IS:n juttu, ihmiset katuvat LASTEN HANKINTAA, varakkaasen työhön opiskelua intohimo ammatin sijaan, työelämän oravanpyörää yms. MITÄ SINÄ KADUT?

Miten niin moni katuu lapsiaan? Minua kaduttaa, etten tehnyt haaveilemaani neljää lasta, vaan lapsiluku jäi yhteen. 

Vierailija kirjoitti:

Lasten hankintaa kadun. Meitä naisia on ikiajat painostettu yhteiskunnan taholta siihen, että naisen tehtävä.. no suoraan sanoen naisen pitäisi olla synnytyskone, joka hoivaa lapsia ja kerrottu, että se on maailman upein tunne, että äiti. Monelle ei todellakaan ole..

Naapurissa on yksi synnytyskone kun tekee lapsen per vuosi. Ei taida olla edes 30 ikävuotta vielä ja puuttuu jo hampaat niin että suussa on vain musta aukko. 

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Puhut nyt yhteiskunnasta. Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä sallinut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja valita uransa.

Mutta eri asia on lähiympäristö, eli ystävät, sukulaiset, työkaverit ja muut joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Yksilöiden asenteet, ja halu lokeroida ihmiset sukupuolen mukaan ovat tiukassa, ja jos et tee kuten muut, katsotaan että olet jotenkin viallinen tai muuten outo.

Painostus on välillä hyvinkin suoraa.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita on useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Kadun työpaikan vuoksi muuttamista.

Kadun sitä, että en jäänyt kotiäidiksi, kun lapset olivat pieniä. Oli olevinaan kiire töihin, vaikka joka ilta olin surullinen siitä, mitä kaikkea kivaa lapset olivat oppineet, mutta minä en ollut mukana siinä oppimisessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Puhut nyt yhteiskunnasta. Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä sallinut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja valita uransa.

Mutta eri asia on lähiympäristö, eli ystävät, sukulaiset, työkaverit ja muut joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Yksilöiden asenteet, ja halu lokeroida ihmiset sukupuolen mukaan ovat tiukassa, ja jos et tee kuten muut, katsotaan että olet jotenkin viallinen tai muuten outo.

Painostus on välillä hyvinkin suoraa.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita on useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Yksilöt muodostavat sen yhteiskunnan!

Olen jo yli 50v, mutta minulle ei ole kukaan koskaan sanonut, että mene naimisiin, hanki lapsia, älä opiskele tai opiskele tuohon ammattiin jne. Sen sijaan todella moni muu nainen tekee ratkaisujaan väittäen, että on painostettu tai ei ole kuunneltu tai että ei itse olisi valinnut näin. Kyse on kuitenkin yksilön omasta päätöksestä tehdä helppo ratkaisu, koska tasa-arvoinen elämä pelottaa.

Tämäkin palsta on täynnä viestejä siitä, miten miehen ensisijainen tehtävä on elättää perhe, nainen sitten alistuu olemaan kotona, koska lasten kanssa on niin kivaa ja leppoisaa (mitä ei siis sanota ääneen). Jos ei omassa elämässä halua olla itsenäinen ja tasa-arvoinen, on väärin syyttää siitä yhteiskuntaa eli muita ihmisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä minä juuri luin. Moni lapsen äiti katuu, että hankki lapset sen sijaan, että olisi elänyt vapaana. Millainen äiti voi noin ajatella?

Millainen nainen on noin itsekäs?

Sori vaan, mutta noin tapahtuu, kun yhteiskunta tyrkyttää lasten hankkimista kaikille. Kaikista ihmisistä EI OLE vanhemmiksi. Se on vaan fakta.

Se vanhemmuus itsessään ei ole ongelma, vaan se että se nyky-yhteiskunnassa sen lieveilmiöt tekee siitä tosi vaativaa. Jos eläisimme esim kasarin todellisuudessa jossa ihmiset auttaa toisiaan, palkalla elää, nainen voi ehkä jäädä kotiinkin, ja lapset voi leikkiä keskenään pihalla, niin suuri osa porukasta selviäisi ihan ok. Nyt on wilmat, vasut, lasut, päiväkoti kriisissä, jengejå liikkeellä ym. vanhemmilla päänvaivaa.

Amen! Hamittavan vähän puhutaan siitä, kuinka teknologian niin sanottu kehitys on vaikeuttanut lapsiperheiden elämää. Arkielämä on silkkaa lapsien häätämistä ruudun ääreltä ja näiden adhd-oireiden ja mielisairausten kehityksen sivustaseuraamista. Tälläkin hetkellä kasariäitinä voisin vain häätää lapsikatraan pihalle leikkimään muiden lasten kanssa ja viettää laatuaikaa itsekseni ja tehdän ruoan valmiiksi.

Mutta 2000-luvun äitinä joudun itse menemään mukaan ja leikkimään kaveria ainoalle lapselle. Pari tuntia ulkona kyykkien ja olen aivan poikki. Heti siitä sisälle ja ruoan tekoon. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Puhut nyt yhteiskunnasta. Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä sallinut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja valita uransa.

Mutta eri asia on lähiympäristö, eli ystävät, sukulaiset, työkaverit ja muut joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Yksilöiden asenteet, ja halu lokeroida ihmiset sukupuolen mukaan ovat tiukassa, ja jos et tee kuten muut, katsotaan että olet jotenkin viallinen tai muuten outo.

Painostus on välillä hyvinkin suoraa.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita on useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Oma lähiympäristöni, ystävät, sukulaiset, työkaverit, vanhemmat, jne ovat eläneet samassa yhteiskunnassa kuin minäkin. Varsinkin äitini tulistui, kun eloisaan veljeni tekemisiä yritettiin vähätellä lauseella pojat on poikia. Hänestä oli äärettömän tärkeää antaa poikien olla muutakin kuin poikia ja laajentaa muutenkin rooli- ja sukupuoliodotuksia entisestään.

Kaduttaa, että mentyäni naimisiin hankittiin lapsi.

Nyt olen eroamassa ja taapero jää ilman ydinperhettä ja isää. Hävettää etten osaa ja jaksa olla tässä suhteessa.

Vierailija kirjoitti:

Sitä, että käytin aikaa uran luomiseen, että saan mahdollisimman paljon rahaa. Siinä jäi niin paljon kokematta nuoruutta, elämän nautintoja.

Nykyään elän sijoitustiloilla ja matkustelen ympäri maailmaa.

Jos olisin ollut viisampi kuten moni muu matkustelija niin olisin tehnyt sen yhteiskunnan rahoilla jo nuorena. Yhteiskunta on täysin kiittämätön sen eteen tehdystä työstä ja maksetuista veroista.

Olisi pitänyt ymmärtää myös juhlia nuorempana enemmän. Nykyää tulee hirveä krappula, jos juhlii.

Jaa mä tein sit ihan päinvastoin kuin sä eli juhlin jokaviikonloppu ja kesällä kiersin festareilla. Kivaa oli

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Puhut nyt yhteiskunnasta. Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä sallinut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja valita uransa.

Mutta eri asia on lähiympäristö, eli ystävät, sukulaiset, työkaverit ja muut joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Yksilöiden asenteet, ja halu lokeroida ihmiset sukupuolen mukaan ovat tiukassa, ja jos et tee kuten muut, katsotaan että olet jotenkin viallinen tai muuten outo.

Painostus on välillä hyvinkin suoraa.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita on useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Ja mistäs koostuu yhteiskunta? Ihmisistä, joista Suomessakin yli puolet on naisia. Naiset nyt vain tutkitusti vatvovat paljon enemmän kuin miehet, mitä muut heistä ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En ole koskaan edes harkinnut lasten hankkimista, en edes 4-vuotiaana, kun muut kantelivat vauvanukkeja.

Enkä alistunut ympäristön paineeseen, tehdä kuten muut, eli mennä naimisiin ja tehdä lapsia.

Tämä elämäntyyli ei ole tehnyt minua onnelliseksi, mutta se ei ole ainakaan tehnyt minua onnettomaksi. Tiedän, että mikään mikä vie vapauden ei sovi minulle, paitsi tietysti pakollinen työnteko.

Kannattaa jo nuorena miettiä tekeekö asioita koska haluaa, vai koska kaikki muutkin tekevät.

Olen elänyt koko elämäni Suomessa, jossa naisilla on ollut täysin yhdenvertaiset mahdollisuudet tehdä mitä tahansa kuin miehillä. Olen 70-luvulla syntynyt, 80-luvun lapsi ja 90-luvun nuori, joka en ole koskaan edes ajatellut, etteikö nainen olisi pätevä tekemään mitä tahansa.

Milloinkaan omassa nuoruudessani en muista, että olisimme (ikäpolveni siis) koskaan ikinä ajatelleet, ettei nainen voi käyttäytyä noin, että tuo on miehen työ ja tämä on naisen paikka. Minun sukupolveni on aina ajatellut, että kaikki, jokainen ihminen voi tehdä mitä haluaa.

Puhut nyt yhteiskunnasta. Yhteiskunta on jo vuosikymmeniä sallinut naisille mahdollisuuden kouluttautua ja valita uransa.

Mutta eri asia on lähiympäristö, eli ystävät, sukulaiset, työkaverit ja muut joiden kanssa on jatkuvasti tekemisissä. Yksilöiden asenteet, ja halu lokeroida ihmiset sukupuolen mukaan ovat tiukassa, ja jos et tee kuten muut, katsotaan että olet jotenkin viallinen tai muuten outo.

Painostus on välillä hyvinkin suoraa.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita on useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Täällä on taatusti monia muitakin, joita ei ole useaan kertaan kehotettu menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Jospa ei puhuttaisi pelkästä äitiydestä vaan vanhemmuudesta. Sotien jälkeiset sukupolvet kärsivät jopa enemmän siitä, ettei lapsilla ollut kunnollisia miehen malleja. Isät olivat joko kaatuneet sodassa tai kärsivät niin pahoista traumoista, ettei heistä ollut isän malliksi. Lesket ja äidit tekivät tuplatyötä hoitaakseen lapset, maatilan ja vielä sen puolisonsa.

Silloin ehkäisystä ei ollut tietoakaan ja lapsia vain tuli. Tänä päivänä lapset ovat suunnitellumpia mutta vanhemmuus on hukassa, eikä kaikista ole vastuunkantajiksi, näkeehän sen jo yksinhuoltajien määrässä. Ja taas kierre jatkuu, kun puuttuu se miehen malli perheestä - se, joka kantaa vastuun ja kasvattaa. (Yksinhuoltaja)äitejä kohtaan pitää olla armollisempi.

Kadun sitä, etten onnistunut kys-aktiviteetissa teini-ikäisenä. 

En kadu mitään. Elämä on ollut vaikeaa välillä, eivätkä kaikki omat valinnat ole aina olleet parhaita mahdollisia. Mutta ajattelen kuitenkin, että eletyn elämän ja valintojen takia olen juuri tässä pisteessä nyt elämässäni ja eletty elämä on tehnyt minusta tämän ihmisen joka nyt olen. Olen aika tosi tyytyväinen elämääni tällä hetkellä, joten ei kyllä kaduta mikään. 

En kadu lapsia, mutta kadun sitä että kiirehdin asian kanssa. Olin 20v, tunnettu muutama kuukausi miehen kanssa ja vahinkoraskaus. Ei siinä mitään, mutta huomasin nopeasti ettei suhteesta tule mitään.. voi kun olisin ollut rohkea ja eronnut ja jatkanut elämää lapsen kanssa. Mutta ei. Piti mennä naimisiin, muuttaa isompaan kotiin ja tehdä vielä toinen lapsi, koska näin kuuluu tehdä. Nyt 15v myöhemmin olen sen ihmisen kanssa, joka on minulle ns se oikea. Harmittaa vai etten ollut tarpeeksi rohkea tekemään oikeita päätöksiä.

Vierailija kirjoitti:

En kadu lapsia, mutta kadun sitä että kiirehdin asian kanssa. Olin 20v, tunnettu muutama kuukausi miehen kanssa ja vahinkoraskaus. Ei siinä mitään, mutta huomasin nopeasti ettei suhteesta tule mitään.. voi kun olisin ollut rohkea ja eronnut ja jatkanut elämää lapsen kanssa. Mutta ei. Piti mennä naimisiin, muuttaa isompaan kotiin ja tehdä vielä toinen lapsi, koska näin kuuluu tehdä. Nyt 15v myöhemmin olen sen ihmisen kanssa, joka on minulle ns se oikea. Harmittaa vai etten ollut tarpeeksi rohkea tekemään oikeita päätöksiä.

Oliko nämä yksilön tekemiä valintoja vain yhteiskunnan tai ympäristön painostuksesta tehtyjä valintoja? Minua tympii suunnattomasti, että naisia kuvataan lapsen tasolle typistettyinä viattomina uhreina. Nainen on tahdon olento vailla vastuuta omista valinnoistaan, arvioistaan ja päätöksistään omassa elämässään?

Joskus kaduin ammatinvalintaa, mutten enää sillä olen vaihtanut alaa. Sain myös hyvän ystävän aiemmista opinnoista joten jäi jotain hyvääkin. Lasta en kadu (aikuinen jo) enkä edes eroon johtanutta avioliittoa sillä sain siitä lapseni. Olen enemmänkin kiitollinen kaikesta, siitä mitä olen saanut tehdä ja kokea. Ihmisistä elämässäni, siitä että olen saanut elää Suomessa vapaana naisena (vrt maa jossa naisella ei ole tasa-arvoa). Kaikki valinnat olen tehnyt itse, rakentanut elämäni niin että on mielenrauha (olen vapaaehtoisesti sinkku, hyvin palkatussa työssä, ihana perhe ja ystävät, harrastan mitä haluan jne). Olen kiitollinen jopa rypyistä, siitä että olen elossa ja näen vanhenemiseni.

Jostain luin että ihmiset katuvat eniten sitä, etteivät uskaltaneet elää omannäköistä elämää. Omalla kohdallani voin sanoa että uskallan ja elän - vaikka se ärsyttää "sinun pitäisi"-ihmisiä. Sori siitä, elän juuri niinkuin haluan! :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun on vaikea uskoa tuon jutun Lauran kertomusta, että mies oli muka elämänsä rakkaus ja silti petti sitä ja jätti tekstiviestillä. Silloin kun itse olen ollut rakastunut, ei kyllä mieleen mahdu sillä lailla ketään muuta eikä tee mielikään, saati että haluaisi rakasta tuolla lailla satuttaa. Se mieshän meni eteenpäin ja uusiin naimisiin, niin Lauraa alkoi varmaan siksi kaduttaa, mutta ei tuommoinen käytös rakkautta ole, kaukana siitä.

Rakkaus on tunne siinä missä himokin.

Ihastuminen on tunne siinä missä himokin, mutta että joku on "elämänsä rakkaus". Se on jo vähän enemmän kuin nopeasti ohimenevä tunnetila. Ainakin minusta rakkaus on vähän painavampi asia, mutta voihan olla, että Laura tarkoitti nimenomaan jotain muuta kuin semmoista rakkautta.

Eli tosi rakkaus ei sammu? Yllättävän usein tuntuu sammuvan naisilla.