Miksi en pysty rentoutumaan äitini seurassa enkä olemaan oma itseni? Jännityn.

Vastasit jo omaan kysymykseesi: "Hän kyllä on melko kriittinen, aina arvostelemassa."

Nyt sain kuulostamaan hänet huonolta ihmiseltä.

Ei hän ole. Todella vastuuntuntoinen ja hoitaa asiat hyvin. Hänelle me lapset olemme hyvin tärkeitä.

On kuitenkin melko rikkinäinen, traumoja varmasti.

Niin vahva mutta rikkinäinen, ehkä se on vähän pelottavaakin.

Yritän häntä rakastaa parhaani mukaan.

Ap

Kaverisuhteet äidin kanssa on surkein vaihtoehto. Kirjoitit, että arvostat. Hyvä niin. Varmasti tunne on molemminpuolinen.

Alkoholistien kanssa ei pidä olla tekemisissä.

Hän on vaativa ja olette liikaa yhdessä, yhteydessä. Lopeta mielistely ja yrittäminen. Elä omaa elämääsi. Hän elää omaa alkoholistin elämäänsä. Ota oma vastuu ja luota omaan tukeesi, jonkun muun tukeen kuin äitisi, ehkä tulee joku elämään joskus. Tai lyhyesti puhelimessa, jos jääkaappi hajoaa tms. Ei ole pakko olla kasvokkain tapaamassa jatkuvasti. Voit hyväksyä itsesi. Älä jaa asioitasi äidille! Älä kerro kaikkea, puhu vaikka säästä. Hänellä on aikuinen kaveri tai sukulainen jonka kanssa puhuu asiansa. Et ole äitisi kannattelija tai kaveri, varsinkin kun arvostelee jatkuvasti. Ota terve etäisyys? Puhelin on hätätilanteissa.

et ole koskaan saanut olla lapsi..elämäsi on pyörinyt alkoholistäidin ympärillä, ei ole sun tehtävä keventää hänen oloaan..lasinen lapsuus. Lue/kuuntele hellstenin virtahepo olohuoneessa, jos ei ole jo entuudestaan tuttu kirja. Olet elänyt tässä kuviossa niin kauan, että siitä on tullut normaali. Kurkun kuristus ja varpaillaan olo on elimistön puolustusrefleksi vaikka omasta mielestä sulla ei ole syytä olla varuillaan, kroppasi kuitenkin on.

Vierailija kirjoitti:

Nyt sain kuulostamaan hänet huonolta ihmiseltä.

Ei hän ole. Todella vastuuntuntoinen ja hoitaa asiat hyvin. Hänelle me lapset olemme hyvin tärkeitä.

On kuitenkin melko rikkinäinen, traumoja varmasti.

Niin vahva mutta rikkinäinen, ehkä se on vähän pelottavaakin.

Yritän häntä rakastaa parhaani mukaan.

Ap

Lopeta tuo tämä loputon ymmärrys ja tunteellisuus äitiä kohtaan. Rakasta itseäsi ja pidä huolta itsestäsi ensisijassa! Et ole äidin korjaaja ja hän teki itse valinnat vetää alkoholia, jollain tavalla. Hanki oma elämä! Lopeta muiden parantaminen, ei tuottanut tulosta, arvostelee kuten ennenkin. Sun elämä ja tulevaisuus on nyt tärkein.

Hän ei tee tuota arvosteluaankaan siksi että haluaisi pahoittaa mieleni vaan yrittää neuvoa enemmänkin.

Kannustaa muutoksiin. Jonkunhan minullekin on sanottava asioista, että opin.

Esim nauran joskus liian äänekkäästi. Sitä pitää ihmisten ilmoilla hillitä.

Silti jotain on. En tiedä onko se siitä arvostelustakaan.

Kehoni menee vain lukkoon. Ehkä siksi etten tiedä rehellisesti, että miten häneen tulisi suhtautua?

Olen kantanut kaunaa ja ollut vihainen, todella vihainen. Se ei auttanut.

Lakkasin syyttämästä muita. En halua olla uhri.

Otin rakastavan asenteen ja silti jokin häiritsee.

Todella ihmeellinen ristiriitainen olo. En hänestä halua luopua, on surullista nähdä miten vanhenee.

En usko vanhempieni kummankaan olevan pitkäikäisiä elämäntavoista päätellen.

Siksi yritän pitää välit, en halua katua.

Ap

Eihän tuo nyt ole normaalia arvostella äänekkäästä naurusta. Ei tulisi mieleenkään sanoa noin omille lapsille. En ihmettele, jos olo tuntuu erilaiselle äidin seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Hän ei tee tuota arvosteluaankaan siksi että haluaisi pahoittaa mieleni vaan yrittää neuvoa enemmänkin.

Kannustaa muutoksiin. Jonkunhan minullekin on sanottava asioista, että opin.

Esim nauran joskus liian äänekkäästi. Sitä pitää ihmisten ilmoilla hillitä.

Silti jotain on. En tiedä onko se siitä arvostelustakaan.

Kehoni menee vain lukkoon. Ehkä siksi etten tiedä rehellisesti, että miten häneen tulisi suhtautua?

Olen kantanut kaunaa ja ollut vihainen, todella vihainen. Se ei auttanut.

Lakkasin syyttämästä muita. En halua olla uhri.

Otin rakastavan asenteen ja silti jokin häiritsee.

Todella ihmeellinen ristiriitainen olo. En hänestä halua luopua, on surullista nähdä miten vanhenee.

En usko vanhempieni kummankaan olevan pitkäikäisiä elämäntavoista päätellen.

Siksi yritän pitää välit, en halua katua.

Ap

Joko tämä on provo tai sitten olet todella naiivi. Valinta toki on tämäkin, kiitosta et tule kuolinvuoteella hänen paapomisesta saamaan vain todnäk lisää kritiikkiä ja syyllistämistä. Toiset tykkää olla kynnysmattona ja toiset mielellään pyyhkii jalkojaan heihin. Osa toki kyllästyy, suuttuu ja vetää terveet rajat, se ei tarkoita että pitäisi ketään vihata.

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo nyt ole normaalia arvostella äänekkäästä naurusta. Ei tulisi mieleenkään sanoa noin omille lapsille. En ihmettele, jos olo tuntuu erilaiselle äidin seurassa.

Niin.

Täytyy miettiä miten jaksan toimia. Ehkä minun ja äidin välit ovat tiettyä roolisuoritusta vain.

Parempi vain yrittää tehdä tilanteesta mahdollisimman neutraali ja normaali kuin katsoa totuutta silmiin. Niin olen toiminut.

Pidän tämän omana tietonani ja yritän ottaa etäisyyttä.

Ap

Mulla on aivan samat olot vanhempieni kanssa, eikä alkoholi liity siihen mitenkään. Ovat kovia suorittajia, itsekurissa löytyy, ja äiti arvosteleva. Tuntuu, etten oikein yllä heidän tasolleen fyysisesti enkä psyykkisesti. Aina se kuvio, että mä kuuntelen ja olen miellyttävä, enkä ainakaan perimmäisistä tunteistani ja fiiliksistäni puhu. Ne ei sovi kuvaan.

Mikä tämä juttu oikein on. Mun mies on tällainen vanhempiensa seurassa. Kun hän puhuu puhelimessa vanhempiensa kanssa, ääni on erilainen. Ei pysty sanomaan mitään suoraan tai rempseästi. Ei vitsaile heidän seurassaan. Jos hän sopii jonkun asian heidän kanssaan, vaikkapa, että mihin aikaan lapsemme menee kylään, niin ei kysy vain, että voiko *Onni tulla yhdeltä, vaan kysyy sen kolmella eri tavalla (Onni voisi tulla yhdeltä/onko teillä jotain sovittuna iltapäivälle, jos Onni tulee yhdeltä/kävisikö teille se kello yksi).

Vanhemmat ovat normaaleilta vaikuttavia, ei päihteitä, ei erikoisia juttuja. Hyväkäytöksisiä. Toki olen tässä vuosien aikana joutunut miettimään, mikä tätä on synnyttänyt. Poikansa on myös muuten normaali koulutettu aikuinen.

Up

Vierailija kirjoitti:

Hän ei tee tuota arvosteluaankaan siksi että haluaisi pahoittaa mieleni vaan yrittää neuvoa enemmänkin.

Kannustaa muutoksiin. Jonkunhan minullekin on sanottava asioista, että opin.

Esim nauran joskus liian äänekkäästi. Sitä pitää ihmisten ilmoilla hillitä.

Silti jotain on. En tiedä onko se siitä arvostelustakaan.

Kehoni menee vain lukkoon. Ehkä siksi etten tiedä rehellisesti, että miten häneen tulisi suhtautua?

Olen kantanut kaunaa ja ollut vihainen, todella vihainen. Se ei auttanut.

Lakkasin syyttämästä muita. En halua olla uhri.

Otin rakastavan asenteen ja silti jokin häiritsee.

Todella ihmeellinen ristiriitainen olo. En hänestä halua luopua, on surullista nähdä miten vanhenee.

En usko vanhempieni kummankaan olevan pitkäikäisiä elämäntavoista päätellen.

Siksi yritän pitää välit, en halua katua.

Ap

Ihanaa, että naurat! Naura pidekkeettä tänään ja huomennakin. Sinunlaisesi luonteet valaisevat teitä, etkä tiedäkään kuinka monia.

Aito ilo ja nauru ovat myrkkyä alkoholisteille ja monelle persoonallisuushäiriöiselle kuten narsisteille. He eivät pysty samaan, ja se rikkoo ihmistä sisältä. On kuitenkin heidän valintansa pysyä sairaudessaan ja ruokkia sitä. En tiedä huomaatko, mutta sinua vedetään samaan mustaan aukkoon. Älä mene. Mulle, äitihaavaiselle, piti psykologin jankuttaa varmaan kaksi tuntia, että aikuinen tekee omat valintansa ja on niistä vastuussa. Äitisi on itse vastuussa alkoholismistaan, huonosta käytöksestään ja siitä, ettei halua pyytää esimerkiksi anteeksi sinulta.

Oikeastaan nyt kun taas olen miettinyt niin hän on aika paljon vaikuttanut itsetuntoon.

On paljon arvostellut minua mutta tekee sen niin kuin asiallisesti sekä aikuismaisesti keskustelisi.

Muunmuassa on sanonut, että en ole uskottava. Olen ajattelematon. Kehoa arvostellut satoja kertoja varmaankin. En jaksa niitä edes muistella.

Ihan siis menee taas tunteisiin, oikein alkaa vituttaan taas.

Pari päivää menee joka kerta toipua tapaamisesta.

Sitten hän katselee, tekee outoja ilmeitä ja elekielikin on joskus kylmä. On olevinaan niin lämmin rakastava ja huolehtiva äiti mutta silti onnistuu pahoittamaan mielen. Kun sen näyttää eli suutun tai jopa itken, niin hermostuu takaisin tai huokailee.

Siitäkin tulee huono omatunto. Helvetti.

On kyllä ihan ristiriitaiset fiilikset häntä kohtaan.

Yksi sisaruksista on katkaissut välit. Tiedä jos teen itse saman vielä. Täytyy ainakin etäisyyttä saada.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän ei tee tuota arvosteluaankaan siksi että haluaisi pahoittaa mieleni vaan yrittää neuvoa enemmänkin.

Kannustaa muutoksiin. Jonkunhan minullekin on sanottava asioista, että opin.

Esim nauran joskus liian äänekkäästi. Sitä pitää ihmisten ilmoilla hillitä.

Silti jotain on. En tiedä onko se siitä arvostelustakaan.

Kehoni menee vain lukkoon. Ehkä siksi etten tiedä rehellisesti, että miten häneen tulisi suhtautua?

Olen kantanut kaunaa ja ollut vihainen, todella vihainen. Se ei auttanut.

Lakkasin syyttämästä muita. En halua olla uhri.

Otin rakastavan asenteen ja silti jokin häiritsee.

Todella ihmeellinen ristiriitainen olo. En hänestä halua luopua, on surullista nähdä miten vanhenee.

En usko vanhempieni kummankaan olevan pitkäikäisiä elämäntavoista päätellen.

Siksi yritän pitää välit, en halua katua.

Ap

Ihanaa, että naurat! Naura pidekkeettä tänään ja huomennakin. Sinunlaisesi luonteet valaisevat teitä, etkä tiedäkään kuinka monia.

Aito ilo ja nauru ovat myrkkyä alkoholisteille ja monelle persoonallisuushäiriöiselle kuten narsisteille. He eivät pysty samaan, ja se rikkoo ihmistä sisältä. On kuitenkin heidän valintansa pysyä sairaudessaan ja ruokkia sitä. En tiedä huomaatko, mutta sinua vedetään samaan mustaan aukkoon. Älä mene. Mulle, äitihaavaiselle, piti psykologin jankuttaa varmaan kaksi tuntia, että aikuinen tekee omat valintansa ja on niistä vastuussa. Äitisi on itse vastuussa alkoholismistaan, huonosta käytöksestään ja siitä, ettei halua pyytää esimerkiksi anteeksi sinulta.

Kiitos tästä

Olet oikeassa. Yritän säilyttää itseni jotenkin kunnossa tässä ja pohtia mitä tässä tekisi. Kaikki vaihtoehdot tuntuvat kipeiltä. Jos jatkan kuten ennen, se ahdistaa, jos otan etäisyyttä, sattuu kun tiedän mitä hän ajattelee ja miltä hänestä tuntuu ja etenkin jos katkaisen välit.

Täytyy kuitenkin minunkin ottaa vastuu omasta hyvinvoinnistani.

Kaikkea hyvää sinulle.

Ap

Tuollainen äitisi puolelta tuleva ilmeily ja huomauttelu ei ole normaalia. Ei terve ja tasapainoinen ihminen loukkaa ja samantien hyvitä. Se on kaksoissidosviestintää ja todella haitallista. Älä syytä itseäsi, ap.

Vierailija kirjoitti:

Tuollainen äitisi puolelta tuleva ilmeily ja huomauttelu ei ole normaalia. Ei terve ja tasapainoinen ihminen loukkaa ja samantien hyvitä. Se on kaksoissidosviestintää ja todella haitallista. Älä syytä itseäsi, ap.

Niin, eihän se ole. Juuri se ilmeily ja silmien pyörittely on rasittavinta. Tai halventava tuhahdus ja katsominen dramaattisesti poispäin.

En saa hänestä oikein selvää. Kun on niin monta persoonaa tai tilaa hänessä.

Sen takia epäilen itseäni ja pohdin, että liioittelenko itse. En minä liioittele, varmaan päinvastoin väheksyn omia tunteitani.

Ap

Sun äiti on patriarkki, muista omat rajas äläkä päästä sitä energiaa lähelles