Juuri nyt: Jussi Halla-aho presidentiksi!
Jussi Halla-aho: Olen käytettävissä presidenttiehdokkaaksi Kaiken päätöksenteon perustana kansallinen kokonaisetu
Kommentit (455)
Nykyään nuoret kuvittelevat, että heille mikä tahansa on mahdollista. Tämä aiheuttaa sitten pettymyksiä ja niistä seuraavaa pahaa oloa. Kuinkahan Jussi voi raskaan vaalikampanjan jälkeen, kun ääniä lasketaan ja äänestyksen tulos alkaa hahmottua?
Todella hieno uutinen! Älykäs ja hillitty asiantuntija. Oikea mies presidentin tehtävään.
Perustelee asiansa hyvin ja ymmärtää nytkin maailman kokonaistilannetta hämmästyttävän hyvin. On puhunut pelkästään viisaita asioita esim sodan alettua siihen liittyen. Oli asetoimitusten kannalla ensimmäisenä kun muut vielä huusivat ettei Ukrainaa uskalla auttaa.
Vielä jaksavat yksinkertaisimmat muistella sitä täysin perusteltua vuosia vanhaa mielipidettä siitä että he ketkä haluavat tuoda pahaa Suomeen, olisivat oikeutettuja olemaan ekana sen pahan uhreja, eivät he jotka vastustavat tuomista. Mutta joo vassareilta ei muuta voi odottaa kuin tuon kääntämistä rais k a us fantasiaksi.
Viimeisellä kierroksella vastakkain Jussi Halla-aho ja Saara Huhtasaari? Kumman valitset?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomuksella ei ole edes teoriassa miesehdokasta. Ainoa mahdollisuus anella Jenni Haukiota.
Petteri Orpo joudutaan uhraamaan tähän, mutta saa vain kolme ääntä itseltään, puolisoltaan ja täysi-ikäiseltä lapseltaan kun edes kokoomuslaiset eivät halua tätä äänestää sen jälkeen kun näytöt pääministeriyden aikana ovat olleet niin surkeat.
😂
Menevätkö toiselle kierrokselle? Jussihan saa myös kolme ääntä. Itseltään, vaimoltaan ja jalkavaimoltaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Presidentti Halla-aholla on erityinen toive ja unelma kaikille suomalaisnaisille.
Niin, että saisivat elää ja liikkua rauhassa kotona ja kadulla.
Eipä ollut.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/496f4352-3da3-4345-a6e8-5943cb461…
Me naiset ei unohdeta mikä on jussin mielestä oikea rangaistus naisille jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.En oikein jaksa vastata näihin mitään muuta kuin kysyä että mikä on tulevaisuus mielestäsi? Minkälainen se on? Kun te katsotte vieläkin noin paljon menneisyyteen, niin kertoisitteko välillä jotain muutakin? Uskotko esimerkiksi että "oikea rangaistus eri mieltä oleville naisille" on se tulevaisuudessa vai estääkö "me naiset" tämän ja tähän johtavat kehitykset maailmassa uljaasti?
Mitä oikein sönkötät.
Tulevaisuudessa toivon että raiskauksesta saa oikeasti kunnon tuomion. Ja että poliitikko ei voisi fantasioida "poliittisten vastustajien" tulosta raiskatuksi ilman että hänen poliittinen uransa loppuu siihen.Selvä... olet aika menetetty tapaus mutta en mitään muuta teistä odotakaan. =)
Kertoisitko vielä siis että miksi nämä Jussi Halla-ahon kirjoittamat pikselit menevät niin tunteisiin, oletko mielestäsi käyttänyt aikasi hyvin, ja kykenetkö ymmärtämään että näytät päivä päivältä vaan itse järjettömämmältä ihmiseltä?
Kyllä mielestäni käytän aikani hyvin. Menee tunteisiin, koska naisena ja hyvin monen muun suomalaisnaisen tavoin myös sek suaalisen väkivallan uhrina en voi hyväksyä, että näin kirjoittava ja ajatteleva mies on edes ehdolla presidentiksi. Aion tasan tarkkaan jatkaa tämän aiheen esillä pitämistä. Tiedän ettei teitä kiinnosta. Viestini on tarkoitettu naisille joiden kuuluu saada tietää mitä tämä mies ajattelee.
Rais kaus on aihe mikä menee ymmärrettävästi tunteisiin. Mutta Jussin logiikka oli ja on edelleen paikkansa pitävä. Jos henkilö x kannattaa asiaa, mitä itse pitää haitallisena. Oli se asia sitten, mikä tahansa, niin on luonnollista ajatella, että kun henkilö x:n kannattamasta asiasta koituu hankaluuksia, niin että ne hankaluudet iskisivät henkilö x:ään ja hänen hengenheimolaisiin. Kuin niihin, jotka alunperin vastustivat ajatusta.
Ihan käytännön esimerkki. On täysin luonollista toivoa, että ilmastonmuutoksen seuraukset iskisivät mieluummin siihen ilmastonmuutosdenialistiin kuin minun itseeni, joka uskoo ilmastonmuutokseen. Että mieluummin tämän tyypin talo jää meren alle kuin minun omani.
Jussi vähän liian narsisitinen tyyppi edes ehdokkaaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Presidentti Halla-aholla on erityinen toive ja unelma kaikille suomalaisnaisille.
Niin, että saisivat elää ja liikkua rauhassa kotona ja kadulla.
Eipä ollut.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/496f4352-3da3-4345-a6e8-5943cb461…
Me naiset ei unohdeta mikä on jussin mielestä oikea rangaistus naisille jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.Vihervassarit ne jaksaa vääristellä toisten sanomisia, oottehan tunnettuja valehtelusta, vaiko ihan vaan tyhmiä ?
Luehan juttu. Jussin viesti on selvä. Kostonhimossaan toivoo että hänen kanssaan eri lailla ajattelevat naiset joutuvat r* uhriksi. Hänen mielestään se olisi oikein.
🤮🤮🤮Oho, nyt tuli jo hieman parempaa kuvausta todellisuudesta, vaikka silti todella surkeaa mielestäni kun ottaa huomioon että näitä samoja läppiä käyty läpi jo varmaan miljoona kertaa.
Miksi se on mielestäsi selvää että kostonhimoissaan? Eikö se mielestäsi ole oikein että minkä tahansa politiikan uhrit ovat niitä jotka sitä politiikkaa kannattavat? Miksi ei ole? Kenen niitä uhreja sitten pitää olla? Ihan nopalla randomilla vaan?
Kysymyksenasettelusi jo lähtökohtaisesti syyllistää uhria. Rais kaukset eivät ole kenenkään muun syytä kuin tekijän. Ei ole ketään rais kauksen uhria jolle se olisi oikein eikä kukaan ansaitse tulla rais katuksi!!
Unohdat myös ettei miesten sek suaalinen väkivalta naisia kohtaan ole minkään poliittisen agendan tulosta. Kotimaiset miehet harrastavat sitä myös. Siksi minkään tietyn poliittisen tahon syyttäminen ilmiöstä ei ole realistista. Syylliset ovat ainoastaan tekijät ja oikeusjärjestelmä, joka ei heitä saalistajia telkien taakse.Ihan normaalia logiikkaa Jussilta. Jos esimerkiksi naapuri kannattaa sitä, että valkoposkihanhia ei saisi karkoittaa yhteiseltä tonttialueelta, on ihan inhimillistä toivoa, että valkoposkihanhet mieluummin paskoisivat ja söisivät naapurin tontin istutukset kuin se, että hanhet söisivät ja paskoisivat omalle puolelle.
Kummastahan luulet että on enemmän haittaa ihmiselle, linnnunpaskasta pihalla vai ra iskatuksi tulemisesta. Kommenttisi on kuvottava samoin kuin jussin "logiikka".
Vierailija kirjoitti:
Surullista millaisia kommentteja tässäkin keskustelussa on. Persuilta tuntuu usein puuttuvan harkintakyky ja älli. Omassa kuplassa tyhmyys tiivistyy.
Minusta tuntuu huomioiden perusteella että asia on juuri päinvastoin, harkintakyky ja älli puuttuu teiltä jotka käytte persujen kimppuun millon minkäkin tekosyyn varjolla.
Persut sentään edustavat tosiasioita, te persuvastaiset edustatte fantasiamaailmaa ja pseudotieteellisiä sukupuoliuskontoja ym huuhaata.
Persuilla on jalat maassa, sateenkaariväki leijailee toisessa universumissa ja vihaa realisteja, koska ne ovat ainoa este täydelliselle kaaokselle ja maailmanlopulle.
Puolueeton sivusilmäilijä
Vierailija kirjoitti:
Todella hieno uutinen! Älykäs ja hillitty asiantuntija. Oikea mies presidentin tehtävään.
Perustelee asiansa hyvin ja ymmärtää nytkin maailman kokonaistilannetta hämmästyttävän hyvin. On puhunut pelkästään viisaita asioita esim sodan alettua siihen liittyen. Oli asetoimitusten kannalla ensimmäisenä kun muut vielä huusivat ettei Ukrainaa uskalla auttaa.
Vielä jaksavat yksinkertaisimmat muistella sitä täysin perusteltua vuosia vanhaa mielipidettä siitä että he ketkä haluavat tuoda pahaa Suomeen, olisivat oikeutettuja olemaan ekana sen pahan uhreja, eivät he jotka vastustavat tuomista. Mutta joo vassareilta ei muuta voi odottaa kuin tuon kääntämistä rais k a us fantasiaksi.
Kyllä täytyy olla äärimmäisen yksinkertainen ja mustavalkoinen ajatusmaailma, jos tuota pitää älykkäänä. Ei tosin yllätä, kun niin moni äänestäjistä on älyltään vajaita.
Tuo ukko presidenttinä olisi jumalaton mainehaitta Suomelle.
Vierailija kirjoitti:
Viimeisellä kierroksella vastakkain Jussi Halla-aho ja Saara Huhtasaari? Kumman valitset?
Noista en ainakaan putinistien suosikkia Huhtassarta. Putkonen ja SKE/VKK Venäjän ystävä Huuhtanen jo käyvät kampanjaa Huhtasaaren puolesta . Vaalipäällikkökin putinistien ja muiden Qanon-hörhöjen Vapauden liitosta. Rahoitus varmaankin Venäjältä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Presidentti Halla-aholla on erityinen toive ja unelma kaikille suomalaisnaisille.
Niin, että saisivat elää ja liikkua rauhassa kotona ja kadulla.
Eipä ollut.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/496f4352-3da3-4345-a6e8-5943cb461…
Me naiset ei unohdeta mikä on jussin mielestä oikea rangaistus naisille jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.En oikein jaksa vastata näihin mitään muuta kuin kysyä että mikä on tulevaisuus mielestäsi? Minkälainen se on? Kun te katsotte vieläkin noin paljon menneisyyteen, niin kertoisitteko välillä jotain muutakin? Uskotko esimerkiksi että "oikea rangaistus eri mieltä oleville naisille" on se tulevaisuudessa vai estääkö "me naiset" tämän ja tähän johtavat kehitykset maailmassa uljaasti?
Mitä oikein sönkötät.
Tulevaisuudessa toivon että raiskauksesta saa oikeasti kunnon tuomion. Ja että poliitikko ei voisi fantasioida "poliittisten vastustajien" tulosta raiskatuksi ilman että hänen poliittinen uransa loppuu siihen.Selvä... olet aika menetetty tapaus mutta en mitään muuta teistä odotakaan. =)
Kertoisitko vielä siis että miksi nämä Jussi Halla-ahon kirjoittamat pikselit menevät niin tunteisiin, oletko mielestäsi käyttänyt aikasi hyvin, ja kykenetkö ymmärtämään että näytät päivä päivältä vaan itse järjettömämmältä ihmiseltä?
Kyllä mielestäni käytän aikani hyvin. Menee tunteisiin, koska naisena ja hyvin monen muun suomalaisnaisen tavoin myös sek suaalisen väkivallan uhrina en voi hyväksyä, että näin kirjoittava ja ajatteleva mies on edes ehdolla presidentiksi. Aion tasan tarkkaan jatkaa tämän aiheen esillä pitämistä. Tiedän ettei teitä kiinnosta. Viestini on tarkoitettu naisille joiden kuuluu saada tietää mitä tämä mies ajattelee.
Rais kaus on aihe mikä menee ymmärrettävästi tunteisiin. Mutta Jussin logiikka oli ja on edelleen paikkansa pitävä. Jos henkilö x kannattaa asiaa, mitä itse pitää haitallisena. Oli se asia sitten, mikä tahansa, niin on luonnollista ajatella, että kun henkilö x:n kannattamasta asiasta koituu hankaluuksia, niin että ne hankaluudet iskisivät henkilö x:ään ja hänen hengenheimolaisiin. Kuin niihin, jotka alunperin vastustivat ajatusta.
Ihan käytännön esimerkki. On täysin luonollista toivoa, että ilmastonmuutoksen seuraukset iskisivät mieluummin siihen ilmastonmuutosdenialistiin kuin minun itseeni, joka uskoo ilmastonmuutokseen. Että mieluummin tämän tyypin talo jää meren alle kuin minun omani.
Putkiaivon reaalimaailmasta irrallaan oleva kommentti. Rais kauksia ei tee vain ne mm miehet keistä te puhutte kääntääksenne huomion pois siitä mitä kotimaiset miehet tekevät. Siksi logiikkasi ei toimi, koska sen perusta on valheellinen.
Ja joo, aihe menee tunteisiin. Eikö saisi? Hyvin moni suomalaisnainen on joutunut kokemaan ja elämään näiden asioiden kanssa mitä te pidätte hauskana pikku ajatusleikkinä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Halla-aholla rauhallinen tyyli esittää asiansa ja puhunu yleensä hyvin argumentoiden. Paitsi useissa keskusteluohjelmissa ei ole annettu tarpeeksi puheenvuoroja tai muut huudelleet sen puheenvuorojen päälle ainakin 2019 eduskuntavaalien aikaan. Ja media nyt tietenkin myllyttää ja yrittää parhaansa mukaan mustamaalata. Itse 100% varmasti äänestän Jussia, koska Haavistosta en tykkää ja Haavisto teki Suomelle vahinkoa esim Caruna-sekoilulla.
On joo älykäs ja hyvä argumentoimaan, mutta on niin erikoinen persoonallisuudeltaan, että en äänestäisi, vaikka olisi minkä tahansa puolueen ehdokas.
Erikoisia valintaperusteita sen kun satelee. Luulisi, että presidentille on tärkeintä ajaa suomalaisten etua, asiaa ja hyvinvointia.
Pitää olla persoonaltaan extrovertimpi, koska on lähinnä vain keulakuva. Suomessa eduskunta päättää asioista. Presidentillä ei juuri ole valtaa, vaikka johtaakin ulkopolitiikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Jos toisella kierroksella olisi vastakkain halla-aho ja haavisto niin olisi aika tiukka valinta itselleni.
Haavisto on kokeneempi politiikassa ja kansainvälisesti ja toimi mielestäni hyvin Nato jäsenyyttä leivottaessa ulkoministerinä, mutta toisaalta olisi todella vaikea äänestää enää vihreiden (ja/tai muun vasemmiston) edustajaa.
Halla-aho on todennäköisesti älykkäimmästä päästä nykypoliitikkoja ja uskon että voisi olla hyväkin presidentti, mutta hänen olisi todella vaikea saada koko kansan tukea koska osa ihmisistä on niin vahvasti omissa poteroissaan ja uskoo häneen kohdistunutta mustamaalausta ja demonisointia täysin kritiikittömästi.
Oikeastaan kumpi tahansa näistä kahdesta ehdokkaasta johtaisi kansan jakautumiseen aikana jolloin tarvitsemme eniten yhtenöisyyttä.
Ylivoimaisesti pätevin henkilö cv:n perusteella ulkopolitiikkaa johtamaan olisi tietysti Alexander Stubb mikäli hän olisi tehtävästä kiinnostunut.
Mika Aaltolan mahdollisuuksiin en usko. Olen ollut hänen esiintymistään kuuntelemassa ja mielestäni häneltä puuttuu paitsi tarvittava karisma niin myös poliittinen kokemus. Tuntee toki ulkopolitiikkaa.
Demareilla ei ole ketään jota voisi edes ajatella tehtävään.
Halla aho on narsistinen p@skakimpale, kaksiavionen olminnäköinen sössöttäjä. Ei siinä paljon äly ratkaise kun käytöstavat on kuin apinalla ja häpeää itsekin sanomisiaan kuin teinit punastellen.
Jos oli rumasti sanottu niin se on sitä sananvapautta jota kannattaa, mielipiteeni on arvokas, viis käytöstavoista.
Erittäin vahva EI-suositus Huhtasaarelle tämä kemikaalivana Bäckmanin ja Putkosen hehkuttaja Huuhtanen.
Panu Huuhtanen
@HuuhtanenPanu
Erinomainen ehdokas Suomen seuraavaksi presidentiksi. #presidentinvaali2024
@HuhtasaariSaara
on aloittanut kannattajakorttien keräämisen oman valitsijayhdistyksensä kautta. Tietoa Saarasta ja kannattajako...
.....
Putinisti-Putkosen Telegram:
Hullu-Jussin ilmoitus ei yllätä, mutta Saara Huhtasaaren ilmoitus presidenttikisaan lähtemisestä varmasti yllätti hullun ja sen takana olevat atlantisti-globalistit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Presidentti Halla-aholla on erityinen toive ja unelma kaikille suomalaisnaisille.
Niin, että saisivat elää ja liikkua rauhassa kotona ja kadulla.
Eipä ollut.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/496f4352-3da3-4345-a6e8-5943cb461…
Me naiset ei unohdeta mikä on jussin mielestä oikea rangaistus naisille jotka ovat eri mieltä hänen kanssaan.Vihervassarit ne jaksaa vääristellä toisten sanomisia, oottehan tunnettuja valehtelusta, vaiko ihan vaan tyhmiä ?
Luehan juttu. Jussin viesti on selvä. Kostonhimossaan toivoo että hänen kanssaan eri lailla ajattelevat naiset joutuvat r* uhriksi. Hänen mielestään se olisi oikein.
🤮🤮🤮Oho, nyt tuli jo hieman parempaa kuvausta todellisuudesta, vaikka silti todella surkeaa mielestäni kun ottaa huomioon että näitä samoja läppiä käyty läpi jo varmaan miljoona kertaa.
Miksi se on mielestäsi selvää että kostonhimoissaan? Eikö se mielestäsi ole oikein että minkä tahansa politiikan uhrit ovat niitä jotka sitä politiikkaa kannattavat? Miksi ei ole? Kenen niitä uhreja sitten pitää olla? Ihan nopalla randomilla vaan?
Kysymyksenasettelusi jo lähtökohtaisesti syyllistää uhria. Rais kaukset eivät ole kenenkään muun syytä kuin tekijän. Ei ole ketään rais kauksen uhria jolle se olisi oikein eikä kukaan ansaitse tulla rais katuksi!!
Unohdat myös ettei miesten sek suaalinen väkivalta naisia kohtaan ole minkään poliittisen agendan tulosta. Kotimaiset miehet harrastavat sitä myös. Siksi minkään tietyn poliittisen tahon syyttäminen ilmiöstä ei ole realistista. Syylliset ovat ainoastaan tekijät ja oikeusjärjestelmä, joka ei heitä saalistajia telkien taakse.Ihan normaalia logiikkaa Jussilta. Jos esimerkiksi naapuri kannattaa sitä, että valkoposkihanhia ei saisi karkoittaa yhteiseltä tonttialueelta, on ihan inhimillistä toivoa, että valkoposkihanhet mieluummin paskoisivat ja söisivät naapurin tontin istutukset kuin se, että hanhet söisivät ja paskoisivat omalle puolelle.
Kummastahan luulet että on enemmän haittaa ihmiselle, linnnunpaskasta pihalla vai ra iskatuksi tulemisesta. Kommenttisi on kuvottava samoin kuin jussin "logiikka".
Sun ymmärryksesi tässä noloa on. Se oli esimerkki. Yhtä hyvin esimerkki voisi olla kumpi sietäisi jäädä enemmin rattijuopon alle, toisen rattijuopon vai 4 lapsen raittiin äidin.
Vai kumman kuolema ampuma-aseella olisi kohtuullisempaa? Sen, joka on vastustanut väkivaltaa ja ampuma-aseita ja elänyt nuhteettomasti. Vai sen henkilön, jolla on jemmassa tusinan verran laittomia aseita sekä myynnyt laittomia aseita eteenpäin.
Ehdokkaaksi vasta, eipäs nyt liioitella.
Putinisti toisensa jälkeen itkee.
MirKHe (@mirkhe) · Twitter
Hullu-uho haluaa presidentiksi. Eikö tässä maassa ole yhtäkään järkevää poliitikkoa. Karmeaa katseltavaa tämä touhu.
Twitter · 2 tuntia sitten
Noin 15 vuotta sitten olin persuvastainen fanaattinen vasemmistoliiton äänestäjä, vihasin halla-ahoa kuin ruttoa ja räksytin tätä vihaani netissä ympäriinsä. Nykyään olen "persu" itsekin ja suorastaan rakastan Halla-ahoa.
Sitä jotkut viisastuu ajan myötä ja mielipiteet järkevöityy, huomaa mikä on totta ja hyväksi tälle maalle, mikä taas ei ole.
Hieno uutinen!
Ihan normaalia logiikkaa Jussilta. Jos esimerkiksi naapuri kannattaa sitä, että valkoposkihanhia ei saisi karkoittaa yhteiseltä tonttialueelta, on ihan inhimillistä toivoa, että valkoposkihanhet mieluummin paskoisivat ja söisivät naapurin tontin istutukset kuin se, että hanhet söisivät ja paskoisivat omalle puolelle.