Mistä haaveilet? Mitä sinulta puuttuu?

Vierailija kirjoitti:

Mä toivon et lopettaisin haaveilun.

 

 Yksinkertaisesti siksi että mulla on vakituinen kiva työpaikka, olen terve, mulla on omilleen muuttanut menestyvä lapsi ja rahaa reilusti tilillä. Ystäviä joiden kanssa nauttia elämästä ja kiva koti lähellä työpaikkaa. 

On ihan hemmetin ylimielistä toivoa vielä jotain lisää. 

 

No jos nyt jotain niin yks tietty mies vois katsoa pitkään silmiin, ottaa mua kädestä kiinni eikä lähtis ikinä pois.

Sen kun lopetat. Ei ole sen kummempaa.

Olen saanut kaiken haaveilemani. Pääsin opiskelemaan yliopistoon haluamaani alaa, löysin ihanan puolison, saimme monta tervettä lasta. Sain viran hyvästä työpaikasta läheltä kotia. Ostimme unelmieni talon rauhalliselta paikalta. Olemme pysyneet terveinä, taloudellinen tilanne on hyvä. On hyviä ystäviä ja hyvät välit sukulaisiin. Mökki meren rannalla on, ei luksushuvila, mutta tunnelmallinen. Pystymme matkustelemaan ja meillä on mahdollisuus toteuttaa haaveitamme. Olen hyvin kiitollinen ja osaan arvostaa hyviä asioita elämässäni. Haaveilen siitä, että lapset löytävät paikkansa elämässä ja että saan pitää läheiset ihmiset elämässäni vielä pitkään. Toivoisin joskus olevani isoäiti.

Poikaystävä. Ehkä voin saavuttaa, jos sopiva tulee kohdalle.

N 55v - en välttämättä edes haaveile sellaisesta parisuhteesta jossa muutettaisi yhteen, en (ehkä) jaksaisi sitä että kaksiossa on joku toinen jatkuvasti. Mutta toivon kuitenkin löytäväni loppuelämäni kumppanin jonka kanssa tehdään asioita yhdessä, käydään lomamatkoilla, vietetään aikaa yhdessä. Minä kaipaisin häntä ja hän minua, piristäisimme molemmat toistemme arkea, kun tulisin työ tms reissulta joku olisi vastassa minua ja saisin vielä sen tunteen joskus että joku odottaa minua. Me molemmat puhuisimme niin toisillemme kuin muillekin ME muodossa. Tämä on se piirre niin itsessäni kuin kumppanissakin mistä tietää että olemme "pari" nyt ja jatkossakin.

Haaveilen myös siitä että voisin antaa toiselle jotain hyvää, esim luotettavan ja uskollisen parisuhteen jossa voisin osoittaa sille toiselle arvostusta (toki vain jos hän on sen arvoinen - arvostus ansaitaan, sitä ei aina ehkä lähtökohtaisesti ole heti aluksi).

Minulla ei oikeastaan koskaan ole ollut sellaista parisuhdetta että voisin turvallisin mielin luottaa siihen että tämä on tässä, tämä kestää ja me olemme ME jatkossakin eikä tarvitse pelätä että kohta tämä loppuu kuitenkin. 

Vierailija kirjoitti:

ystävästä

Ystäviä ja ihmisiä miksei (laina)koiriakin ympärilleni.

Suomi ilman PersKokkareita, kristillisdemoneja ym. muita psykopaatteja haaveissa...

Haaveilen elämästä ilman synnynnäisiä sydänvikoja.

Miesystävä, rakkaus ja se että olisin kerrankin jollekin elämässä se tärkein. Eipä ole tähän ikään (37 v) onnistunut joten en usko että onnistuu tulevaisuudessakaan. 

Nyt kun katsoo taaksepäin huomaan että olen (kovalla työllä ja sitkeydellä) saanut kaiken mitä ikinä osasin haaveilla ja enemmänkin.

Hyvän puolison (parhaan nyt 2. kertaa) jo 30v ajan, 4 upeaa lasta, lastenlapsia, kauniit kodit Suomessa ja ulkomailla. Rikkaita ei olla vieläkään mutta tulemme toimeen.

Nykyään mun haaveet kohdistuu vain siihen ettei oma terveys huononisi enempää vielä 10-15 vuoteen ja että lasten perheitten elämä olisi turvallista ja työntäyteistä jotta saavat omat unelmansa toteutettua. Kuopukselle oman alan töitä nykyisen raskaan työn sijaan - toki on tärkeintä että palkkaa tulee edes jostain!