Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Äitini saattaa soittaa jopa 15 peräkkäin jos en vastaa - millä saan ymmärtämään ettei tekisi niin?
03.07.2023 |
Ihan mielettömän ärsyttävää. Jos en pysty juuri silloin vastaamaan kun hän soittaa, niin sen sijaan että hän jättäisi viestin tai soittaisi myöhemmin uudelleen, niin hän soittaa uudestaan ja uudestaan taukoamatta putkeen jopa 15 kertaa kunnes vastaan.
Olen monta kertaa sanonut, ettei tekisi tätä vaan että joskus en vain pysty vastaamaan puhelimeen eikä se ole mikään syy huolestua. Mutta hän ei suostu uskomaan.
Millä saan hänet uskomaan, ettei tekisi näin kun mikään sanominen ei toimi?
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en soita enkä ota yhteyttä lapsiini ikinä. Niin tärkeä asia oli heidän isänsä kuolema, silloin laitoin viestin jokaiselle.
Muuten kaikki yhteydenpito on heidän suunnaltaan.
Miksi alapeukkuja tähän kommenttiin? Eikö juuri noin jokaisen fiksun aikuisten vanhemman pitäisi tehdä?
Alapeukku tuli siitä, että et ollut tarpeeksi marttyyri.
Mikä siinä on vikana kun ei häiritse lapsiaan?
Marttyyreja ovat tääll on niiä he jotka valittavat äideistään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Meinaat, että kaupan kassalla vastataan? Hammaslääkärissä? Uimahallissa? saunassa? Aitoa ajaessa? Nukkuessa?
Kyse nimenomaan siitä, että ihm8nen pillastuu, jos ei HETI AINA pysty vastaamaan ja soittaa 15 krt putkeen tajuamatta, että juuri nyt ei voi?
Jos puhekin on vieressä niin kyllä, varmasti viimeistään kolmannen soiton kohdalla. Jos taas se on hiljaisella tai jossain muualla, niin käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä vaikka siinä olisi 150 yritystä. Ja kun tulisin saunasta, sovittaisiin takaisin . Katsos minun hiusten föönaaminen tai kulmakarvojen piirtäminen ei ole niin kiirellistä tai tärkeää, etteikö se ennemmin voisi odottaa.
Ei minusta ap:n äiti ole pillastunut, vaan yrittänyt soittaa useita kertoja. Siinä on aikan suuri ero. Pillastuta voi vaikka yhden soittokertayrityksen jälkeen. Ja vaikka kerran vuodessa.
Nuo yritykset ovat vain numeroita näytöllä. Ja jos ei puheluun voi vastata, voisi olettaa, että se on myös äänettömällä.
Kirjoitat nukkuessa? No silloin varsinkin vastaisin heti. En lähtisi odottelemaan yrittääkö vai ei uudestaan. Vastaisin puhuisin ja kävisin takaisin nukkumaan. Jos taas minun jostain syystä olisi saatava nukkua, niin hiljaiseksi ja herättyäni soittaisin takaisin äidilleni.Soitteletko sinä yhtä tiuhaan omille lapsillesi?
Soitan kun on tarve tai olen huolestunut heistä. Ja jos minusta alkaisi tuntumaan, että jotain on tapahtunut soittaisin niin kauan, että vastaavat.
Mieheni soittaa minulla aina ruokatunnilla ja kun lähtee toimistolta kotiin päin. Minusta tämä on oikein ihana tapa. Ei, enkä.
suuttuisi vaikka anopillani on tapana soittaa joka toinen päivä siinä kello 20 maissa. Minua ei puhelut pelota. Eikä myöskään läheisiäni tai lapsiani.
Päinvastoin moni voisi pikemmin puhua puhelimessa, kun käyttää sen ajan syömiseen ja netissä roikkumiseen.Voi luoja. Etkö osaa laittaa viestiä, jossa kysyt kuulumisia? Tuollainen soittamisella pommittaminen on huonoa käytöstä ja suoraan sanoen sairasta. Et näköjään luota yhtään läheisiisi ja kuvittelet, että jotain hirveää sattuu, jos et muutamaan tuntiin ole yhteydessä.
Itse olen muutaman kerran kieltänyt äitiäni soittamasta lapsilleni. Yhdellä kertaa äiti aikoi soittaa lapselle ja kertoa, että lapsi on lihonut. Toisella kertaa hän olisi kertonut lapselle, mitä reissuun pitää ottaa mukaan ja miten lentokentällä toimitaan. Kumpikin lapsista on kolmekymppisiä, koulutettuja, kielitaitoisia ja tottuneita matkustajia. Äidin oma kokemus on pari pakettimatkaa 1980-luvulla.
Älä peilaa omia typeriä kokemuksiasi ja sinun perhettäsi minuun. Sinä et minun osaamistani tiedä. Kunhan ylimielisyydessäsi kuvittelet.
Minä osaan laittaa viestiä, mutta osaatko sinä soittaa? Minusta viestit ovat huonoa käytöstä. Eikö ihminen ole muka äänesi arvoinen? Oletko muka niin tärkeä, että suostut vain viesteihin johon ei voi vastata kun viiveellä ja josta jää todistusaineistoa? Vai oletko niin ihmeellinen, että kuvittelet, kuinka vai sinä voit määritellä milloin sinuun saa ottaa kontaktia?
Toivottavasti äitisi heivaa teidät kokonaan elämästään. Hän pärjää paremmin ilman teitä. Ja sitten kun lapsesi ovat tarpeeksi vanhoja hoivaavat he sinut elämästään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.Tämä! Kiitos tästä kommentista. Ainoa järjen ääni tässä ketjussa.
Suomalaiset (varsinkin naiset) ovat nykyään niin minäkeskeisiä, että oma suku ja perhekin koetaan rasitteena. Omillaan elämisestä ja pärjäämisestä on tullut tavoiteltavaa ja trendikästä. Ihmiset alkavat eristäytyä läheisistään, ei kiinnosta läheisyys ja yhteenkuuluvuus. Rakkaus ja lämpö muita ihmisiä kohtaan korvataan ottamalla koiria. Ei enää edes muisteta mitä se rakkaus oikeastaan edes on. Kaikki on pintapuolista.
Lapsiviha yleistyy koska lapset edustaa minäkeskeisen elämän vastakohtaa.
No toi nyt oli järjen äänestä niin kaukana kuin olla voi!
On olemassa kultainen keskitie. Kokeile joskus.
Ihmiset välittävät toisistaan. Auttavat ja tukevat. Samalla kuitenkin pidetään kiinni omista rajoista ja jaksamisesta. Ihmiset osaavat kommunikoida ja ottaa huomioon toisen tarpeet.
Tuollaiset rajattomat soittelijat eivät ole terveitä. Normaali äiti ymmärtää, että aikuinen lapsi on töissä. Silloin ei sovi soitella koko ajan. Tai pamahtaa paikalle kesäkukkia tuomaan, kuten jonkun täällä kirjoittaneen äiti. Normaali äiti ymmärtää, että lapsi voi olla väsynyt töiden jälkeen. Tai harrastuksissa, treffeillä, ostoksilla tai nukkumassa.
Rakastava vanhempi tukee ja auttaa mutta myös antaa tilaa.
Viisas vanhempi antaa lapselleen juuret ja siivet. Pieniä hoivataan juurruttaen heidät elämään ja nuorena heidän annetaan kohota siivilleen. Kyllä sitä lentoa voi ihailla ja tarvittaessa auttaa, jos myrsky yllätti. Jotkut yrittävät sulloa lapsensa häkkiin ja katkoa siivet. Surullista. Ja sairasta.
Ihan oikeasti. Jonkun äiti yritti 15 kertaa soittaa ja nyt sitten jauhat jostain siipien katkomisesta?
Jos siihen puheluun olisi vastattu heti, niin niitä yrityksiä olisi ollut tasan 1.
Ymmärrän kuinka sinuun on juurutettu tämä niin ihailtu suomalainen asenne, jossa tosiaan omaa perhettä kuuluu ihailla korkeintaan kerran vuodessa ja mielellään kaukaa ja kysymättä. Ettei vaan häiritse.Ei lähes kukaan Suomessa yritä lapsiaan laittaa häkkiin. Päinvastoin suurin osaa haluaa niistä lapsistaan eroon ja mahdollsimman nopeasti. Enkä edes osaa kuvitella mitä konkreettisesti olisi siipien katkominen, niin että toista auttaisi mahdollsimman paljon ja pitäisi tähän yhteyttä?
Eiköhän näiden asema, jotka eivät kotoaan saa mitään tukea ole paljon huonompi ja heikompi. Ei heidän, joilla on välittävät vanhemmat.
Ap:n siivet olisi katkennut jo kymmenen vuotta sitten ilman hänen omaa äitiään.
Apn äiti ei valitettavasti välitä pätkääkään. Jos ap kuolisi, tämän äiti vaan etsisi uuden ihmisen jolle soitella. Tuossa on kyse äidin toiminnasta ja äidin taholta tulevasta emotionaalisesta hyväksikäytöstä. Ap on uhri.
Äitini oli tuollainen, pahempi vaan. Puuttui asioihin muutenkin. Hänen siskonsa oli sitäkin pahempi. Äitin siskon poika alkoi jo teininä puhelinterrorin. Ennätys oli 60 soittoa päivässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Meinaat, että kaupan kassalla vastataan? Hammaslääkärissä? Uimahallissa? saunassa? Aitoa ajaessa? Nukkuessa?
Kyse nimenomaan siitä, että ihm8nen pillastuu, jos ei HETI AINA pysty vastaamaan ja soittaa 15 krt putkeen tajuamatta, että juuri nyt ei voi?
Jos puhekin on vieressä niin kyllä, varmasti viimeistään kolmannen soiton kohdalla. Jos taas se on hiljaisella tai jossain muualla, niin käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä vaikka siinä olisi 150 yritystä. Ja kun tulisin saunasta, sovittaisiin takaisin . Katsos minun hiusten föönaaminen tai kulmakarvojen piirtäminen ei ole niin kiirellistä tai tärkeää, etteikö se ennemmin voisi odottaa.
Ei minusta ap:n äiti ole pillastunut, vaan yrittänyt soittaa useita kertoja. Siinä on aikan suuri ero. Pillastuta voi vaikka yhden soittokertayrityksen jälkeen. Ja vaikka kerran vuodessa.
Nuo yritykset ovat vain numeroita näytöllä. Ja jos ei puheluun voi vastata, voisi olettaa, että se on myös äänettömällä.
Kirjoitat nukkuessa? No silloin varsinkin vastaisin heti. En lähtisi odottelemaan yrittääkö vai ei uudestaan. Vastaisin puhuisin ja kävisin takaisin nukkumaan. Jos taas minun jostain syystä olisi saatava nukkua, niin hiljaiseksi ja herättyäni soittaisin takaisin äidilleni.Soitteletko sinä yhtä tiuhaan omille lapsillesi?
Soitan kun on tarve tai olen huolestunut heistä. Ja jos minusta alkaisi tuntumaan, että jotain on tapahtunut soittaisin niin kauan, että vastaavat.
Mieheni soittaa minulla aina ruokatunnilla ja kun lähtee toimistolta kotiin päin. Minusta tämä on oikein ihana tapa. Ei, enkä.
suuttuisi vaikka anopillani on tapana soittaa joka toinen päivä siinä kello 20 maissa. Minua ei puhelut pelota. Eikä myöskään läheisiäni tai lapsiani.
Päinvastoin moni voisi pikemmin puhua puhelimessa, kun käyttää sen ajan syömiseen ja netissä roikkumiseen.Voi luoja. Etkö osaa laittaa viestiä, jossa kysyt kuulumisia? Tuollainen soittamisella pommittaminen on huonoa käytöstä ja suoraan sanoen sairasta. Et näköjään luota yhtään läheisiisi ja kuvittelet, että jotain hirveää sattuu, jos et muutamaan tuntiin ole yhteydessä.
Itse olen muutaman kerran kieltänyt äitiäni soittamasta lapsilleni. Yhdellä kertaa äiti aikoi soittaa lapselle ja kertoa, että lapsi on lihonut. Toisella kertaa hän olisi kertonut lapselle, mitä reissuun pitää ottaa mukaan ja miten lentokentällä toimitaan. Kumpikin lapsista on kolmekymppisiä, koulutettuja, kielitaitoisia ja tottuneita matkustajia. Äidin oma kokemus on pari pakettimatkaa 1980-luvulla.
Älä peilaa omia typeriä kokemuksiasi ja sinun perhettäsi minuun. Sinä et minun osaamistani tiedä. Kunhan ylimielisyydessäsi kuvittelet.
Minä osaan laittaa viestiä, mutta osaatko sinä soittaa? Minusta viestit ovat huonoa käytöstä. Eikö ihminen ole muka äänesi arvoinen? Oletko muka niin tärkeä, että suostut vain viesteihin johon ei voi vastata kun viiveellä ja josta jää todistusaineistoa? Vai oletko niin ihmeellinen, että kuvittelet, kuinka vai sinä voit määritellä milloin sinuun saa ottaa kontaktia?
Toivottavasti äitisi heivaa teidät kokonaan elämästään. Hän pärjää paremmin ilman teitä. Ja sitten kun lapsesi ovat tarpeeksi vanhoja hoivaavat he sinut elämästään.
Minä mieluummin soitan silloin, kun tiedän, että toisella on silloin aikaa puhua. Jos tulee viesti, että tänään en ehdi enkä huomenna, käykö ylihuomenna, niin soitellaan silloin. Aikuisilla lapsilla on elämää myös työpäivien ulkopuolella.
Äitini ei todellakaan pärjää ilman meitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Et millään. Äitisi on tullut vanhaksi, hyväksy se.
Ei tuo ole mikään normaalin ikääntymisn merkki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.Ap tässä. Ja kiitos, tämä oli erinomainen vastaus. Olet aivan oikeassa, minun pitää kohdella äitiäni paremmin.
Minun olisi myös pitänyt taustoittaa viestiäni enemmän. Ensinnäkin, on ymmärrettävää, että hän on huolissaan, sillä noin 10 vuotta sitten sairastuin pahasti ja jouduin teho-osastolle kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla olisi todennäköisesti henki mennyt jos olisin ollut yksin kotona, sillä menin tajuttomaksi. Onneksi se tapahtui kun olimme suvun kesken kesämökillä enkä ollut yksin, joten minut saatiin tarpeeksi nopeasti tajuttomana teho-osastolle, jossa todettiin, että olisin voinut kuolla kyseiseen sairauskohtaukseen jos minua ei olisi saatu teho-osastolle tarpeeksi nopeasti. Mikä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut yksin, koska tajuttomana en olisi kyennyt hälyttämään itselleni apua ja apua piti myös saada nopeasti jotta selviydyin. Toisella kerralla pystyin soittamaan itselleni ambulanssin joka tuli hakemaan minut teho-osastolle. Mutta ensimmäisellä en. Joten on ymmärrettävää, että hänelle on jäänyt huoli siitä, että jotain on tapahtunut jos minua ei saa kiinni vaikka sairaus on nykyään kurissa.
Toiseksi, meillä on erinomaiset välit ja tulemme erittäin hyvin toimeen. Hän ei todellakaan soittele häiritsevän usein ja itsekin soitan usein hänelle. Ärsyyntymiseni johtui vain siitä, että silloin kun hän soittaa, niin hän soittaa useita kertoja peräkkäin jos en vastaa, kuten tänä aamuna. Ja tajusin, että ihan omaa hölmöyttänihän se on, sillä asiahan selviää ihan sillä, että laitan hänelle ensimmäisen soiton jälkeen viestin, jolloin hän tietää että kaikki on kunnossa ja että olen kuullut puhelimen mutta en pysty vastaamaan juuri silloin. Sinänsä tuntuu hölmöltä etten tajunnut, etten teekään tätä, sillä toiminhan tuolla tavoin myös työelämässä. Nolottaa tajuta, että minähän se tässä olen käyttäytynyt typerästi.
- ap
Hyvin sisäistetty tuo äitisi sinun asentama pikku tunneapurin rooli. Pyydä vielä anteeksi äidiltä kun suutuit ja sano, että jatkossa kyllä palvelet äitiäsi paremmin. Kyllä äitisi saa katkaista työpäiväsi, mitä väliä sillä on jos saat potkut somettamisen takia, sinullahan on vaan sitten enemmän aikaa äidillesi.
Katsotaan taas vuoden päästä uudestaan, onko tilanne muuttunut mihin suuntaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Meinaat, että kaupan kassalla vastataan? Hammaslääkärissä? Uimahallissa? saunassa? Aitoa ajaessa? Nukkuessa?
Kyse nimenomaan siitä, että ihm8nen pillastuu, jos ei HETI AINA pysty vastaamaan ja soittaa 15 krt putkeen tajuamatta, että juuri nyt ei voi?
Jos puhekin on vieressä niin kyllä, varmasti viimeistään kolmannen soiton kohdalla. Jos taas se on hiljaisella tai jossain muualla, niin käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä vaikka siinä olisi 150 yritystä. Ja kun tulisin saunasta, sovittaisiin takaisin . Katsos minun hiusten föönaaminen tai kulmakarvojen piirtäminen ei ole niin kiirellistä tai tärkeää, etteikö se ennemmin voisi odottaa.
Ei minusta ap:n äiti ole pillastunut, vaan yrittänyt soittaa useita kertoja. Siinä on aikan suuri ero. Pillastuta voi vaikka yhden soittokertayrityksen jälkeen. Ja vaikka kerran vuodessa.
Nuo yritykset ovat vain numeroita näytöllä. Ja jos ei puheluun voi vastata, voisi olettaa, että se on myös äänettömällä.
Kirjoitat nukkuessa? No silloin varsinkin vastaisin heti. En lähtisi odottelemaan yrittääkö vai ei uudestaan. Vastaisin puhuisin ja kävisin takaisin nukkumaan. Jos taas minun jostain syystä olisi saatava nukkua, niin hiljaiseksi ja herättyäni soittaisin takaisin äidilleni.Soitteletko sinä yhtä tiuhaan omille lapsillesi?
Soitan kun on tarve tai olen huolestunut heistä. Ja jos minusta alkaisi tuntumaan, että jotain on tapahtunut soittaisin niin kauan, että vastaavat.
Mieheni soittaa minulla aina ruokatunnilla ja kun lähtee toimistolta kotiin päin. Minusta tämä on oikein ihana tapa. Ei, enkä.
suuttuisi vaikka anopillani on tapana soittaa joka toinen päivä siinä kello 20 maissa. Minua ei puhelut pelota. Eikä myöskään läheisiäni tai lapsiani.
Päinvastoin moni voisi pikemmin puhua puhelimessa, kun käyttää sen ajan syömiseen ja netissä roikkumiseen.
Jos joku soittaa minulle toistuvasti putkeen kuin sodassa, tilanteessa jossa en voi vastata tai ei vaan kiinnosta puhua jotain tunnin juorupuhelua mitäänsanomattomista asioista, niin laitan puhelimesta virran pois. Hupsista, akku loppui kun soitit sen 20 kertaa.
Vastaan, jos hetki jutustelulle on hyvä tai soitan takaisin kun itselle sopii. Soitoilla pommittaminen kertoo juuri siitä, ettei kunnioita toista vaan vaatii puhumaan juuri nyt kun itse haluaa ja itsepintaisesti pitää vaan soittaa niin kauan että joku vastaa.
Äitini on kuollut eikä hän koskaan hysteerisenä soitellut kymmeniä kertoja. Soiteltiin puolin ja toisin harvemmin, mutta miltei joka päivä tai ainakin joka toinen päivä viestiteltiin whatsapissa. Ehkä siksi ei tarvinnut soitella, kun yhteys oli tavallaan päällä koko ajan jollain tapaa. Ja parin tunnin viiveestä viestiin vastaamisessa ei tullut mitään katastrofia.
Isäni on sellainen narsistisoittelija. Asiaa ei ole ja jauhaa jotain vanhoja muistoja ja luennoi omiaan jostain aiheesta. Ei ole muistisairas, vaan kännissä. Oli vaikka arki- ilta ja kello yli kahdeksan, takuuvarmana soittaa kännissä ja puhelu voi kestää sen pari tuntia, ei usko että pitää lopettaa, koska minulla on muutakin tekemistä.
Ennen äidin kuolemaa soitteli ensin hänelle (siis 30-v takaiselle eksälleen, vaikka on avoliitossa itse) jos äiti ei vastannut niin soitti minulle. Nyt vain minä olen tulilinjalla. Tyypillistä juuri se, että soittaa sen parikymmentä kertaa ihan putkeen taukoamatta, eli kyse ei ole siitä, että soittaisi vaikka puolen tunnin päästä uudestaan jos vaikka toinen ei ehtinyt vastata.
Äiti teki usein niin, että piti vaan puhelimen jossakin vaikka kaiuttimella ja antoi äijän luennoida, kävi hihkaisemassa jonkun aijaa, vainiin, johonkin väliin.
Olen ollut itse se soittelija. Äiti joskus sanoi että jos hän kuolee kotiinsa, niin me lapset emme väitä. Minun isäni on kuollut ja olisi jäänyt henkiin jos olisin ajoissa lähtenyt katsomaan miksei vastaa puhelimeen. Kommentin ja oman historiani vuoksi olen soittanut paniikissa äidille lukuisia kertoja ja vielä soittanut tauotta matkalla katsomaan onko hän saanut sairaskohtauksen, hyvinkin on voinut tulla 15 puhelua täyteen. Sitten hän on vastannut onneksi jossain vaiheessa että oho oli siellä ja siellä eikä kuullut puhelinta, tai jos olen pääsyt kotiinsa avaimilla niin ei ole ollut paikalla.
Onneksi äitini pari vuotta sitten suuttui minulle ja pisti välit poikki ja otti avaimenkin pois, niin minulla ei ole enää mahdollista/velvollisuutta tarkistaa onko hengissä.
Aloittaja nyt tuskin on töissä kuolemisen vuoksi todennäköisimmin vastaamatta, mutta jos äidillä on sama pakokauhutunne silti kuin mitä minulla on ollut, niin mieli kehittelee kaikenlaisia skenaarioita. Suosittelen sitä automaattiviestiä ja äidille terapiaa (jossa tosin itse en ole käynyt).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Enpä haluaisi olla ap:n kanssa liikesuhteissa, jos oman äidinkin yhteydenotto on paha ja kertaakaan viidentoista soiton aikana ei tule mieleen laittaa sitä yleistekstiviestivastausta. "olen varattu, soitan takaisin vapauduttuani" Kysyn vaan kannattiko menettää hermot soittoihin ennemmin kuin vastata tekstarilla ja hoitaa asia. Eräs asiakas kysyi kerran minulta luuleeko kollegani olevan joku kuningas vai, kun ei vastaa useisiin yhteydenottoihin.
Vierailija kirjoitti:
Enpä haluaisi olla ap:n kanssa liikesuhteissa, jos oman äidinkin yhteydenotto on paha ja kertaakaan viidentoista soiton aikana ei tule mieleen laittaa sitä yleistekstiviestivastausta. "olen varattu, soitan takaisin vapauduttuani" Kysyn vaan kannattiko menettää hermot soittoihin ennemmin kuin vastata tekstarilla ja hoitaa asia. Eräs asiakas kysyi kerran minulta luuleeko kollegani olevan joku kuningas vai, kun ei vastaa useisiin yhteydenottoihin.
Se liikesuhteessa oleva varmasti ilahtuisi jos ap vastaisi turhiin puheluihin tai tekstailisi turhaan siinä kun liikekumppani on varannut aikaansa tärkeään kokoukseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Meinaat, että kaupan kassalla vastataan? Hammaslääkärissä? Uimahallissa? saunassa? Aitoa ajaessa? Nukkuessa?
Kyse nimenomaan siitä, että ihm8nen pillastuu, jos ei HETI AINA pysty vastaamaan ja soittaa 15 krt putkeen tajuamatta, että juuri nyt ei voi?
Jos puhekin on vieressä niin kyllä, varmasti viimeistään kolmannen soiton kohdalla. Jos taas se on hiljaisella tai jossain muualla, niin käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä vaikka siinä olisi 150 yritystä. Ja kun tulisin saunasta, sovittaisiin takaisin . Katsos minun hiusten föönaaminen tai kulmakarvojen piirtäminen ei ole niin kiirellistä tai tärkeää, etteikö se ennemmin voisi odottaa.
Ei minusta ap:n äiti ole pillastunut, vaan yrittänyt soittaa useita kertoja. Siinä on aikan suuri ero. Pillastuta voi vaikka yhden soittokertayrityksen jälkeen. Ja vaikka kerran vuodessa.
Nuo yritykset ovat vain numeroita näytöllä. Ja jos ei puheluun voi vastata, voisi olettaa, että se on myös äänettömällä.
Kirjoitat nukkuessa? No silloin varsinkin vastaisin heti. En lähtisi odottelemaan yrittääkö vai ei uudestaan. Vastaisin puhuisin ja kävisin takaisin nukkumaan. Jos taas minun jostain syystä olisi saatava nukkua, niin hiljaiseksi ja herättyäni soittaisin takaisin äidilleni.Soitteletko sinä yhtä tiuhaan omille lapsillesi?
Soitan kun on tarve tai olen huolestunut heistä. Ja jos minusta alkaisi tuntumaan, että jotain on tapahtunut soittaisin niin kauan, että vastaavat.
Mieheni soittaa minulla aina ruokatunnilla ja kun lähtee toimistolta kotiin päin. Minusta tämä on oikein ihana tapa. Ei, enkä.
suuttuisi vaikka anopillani on tapana soittaa joka toinen päivä siinä kello 20 maissa. Minua ei puhelut pelota. Eikä myöskään läheisiäni tai lapsiani.
Päinvastoin moni voisi pikemmin puhua puhelimessa, kun käyttää sen ajan syömiseen ja netissä roikkumiseen.Voi luoja. Etkö osaa laittaa viestiä, jossa kysyt kuulumisia? Tuollainen soittamisella pommittaminen on huonoa käytöstä ja suoraan sanoen sairasta. Et näköjään luota yhtään läheisiisi ja kuvittelet, että jotain hirveää sattuu, jos et muutamaan tuntiin ole yhteydessä.
Itse olen muutaman kerran kieltänyt äitiäni soittamasta lapsilleni. Yhdellä kertaa äiti aikoi soittaa lapselle ja kertoa, että lapsi on lihonut. Toisella kertaa hän olisi kertonut lapselle, mitä reissuun pitää ottaa mukaan ja miten lentokentällä toimitaan. Kumpikin lapsista on kolmekymppisiä, koulutettuja, kielitaitoisia ja tottuneita matkustajia. Äidin oma kokemus on pari pakettimatkaa 1980-luvulla.
Älä peilaa omia typeriä kokemuksiasi ja sinun perhettäsi minuun. Sinä et minun osaamistani tiedä. Kunhan ylimielisyydessäsi kuvittelet.
Minä osaan laittaa viestiä, mutta osaatko sinä soittaa? Minusta viestit ovat huonoa käytöstä. Eikö ihminen ole muka äänesi arvoinen? Oletko muka niin tärkeä, että suostut vain viesteihin johon ei voi vastata kun viiveellä ja josta jää todistusaineistoa? Vai oletko niin ihmeellinen, että kuvittelet, kuinka vai sinä voit määritellä milloin sinuun saa ottaa kontaktia?
Toivottavasti äitisi heivaa teidät kokonaan elämästään. Hän pärjää paremmin ilman teitä. Ja sitten kun lapsesi ovat tarpeeksi vanhoja hoivaavat he sinut elämästään.
Saahan sitä ottaa kontaktia, mutta ei pidä kuvitella olevansa niin ihmeellinen, että se toinen juuri sillä sekunnilla vastaa puheluun tai viestiin. Ihmisillä kun ihan oikeasti voi olla muuta tekemistä tai puhelin ei ole kasvanut käteen kiinni. Viesti on juuri hyvä tapa, koska silloin toinen voi vastata ja palata asiaan kun hänelle sopii. Kenelläkään ei ole mitään velvollisuutta vastata heti yhtään mihinkään, ellei nyt ole töissä hätäkeskuksessa, jossa puheluihin vastaaminen on työtä. Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Enpä haluaisi olla ap:n kanssa liikesuhteissa, jos oman äidinkin yhteydenotto on paha ja kertaakaan viidentoista soiton aikana ei tule mieleen laittaa sitä yleistekstiviestivastausta. "olen varattu, soitan takaisin vapauduttuani" Kysyn vaan kannattiko menettää hermot soittoihin ennemmin kuin vastata tekstarilla ja hoitaa asia. Eräs asiakas kysyi kerran minulta luuleeko kollegani olevan joku kuningas vai, kun ei vastaa useisiin yhteydenottoihin.
Varmaan työpaikalla on annettu ohjeeksi, että kesken palaverin ei ole asiallista näprätä kännykkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Normaalin, mieleltään terveen vanhemman kanssa saattaa ollakin ihan normaalia soittaa vaikka joka päivä päivä. Tällainen ihminen ei ehkä ymmärrä, millaista on, kun se soittelu on mielenterveyden ongelman värittämää ja kontrolloivaa ja tarkoituksella sellaista, että vastaajalle kaadetaan niskaan syyllistäminen siitä, että "aiheuttaa huolta" kun ei vastaa.
Jos teillä on vaikeuksia käsittää miksi tämä on sairasta käytöstä äidiltä, niin mielikuvissanne vaihtakaa apn tilanteeseen äidin sijalle vaikka puoliso. Kuvitelkaa että töissänne olisi nainen tai mies, jonka puoliso soittelee 43 kertaa työpäivän aikana vaan varmistellakseen, että henkilö on elossa. Ja suuttuu jos ei saa vastausta, ryntää toisesta kaupungista alakerran aspaan kyselemään, että onko puolisoni paikalla.
Äidin ja lapsen vuorovaikutussuhde pitäisi olla tavallinen ystävyyssuhde aikuisiällä. Roikkuminen toisessa ihmisessä ei ole tervettä.
Mutta lopulta kuinka monta kertaa siihen puheluun vastataan?
1 soitto, 1 vastaus? Vai 15 soittoa ja 0 vastausta?
Ehkä jos ihmiset vastaisi heti, niin soittoja olisi tasan 1. Eikä 43.Pystytkö sinä aina vastaamaan kenen tahansa puheluun riippumatta siitä, missä olet ja mitä olet tekemässä? Oletko kenties opettaja tai lääkäri?
Kyllä, jos minulla on puhelin vieressä, niin uskon voivani myös vastata siihen. Ihan vaan sanoakseni, että en ehdi puhua. Koska miksi sen pitäisi muuten siinä vieressä olla, jos siihen ei voi vastata. Ehkä, jos olisin hätäkeskuksen vastaaja, en pitäisi omaa puhelintani edes mukana, mutta luulen, että äitini ymmärtäisi sen.
Näen asian niin eri tavoin kun moni muu. Jos äitini kokisi tarvetta kuulla ääneni joka päivä, niin järjestäisin asian niin. Minulla jotkut tempparit, Facebook päivystykset tai vauvapalsta ei vaan ole niin tärkeitä, ettenkö voisi luopua muutamasta minuutista niiden parissa puhuakseni äidilleni.En ymmärrä tätä kiirettä mitä ihmisillä muka on, ettei muutamaa minuuttia päivässä löydy läheisille ja ystäville.
Kukaan Suomessa ei tee 16 tuntista työpäivää 7 päivänä viikossa. Ap voisi aloittaa päivänsä soittamalla äidilleen. Soittaa kerran ruokatunnin aikana ja jopa illalla ennen nukkumaan menoa ja siihen menisi ehkä alle 10 minuuttia ja äiti olisi onnellinen.
Mutta palstalla se on periaatekysymys ettei sellaista kuulu tehdä, eikä varsinkaan omien vanhempien kohdalla. Ehkä jonkun panon kohdalla vielä hyväksytään, mutta oma äiti. Ei, se ei vaan sovi, eikä siihen löydy aikaa ja sen harkitsemisen sijaan pitää blokata ihan kokonaan. Niin ja tietenkin antaa päälle sekä narsismi, että mielenterveysdiagnoosi.
Et selvästi ole joutunut selviämään vuosikymmeniä kontolloivan ja rajattoman ihmisen kanssa. Se raja on pakko vetää jonnekin, tai hän päättää vaatteesi ja puolisosi. Kaikki välittämisen nimissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.Tämä! Kiitos tästä kommentista. Ainoa järjen ääni tässä ketjussa.
Suomalaiset (varsinkin naiset) ovat nykyään niin minäkeskeisiä, että oma suku ja perhekin koetaan rasitteena. Omillaan elämisestä ja pärjäämisestä on tullut tavoiteltavaa ja trendikästä. Ihmiset alkavat eristäytyä läheisistään, ei kiinnosta läheisyys ja yhteenkuuluvuus. Rakkaus ja lämpö muita ihmisiä kohtaan korvataan ottamalla koiria. Ei enää edes muisteta mitä se rakkaus oikeastaan edes on. Kaikki on pintapuolista.
Lapsiviha yleistyy koska lapset edustaa minäkeskeisen elämän vastakohtaa.
Todella hyvä että suomalaiset naiset ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja alkaneet vetää rajoja. Ennenhän se oli nimenomaan naiset jotka painostettiin uhraamaan oma elämänsä ja pitämään huolta vanhoista höpsähtäneistä sukulaisista. Onneksi enää ei suostuta tähän.
Mutta perintörahat kelpaa silti. Joku tuolla aikaisemmin tilitti kuinka haluaisi eroon äidistään, mutta perinnöttä jääminen huolestuttaa. Että se siitä rajojen vetämisestä.
Terve itsenäisyys on eri asia. Se ei ole, että vihaa vanhempiaan vain siksi koska he haluavat pitää yhteyttä. Koittakaa kasvaa jo ulos tuosta kapinoinnistanne. Olette ikuisia teinejä.
Lähestymiskielto ! Näin tein omille vanhemmille . Loppui se vainoaminen .
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äiti soittelee jatkuvasti kun olen työssä. Puhelin on äänettömllä, koska olen yleensä eri palavereissa.
Soittelu on häiritsevää ja alkanut vaikuttaa työhöni. Jätän nykyään puhelimen kotiin, etä päivinä vien sen parvekkeelle.Ärsyttää vayavadti kun työpäivän aikana tullut 10-30 puhelua, eikä edes mitään asiaa.
En enää edes jaksa aina soittaa työpäivän jälkeen.
Täytyy varmaan estää äiti, tai vaihtaa kokonaan numeroa.
Ei ole muistisairautta. Äitini on työtön, ei kuulemma "muista" että minä teen työtä.
Tähän auttaisi rutiini.
Mitä jos vaan sovitte kellonajan? Vaikka joka ikinen päivä tasan kello 20. Käytä se 5 minuuttia äitiisi, joka ikinen päivä.. Näin hän on tyytyväinen ja sinä saat rauhaa. Silloin saat sen rauhan. kaikille niille muille 23 tunnille ja 55 minuutille. Homma alkaa pian tunutumawn kuin hampaiden pesu. Se menee ihan rutiinilla ja käytännössä kun kumpikin vanhenee siitä on myös hyötyä.Ei tuollaista voi sopia. Sehän rajoittaa ap:ta tolkuttomasti ja siitähän hulluus repeäisi, jos tulisikin joku este ettei voi soittaa sovittuna aikana.
Kylmästi yhteydenpidon rajoittaminen estämällä. Mielenterveysongelmahan tuossa on kyseessä.
Jotenkin niin suomalainen vastaus. Vaikka kyseessä olisi oma äiti tai lapsi, niin millään ei ole mitään merkitystä, kunhan vaan itse saa tehdä ja olla miten parhaiten haluaa. Minä ja minun upeat rajani, joita kuuluu varjella läheisiltä.
Mistä sinä tiedät mikä hulluus siitä repeäisi? Katsoit jonkun elokuvan ja siinä sanottiin, vai naapurin serkku kertoi?
Varsinkin, jos kyseessä on sairaus, niin silloin varsinkin pitää ihmiset ja perhe pyyhkiä pois siitä pilaamasta sitä omaa elämää.
Älä droppaa mun tunnelmaa, sopii niin hienosti suomalaiseen ajatteluun. Haluatko puhua? Mene terapeutille. Tarvitsetko apua? Soita jollekin firmalle. Ystävät ja perhe on vain ylläpitämässä sinun postiivista fiilistä ja tuomassa lisäarvoa ja jos eivät tee sitä, niin estä. Estä heidät elämästäsi. He eivät sinne kuulu häiritsemään sitä tärkeää uraa ja upeaa vapaa-aikaa mitä ihmisillä on ja niitä muka oikeiden ystävien kanssa vietettävää aikaa.Ihmiset eivät ymmärrä, ettei maailmassa tule koskaan kukaan lopulta välittämään kuten se oma perhe ja omat vanhemmat. Ei se tämän hetkinen paras kaveri, ehkei edes se puoliso.
Heitä joista ei välitä edes omat vanhemmat tai lapset. He tulevat aina olemaan lopulta yksin. Ystävät ja kaverit tulevat jättämään paljon helpommin kun yksikään äiti tai isä oman lapsensa. Se ei vaan mene monen ymmärrykseen.
Ap voi olla huomenna työtön/työkyvytön. Siinä meni työkaverit, ystävät ja muut. Ja ehkä jopa sitten se äitikin, kun edes sitä 5 minuuttia ei löydy hänelle.
Onnea valitsemalle tielle. Yksinäisyys tulee odottamaan yhä useampaa ihmistä, mitä se jo nyt koskettaa.Tämä! Kiitos tästä kommentista. Ainoa järjen ääni tässä ketjussa.
Suomalaiset (varsinkin naiset) ovat nykyään niin minäkeskeisiä, että oma suku ja perhekin koetaan rasitteena. Omillaan elämisestä ja pärjäämisestä on tullut tavoiteltavaa ja trendikästä. Ihmiset alkavat eristäytyä läheisistään, ei kiinnosta läheisyys ja yhteenkuuluvuus. Rakkaus ja lämpö muita ihmisiä kohtaan korvataan ottamalla koiria. Ei enää edes muisteta mitä se rakkaus oikeastaan edes on. Kaikki on pintapuolista.
Lapsiviha yleistyy koska lapset edustaa minäkeskeisen elämän vastakohtaa.
Todella hyvä että suomalaiset naiset ovat ottaneet itseään niskasta kiinni ja alkaneet vetää rajoja. Ennenhän se oli nimenomaan naiset jotka painostettiin uhraamaan oma elämänsä ja pitämään huolta vanhoista höpsähtäneistä sukulaisista. Onneksi enää ei suostuta tähän.
Mutta perintörahat kelpaa silti. Joku tuolla aikaisemmin tilitti kuinka haluaisi eroon äidistään, mutta perinnöttä jääminen huolestuttaa. Että se siitä rajojen vetämisestä.
Terve itsenäisyys on eri asia. Se ei ole, että vihaa vanhempiaan vain siksi koska he haluavat pitää yhteyttä. Koittakaa kasvaa jo ulos tuosta kapinoinnistanne. Olette ikuisia teinejä.
Mitä tarkoitat "olette ikuisia teinejä"? Siitähän tässä on kyse, että nyt keski-ikäisenä uskaltaa pitää omat rajat. Teininä sitä oli kiltisti hiljaa eikä sanonut mitään, vaikka tiesi, että äiti luki päiväkirjat ja kirjeenvaihdon. Kunpa tämän olisi uskaltanut tehdä silloin, kun sen aika oli. Mutta parempi myöhään kuin milloinkaan vaikka se sinua suututtaa.
Rajaa äitiäsi. Kerro hänelle säännöt. 8-16, eli virka-aikaan ei soitella. Jos silti soittaa niin estot sille kellonajalle. Jos äiti ahdistuu niin ohjaa terapiaan, jokainen normaali ihminen kykenee olemaan soittelematta 8 tunnin ajan. Sen jälkeen soittoajat, esim ti ja pe tunnin ajan. Vaihda numeroa, jätä nykyinen vaan äidin käyttöön ja pidä puhelinta auki vaan sovittuina aikoina. Jos jotain sattuu, sovi että sisko soittaa.
Alue: Aihe vapaa
Ihan oikeasti. Jonkun äiti yritti 15 kertaa soittaa ja nyt sitten jauhat jostain siipien katkomisesta?
Jos siihen puheluun olisi vastattu heti, niin niitä yrityksiä olisi ollut tasan 1.
Ymmärrän kuinka sinuun on juurutettu tämä niin ihailtu suomalainen asenne, jossa tosiaan omaa perhettä kuuluu ihailla korkeintaan kerran vuodessa ja mielellään kaukaa ja kysymättä. Ettei vaan häiritse.
Ei lähes kukaan Suomessa yritä lapsiaan laittaa häkkiin. Päinvastoin suurin osaa haluaa niistä lapsistaan eroon ja mahdollsimman nopeasti. Enkä edes osaa kuvitella mitä konkreettisesti olisi siipien katkominen, niin että toista auttaisi mahdollsimman paljon ja pitäisi tähän yhteyttä?
Eiköhän näiden asema, jotka eivät kotoaan saa mitään tukea ole paljon huonompi ja heikompi. Ei heidän, joilla on välittävät vanhemmat.
Ap:n siivet olisi katkennut jo kymmenen vuotta sitten ilman hänen omaa äitiään.