7-vuotias lapsi tippui ruotsinlaivalta itämereen, äiti hyppäsi perässä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ois vituttanut laivalla, jos lapsi ois pudonnut mereen.

Karma is a bitch eli voit itse hukkua tänä kesänä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olisiko äiti keskittynyt puhelimeen eikä seurannut lapsen tekemisiä. Kumma että uskaltaa mennä noin lähelle kannen reunaa tai roikkumaan kaiteeseen.

Etkö sä ole koskaan käynyt laivan kannella kaiteelle nojailemassa ja katsomassa näkymiä? Kaikki ei ole samanlaisia arkajalkoja kuin sinä.

Nojaileminen ja kiipeileminen on eri asioita. Jutun äiti ei ole minkään sankariäiti.

Niin on eri asioita, mutta siitähän nyt ei edes ole kyse.

"Kumma että uskaltaa mennä noin LÄHELLE kannen reunaa"

Ja eihän tuossa mistään sankarista puhuttukaan 🙄.

Opettele lukemaan.

Kaiteista voisi laittaa ristikot tai verkot katon reunaan joissa olis pelastusveneitten kohdalla kapteenin päätöksellä avattavat luukut jotkanvoitaisiin avatankeskitetysti kunnlaiva alkaa uppoamaan ja matkusrajien tulee siirtyä pelastusveneisiin.

Säilys kalusteetkin laivassa. Ihmisistä puhumattakaan.

Löydetty merestä ja molemmat viety helikopterilla sairaalaan.

Edelmann tosiaan hyppäsi laivasta mereen silloin nuoruusvuosinaan vuosituhanteen vaihteessa. Oli alkoholisti. Nyt ilmeisesti uskon voimalla ollut tipaton parikymmentä vuotta. Voisipa itsekin tehdä noin. Hölmöilen aina humalapäissäni ja tulee morkkiksia ja silti ei osaa lopettaa ;(

Ovat puolan kansalaisia. Lisäys edelliseen.

No joka tapauksessa ensin on tapana ilmoittaa omaisille, niin kuin oikein onkin. Täytyy vain odotella lisätietoja.

Vierailija kirjoitti:

Löydetty merestä ja molemmat viety helikopterilla sairaalaan.

Parikymmentä sivua on jo ehditty, mutta mahtuu tänne.

Vierailija kirjoitti:

Sankariäiti, raju tyyppi!

Missäs isä muuten? Varmasti huuti ohjeita sentään?

Ehkä puolalainen isä oli töissä Ruotsissa, jonka luokse lapsi ja äiti olivat kesälomalla menossa.

Myös Suomessa on paljon töissä rakennuksilla, metalliteollisuudessa ja laivan rakennuksessa:

Puolalsia ammattitaitoisia, asentajia, levyseppiä, hitsaaja, rakennusmiehiä.

Samoin Ruotsin ja Saksan teollisuudessa. Näillä kausityö miehillä, EI kesälomia ole.

Laivahan oli matkalla Puolasta Ruotsiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toivottavasti olivat vihervassuja

Mikä v---- sinua vaivaa?

Persuus ja nassuilu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua ois vituttanut laivalla, jos lapsi ois pudonnut mereen.

Karma is a bitch eli voit itse hukkua tänä kesänä. 

Jospa en mene veteen 🙂

Vierailija kirjoitti:

Kyll mulle valitettavasti tulee mieleen, että onko perhesurma... onko äiti houkutellut pohan kaiteiden toiselle puolen ja tönäissyt alas ja itse perässä... Ajatellut säästävänsä veturinkuljettajan tai rekkakuskin traumoilta.

Toisaalta 10-vuotiaan pojan äitinä muistan, että kesä ennen ekaluokkaa poikani oli usein pitelemätön ja tottelematon. Nimenomaan aina piti kiivetä

Jonnekin ja kieltäminem vain inspiroi ja jouduin repimään alas järjettömistä kaidekiipeilyistä, joihin ehti aina sekunnissa. Kova eskariuhma ja tottelemattomuus ja uhittelu, rajojen etsintä ja toisaalta täysi ymmärtämättömyys siitä, kuinka oahasti itsendä voi loukata, vaikka kuinka selitettiin, se oli kamala kesä, ilmiö katosi koulun alettua, sopeutui ja rauhoittui ja järkevöityi. Mutta sinä kesänä jätin joitain retkiä väliin kun pelkäsin sitä kaiteille ryntäämistä.

Joko äidillä ollut joku kauhea umpikuja-tilanne elämässä tai sitten tuollainen villi 7-vuotias. Mitä jos pudonnut äidin repiessä kaiteilta ja lapsen vastustaessa. Äiti on joka tapauksessa ollut lapsen kanssa eikä vaikka shoppailemassa.

Ei ole ollut aikaapohtia ja etsiä pelastusrenkaita. Jos aikoisi löytää sen laosen merestä, on hypättävä heti. Olisi todella vaikea elää sen kanssa että en yrittänyt pelastaa lastani. Jos olisi toinen lapsi, miettidi ehkä että minun täytyy pysyä hengissä häntävarten ettei hän menetä meitä kumpaakin. Mut jos ainoa, luultavasti itsekin hyppäisin.

En ymmärrä miksi tätä on alapeukutettu?

Vierailija kirjoitti:

Edelmann tosiaan hyppäsi laivasta mereen silloin nuoruusvuosinaan vuosituhanteen vaihteessa. Oli alkoholisti. Nyt ilmeisesti uskon voimalla ollut tipaton parikymmentä vuotta. Voisipa itsekin tehdä noin. Hölmöilen aina humalapäissäni ja tulee morkkiksia ja silti ei osaa lopettaa ;(

Olisiko tässä alkoholilla osuutta kun harkintakyky täysin pettänyt, tosin vielä 35 v sitä on niin voimiensa tunnossa että hyvä uimari saattaisi uskaltaa ottaa riskin selvinpäinkin. 

Ovat elossa. Jumala heitä auttakoon... rukoilen mielessäni että selviävät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyll mulle valitettavasti tulee mieleen, että onko perhesurma... onko äiti houkutellut pohan kaiteiden toiselle puolen ja tönäissyt alas ja itse perässä... Ajatellut säästävänsä veturinkuljettajan tai rekkakuskin traumoilta.

Toisaalta 10-vuotiaan pojan äitinä muistan, että kesä ennen ekaluokkaa poikani oli usein pitelemätön ja tottelematon. Nimenomaan aina piti kiivetä

Jonnekin ja kieltäminem vain inspiroi ja jouduin repimään alas järjettömistä kaidekiipeilyistä, joihin ehti aina sekunnissa. Kova eskariuhma ja tottelemattomuus ja uhittelu, rajojen etsintä ja toisaalta täysi ymmärtämättömyys siitä, kuinka oahasti itsendä voi loukata, vaikka kuinka selitettiin, se oli kamala kesä, ilmiö katosi koulun alettua, sopeutui ja rauhoittui ja järkevöityi. Mutta sinä kesänä jätin joitain retkiä väliin kun pelkäsin sitä kaiteille ryntäämistä.

Joko äidillä ollut joku kauhea umpikuja-tilanne elämässä tai sitten tuollainen villi 7-vuotias. Mitä jos pudonnut äidin repiessä kaiteilta ja lapsen vastustaessa. Äiti on joka tapauksessa ollut lapsen kanssa eikä vaikka shoppailemassa.

Ei ole ollut aikaapohtia ja etsiä pelastusrenkaita. Jos aikoisi löytää sen laosen merestä, on hypättävä heti. Olisi todella vaikea elää sen kanssa että en yrittänyt pelastaa lastani. Jos olisi toinen lapsi, miettidi ehkä että minun täytyy pysyä hengissä häntävarten ettei hän menetä meitä kumpaakin. Mut jos ainoa, luultavasti itsekin hyppäisin.

En ymmärrä miksi tätä on alapeukutettu?

Itse laitoin yläpeukun, mutta varmaan tuon perhesurmaepäilyn vuoksi. Ei liene kovin todennäköistä, kun silminnäkijöitäkin on ollut. Kuvaus vilkkaasta pojasta on oikein loistava kuvaus juuri eskariuhmasta. Itsellänikin on kokemusta yhdestä sellaisesta ja kyllä oli hermoja raastavaa. Elossa selvittiin kuitenkin ja hänestä kasvoi fiksu nuorimies. Mutta sympatiaa riittää tälle äidille, lapset vain joskus ovat nopeita. Riittää, että kääntää selkänsä pariksi sekunniksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sankariäiti, raju tyyppi!

Missäs isä muuten? Varmasti huuti ohjeita sentään?

Ehkä puolalainen isä oli töissä Ruotsissa, jonka luokse lapsi ja äiti olivat kesälomalla menossa.

Myös Suomessa on paljon töissä rakennuksilla, metalliteollisuudessa ja laivan rakennuksessa:

Puolalsia ammattitaitoisia, asentajia, levyseppiä, hitsaaja, rakennusmiehiä.

Samoin Ruotsin ja Saksan teollisuudessa. Näillä kausityö miehillä, EI kesälomia ole.

Laivahan oli matkalla Puolasta Ruotsiin.

Tai sitten on yh tai leski tai mitä muuta tahansa maan ja taivaan väliltä. Mitä näitä arvailemaan.

Onneksi merivesi on nyt mahdollisimman lämmintä, joten hypotermia tuskin on ollut pahin ongelma terveydelle.

Vierailija kirjoitti:

Hyvänen aika.

Kävi vahinko, kun äiti käänsi selkänsä ja vilkas poika kiipesi kaiteen yli.

Äiti piti pojasta kiinni 3 varttia, sitten voimat ehtyi, mutta onneksi Naton joukot oli jo silloin paikalla.

Kopterin pintasukeltajia.

Ei näitä tapahtuisi, jos kaikki olisivat noin superhypervanhempia kuin te olisitte.

Mitä te saatte siitä iloa, jos he menehtyvät?

Olen täysin varma, että teistä 5 prossaa tekisi tuon kuin tuo äiti, ei enemmän.

Toivon koko sielustani että molemmat pelastuivat.

Ja kyllä niitä tietoja jo löytyy, muualtakin kuin suomenkielistä versioista.

Terveisin äiti, joka elvytti vajaan 4 veen poikansa, osasi toimia, vaikka muut kiljui sitä sun tätä.

Ja oli myös onnenkantamoisia pelissä, mutta en koskaan ole unohtanut jälkeenpäin sitä kauhua, mitä ilmeisesti tunsin.

En silloin tuntenut, vasta paljon jälkeenpäin.

Ja niitä tapahtumia, kun kaikki on sokissa, ja kukaan ei osaa toimia.

Onneksi osasin itse toimia, häken ohjeiden mukaan, jäädyin täysin, huusin vain, että pitäkää muut ihmiset, toisesta pojasta huolta.

Ne kaikki kauhun hetket, lanssit, elvytykset, takykardiat, tehot, huudot poika ei taida selvitä jne.. Nyt adrenaliinia, tänne se röntgen, 3 kertaa elvytetty, traumakirurgi paikalle, vieläkö yritetään jne..

Aivan jotain kauhua.

Ja monen tunnin päästä hokasin, että 2 lanssimiestä oli huolehtineet mun toisesta pojasta, kaikkineen, vaihtaneet sairaalan vaipat, antaneet ruokaa, juomaa, pitäneet seuraa, luovuttaneet hänet vanhemmilleni.

En vieläkään ymmärrä, kuinka he olivat ottaneet taaperosta kopin, vaikka tilanne oli niin vakava.

Molemmat on nyt terveitä, mutta en koskaan unohda sitä kauhua, kun 47 tuntia jouduin teholla odottaan jääkö henkiin ja jos jää, niin onko vammautunut.

Ja kukaan ei syyllistänyt minua, itse syyllistin itseni, rankasti.

Miksi käänsin selkäni hetkeksi, kun toinen pyysi jotain?

Miksi en ollut valppaampi, miksi ja miksi?

Rättiväsyneenä, hikisenä kävin suihkussa vanhempieni luona, 5 päivää tapaturman jälkeen ja joka ikinen otti minut lämpimästi vastaan, kaikki olivat aivan ihania.

Puoli kaupunkia.

Vielä tänä päivänä syytän itseäni, miksi käänsin selkäni toiselle pojalle, kun toinen tahtoi jotain.

Vain hetkeksi.

Ei voi sen kamalampaa voi olla, kuin nähdä oman lapsensa ehkä kuolevan.

Tunnen ainoastaan kiitollisuutta siitä, että poikani on terve teini.

Ja en halua koskaan syyllistää ketään äitiä ja isää siitä jos vahinkoja sattuu, koska nyt tiedän että niitä voi sattua, siitä huolimatta, vaikka olet kuinka hyvä vanhempi.

Koskettava kirjoitus.

"En vieläkään ymmärrä, kuinka he olivat ottaneet taaperosta kopin, vaikka tilanne oli niin vakava."

Se on heidän työtään. He ovat toistuvastii vakavissa tilanteissa ja koulutettu sekä tottuneet toimimaan. Muuten olisivat hyödyttömiä, väärässä ammatissa ja jopa vaaraksi muille.

"Ja kukaan ei syyllistänyt minua -- joka ikinen otti minut lämpimästi vastaan, kaikki olivat aivan ihania.

Puoli kaupunkia. "

Ei tietenkään kukaan kasvotusten syyllistä. Ja silloin ei tainnut olla samanlaista some- ja nettikulttuuria kuin nykyään. Jos vaikka syyllistikin, niin eihän se tullut ilmi mistään.

Nämä vain parina huomiona tekstistäsi.

Vierailija kirjoitti:

Edelmann tosiaan hyppäsi laivasta mereen silloin nuoruusvuosinaan vuosituhanteen vaihteessa. Oli alkoholisti. Nyt ilmeisesti uskon voimalla ollut tipaton parikymmentä vuotta. Voisipa itsekin tehdä noin. Hölmöilen aina humalapäissäni ja tulee morkkiksia ja silti ei osaa lopettaa ;(

Haluan kysyä sinulta, että ajatteletko tosiaan noin, että haluatte tehdä Edelmanit?

Älä, hyvä rakas ihminen tee noin.

Vaikka hölmöile kännissä, niin muista aina, että joka päivä, joka viikko, joka kuukausi ja vuosi olet vähän viisaampi ja kokeneempi.

Etkä halua enää hölmöillä, vasn nautit elämästäsi.

Varmasti sinulla on joku läheinen, jolle olet rakas, ja joka on sinulle rakas

Sinun viestisi jäi minun mieleeni, haluan että pärjäät elämässäsi ja älä tee hölmöjä temppuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelmann tosiaan hyppäsi laivasta mereen silloin nuoruusvuosinaan vuosituhanteen vaihteessa. Oli alkoholisti. Nyt ilmeisesti uskon voimalla ollut tipaton parikymmentä vuotta. Voisipa itsekin tehdä noin. Hölmöilen aina humalapäissäni ja tulee morkkiksia ja silti ei osaa lopettaa ;(

Haluan kysyä sinulta, että ajatteletko tosiaan noin, että haluatte tehdä Edelmanit?

Älä, hyvä rakas ihminen tee noin.

Vaikka hölmöile kännissä, niin muista aina, että joka päivä, joka viikko, joka kuukausi ja vuosi olet vähän viisaampi ja kokeneempi.

Etkä halua enää hölmöillä, vasn nautit elämästäsi.

Varmasti sinulla on joku läheinen, jolle olet rakas, ja joka on sinulle rakas

Sinun viestisi jäi minun mieleeni, haluan että pärjäät elämässäsi ja älä tee hölmöjä temppuja.

🤦

Kuinka moni äiti muka ei hyppäisi lapsensa perään? Täysin selvää, että hyppäisin itse yrittämään auttaa lastani ja olemaan tukena henkisesti ja fyysisesti niin hyvin kuin mahdollista. Yhden lapsen äitinä ei tulisi muuta mieleenkään. Ehkä jos olisi toinenkin pieni, voi olla että miettisi hetken ja miten toinen pärjää.