Miksi on yhtäkkiä kauhea kiire mennä töihin? Kuitenkin viimeiset puoli vuotta uutisoitu siitä, miten tekoäly vie paljon työpaikkoja tulevaisuudessa
Kommentit (35)
Et ole vissiin kuullut, että tulevaisuudessa meillä on yhä vähemmän työntekijöitä. Suuret ikäluokat jää eläkkeelle koko ajan ja nuoremmat ikäluokat on paljon pienempiä. Työikäisen väestön määrä kutistuu.
Vierailija kirjoitti:

Tekoäly tullee siis tarpeeseen.
Median vouhkaa tekoälystä kun eivät ymmärrä mistä siinä puhutaan. Onneksi kohta tulee taas uusi muotisana jota sitten saadaan suut ja silmät täyteen.
Jos tekoäly vie työpaikat, niin se tapahtuu vasta 10-20 vuoden päästä. Kyllä sitä ennen ehtii tehdä hyvin töitä.
Kiusaaja yrittää syyllistää uhrin. Siinä se noin pohjimmiltaan on.
Niin, jos on lusikalla annettu ei voi vaatia kauhalla.
Harmillista kun ap:n kaltaiset reppanat eivät tajua että työpaikkoja tulee ja menee. Kokonaisia aloja on hävinnyt ja syntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana.
Siksi onkin tärkeää ylläpitää osaamistaan. Ai artesaanikirjanpainajjille ei ole juurikaan markkinoita? No silti kouluttaudun sellaiseksi ja istun 50 vuotta työkkärissä.
Ei se noin toimi.
Vierailija kirjoitti:
Jos tekoäly vie työpaikat, niin se tapahtuu vasta 10-20 vuoden päästä. Kyllä sitä ennen ehtii tehdä hyvin töitä.
minkä työnantajan ajattelit pakottaa palkkaamaan- ja miten?

esim. liukuhihnatyön robotiikka siis ei vähennä ihmistyöläisten tarvetta ollenkaan,
tai jotenkin mystisesti synnyttää työpaikkoja toisaalle? Ja toki tuo oikeistolainen väite, että kuka tahansa voi kouluttautua kuinka korkealle tahansa. Ovela tapa syyllistää tavallinen keskiverto-ihminen!

Mikä ihme on artesaanikirjanpainaja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tekoäly vie työpaikat, niin se tapahtuu vasta 10-20 vuoden päästä. Kyllä sitä ennen ehtii tehdä hyvin töitä.
minkä työnantajan ajattelit pakottaa palkkaamaan- ja miten?
En osaa nimetä työnantajaa, mutta tunnen koulutuspuolta. Stadin ammattiopiston kokkilinjan opettajat sanovat, että vuosikurssilta valmistuu vain yksi, koska kaikki kokit revitään käsistä. Haaga-Helia amk:n myynnin opettajat saavat puheluita työnantajilta, jotka etsivät myynnin opiskelijoita (myynnillä tarkoitetaan rahakasta b2b-myyntiä).
elämme kiusaajien valtakautta. yrittävät peittää ilkeyttään uhria syyllistämällä.
aika läpinäkyvästi tosin, ylimielisiä kun ovat- kuten kiusaajat ainakin!
Jaa. Kun minun päiväkoti-ikäisten lasten ikäluokka tulee työmarkkinoille, muistaakseni noin puolet enemmän poistuu työmarkkinoilta. Laskennallisesti toki, koska osa työntekijöistä jatkaa yli virallisen eläkeiän ja eläkeikää on nostettu. Ongelma on osaamisen poistuminen. On monia aloja, joista poistuu osaamista, eikö uutta saada tilalle. Ongelmaa pyritään ratkomaan tietoteknisin keinoin.
Koulutustakennekin on muuttunut. Tiettyjen alojen hakijamäärät kouluihin on laskeneet ja jostain luin lähihoitajakoulutuksesta, että osassa ryhmiä valmistuu lähihoitajaksi enää puolet, koska keskeyttämisprosentti on niin iso. En ole itse lähihoitaja, vaan opettaja. Ikäluokkien pieneneminen näkyy myös opettajien paikkojen lukumäärässä. Kun eräs kollegani jää eläkkeelle, hänen vakanssilleen ei palkata ketään. Luokkakokoja tasataan ennusteen vuoksi. Kyläkouluja on lakkautettu jo pitkään, koska lapsia ei ole tarpeeksi ja vaatimus tehokkuudesta ei täyty. Opetushenkilöstön määrä supistuu vähitellen. Ei tämä koko Suomea koske, alueellista vaihtelua on, mutta jos katsoo tilastoja, niin muuttotappiokunnissa opettajien määrät ovat vähentyneet kovaa vauhtia. Vanhusten hoitajien ja kotihoidossa hoitajan työtä tekevien määrät taas lisääntyneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, jos on lusikalla annettu ei voi vaatia kauhalla.
Harmillista kun ap:n kaltaiset reppanat eivät tajua että työpaikkoja tulee ja menee. Kokonaisia aloja on hävinnyt ja syntynyt viimeisten vuosikymmenten aikana.
Siksi onkin tärkeää ylläpitää osaamistaan. Ai artesaanikirjanpainajjille ei ole juurikaan markkinoita? No silti kouluttaudun sellaiseksi ja istun 50 vuotta työkkärissä.
Ei se noin toimi.
esim. liukuhihnatyön robotiikka siis ei vähennä ihmistyöläisten tarvetta ollenkaan,
tai jotenkin mystisesti synnyttää työpaikkoja toisaalle? Ja toki tuo oikeistolainen väite, että kuka tahansa voi kouluttautua kuinka korkealle tahansa. Ovela tapa syyllistää tavallinen keskiverto-ihminen!
Huokaus...
ei siinä ole mitään mystiikkaa, että liukuhihnan tuominen ja automaatioasteen nostaminen tarkoittaa sitä, että jatkossa tarvitaan kunnossapitoa, koodareita, suunnittelijoita ja automaatioinsinöörejä
Mitä taas oikeistolaiseen väitteeseen tulee niin sehän on sitä vasemmiston ajamaa tasa-arvoa. Jos oikeistosta olisi kiinni, kouluihin ei tosiaankaan pääsisi kuin sukupuun perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Et ole vissiin kuullut, että tulevaisuudessa meillä on yhä vähemmän työntekijöitä. Suuret ikäluokat jää eläkkeelle koko ajan ja nuoremmat ikäluokat on paljon pienempiä. Työikäisen väestön määrä kutistuu.
Suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 -vuotiaita. Eivät ole jäämässä eläkkeelle vaan ovat olleet eläkkeellä jo vuosia. Tätä suurten ikäluokkien eläköitymismantraa on hoettu vuosikymmeniä, mutta koska työpaikkojen määrä ei olekaan kasvanut (kuten piti), ei vissiin olla huomattu, että suuret ikäluokat ovat olleet jo vuosia eläkkeellä.
Vierailija kirjoitti:
elämme kiusaajien valtakautta. yrittävät peittää ilkeyttään uhria syyllistämällä.
aika läpinäkyvästi tosin, ylimielisiä kun ovat- kuten kiusaajat ainakin!
Yök, kiusaavat puheillaan töiden tekemisestä! Yök!
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole vissiin kuullut, että tulevaisuudessa meillä on yhä vähemmän työntekijöitä. Suuret ikäluokat jää eläkkeelle koko ajan ja nuoremmat ikäluokat on paljon pienempiä. Työikäisen väestön määrä kutistuu.
Suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 -vuotiaita. Eivät ole jäämässä eläkkeelle vaan ovat olleet eläkkeellä jo vuosia. Tätä suurten ikäluokkien eläköitymismantraa on hoettu vuosikymmeniä, mutta koska työpaikkojen määrä ei olekaan kasvanut (kuten piti), ei vissiin olla huomattu, että suuret ikäluokat ovat olleet jo vuosia eläkkeellä.
Etkö ole kuullut? Esim. hoitajista on pulaa.
Mitä taas muuhun tulee niin sitä työvoimapulaa on aktiivisesti torjuttu mm. automaatioasteen nostamisella. Silti suomessa on pulaa esim. prosessioperaattoreista. Johonkin Tikkurilan maalitehtaalle ei tahdo saada väkeä edes kesätöihin, vaikka luulisi opiskelijoitakin kiinnostavan helppo raha jossa on mahdollisuus jatkaa syksyllä osa-aikaisena jos ei täyspäiväisyys sovi.

Vähintään 25 vuotta on hoettu suuria ikäluokkia.

Suomen suurin ikäluokka ovat vuonna 1963 syntyneet. Eivät ole vielä eläkeiässä!
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et ole vissiin kuullut, että tulevaisuudessa meillä on yhä vähemmän työntekijöitä. Suuret ikäluokat jää eläkkeelle koko ajan ja nuoremmat ikäluokat on paljon pienempiä. Työikäisen väestön määrä kutistuu.
Suuret ikäluokat ovat nyt 73-78 -vuotiaita. Eivät ole jäämässä eläkkeelle vaan ovat olleet eläkkeellä jo vuosia. Tätä suurten ikäluokkien eläköitymismantraa on hoettu vuosikymmeniä, mutta koska työpaikkojen määrä ei olekaan kasvanut (kuten piti), ei vissiin olla huomattu, että suuret ikäluokat ovat olleet jo vuosia eläkkeellä.
Etkö ole kuullut? Esim. hoitajista on pulaa.
Mitä taas muuhun tulee niin sitä työvoimapulaa on aktiivisesti torjuttu mm. automaatioasteen nostamisella. Silti suomessa on pulaa esim. prosessioperaattoreista. Johonkin Tikkurilan maalitehtaalle ei tahdo saada väkeä edes kesätöihin, vaikka luulisi opiskelijoitakin kiinnostavan helppo raha jossa on mahdollisuus jatkaa syksyllä osa-aikaisena jos ei täyspäiväisyys sovi.
Hoitajapula ei pahene suurten ikäluokkien eläköitymisen vuoksi (koska suuriin ikäluokkiin kuuluvat hoitajat ovat jo eläkkeellä) vaan siksi, että suuret ikäluokat alkavat tarvita hoivapalveluita. Mä suhtaudun hieman varauksella hoitajapulan pahenemiseen. Siis toki hoidettavien ja hoivattavien määrä kasvaa, mutta mutta.... Kun kasarin puolivälissä valmistuin sairaanhoitajaksi, silloin naurettiin ajatukselle työttömästä sairaanhoitajasta. Ajateltiin, että eivät ihmiset lakkaa sairastamasta. Niinkuin eivät lakanneetkaan. Mutta kun tuli ysärin lama, ei kunnilla ollutkaan varaa palkata hoitajia. Mullakin oli kurssikavereita, jotka jäivät työttömiksi silloin ja muuttivat työn perässä Ruotsiin, Norjaan, Saksaan ja Saudi-Arabiaan. Hoitajapula ei tule nytkään ratkeamaan sillä, että jostain saataisiin yks kaks muutama kymmenentuhatta hoitajaa lisää. Ei ratkea, koska jostain pitää löytyä rahat heidän palkkojensa maksuun. Ettei käy kuten ysärillä, kun rahat loppui. Jos ei ole rahaa, ei palkata, vaikka oven takana olisi jonoksi asti hoitajia tulossa töihin.
En osaa sanoa, mikä on syynä Tikkurilan tilanteeseen. Tosiasia on, että suurinta osaa nuorista ei kiinnosta mikään tehdastyö. Se ei ole "mediaseksikästä". Se kiinnostaa tämän päivän nuoria ehkä samassa määrin kuin omaa ikäluokkaani kiinnosti nuorena jokin maatalouslomittajan tai jäteautokuskin homma.
Ristiriitaista on sekin, että tyrehdytetään kotimainen kysyntä epävarmuutta lietsomalla. Sitten mokataan vientikin mestarillisella brändityöllä mm. Saksan suuntaan. Nyt kaikki laiskat töihin!