sen tytön elämä, kun joutuu asumaan juoppojen kanssa. Eilen illalla poika tuli sitten meidän sänkyyn viereeni nukkumaan kun ei saanut unta ja vähän ajan päästä kuului pieni nyyhkytys peiton alta. Poika suri yhä edelleen sitä tyttöä ja kysyi, että voitaisiinko me viedä niille ruokaa tai ostaa sille tytölle joululahja...
Mitä ihmettä sitä itse osaisi tehdä? Poika on tosi empaattinen, koulussakin pyytää opettajan mukaan usein yksin olevia lapsia mukaan leikkimään. Mutta en haluaisi, että hän ihan ihan yöuniaan menettäisi. Mutta ylpeä olen hänestä, tottakai!
Kommentit (27)
Joten mut vietiin terapiaan ym päätutkimuksiin.
Nyt olen terve. Enää ei vois muiden murheet vähempää kiinnostaa.
Itselläni ei tulisi mieleenkään jakaa tuollaista kokemusta herkän 8- vuotiaan poikani kanssa....
lapsiraukoista herkäksi ja empaattiseksi tietämälleni pojalle. Järki käteen ap ja muut nyyhkyt. Ei lasten päälle saa sälyttää sellaisia asioita joita ne ei voi käsitellä ja jolle ne ei voi mitään.
Ei kaikkea tarvitse pienelle lapselle kertoa, mutta minusta varsinkin näin joulun alla on hyvä kertoa toisenlaisistakin jouluista. Elämä ei mene niin, että lapsi vain kirjoitaa mitä toivoo ja sitten lahjat vain tulevat. Meidän perheessä on ollut tapana viedä muutama lahjapaketti joulupataan, jotta jaamme jouluiloa muillekin. Samalla lapset oppivat arvostamaan omaa jouluaan ja huomioimaan myös kanssaihmisiään. En ymmärrä miksi empatia voisi olla vahingollista? Ei tietenkään kaikkia maailman epäkohtia kannata alleviivata eikä edes kertoa, mutta kyllä jotain kuitenkin. Vaikka sen että kaikissa perheissä ei ole rahaa lahjoihin, joten me tahdomme auttaa omalta osaltamme, edes vähän.
En ymmärrä, miksi moista pitää pojalle varta vasten kertoa.
hyvä, että teette jotain konkreettista. kannattaisi jatkossa miettiä, millaisia asioita kertoo lapselle ja välttää liikojen uutisten katsomista. ei pullossa kasvattamista, mutta kuitenkin... ainakin tv-uutisten näkeminen ei ole hyvästä tuonkaan ikäiselle. no, meni jo OT.
Meidän suvussa kiertää samankaltainen juttu, kun isäni alakoululaisena antoi Amerikan tätien lähettämän villapaidan kaverilleen Askolle. Askolla kun oli rikkinäinen villapaita ja isällä entinen vielä ihan hyvä. Uusi, isän lahjapaita käärittiin sitten pakettiin ja pukki toi sen kuusijuhlassa Askolle. Eikä Askokaan tiennyt, keltä paketti oli (joulupukilta tietysti). Ei tullut isästäni homoa tai edes metroseksuaalia, tuli sotilas. Mutta empaattinen ja toisista huolta kantava edelleen.
Hyvä, kun muistutitte noista joulupuista ja -padoista, pitää itsekin ryhdistäytyä hyväntekeväisyyssaralla. Toivotavasti lahjat ja avustukset menevät oikeisiin osoitteisiin. Huoh.