Lue keskustelun säännöt.
Opettaja, muistatko oppilaasi vuosienkin takaa?
27.06.2023 |
Nyt kun kesäloma on taas alkanut, pyyhkiytyykö vanhat oppilaat kesän aikana pois mielestä ja syksyllä taas keskitytään uusiin vai jääkö jotkut yksittäiset oppilaat tai kokonaiset ryhmät erityisenä mieleen vuosiksikin eteenpäin?
Itse yllätyin kun 25 vuotiaana ala-asteen ensimmäisten luokkien opettajani tunnisti minut toiselta puolelta katua ja edelleen hymyili lämpimästi ja nyökkäsi. Mietin että ihan ihmeellinen muisti kyllä, viimeksi nähnyt minut kymmenen vuotiaana, 15vuotta ja satoja oppilaita ja ryhmiä tässä välillä opettanut ja minäkin ulkoisesti muuttunut ja silti muisti. Toisaalta me oltiin tämän opettajan ensimmäinen oma luokka aikoinaan ja itki silmät päästään kun lähdettiin, ehkä uran ensimmäiset jäävät jotenkin erityisemmk mieleen?
Olisi kiinnostavaa kuulla opettajilta tästä!
Kommentit (224)
Voi muistan. Vuosien ja vuosien takaa. Lämmöllä muistelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voi muistan. Vuosien ja vuosien takaa. Lämmöllä muistelen.
Mun lapsen koulutaival oli aluksi aika kivikkoinen, mutta siinä kun oli taitava opettaja ja halua ymmärtää, niin lapsi todellakin puhkesi kukkaan vuosien saatossa. Ja kun sitten tuli aika sanoa opettajan kanssa jäähyväiset, niin hän totesi, että lapseni oli hänelle sellainen " once in a lifetime"-oppilas, jota todella tulee ikävä, ja jota hän ei unohda koskaan.
Tiedä sitten unohtaako vai ei, mutta lämmitti äidin mieltä.
Olisi tosi kiva muistaa mutta näin pelkkiä sijaispätkiä saavana ryhmät vaihtuvat niin nopeasti, ettei oppilaisiin ehdi oikein kiintyä tai heitä tuntea. Määräaikaisia sopimuksia ja kesät työttömänä, sitä oikeaa uraa odotellessa. Toki kasvoja ja nimiä hetken tunnistaa ja varmaan tunnistaisi vastaan tuliessa.
Muistan omat oppilaat, teen aineenopettajan työtä ja nimenomaan se nuorten kohtaaminen on se tärkein asia. Toki myös koulun koko ja oppilasmäärä vaikuttaa, siksi pienemmässä koulussa on mukavampi työskennellä, ainakin itsellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Välttämättä hän ei muistanut sinua. Nyökkäsi vain, kun näytit jostain tutulta. Minäkin teen niin. Ja joskus tajuan jälkikäteen, että henkilö, jolle moikkasin oli esim. Sokoksen kassamyyjä tai lääkärikeskuksen vastaanottovirkailija tai muu vastaava, jota en oikeasti tunne.
Eli muisti oppilasta ainakin sen verran että näytti tutulta. Mikä olisi se todennäköisyys että ap olisi sopivasti näyttänyt myös samalta kuin joku sokoksen kassa tms
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Tuntuisi pelottavalta, jos entinen opettaja tunnistaisi minut vuosikymmenien jälkeenkin
Itsestä tuntuisi kivalta jos ne joihin muodostui koulussa joku erityisempi yhteys muistaisivat, niillä ikävemmillä opeilla ei niin väliä.
Minulla ei syntynyt kehenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No enpä oikeastaan. Kasvot saatan muistaa, mutta nimet katoavat muistista heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Tuntuisi pelottavalta, jos entinen opettaja tunnistaisi minut vuosikymmenien jälkeenkin
Itsestä tuntuisi kivalta jos ne joihin muodostui koulussa joku erityisempi yhteys muistaisivat, niillä ikävemmillä opeilla ei niin väliä.
Minulla ei syntynyt kehenkään.
Sääli, hyvät opet on parhaita ja voi muuttaa elämän suuntaa suurestikin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun kaveri laittoi just entiselle 18v takaiselle opettajalleen kaveripyynnön somessa ja hyväksyi. Edelleen muisti ja kyseli kuulumisia. Kyllä ne muistaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hymyilen ja tervehdin, jos joku näyttää siltä että tuntee minut.
- ope
Onpa hienoa. Kunpa minunkin opettajat tervehtisivät mutta menevät vaan ohi kuin ei mitään vaikka katson tunteakseni. Koskaan ei tervehditä, hymyillä puhumisesta puhumattakaan. Eräskin kattelee vaan ojanpohjia tullessa vastaan. Mikä vialla??? Olen itse sosiaalinen, iloinen ja puhelias.
No ne ei sitten varmaan muista jos ei tervehdi. Tai eivät halua moikata nimenomaan sinua, kommentin perusteella en öööhihmettelis hirveesti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Totta kai muistan, ei kaikkia tietenkään, mutta opettajuus on ihmissuhdetyötä ja siinä kohtaa niin monenlaista, taiteellista lahjakkuutta ja erilaisia ihmisiä ja vaikeuksia että paljon jää matkan varrelta mieleen.
Muistan kaikki "omat oppilaani" sekä suurimman osan koulun oppilaista. Myös sellaisista, joita en ole itse opettanut.
Meillä on suuri koulu pääkaupunkiseudulla eli mistään pienen kylän pikkukoulusta ei ole kyse.
Hämmentävän hyvin muistan asioita oppilaista. Itselleni ei merkitystä ns. häiriköistä tai "hyvistä", vaan muistan oppilaat ihan jostain muusta. Useimmiten hyvistä ja ihanista asioista. Kivasta marsun nimestä, hymystä, hassuista haaveista, siskon harvinaisesta nimestä jne.
Itse olen iloinen jokaisesta, joka tulee aikuisena juttelemaan. Olen aika tunteellinen ja muistelen silloin tällöin monia oppilaita hieman. On jotenkin hienoa nähdä häivähdys tulevasta. Lapsesta ei ikinä tiedä, mikä tai millainen hänestä tulee - aikuisesta näkee vielä sen lapsen, joka hän oli. Tunnen iloa aikuisista oppilaistani ja heidän onnistumisistaan. Toki myös haikeutta esim. vakavista sairauksista jne.
Ja töissä 27- vuotiaasta, nyt olen 45-vuotias.
joissakin vaan on joku energia tai persoona tai joku mikä vaan jättää muistijäljen, toisissa ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
up
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistan kaikki "omat oppilaani" sekä suurimman osan koulun oppilaista. Myös sellaisista, joita en ole itse opettanut.
Meillä on suuri koulu pääkaupunkiseudulla eli mistään pienen kylän pikkukoulusta ei ole kyse.
Hämmentävän hyvin muistan asioita oppilaista. Itselleni ei merkitystä ns. häiriköistä tai "hyvistä", vaan muistan oppilaat ihan jostain muusta. Useimmiten hyvistä ja ihanista asioista. Kivasta marsun nimestä, hymystä, hassuista haaveista, siskon harvinaisesta nimestä jne.
Itse olen iloinen jokaisesta, joka tulee aikuisena juttelemaan. Olen aika tunteellinen ja muistelen silloin tällöin monia oppilaita hieman. On jotenkin hienoa nähdä häivähdys tulevasta. Lapsesta ei ikinä tiedä, mikä tai millainen hänestä tulee - aikuisesta näkee vielä sen lapsen, joka hän oli. Tunnen iloa aikuisista oppilaistani ja heidän onnistumisistaan. Toki myös haikeutta esim. vakavista sairauksista jne.
Ja töissä 27- v
aikuisena näkee vielä sen lapsen joka hän oli
tämän takia on kiva nähdä myös entisiä koulukavereita, näkee sen pohjan ja sielun sen aikuisen kuoren alla, ja lopulta ei ole väliä että kenestä tuli ns. menestyjä, perheenisä tai päihdetyötön, kun sen näkee ihan eri tavalla sen ihmisen. Ja kasvuvuosien taustan nähneenä voi vähän myös nähdä osittain sitä miksi kukakin päätyy mihin päätyy.
Joitakin erityisempiä ryhmiä on ollut, sellaisia joissa oppilaiden välillä on erityisen hyvä luokkahenki, vaikuttaa myös opettajan työn sujuvuuteen. Heitä voi ikävöidä ryhmänä mutta yksittäiset ihmiset ei niinkään jää mieleen.