Apua, mä oon kohta palamassa loppuun.

Keskity vain ja ainoastaan siihen hetkeen jossa juuri olet, älä ajattele sekuntiakaan eteenpäin tai taaksepäin, elät ja hengität vain siinä hetkessä. Sen kun oppii, helpottaa huomattavasti, vaikka työt sinänsä eivät vähenisi tai tahti muuttuisi. kokeile niin näet.

viimeiset 2,5 vuotta tehnyt noin kuin kolmonen ehdotti. Nyt on tullut raja vastaan. Sydän läpättää ja henki loppuu.



Yritän nyt tiivistetysti kertoa mistä kiikastaa. Muutimme vuoden 2004 keväällä täysin remontoitavaan asuntoon, esikoisemme oli silloin ekalla, keskimmäisemme oli seuraavana syksynä aloittamassa eskarin ja nuorimmaisemme oli vauva. Saimme avaimet tänne noin kuukautta ennen muuttoa ja kuvittelimme että saisimme remonttia hyvin tehtyä kun asunto oli tyhjillään. No arvaahan sen ettei siinä niin käynyt ja nyt 2,5 vuotta myöhemmin olemme tehneet remonttia vaihtelevalla innolla ja koko ajan olemme asuneet kuin jossain varastossa, muuttolaatikoiden keskellä. Asuntoomme kuuluu iso 20 neliön varasto joka on ollut nyt toista vuotta remontissa, osa siitä kuului taloyhtiölle ja sen osuus tuli valmiiksi elokuussa. Siitä alkaen mieheni on tehnyt siellä eristämistöitä. Lähes kokonaan ilman ulkopuolista apua. Nyt se alkaa olla valmis ja joitain tavaroita ollaan jo saatu vietyä sinne täältä sisätiloista.



Sisätiloista on tekemättä yksi olohuoneen seinä (muuttolaatikoiden takana ulottumattomissa), keittiön katto ja seinät. (Yksi seinä vaatii kokonaan uusimista.) kahden makuuhuoneen viimeistely ja yhden - varastona toimineen - makuuhuoneen remontointi asuttavaan kuntoon. Siellä on tapettia 4 kerrosta joista alin on maalattu - eika tietenkään siellä ole pohjamaalausta vaan tapetti on tarrautunut seinälevyyn " lopullisesti" . Lisäksi on portaat käsiteltävä ja yläeteinen remontoitava. (siellä samanlaiset kuviot noiden tapettien kanssa).



Ei nämä työt niin paljon stressaa mutta tämä " varastossa" asuminen saa mun jo kohta hermoromahduksen partaalle. :( Ja se kun ei ole aikaa tehdä mitään!



Jatkuu...

että saisimme nuo sisätyöt tehtyä ensi kevääseen mennessä niin sitten alkaakin pihatyöt. Viime kesänä kärräsimme n. 7 kuutiota hiekkaa pihallemme koska sitä piti korottaa. (Maa vajonnut talon ympäriltä.) Saimme etupihan laatoitettua mutta yli puolet on vielä jäljellä. Pihapiiri on ollut välillä kuin kaatopaikka. Ja siitä olemme saaneet kuulla joiltain naapureilta kettuilua ja tästä pitkään jatkuneesta remontista ovat yhdet naapurit ottaneet asiakseen suorastaan vittuilla meille. (Ei pitäisi välittää, mutta aina ei ole helppo olla välittämättä.)



Seuraava stressin aihe: lapset. Nyt neljännellä oleva esikoisemme sai nyt kuukausi sitten pitkällisen kärvistelyn jälkeen ADD-diagnoosin, lisäksi hänellä todettiin oppimisvaikeus ja kaikenlaista muutakin ongelmaa. Hän on ollut " erityislapsi" jo ihan pienestä asti, tähän asti hänellä oli dysfasia-diagnoosi mutta olen aina tiennyt että hänellä on jotain muutakin. Kun sitten selvisi tämä tarkkaavaisuushäiriö ja oppimisvaikeus olin aluksi tosi helpottunut, mutta parin viikon jälkeen iski joku romahdus. Tämä on siis tosi tuore asia ja olen vielä romahdukseni jäljiltä aika pohjissa. Lapsemme on koulunsa kanssa aikalailla pulassa ja toivon mukaan pian on sairaalan ja koulun yhteinen palaveri miten lapsemme koulu saadaan sujumaan. Kun lapsemme meni lokakuun lopulla sairaalaan ajattelin että vihdoin saadaan vastaus mikä lastamme vaivaa - mutta tämä vastaus saikin aikaan kymmeniä uusia kysymyksiä. Keskimmäisellä lapsellamme on taas varmaan ihan tavallinen kouluväsy ja joulujännitys ja hän on tosi pahalla päällä. Onneksi nuorimmaisella ei tällä hetkellä ole kuin ajoittaista 3-vuotisuhmaa.



jatkuu...

Palasin nuorimmaisen täytettyä kolme työhöni päiväkotiin. Ja pääsin erityisryhmään. Aluksi vähän mietitytti miten jaksan olla siellä kun kotona on paljon vaativa erityislapsi. Toisaalta siitä että minulla on niin omakohtaista kokemusta erityislapsesta on auttanut töissä tosi paljon ja viihdynkin siellä tosi hyvin. Raskaaksi työn on tehnyt se että olemme suuren osan syksystä toimineet vajaalla miehityksella sairas- ym tapausten takia. Itse olen tähän asti ollut terve kuin pukki koko syksyn. Nyt lapset alkavat käydä ihan ylikierroksilla kun ovat varmaan hekin aika väsyneitä eikä tämä sään harmaus ja pimeys ainakaan asiaan yhtään auta. Lisäksi joulun tulo saa aikaan lisäkierroksia lapsissa. Olen ollut nyt pari viikkoa aika poikki töissäkin.



Kun työpäivä on loppunut olen helpottunut mutta kun avaan kotioven niin vastassa on kaaos ja kaikki tekemättömät työt eikä niitä pääse karkuun. Lapset nahistelevat ja mies hakkaa nauloja seinään varastossa, kun ensin on ollut töissä koko päivän. (Hänkin on ihan loppu.)



Joskus kun remontti on valmis pitää setviä nuo liioittelematta noin sata muuttolaatikkoa.



Nyt mun pitäis mennä laittamaan pyykit kuivumaan ja katsoa että lapsilla on aamulla kaikki tarvittavat vaatteet ym. romppeet valmiina. Ja sitten pitäisi mennä nukkumaan jos vaikka saisi unen päästä kiinni.



Ja sitten pitäisi valmistella jollain tavalla jouluakin... AAGRH!



Kiitos jos joku jaksoi lukea koko tämän vuodatukseni. Jo tämän kirjoittaminen auttoi hieman.



ap

huomaatte tehneenne virheen sen kämpän kanssa, sen voi laittaa myyntiin ja muuttaa vaikka halvempaan kerrostaloasuntoon, jota ei tarvitse rempata. Lapsesikin on saanut diagnoosin ja Suomessa hän saa hoitoa, toisin kuin monissa muissa maissa. Ole huoleti, lapsellesi löytyy vielä oma paikka tässä maailmassa. Ruotsin kuninkaallakin on lukihäiriö ja silti porskuttaa ihan hyvin! Ja sitten työt: jos tuntuu liian rankalta ja työt seuraavat kotiin ainakin henkisessä mielessä, se ei kenties ole sinun paikkasi olla töissä. Päiväkodeissa on iisimpiäkin paikkoja, puhun kokemuksesta, sillä itse olen samalla alalla.



Eli siis sinulla on mahdollisuus vaikuttaa suurimpaan osaan asioista, jotka uuvuttavat sinua. Jos olet ihan puhki, voit hakea sairaslomaa ja rauhoittua siellä kotona.