IS:n juttu, ihmiset katuvat LASTEN HANKINTAA, varakkaasen työhön opiskelua intohimo ammatin sijaan, työelämän oravanpyörää yms. MITÄ SINÄ KADUT?

Minä kadun ainostaan sitä etten hakenut toisenkin kerran lääketieteelliseen 20v sitten. Sen sijaan opiskelin DI ja KTM, ja ihan hyvin olen pärjännyt, tehnyt mieluisia töitä ja saanut riittävän hyvää palkkaa.

Ja olen myös kolmen lapsen äiti, sain lapset 30+ vuotiaana. En kadu lasten saamista, eikä minun ole tarvinnut valita mitään perhe vai ura, olen saanut molemmat. Sitä tosin edesauttoi se, että ensinnäkin työskentelin koko ajan opiskelujen ohessa eli kun valmistuin, oli myös helpompi saada koulutusta vastaavia hyviä aloituspaikkoja töihin. Ja lapset sain opiskelujen ja muutamien työssäolovuosien jälkeen, eli palkka oli jo hyvä ja näin ollen äitiyspäiväraha enemmän kuin peruspalkka. Oli suorastaan luksusta olla äitiysvapaalla. Lapset meni päivähoitoon noin 1,5 vuoden iässä. Eli mitään pitkiä poissaoloja ei ole ollut töistäkään.

Yksi lapsista on hoidoilla saatu, ja siihen meni 20teur, mitä en kadu lainkaan, saimme hyvää palvelua yksityisellä ja aiempien valintojemme vuoksi oli mahdollisuus käydä hoidot heti kun halusimme.

Kaikilla ei ole sama tilanne, mutta pakko sanoa että ei nämä meilläkään ilmaiseksi ole tulleet. Huolestuttavina on se, että monista kommenteista loistaa läpi ensisijaisesti pelko ja epäluottamus omaan tulevaisuuteen, miten ihmeessä sitä en ymmärrä? Sillä sinähän sen tulevaisuutesi teet. Myös sen että yhdistät työn ja perheen, tai panostat töihin tai panostat perheeseen, kaikki on hyviä vaihtoehtoja kunhan teet sen itseäsi kuunnellen, ja luottaen, kyllä kaikki järjestyy tavalla tai toisella jos olet itse aloitteellinen ja otat vastuun (etkä syytä esim yhteiskuntaa, politiikkaa jne. Syyttelystä et hyödy mitään, selviytyjät kääntävät voitoksi vallitsevat olosuhteet eivätkä jää valittamaan päiväkausiksi).

Jos lasten hankkiminen on tuottanut pettymyksen, yritäpä etsiä siihen ratkaisua kuin valittaa että koko elämä on pilalla. Tee elämästänne hauskempaa, yhdistäkää voimat ja ruokahetket, retket, ulkoilut, lapsillakin on paljon hauskempaa kun saavat olla kavereiden kanssa ja aikuiset pääsevät puolet helpommalla. Ei se niin tuskaista ole. Ja kyse on vain muutamasta vuodesta, vielä vaikka kuinka monta vuotta jäljellä senkin jälkeen.

Kadun sitä, etten lähtenyt myrkyllisestä lapsuudenperheestäni aiemmin. Roikuin aikuiseksi tultuanikin vielä monta vuotta yrittäen miellyttää vanhempiani ennenkuin sain välit lopullisesti poikki.

Toinen asia mitä kadun on tämä parisuhde johon olen ajautunut. Olen saanut kyllä turvallisen elämän ja ihanat lapset, mutta loppujen lopuksi olen alusta saakka tiennyt, että mies on vain ihan ok. Nyt mietin riuhtaisisinko vielä itseni etsimään jotain parempaa vai onko tämä tässä ja onko elämän uusiksi laittaminen sen arvoista oikeasti.

Työelämässä kadun joitakin valintoja, minulla olisi ollut mahdollisuudet parempaan, mutta ihan kohtuullisesti olen onneksi heikommillakin valinnoilla pärjännyt.

Sitä, että en jatkanut suoraan jotain opiskelua kun valmistuin 1992 suoraan kortistoon. Olin ollut koulussa toista kymmentä vuotta putkeen, ja olin väsynyt siihen, ja ajattelin, että kai sitä nyt nuori ihminen jotain töitä saa. En tiennyt, että laman takia työttömänä oleminen pilaisi koko työurani, siitäkin huolimatta että opiskelin myöhemmin vielä useamman uuden ammatin ja olin yrittäjänäkin vuosia. Silloin kun on lama, ei pidä missään nimessä valmistua, vaan pysyä opiskelijana kynsin hampain, sitten kun nousu pois lamasta alkaa, pääsee töihin ja työura lähtee oikein alkuun.

Minä en suoranaisesti kadu, mutta toisinaan mietin muutamaa sellaista tilannetta, joissa en ole tarttunut mahdollisuuteen, kuten vaihtanut työpaikkaa vaikka siihen olisi ollut hyvät mahdollisuudet ja tilaisuus jne. Mietin välillä että olisinko saanut enemmän jos olisin silloin uskaltanut. Ihan kohtuullisen hyvin on mennyt näilläkin valinnoilla, ja pääsääntöisesti olenkin aina tarttunut tilaisuuksiin, mutta tunnistan nämä pari asiaa joita välillä mietin ja sitä että olisivatko ne ohjanneet elämäni miten paljon pidemmälle.

Mitään huumeita ja muuta en tietenkään ole ikinä edes harkinnut, tai pyörinyt väärässä seurassa, vaan nämä jossittelut koskevat enemmän kunnianhimoisia valintoja. Eniten siis kadun sitä että olen sanonut ei, enkä juurikaan kadu sitä kun olen sanonut kyllä (vaikka polku olisikin ollut sen jälkeen työläs).

Sanomalla ei, ei ole aiemminkaan saavutettu mitään. Enkä välttämättä tarkoita materiaa, kunniaa, rahaa jne. Vaan myös kokemuksia, ystävyyksiä, rakkautta, itsensä voittamista, oppimista, ja esim sitä tunnetta kun tietää että nyt mä oon tehnyt jotain oikein.

Mun elämä muuttui helpommaksi kun ulkoistin itseni kaikista pessimistisistä, valittavista, pahaa puhuvista, arvostelevista ja lyttäävistä ihmissuhteista.

Se negatiivisen energian määrä yritti imeä minutkin mukaansa ja aina löytyi syy jostain muualta kuin valittajan peilikuvasta. Nyt minun on helpompi hengittää ja tehdä elämästäni hyvää.

Lapset on hyväksi kaikille. Suosittelen.

Sitä paitsi, Suomi tarvii suomalaisia tulevia veronmaksajia, että meidän vanhusten kaikkien eläkkeet voidaan maksaa.

Vierailija kirjoitti:

En ihmettele yhtään jospa heidän vanhemmatkin katuu lasten hankintaa.

Ihan mahdollista sekin.