HS: Suomessa on THL:n mukaan väkilukuun suhteutettuna lähes kaksinkertainen määrä toimeentulotuen saajia Ruotsiin verrattuna
TOIMEENTULOTUKEA saavista on Kelan tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia työttömiä siis periaatteessa työkykyisiä ja vain alle 10 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeellä tai pitkäaikaisesti sairaita. Jos tuossa työttömien 70 prosentissa on mukana tosiasiallisesti työkyvyttömiä, he ovat väärällä etuudella.
Miten tämä on mahdollista?
Myös asumistuki on ollut ruhtinaallinen Suomessa.
Mallit asumistuen muutoksiin on myös saatu Pohjoismaista. Omistusasumista, kuten vastikkeita ja rahoitusvastikkeita, on Pohjoismaissa tukenut vain Suomi. Tanskassa asumistukea voi saada ainoastaan vuokra-asuntoon. Tanskassa kotitaloudet, joissa ei ole lapsia, voivat saada asumistukea enintään 15 prosenttia asumismenoista. Ruotsissa asumistuki kohdentuu ainoastaan 1829-vuotiaille sekä lapsiperheille. Perheetön 30 vuotta täyttänyt ei saa lainkaan asumistukea Ruotsissa.
On varaakin leikata.
Kommentit (346)
Vierailija kirjoitti:
Ruotsissa on myös moninkertaisesti enemmän väkivaltaa. Tukien taso ja väkivalta kulkevat käsi kädessä.
Ei.
Vaan m**hanm**ttajien määrä ja väkivallan määrä kulkevat käsi kädessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritysten koronatuet jaettiin löperösti.
On tutkittua, että kotitalousvähennys tukee vain rikkaimpia. Ei lisää työllisyyttä. Köyhä eläkeläinen, joka tarvitsee siivousapua ei hyödy veronalennuksesta. Kotitalousvähennys pois, tilalle maksusitoumuksia kotihoidon asiakkaille.
Tunnin junaan ja musiikkitaloihin kyllä näköjään riittää rahaa.
Minä teetin juuri keittiöremontin. Se maksoi 20 000€. Siinä sai töitä kirvesmies, sähkömies, putkimies, rakennusinsinööri. Nyt on huono suhdanne, rakennusfirmoja menee nurin. On hyvä, että joku teettää työtä. Sain vähentää tämän vuoden maksamiani veroja 2250€. Oli merkittävä tekijä sille, että hommaan ryhdyin.
Onneksi tekivät rempat valmiiksi. Helposti jää kesken, koska firmat menee konkkaan. Aika riskaabelia teettää remontteja tällä hetkellä. Hyvä kuitenkin, että teetit heillä töitä.
Ei ole veronmaksajien asia tukea sinua keittiön remontoimisessa eikä kannattamattomia firmoja. Tämä tuki on täysin sattumanvaraisesti myönnetty toisille aloille ja toisille ei. Se on vakava ongelma. Remonttifirmoilla toki vähentänyt pimeää työtä, mutta sekin pitäisi hoitaa toisin.
Asiaa on tutkittu. Kotitalousvähennyksen käyttäjistä enemmistö olisi teettänyt hommat myös ilman vähennystä. Jos sinulla on varaa 20 000 remonttiin, niin on varaa maksaa se itse. Teetä sitten kaksi tonnia halvempi remontti.
Tuo sinun kahden tonnin verovähennyksesi on muuten tismalleen sama summa, jonka yksi henkilö saa asumistukea vuodessa. Sillä hän välttää asunnottomuuden. Kumpi on yhteiskunnalle kannattavampi sijoitus, sinun keittiökaappisi vai yhden ihmisen syrjäytymisen estäminen?
Niin tässä tapauksessa veronmaksajia ja heidän rahojaan on vain yksi eli minä itse. Minä en saanut lantin lanttia toisilta veronmaksajilta. Kukaan muu ei maksanut minun remonttiani kuin minä itse. Ainoa mitä sain oli, että en joudu tuota reilua kahta tonnia maksaa jollekin lortolle, joka ei itseään viitsi elättää.
Veronmaksajia on esim. minä. Mikä sinulta vähennetään, muille lisätään. Työntekijä maksaa myös ansiosidonnaisen maksut, vaikka ei itse ikinä olisi oikeutettu sitä saamaan.
Noilla käytöstavoilla tuskin kykenet työelämään. Kirpaisee sitten vaan enemmän talosi pakkohuutokauppa, kun on keittiökin uusi. :D Asut asuntolassa Petterin naapurina ja kauppaatte viinapullosta sitä ainoaa hyödyllistä osaa teissä.
Höps. Somessa on progressiivinen palkkaverotus. Kun tienaa määrän x, maksaa veroja y riippumatta siitä mitä menoja yhteiskunnalla on. Jos minä olen sairas koko vuoden ja tuloni romahtavat, ei naapurin Timppa joudu ottamaan toista työtä kompsensoidakseen minulta jäävän verontulon puutetta. Siitä teettämästäni keittiöremontista maksettiin myös alv ja työmiehet tietenkin maksoivat palkoistaan veronsa. Minulle annettu verohelpotus oikeastaan lisäsi yhteiskunnan verosaalista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitä ei sitten täällä mainita, että pääkaupunkiseudulla yli puolet toimeentulotuen saajista on, no, niitä joiden oikeudet menevät kaiken muun edelle. Onko selvä?
Lähde tuohon lukumäärään?
Tämmöinen löytyi.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/1c1fdb98-4f2e-4d73-be26-c5d9b4b7a…
On muutaman vuoden vanha.
Jutun mukaan Helsingin seudulla luvut olivat n. 36-42%.
Koko maassa "vain" 25 %.
En tiedä ovatko luvut nykyään toisenlaisia.
-ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt voin sanoa ihan työkokemuksella, että hyvin hyvin moni toimeentulotuen saajasta EI OLE työkykyisiä.
Monen psyykkinen vointi on siinä kunnossa, että he eivät kykyne edes lääkäriaikaa varaamaan, saati sinne menemään. Jos sen lääkäriajan onnistuu samaan, on se 5-7 kuukauden päästä. Sen jälkeen voikin sitten jonottaa 2-3 kuukautta tutkimuksiin ja vasta sitten saada riittävää hoitoa.
Myös neuropsykiatriset häiriöt ovat vahvasti alidiagnosoituja.
Näiden kurittaminen ei auta. Päinvastoin.
Voisiko joku nyt ihan oikeasti kysyä asiasta meiltä, jotka päivittäin teemme töitä näiden asioiden eteen? Osaamme kertoa mitä pitää tehdä, että saadaan nykyistä paremmin ihmiset opiskelu- ja työkykyisiksi.
👍 Suomessa on lisäksi paha päihdeongelma.
Jota ei pidä rahoittaa toimeentulotuella. Päihteilijät katkolle ja sieltä kuntouttavaan työtoimintaan.
Kuntouttavaa työtoimintaa on kaupungin yksiköissä esim. toimistotöitä, näkee asiakkaiden nimet, osoitteet, sosiaaliturvatunnukset, puhelinnumerot.
Mun käsittääkseni kuntouttava työtoiminta on eri asia kuin työsuhde palkkatuetussa työssä. Kuntouttava työtoiminta, siitä on tällä palstalla ollut aiemmin keskusteluja, ja ovat kertoneet, että juu, sinne voi mennä muutamana päivänä viikossa ja olla ja tehdä jotain. Se on täysin eri asia kuin joku palkkatuettu työ, jonne mennään niin kuin normaaliin työhön. Ja miksi kuntouttavassa työtoiminnasas oleville annettaisiin mitään oikeuksia mennä tutkimaan salassa pidettäviä tietoja jonnekin tietokantaan. Heillähän ei ole edes mitään sopimusta työstä tai työnteosta, he ovat vain kuntouttavassa työtoiminnassa, joka voi olla vaikka villapipon neulomista yhteisöllisessä toiminnassa.
TYÖTOIMINTA ja TYÖSUHDE KAKSI ERI ASIAA!
Niin, kaupungin yksiköissä tehdään toimistotyötä sekä kuntouttavana työtoimintana, työkokeiluna ja palkkatuella, samoja töitä, työtunti määrä voi olla 4-8 h työkokeilussa ja kuntouttavassa työtoiminnassa. Toimistotyössä näkee väkisinkin asiakastietoja, ei sitä muuten voi tehdä.
Yksi työtön oli kuntouttavassa työtoiminnassa sairaalan potilaspaperi arkistossa.
Minä olin yhdessä toisessa kaupungin yksikössä ja yksi tehtävä oli silppuroida papereita, missä oli koko yksikön ihmisten nimet, sosiaaliturvatunnukset ja palkat. 2 muuta siivosi kaappeja, missä oli asiakkaiden papereita.
Ja sinä käytit aikasi niiden papereiden lukemiseen! Sun tehtävä oli silputa ne paperit, ei ruveta lukemaan!
No, jos menet lavertelemaan, niin oikeuteen sut voi vetää siinä kuin sen oikeassa työssä olevankin joka lavertelee.
Mutta kiva, sinä näytät nyt sen epäluottamuksen kuntouttavaan työtoimintaan joutuvia kohtaan. Tyyppejä jotka ovat niin ääliöitä, ettei heillä ole kykyä ymmärtää olevansa vaitiolovelvollisuutta edellyttävien asioiden kanssa tekemisissä, tai muuta vastaavaa... Ääliöitä sinne vaan joutuu, päihdenongelmaisia, juoppoja...
HYVÄ!
Minäkin olen ollut salassa pidettävien asiakirjojen kanssa tekemisissä. Mun käsin ja korvien kautta on kulkenut tuhansien ihmisten tarinoita.... kohtaloita... Mutta vaikka näin on ollut, niin en kyllä pystyisi nyt tässä kohtaa kertomaan yhdestäkään mitään yksityiskohtia. Varmaankin siksi, että ne ihmiset olivat minulle tuntemattomia, eikä minulla ollut mitään mielenkiintoa ruveta niitä tarinoita mieleeni painamaan. Juu, mä sopisin siinä mielessä hyvin vaikka sinne potilasasiakirja-arkistoon.....
HAHA!
Hyvä, että kerroit millaista sakkia niissä kuntouttavissa työtoiminnoissa on!
Sun kirjoitus on työttömiä haukkuva. Työtön määrätään kuntouttavaan työtoimintaan tai työkokeiluun ja tulee karenssi, jos ei mene. Työtön ei itse päätä mitä töitä työpaikalla tekee vaan työtehtävät määrää työnantaja.
Ei vaan se oli vastaus sille tyypille, joka kirjoitti, että työttömiä laitetaan kuntouttavaan työtoimintaan tehtäviin joissa he joutuvat käsittelemään toisten ihmisten yksityisasioista kertovia papereita. Niin, mikähän tarve tuolla oli edes kertoa, että näin saattaa olla, että jossain pääsevät toisten ihmisten yksityisasioiden kanssa tekemisiin. Jonkinlainen epäluottamus siihen, että ne jotka pääsevät, ovat sitten lavertelemassa niitä asioita ulkopuolisille. Ja kyllä, tosiaan minäkin voin kuvitella että siinä sitten joissakin kohtaa jäädään lueskelemaan että ahaa..... ja näytetään ehkä jopa jollekulle toiselle itsensä kaltaiselle että kato, luepa tosta....
Ittehän tuli tänne kertomaan epäluottamustaan!
Siksi toisekseen, sairaaloissa on ainakin nykyään yleisesti se meininki, että vain koulutettuja otetaan töihin, hoitoalalle koulutettuja. Toki kun tätä samaa sairaala-asiaa on aiemminkin tällä palstalla joku kirjoittanut, niin taisi mainita jonkin paikkakunnankin siinä, ei ollut mikään iso paikkakunta... Että ehkä siellä pikkukaupungeissa sitten keksitään että laitetaan silppuamaan sairaalaan papereita.... tai kunnan virastoon palkkakortiston vanhoja papereita. Palkat ovat muuten julkista tietoa, että ei siinä mitään, ja pääseehän sitä henkilöstöasiainhoitajalta katsomaan vaikka työkaverin palkkatoimistoon toimittamat työtodistuksetkin... Saa mennä lukemaan.... Minunkin papereitani on käyty lueskelemassa eräässä paikassa, poimittu sieltä jokin tietty asia, mutta jätetty monta muuta asiaa huomiotta.. Sellaista on kateellisten porukka!
PIKKUSIELUIKSI SANOI ERÄÄNKIN SAIRAALAN YLILÄÄKÄRI, OLI MUUTEN SAIRAALA JOSSA OLI IHAN TÄYSIN ERI MEININKIN KUIN JOSSAIN KYRÄILEVÄSSÄ PAIKASSA TOISAALLA.
No, edistikö se sinun työllistymistäsi millään tavalla, että olit silppuuamassa asiakirjoja neljä tuntia päivässä 9 euron päiväpalkalla. Vai saitko ihan oikeesti TES:n mukaista palkkaa!
Kyllä työtehtävistä saa kertoa.
Kun työtön on sairaalassa työkokeilussa työmarkkinatuella 580 netto kuukaudessa ja kulukorvaus 9 euroa/ työpäivä niinkuin itse olin niin sain tunnukset Lifecareen ja tilasin takseja sekä laboratoriokokeita, postitin epikriisejä, purin potilaskansioita ja putsasin ne, hain osaston postit, tein osaston käyntikortteja, keitin hoitajille kahvia, skannasin papereita, kopioittin papereita eli kaikkea samaa mitä osastonsihteeri.
Jos työpaikka on auki niin kyllä ilmoituksessa kerrotaan mitä työtehtäviä siellä on.
herranen aika. osastonsihteerit työt teetettiin 9 euron päiväpalkalla.
Mutta nyt en kyllä ymmärrä mitä sä oikeen vastauksellasi tarkoitit! Miten se liittyy mihinkään aiempaan...
ymmärrän kyllä miksi olit kuntouttavassa.
Niin, olin molemmissa tradenomin tutkinnolla. Lisäksi olen ollut sen jälkeen palkkatuella ja sijaisena. Palkkatuella olen ollut monta kertaa. Samoja töitä, eri nimike.
No, sinäpä olet kierrätetty palkkatukityöläinen. Palkkatukityön on tarkoitus edistää työllistymistä avoimille markkinoille. Sinä sen sijaan kierrät kehää. Onko tarkoituksen mukaista. Ehkä olet kyläsi ainoa työtön tradenomi! Ja edelleenkään et ole avointen työmarkkinoiden kautta palkannauttijana.
Siinä sitä onkin elämää.
Olipas ilkeä kirjoitus. Onneksi vakituisten irtisanomissuojaa heikennetään ja me työttömät voidaan työkokeilussa tai palkkatukitöissä ilmoittaa kaupungin valtuustoon tai valtiolla Helsingin pääkonttorin johtajalle, kun te vakituiset olette kahvitauolla yli 10 minuuttia eikä teistä kiinnosta siis työnteko. Pyydämme myös tarkistamaan teidän vastaamattomat puhelut 😂😜😘
Omistusasuntoon ei saa asumistukea. Tulee super hauskaa.
Miksi pitäisi edes hakea? Työnteolla se asunto maksetaan.
Sut voidaan jatkossa irtisanoa helposti.
Kandee olla työttömille ystävällinen, se voi nimittäin muuten mennä kertomaan sun salatupakalla käynnistä, vastaamattomista puheluista tai pitkistä kahvitauoista.
Hih, vastaamattomista puheluista. Ihan kuin töissä ehtisi työtehtävien ohella puhelimeen vastailla.
Työpuheluista 😂😂😂😂😂
Vastaamattomat puhelut tallentuu järjestelmään.
Sen huomaa, että olet työelämästä ulkona kuin käkikello. Puhelinpalvelu hoidetaan nykyisin keskitetysti joko omassa tai ulkoistetussa palvelukeskuksessa. Niissä kyllä huolella seurataan, että jokainen saavuttaa kontaktimäärille asetetut tavoitteet. Muissa hommissa sen sijaan päivät on yleensä ruudutettu täyteen kokouksia ja muita tapaamisia, jolloin on ihan selvää, että puhelimeen ehditään vastata vain joskus erityisen hyvällä tuurilla.

Valtiollako?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritysten koronatuet jaettiin löperösti.
On tutkittua, että kotitalousvähennys tukee vain rikkaimpia. Ei lisää työllisyyttä. Köyhä eläkeläinen, joka tarvitsee siivousapua ei hyödy veronalennuksesta. Kotitalousvähennys pois, tilalle maksusitoumuksia kotihoidon asiakkaille.
Tunnin junaan ja musiikkitaloihin kyllä näköjään riittää rahaa.
Minä teetin juuri keittiöremontin. Se maksoi 20 000€. Siinä sai töitä kirvesmies, sähkömies, putkimies, rakennusinsinööri. Nyt on huono suhdanne, rakennusfirmoja menee nurin. On hyvä, että joku teettää työtä. Sain vähentää tämän vuoden maksamiani veroja 2250€. Oli merkittävä tekijä sille, että hommaan ryhdyin.
Onneksi tekivät rempat valmiiksi. Helposti jää kesken, koska firmat menee konkkaan. Aika riskaabelia teettää remontteja tällä hetkellä. Hyvä kuitenkin, että teetit heillä töitä.
Ei ole veronmaksajien asia tukea sinua keittiön remontoimisessa eikä kannattamattomia firmoja. Tämä tuki on täysin sattumanvaraisesti myönnetty toisille aloille ja toisille ei. Se on vakava ongelma. Remonttifirmoilla toki vähentänyt pimeää työtä, mutta sekin pitäisi hoitaa toisin.
Asiaa on tutkittu. Kotitalousvähennyksen käyttäjistä enemmistö olisi teettänyt hommat myös ilman vähennystä. Jos sinulla on varaa 20 000 remonttiin, niin on varaa maksaa se itse. Teetä sitten kaksi tonnia halvempi remontti.
Tuo sinun kahden tonnin verovähennyksesi on muuten tismalleen sama summa, jonka yksi henkilö saa asumistukea vuodessa. Sillä hän välttää asunnottomuuden. Kumpi on yhteiskunnalle kannattavampi sijoitus, sinun keittiökaappisi vai yhden ihmisen syrjäytymisen estäminen?
Niin tässä tapauksessa veronmaksajia ja heidän rahojaan on vain yksi eli minä itse. Minä en saanut lantin lanttia toisilta veronmaksajilta. Kukaan muu ei maksanut minun remonttiani kuin minä itse. Ainoa mitä sain oli, että en joudu tuota reilua kahta tonnia maksaa jollekin lortolle, joka ei itseään viitsi elättää.
Veronmaksajia on esim. minä. Mikä sinulta vähennetään, muille lisätään. Työntekijä maksaa myös ansiosidonnaisen maksut, vaikka ei itse ikinä olisi oikeutettu sitä saamaan.
Noilla käytöstavoilla tuskin kykenet työelämään. Kirpaisee sitten vaan enemmän talosi pakkohuutokauppa, kun on keittiökin uusi. :D Asut asuntolassa Petterin naapurina ja kauppaatte viinapullosta sitä ainoaa hyödyllistä osaa teissä.
Höps. Somessa on progressiivinen palkkaverotus. Kun tienaa määrän x, maksaa veroja y riippumatta siitä mitä menoja yhteiskunnalla on. Jos minä olen sairas koko vuoden ja tuloni romahtavat, ei naapurin Timppa joudu ottamaan toista työtä kompsensoidakseen minulta jäävän verontulon puutetta. Siitä teettämästäni keittiöremontista maksettiin myös alv ja työmiehet tietenkin maksoivat palkoistaan veronsa. Minulle annettu verohelpotus oikeastaan lisäsi yhteiskunnan verosaalista.
Kun pitää vääntää rautalangasta: pitää valita sinun keittiöremonttisi verohelpotus tai se, että työtön ei joudu asunnottomaksi. Molemmat menevät samasta kassasta. Sinä olisit remontoinut joka tapauksessa kun et pitänyt keittiöstäsi ja sinulla oli kakskyt tonnia ylimääräistä rahaa.
Kyllä meilläkin oli putkiremontti. Pitääkö minun kiitellä itseäni ja luetella, mille kaikille maksettiin palkkaa ja veroja? Olenko ehkä suurikin hyväntekijä ja yhteiskunnan tukipylväs? :D

No, ei takuulla ole, kun pitää osata vastata asiakkaille eikä mikään palvelukeskus tiedä vastauksia.

Valitse, mitä haluat veroista maksaa, kun joku jää väliaiksisesti työttömäksi:
a) 80% omistusasunnon vastikkeesta
b) 80% Petterin kaverin vuokraaman asunnon vuokrasta
c) 80 % kunnan vuokra-asunnon vuokrasta ja rakennuskustannukset
d) asunnottoman työttömän lasten lastenkotipaikat
Tulee edullisemmaksi tarjota apua sille asunnottomalle kuin kasvattaa hänen lapsiaan lastenkodissa.

Ai niin kuin SOTE-alueen puhelinvastaaja esimerkiksi?

Sä olet kyllä ihan pihalla muiden yksikköjen töistä.

Hih, siellä ne vaan jatkaa töitään entiseen malliin - ja Hönö palstailee soffan nurkassa ja haaveilee irtisanomisista ;DDDDDDDDDDDDDDDDD
Silti mikään ei Hönön kohdalla muutu ;D Hönöstä ei tule haluttua työvoimaa, vaikka kuinka lähettelisi lappusiaan Helsingin piäkontorriin ja kunnan/kaapunkinvaltuusttoon.
Suavatppaa lissee naarunaehetta ja helepotuksen huokaaksijja, ku kylähullun sepustuksijja lukkoovat ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yritysten koronatuet jaettiin löperösti.
On tutkittua, että kotitalousvähennys tukee vain rikkaimpia. Ei lisää työllisyyttä. Köyhä eläkeläinen, joka tarvitsee siivousapua ei hyödy veronalennuksesta. Kotitalousvähennys pois, tilalle maksusitoumuksia kotihoidon asiakkaille.
Tunnin junaan ja musiikkitaloihin kyllä näköjään riittää rahaa.
Minä teetin juuri keittiöremontin. Se maksoi 20 000€. Siinä sai töitä kirvesmies, sähkömies, putkimies, rakennusinsinööri. Nyt on huono suhdanne, rakennusfirmoja menee nurin. On hyvä, että joku teettää työtä. Sain vähentää tämän vuoden maksamiani veroja 2250€. Oli merkittävä tekijä sille, että hommaan ryhdyin.
Onneksi tekivät rempat valmiiksi. Helposti jää kesken, koska firmat menee konkkaan. Aika riskaabelia teettää remontteja tällä hetkellä. Hyvä kuitenkin, että teetit heillä töitä.
Ei ole veronmaksajien asia tukea sinua keittiön remontoimisessa eikä kannattamattomia firmoja. Tämä tuki on täysin sattumanvaraisesti myönnetty toisille aloille ja toisille ei. Se on vakava ongelma. Remonttifirmoilla toki vähentänyt pimeää työtä, mutta sekin pitäisi hoitaa toisin.
Asiaa on tutkittu. Kotitalousvähennyksen käyttäjistä enemmistö olisi teettänyt hommat myös ilman vähennystä. Jos sinulla on varaa 20 000 remonttiin, niin on varaa maksaa se itse. Teetä sitten kaksi tonnia halvempi remontti.
Tuo sinun kahden tonnin verovähennyksesi on muuten tismalleen sama summa, jonka yksi henkilö saa asumistukea vuodessa. Sillä hän välttää asunnottomuuden. Kumpi on yhteiskunnalle kannattavampi sijoitus, sinun keittiökaappisi vai yhden ihmisen syrjäytymisen estäminen?
Niin tässä tapauksessa veronmaksajia ja heidän rahojaan on vain yksi eli minä itse. Minä en saanut lantin lanttia toisilta veronmaksajilta. Kukaan muu ei maksanut minun remonttiani kuin minä itse. Ainoa mitä sain oli, että en joudu tuota reilua kahta tonnia maksaa jollekin lortolle, joka ei itseään viitsi elättää.
Veronmaksajia on esim. minä. Mikä sinulta vähennetään, muille lisätään. Työntekijä maksaa myös ansiosidonnaisen maksut, vaikka ei itse ikinä olisi oikeutettu sitä saamaan.
Noilla käytöstavoilla tuskin kykenet työelämään. Kirpaisee sitten vaan enemmän talosi pakkohuutokauppa, kun on keittiökin uusi. :D Asut asuntolassa Petterin naapurina ja kauppaatte viinapullosta sitä ainoaa hyödyllistä osaa teissä.
Höps. Somessa on progressiivinen palkkaverotus. Kun tienaa määrän x, maksaa veroja y riippumatta siitä mitä menoja yhteiskunnalla on. Jos minä olen sairas koko vuoden ja tuloni romahtavat, ei naapurin Timppa joudu ottamaan toista työtä kompsensoidakseen minulta jäävän verontulon puutetta. Siitä teettämästäni keittiöremontista maksettiin myös alv ja työmiehet tietenkin maksoivat palkoistaan veronsa. Minulle annettu verohelpotus oikeastaan lisäsi yhteiskunnan verosaalista.
Kun pitää vääntää rautalangasta: pitää valita sinun keittiöremonttisi verohelpotus tai se, että työtön ei joudu asunnottomaksi. Molemmat menevät samasta kassasta. Sinä olisit remontoinut joka tapauksessa kun et pitänyt keittiöstäsi ja sinulla oli kakskyt tonnia ylimääräistä rahaa.
Kyllä meilläkin oli putkiremontti. Pitääkö minun kiitellä itseäni ja luetella, mille kaikille maksettiin palkkaa ja veroja? Olenko ehkä suurikin hyväntekijä ja yhteiskunnan tukipylväs? :D
Niin? Aikuisella ihmisellä on velvollisuus elättää itsensä, asuminen kuuluu siihen? Ei minulla ole mikään kiveen hakattu velvollisuus elättää kaiken maailman työnvieroksujia ja haihattelijoita. Siksihän minä kokoomusta äänestin, että en joudu maksamaan muille yhtään enempää, vaan saan verohelpotuksia. Ja kyllä, me keskiluokkaiset olemme yhteiskunnan tukipylväitä.

On muitakin työpaikkoja kuin sote esim. Verovirasto ja kela ja maanmittauslaitos.

Kyllä sinulla on. Aivan samoin kuin autoton maksaa moottoriteistä, terve sairaaloista ja paloauton ostoon osallistuu sekin, jonka talo ei koskaan pala.
Voit kuitenkin luopua Suomen kansalaisuudesta ja muuttaa pois. Esim. Muukalaislegioonaan otetaan. Heippis hei!

Syksyllä alkaa kuulemma pakkomyynnit.
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/133b86a0-a7e8-4473-9db7-b5e…

Aatella että tuommosijakii löötyy
tämmösijäki on
https://pelastustoimi.fi/pohjois-savo - tiältä suattaa suaha lähtöapuva vaekka Julukullaan https://klinik.fi/palveluntarjoajat/kys-julkulan-sairaala

Lyhennysvapaat ei nyt auta, kun korot on korkealla vuoteen 2035 asti.
https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jaatava-arvio-asuntovelallisille-12-…

ja ne kaapan alan 20 000 vuarassa olevoo ;DDDDDDDDDDDDDDDDDDD
ukko-Hönön oltava entistä nöyrempöö "poekoo"
voep olla ettei nuama ennee kuappiasta miellytäkkää, johan tuota ikkeeki alakoo olla ja liikoo lomija ;DDDDDDDDDDDDDD

Poliittisia ratkaisujahan nämä ovat, jotka vaaleissa ja niitä seuraavissa hallitusohjelmissa sitten ratkotaan. Nyt Suomen kansa haluaa, että näiltä eläteiltä leikataan, mutta kotitalousvähennykset jatkuvat entisellään. Sinulla sen sijaan ei ole valtuuksia päättää kuka täällä asuu ja äänestää, ei nyt eikä ikinä.
Jos asunto menee ulosottoon niin toimeentulotuessa on työvelvoite.