HS: Suomessa on THL:n mukaan väkilukuun suhteutettuna lähes kaksinkertainen määrä toimeentulotuen saajia Ruotsiin verrattuna
TOIMEENTULOTUKEA saavista on Kelan tutkimuksen mukaan noin 70 prosenttia työttömiä siis periaatteessa työkykyisiä ja vain alle 10 prosenttia työkyvyttömyyseläkkeellä tai pitkäaikaisesti sairaita. Jos tuossa työttömien 70 prosentissa on mukana tosiasiallisesti työkyvyttömiä, he ovat väärällä etuudella.
Miten tämä on mahdollista?
Myös asumistuki on ollut ruhtinaallinen Suomessa.
Mallit asumistuen muutoksiin on myös saatu Pohjoismaista. Omistusasumista, kuten vastikkeita ja rahoitusvastikkeita, on Pohjoismaissa tukenut vain Suomi. Tanskassa asumistukea voi saada ainoastaan vuokra-asuntoon. Tanskassa kotitaloudet, joissa ei ole lapsia, voivat saada asumistukea enintään 15 prosenttia asumismenoista. Ruotsissa asumistuki kohdentuu ainoastaan 1829-vuotiaille sekä lapsiperheille. Perheetön 30 vuotta täyttänyt ei saa lainkaan asumistukea Ruotsissa.
On varaakin leikata.
Kommentit (346)
Johtuisikohan siitä, että Suomessa ei oikeasti ole riittävästi työpaikkoja työnhakijoille. Joo, on osa-aikatöitä, myyntitöitä ja työnantajia, joille kukaan ei halua tehdä töitä, sen lisäksi on kohtaanto-ongelmia. Ruotsissa viimesijaisin tuki on toimeentulotuki, ja sitä ennen tehdään kaikki mahdollinen työpaikan löytymiseksi, se on poliittinen tahto, mitä Suomesta ei juuri löydy.
Vierailija kirjoitti:

Ei työpaikkojen määrä ole vakio. Itsensä voi työllistää paitsi yrittäjänä myös tarjoamalla yrityksille työpanosta sellaisiin tehtäviin, jota yrityksessä ehkä ei ole tultu ajatelleeksi. Se, että vain laitostuneesti selataan työpaikkailmoituksia ja valitetaan miten on hallituksen syytä, että kukaan ei palkkaa, ei ole 2000-lukua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johtuisikohan siitä,
että Suomessa ei oikeasti ole riittävästi työpaikkoja työnhakijoille. Joo, on osa-aikatöitä, myyntitöitä ja työnantajia, joille kukaan ei halua tehdä töitä, sen lisäksi on kohtaanto-ongelmia. Ruotsissa viimesijaisin tuki on toimeentulotuki, ja sitä ennen tehdään kaikki mahdollinen työpaikan löytymiseksi, se on poliittinen tahto, mitä Suomesta ei juuri löydy.Ei työpaikkojen määrä ole vakio. Itsensä voi työllistää paitsi yrittäjänä myös tarjoamalla yrityksille työpanosta sellaisiin tehtäviin, jota yrityksessä ehkä ei ole tultu ajatelleeksi. Se, että vain laitostuneesti selataan työpaikkailmoituksia ja valitetaan miten on hallituksen syytä, että kukaan ei palkkaa, ei ole 2000-lukua.
Haluaisitko kertoa miten itse sen teit? Sinulta varmaan löytyy hyvä esimerkki yrittäjäksi ryhtymisestä.

Joo, olen toiminut yrittäjänä useaan otteeseen. Kyse on ollut ihan yksinkertaisesti siitä, että olen huomannut jonkin olemassaolevan tai piilevän tarpeen, johon oma osaamiseni on sopinut. Kyse on vieläpä yleensä ollut hyvin konkreettisista asioista. Yrittäjyyden aloittaminen voi olla hyvin pienimuotoista ja helppoa, varsinkin jos käyttöomaisuutta ei juurikaan tarvita, mutta siinä auttaa tietynlainen opportunistinen asenne. Jos esimerkiksi aina näen saman ihmisen ulkoiluttavan koiraa kovalla kiireellä, mietin, monikohan tällä alueella asuva haluaisi maksaa ulkoilutuspalvelusta.
Vierailija kirjoitti:
BMW kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eläkeläiset saa myös toimeentulotukea, ei muuta kuin ojia vaan kaivamaan mummelit.
Eläkeläiset ovat jo 40 v painaneet hommia ja ansainneet eläkkeen, eivät 25 vuotiaat
Ansiosidonnaista on saanut 30 vuotta, 1990 - luvulla sai 2 vuotta.
Mikä toope sä olet, kun et muka tiedä, että työttömiä oli jo 30 vuotta sitten?
Mikä toope sinä olet kiukuttelullasi, minä puhuin vain eläkeläisistä
Asia on juuri näin. Tuhlaajapojat ovat ajat sitten syöneet vanhempiensa säästöt, ja nyt he elävät vanhempiensa ottamilla pikavipeillä. Tämän pitää loppua eilen!