Lue keskustelun säännöt.
Omaatko inpf persoonallisuuden?
Itrestingg..
26.06.2023 |
Kerro itsestäsi?
Sain vastikään tietää että puolisoni on 100% tämän persoonallisuus tyypin omaava ja haluaisin mielelläni kuulla muilta kertomuksia. Millaista on olla tämän tyypin ihminen.
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin, nuorempana en ollut juuri koskaan mustasukkainen. Vaikka olin hyvin epävarma itsestäni monin tavoin, en vain ollut parisuhteessa mustasukkainen. En tiedä, miksi. En edes miettinyt koko asiaa. Jos mustasukkaisuus nousikin joskus mieleen, järkeilin tilanteen siten, että enhän minä voi sille mitään jos toinen kiinnostuu enemmän jostakusta toisesta.
Mustasukkaisuus tuli sitten kuvaan myöhemmin eräässä hyvin riitaisassa ja epäterveessä parisuhteessa. Toinen osapuoli kohdisti minuun aiheettomia syytöksiä ja rajua mustasukkaisuutta, mikä tuntui äärimmäisen epäreilulta. Provosoituna lähdin sitten mukaan riitoihin ja aloin haastaa häntä samalla lailla.
Nyt elämänkokemuksen kartuttua osaan ajatella, että silloin nuorena osasin antaa toiselle tilaa ja kunnioitin hänen ajatuksen- ja omantunnonvapauttaan, vaikka en tietoisesti osannutkaan sitä sanoiksi pistää.
- eräs ketjuun aiemmin vastanneista
Tuo on kyl tosi kiehtova piirre et harvemmin tän pt omaavat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta varsinkaan nuorempana 🧐.
Ja tuo että te osaatte tavallaan järkeillä sen hetkessä pois.
Aika yleisistä tuntuu myös olevan tuo että vanhemmiten sitten kyynistyy kokemuksien mukana ja alkaakin kokea edes vähän sitä.
Oletko miettinyt koskaan tuota toksists suhdetta oliko mustasukkaisuus aiheetonta. Vai esim seurausta siitä että olisit ollut rehellinen ja kertonut kaikki asiat/ tai siitä että päästit ihmisiä ns lähelle. Koska pt mukaan et ole kenellekään ilkeä tai usko että jollain voisi olla pahat mielessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin, nuorempana en ollut juuri koskaan mustasukkainen. Vaikka olin hyvin epävarma itsestäni monin tavoin, en vain ollut parisuhteessa mustasukkainen. En tiedä, miksi. En edes miettinyt koko asiaa. Jos mustasukkaisuus nousikin joskus mieleen, järkeilin tilanteen siten, että enhän minä voi sille mitään jos toinen kiinnostuu enemmän jostakusta toisesta.
Mustasukkaisuus tuli sitten kuvaan myöhemmin eräässä hyvin riitaisassa ja epäterveessä parisuhteessa. Toinen osapuoli kohdisti minuun aiheettomia syytöksiä ja rajua mustasukkaisuutta, mikä tuntui äärimmäisen epäreilulta. Provosoituna lähdin sitten mukaan riitoihin ja aloin haastaa häntä samalla lailla.
Nyt elämänkokemuksen kartuttua osaan ajatella, että silloin nuorena osasin antaa toiselle tilaa ja kunnioitin hänen ajatuksen- ja omantunnonvapauttaan, vaikka en tietoisesti osannutkaan sitä sanoiksi pistää.
- eräs ketjuun aiemmin vastanneista
Tuo on kyl tosi kiehtova piirre et harvemmin tän pt omaavat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta varsinkaan nuorempana 🧐.
Ja tuo että te osaatte tavallaan järkeillä sen hetkessä pois.Aika yleisistä tuntuu myös olevan tuo että vanhemmiten sitten kyynistyy kokemuksien mukana ja alkaakin kokea edes vähän sitä.
Oletko miettinyt koskaan tuota toksists suhdetta oliko mustasukkaisuus aiheetonta. Vai esim seurausta siitä että olisit ollut rehellinen ja kertonut kaikki asiat/ tai siitä että päästit ihmisiä ns lähelle. Koska pt mukaan et ole kenellekään ilkeä tai usko että jollain voisi olla pahat mielessä
Täysin aiheetonta se oli. Kukaan ei minua edes lähestynyt. Kumppani vain loi draamaa tyhjästä, halusi tietää kaikki yksityiskohdat ajatuksistani ja jopa unistani (!), kyseli mm. ihastumisista. Hän oli myös huolissaan siitä, että joku muu ihastuu minuun (hittoako minä sille mahdan?!).
Hän itse kertoili menneistä suhteistaan melko avoimesti, mikä tuntui oudolta ja vähän loukkaavalta. Useimmiten väistelin noita pikkutarkkoja kysymyksiä (koska jollain tasolla tajusin niiden olevan epäreiluja), mutta joskus tulin vahingossa sanoneeksi jotain, mistä hän suuttui ja syyllistäminen alkoi taas.
Tuntuu ihan hirveältä muistella tuota.
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin, nuorempana en ollut juuri koskaan mustasukkainen. Vaikka olin hyvin epävarma itsestäni monin tavoin, en vain ollut parisuhteessa mustasukkainen. En tiedä, miksi. En edes miettinyt koko asiaa. Jos mustasukkaisuus nousikin joskus mieleen, järkeilin tilanteen siten, että enhän minä voi sille mitään jos toinen kiinnostuu enemmän jostakusta toisesta.
Mustasukkaisuus tuli sitten kuvaan myöhemmin eräässä hyvin riitaisassa ja epäterveessä parisuhteessa. Toinen osapuoli kohdisti minuun aiheettomia syytöksiä ja rajua mustasukkaisuutta, mikä tuntui äärimmäisen epäreilulta. Provosoituna lähdin sitten mukaan riitoihin ja aloin haastaa häntä samalla lailla.
Nyt elämänkokemuksen kartuttua osaan ajatella, että silloin nuorena osasin antaa toiselle tilaa ja kunnioitin hänen ajatuksen- ja omantunnonvapauttaan, vaikka en tietoisesti osannutkaan sitä sanoiksi pistää.
- eräs ketjuun aiemmin vastanneista
Tuo on kyl tosi kiehtova piirre et harvemmin tän pt omaavat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta varsinkaan nuorempana 🧐.
Ja tuo että te osaatte tavallaan järkeillä sen hetkessä pois.Aika yleisistä tuntuu myös olevan tuo että vanhemmiten sitten kyynistyy kokemuksien mukana ja alkaakin kokea edes vähän sitä.
Oletko miettinyt koskaan tuota toksists suhdetta oliko mustasukkaisuus aiheetonta. Vai esim seurausta siitä että olisit ollut rehellinen ja kertonut kaikki asiat/ tai siitä että päästit ihmisiä ns lähelle. Koska pt mukaan et ole kenellekään ilkeä tai usko että jollain voisi olla pahat mielessä
Täysin aiheetonta se oli. Kukaan ei minua edes lähestynyt. Kumppani vain loi draamaa tyhjästä, halusi tietää kaikki yksityiskohdat ajatuksistani ja jopa unistani (!), kyseli mm. ihastumisista. Hän oli myös huolissaan siitä, että joku muu ihastuu minuun (hittoako minä sille mahdan?!).
Hän itse kertoili menneistä suhteistaan melko avoimesti, mikä tuntui oudolta ja vähän loukkaavalta. Useimmiten väistelin noita pikkutarkkoja kysymyksiä (koska jollain tasolla tajusin niiden olevan epäreiluja), mutta joskus tulin vahingossa sanoneeksi jotain, mistä hän suuttui ja syyllistäminen alkoi taas.
Tuntuu ihan hirveältä muistella tuota.
Okei siel on sitten ollut ihan perus kusipää vaan vastassa.
Itse tiedän sen, että INFP:t on tosi tunteellisia, vähän liiankin herkkiä ja siksi todella luovia. Vähän ehkä sellaisia.. draamailijoita kanssa. Yliemotionaalisia olentoja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun mietin, nuorempana en ollut juuri koskaan mustasukkainen. Vaikka olin hyvin epävarma itsestäni monin tavoin, en vain ollut parisuhteessa mustasukkainen. En tiedä, miksi. En edes miettinyt koko asiaa. Jos mustasukkaisuus nousikin joskus mieleen, järkeilin tilanteen siten, että enhän minä voi sille mitään jos toinen kiinnostuu enemmän jostakusta toisesta.
Mustasukkaisuus tuli sitten kuvaan myöhemmin eräässä hyvin riitaisassa ja epäterveessä parisuhteessa. Toinen osapuoli kohdisti minuun aiheettomia syytöksiä ja rajua mustasukkaisuutta, mikä tuntui äärimmäisen epäreilulta. Provosoituna lähdin sitten mukaan riitoihin ja aloin haastaa häntä samalla lailla.
Nyt elämänkokemuksen kartuttua osaan ajatella, että silloin nuorena osasin antaa toiselle tilaa ja kunnioitin hänen ajatuksen- ja omantunnonvapauttaan, vaikka en tietoisesti osannutkaan sitä sanoiksi pistää.
- eräs ketjuun aiemmin vastanneista
Tuo on kyl tosi kiehtova piirre et harvemmin tän pt omaavat ihmiset kokevat mustasukkaisuutta varsinkaan nuorempana 🧐.
Ja tuo että te osaatte tavallaan järkeillä sen hetkessä pois.Aika yleisistä tuntuu myös olevan tuo että vanhemmiten sitten kyynistyy kokemuksien mukana ja alkaakin kokea edes vähän sitä.
Oletko miettinyt koskaan tuota toksists suhdetta oliko mustasukkaisuus aiheetonta. Vai esim seurausta siitä että olisit ollut rehellinen ja kertonut kaikki asiat/ tai siitä että päästit ihmisiä ns lähelle. Koska pt mukaan et ole kenellekään ilkeä tai usko että jollain voisi olla pahat mielessä
Täysin aiheetonta se oli. Kukaan ei minua edes lähestynyt. Kumppani vain loi draamaa tyhjästä, halusi tietää kaikki yksityiskohdat ajatuksistani ja jopa unistani (!), kyseli mm. ihastumisista. Hän oli myös huolissaan siitä, että joku muu ihastuu minuun (hittoako minä sille mahdan?!).
Hän itse kertoili menneistä suhteistaan melko avoimesti, mikä tuntui oudolta ja vähän loukkaavalta. Useimmiten väistelin noita pikkutarkkoja kysymyksiä (koska jollain tasolla tajusin niiden olevan epäreiluja), mutta joskus tulin vahingossa sanoneeksi jotain, mistä hän suuttui ja syyllistäminen alkoi taas.
Tuntuu ihan hirveältä muistella tuota.
Okei siel on sitten ollut ihan perus kusipää vaan vastassa.
Alkoholia käytti, mikä kai lisäsi vainoharhaisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..
Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.
Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko noi totta. Vai kahvinporoja, mbti nimittäin. Disc on huuhaata (punainen, kelt,sin, vih) ja mainosmiehen 100v sitten keksimää, hullut erottelee jo lapsia päiväkodissa.
Saanut 2 eri mbtitä. Ja i voi olla e riippuen tilanteesta tai toisinpäin. Tai oletko e jos keskustelet 20v vanhemman miljonääriomistajajohtajan kanssa. Oma t oli muuttunut f ksi vuosien myötä.
Onko tieteellinen tutkimus johon mbti nojaa? Disc skeidaa..
Konsulentit tekevät jättitiliä näillä.
Vastasin aiemmin tänne. Kommentoin vielä tuota rehellisyyttä. Ymmärrän mustasukkaisuuden ja olen tajunnut että ajattelen asioista valtavirrasta poiketen. Jos kerron miehelle vaikka jostain kohtaamisesta vieraan miehen kanssa saatan heti tajuta että nyt tämä ei kuulosta hyvältä. Omassa päässä ajattelen ja odotan että mieheni pitäisi tietää että vaikka kohtaisin tuhat miestä se ei vaikuta meidän suhteeseen mitenkään. Koska mieheni on rakkaus. Kaikki muut ovat vaan merkityksettömiä ihmisiä.
N28
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.
Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
Minulla ei ole persoonallisuutta lainkaan, joten en voi auttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
N28vuotta kirjoitti:
Vastasin aiemmin tänne. Kommentoin vielä tuota rehellisyyttä. Ymmärrän mustasukkaisuuden ja olen tajunnut että ajattelen asioista valtavirrasta poiketen. Jos kerron miehelle vaikka jostain kohtaamisesta vieraan miehen kanssa saatan heti tajuta että nyt tämä ei kuulosta hyvältä. Omassa päässä ajattelen ja odotan että mieheni pitäisi tietää että vaikka kohtaisin tuhat miestä se ei vaikuta meidän suhteeseen mitenkään. Koska mieheni on rakkaus. Kaikki muut ovat vaan merkityksettömiä ihmisiä.
N28
No täähän se on. Mä tai kukaan muu ei pääse sen puolison pään sisään. Ihmiset joutuvat tekemään päätelmiä heille kerrottujen asioiden perusteella.
Ja jos sieltä tulee kovin paljon tätä rehellisyyttä täysin ilman suodattimia, lopputulos on helposti jotain muuta mitä asioiden kertoja haluaa.
Niinku mä aiemmin kirjoitin niin me mietittiin joskus mun psykiatrin kanssa sitä että yrittääkö tää mun nykyinen saada mut mustasukkaiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
No ei välttämättä, esimerkkinä jos mä kysyn vaikka millainen mies? Niin kannattaako siihen vastata komea? Vaiko esim kaunistella/ kevennellä et ihan normi keski ikäinen mies.
Tieto lisää tuskaa..
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
No ei välttämättä, esimerkkinä jos mä kysyn vaikka millainen mies? Niin kannattaako siihen vastata komea? Vaiko esim kaunistella/ kevennellä et ihan normi keski ikäinen mies.
Tieto lisää tuskaa..
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, että toisen mieltä ei pidä turhaan pahoittaa ja silloin kannattaa hieman kaunistella totuutta. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tuossa ON VALEHTELUA MUKANA - mutta valehtelu ei aina ole automaattisesti yksiselitteisen huono asia.
Toisaalta, kannattaako aina kysyäkään "miltä työkaverisi näyttää?" jos ei kestä kuulla aitoa mielipidettä?
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
No ei välttämättä, esimerkkinä jos mä kysyn vaikka millainen mies? Niin kannattaako siihen vastata komea? Vaiko esim kaunistella/ kevennellä et ihan normi keski ikäinen mies.
Tieto lisää tuskaa..
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, että toisen mieltä ei pidä turhaan pahoittaa ja silloin kannattaa hieman kaunistella totuutta. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tuossa ON VALEHTELUA MUKANA - mutta valehtelu ei aina ole automaattisesti yksiselitteisen huono asia.
Toisaalta, kannattaako aina kysyäkään "miltä työkaverisi näyttää?" jos ei kestä kuulla aitoa mielipidettä?
Kaipa tämä on mielipide ero ja mun kokemuksen muokkaama tapa. Koska mä en sanoisi ikinä puolisolleni et mun uusi työkaveri joka osoittaa kiinnostusta. On sairaan kaunis 🧐. Koska tietäisin automaattisesti et normaali ihminen kokisi epämiellyttäviä tuntemuksia.
Eikä kysymys millainen mies/ nainen tuo on tarkoita välttämättä sitä et haluaisin tietää hänen ulkonäöstään mitään. (Paitsi jos hän on susiruma)
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
No ei välttämättä, esimerkkinä jos mä kysyn vaikka millainen mies? Niin kannattaako siihen vastata komea? Vaiko esim kaunistella/ kevennellä et ihan normi keski ikäinen mies.
Tieto lisää tuskaa..
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, että toisen mieltä ei pidä turhaan pahoittaa ja silloin kannattaa hieman kaunistella totuutta. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tuossa ON VALEHTELUA MUKANA - mutta valehtelu ei aina ole automaattisesti yksiselitteisen huono asia.
Toisaalta, kannattaako aina kysyäkään "miltä työkaverisi näyttää?" jos ei kestä kuulla aitoa mielipidettä?
Kaipa tämä on mielipide ero ja mun kokemuksen muokkaama tapa. Koska mä en sanoisi ikinä puolisolleni et mun uusi työkaveri joka osoittaa kiinnostusta. On sairaan kaunis 🧐. Koska tietäisin automaattisesti et normaali ihminen kokisi epämiellyttäviä tuntemuksia.
Eikä kysymys millainen mies/ nainen tuo on tarkoita välttämättä sitä et haluaisin tietää hänen ulkonäöstään mitään. (Paitsi jos hän on susiruma)
INFP:n ja ESFJ:n ero onkin juuri siinä, että ESFJ oppii luovimaan sosiaalisissa tilanteissa jo nuorena ja sisäistää valtavirran arvot. INFP sen sijaan joutuu opettelemaan asioita kantapään kautta. Moni INFP on muiden mielestä "outo" ja vähän epäsuosittu.
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aapeeeeeeeq kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunnistan kyllä itsessäni tuon pakonomaisen rehellisyyden. Esim. nuorena minut ymmärrettiin joskus aivan väärin, kun olisin halunnut keskustella seurustelukumppanin kanssa jostain mieltäni vaivaavista jutuista. Esimerkiksi sellainen kuin "onko väärin, jos joskus katselen muita miehiä tai vaikka koen ihastumisen tunteita?" Kuvittelin jostain syystä, että siitä voisi käydä avointa keskustelua. En myöskään ollut seurustellut aiemmin, joten en tiennyt miten tuollaisiin tunteisiin ja ajatuksiin pitäisi suhtautua. Aloitin siis seurusteluhommat verrattain myöhään, vasta yli parikymppisenä.
Tietysti minut ymmärrettiin väärin, ja riitahan siitä tuli.
Nykyään pidän tiukasti kiinni siitä, että pidän ajatukseni omana tietonani.
Joo, tuo on jotenkin tuttua ja mulle oli hirveän vaikee ymmärtäå tuota rehellisyyden tarvetta.
Olen ollut itse 2 mustasukkaisen naisen kanssa suhteessa. Oppinut ettei välttämättä kannata kertoa yhtään mitään mikä liittyy vastakkaiseen sukupuoleen..Alus oli itselläkin hieman oppimista. Kun tajusi et tää nainen saattaa ihan suoraan kertoa tapahtumia vieraiden miesten kanssa.
Jotka jo yksinään aiheuttivat epämiellyttäviä tunteita. Koska tapahtumista ja keskusteluista kävi selväksi ettei kyseessä ole mikään ns small talk miehen puolelta.
Sitkun kyselet kautta rantain et millainen tyyppi?
Urheilullinen ja komea 🧐. Ookoo kiitos tästä.Onpa hyvä fiilis tietää tämä ja se että sä vietät työpäivät hänen kanssaan 😂😂..
Tää onneksi on tosiaan vähentynyt paljon ja muutenkin puolisolle on tullut erinäisten tapahtumien johdosta maalaisjärkeä paljon.
Pakonomainen rehellisyys mennee osittain kypsymättömyyden piikkiin eikä varmaankaan ole ainoastaan INFP-piirre. Nuorena olin äärimmäisen rehellinen ja kuvittelin muidenkin olevan.
Sittemmin olen hyväksynyt sen, että kaikkiin ihmissuhteisiin kuuluu valehtelu. Tämä voi kuulostaa järkyttävältä, mutta tottahan se on. Rehellinenkin ihminen laskettelee päivittäin ainakin muutaman valkoisen valheen.
Niin ehkä sen kypsymöttömyyden selittää just se että tää persoonallisuus tyyppi oppii kantapään kautta.. niinkuin tää munkin puoliso kyl se on tajunnut= kypsynyt eikä välttämättä enää olisi ihan noin rehellinen 😂
Mä suhtaudun tosi negatiivisesti valkoisiin valheisiin. Asioita voi jättää kertomatta ja asioita voi kevennellä. Mut valehtelu on väärin.
Ja usein se kertoo et oma toiminta on sellaista et pitää valehdella.Miten sen nyt ottaa. Eikö tuo mainitsemasi keventely ja kaunistelu ole jossain määrin valehtelua?
No ei välttämättä, esimerkkinä jos mä kysyn vaikka millainen mies? Niin kannattaako siihen vastata komea? Vaiko esim kaunistella/ kevennellä et ihan normi keski ikäinen mies.
Tieto lisää tuskaa..
Olen kanssasi samaa mieltä tuosta, että toisen mieltä ei pidä turhaan pahoittaa ja silloin kannattaa hieman kaunistella totuutta. Samalla olen kuitenkin sitä mieltä, että tuossa ON VALEHTELUA MUKANA - mutta valehtelu ei aina ole automaattisesti yksiselitteisen huono asia.
Toisaalta, kannattaako aina kysyäkään "miltä työkaverisi näyttää?" jos ei kestä kuulla aitoa mielipidettä?
Kaipa tämä on mielipide ero ja mun kokemuksen muokkaama tapa. Koska mä en sanoisi ikinä puolisolleni et mun uusi työkaveri joka osoittaa kiinnostusta. On sairaan kaunis 🧐. Koska tietäisin automaattisesti et normaali ihminen kokisi epämiellyttäviä tuntemuksia.
Eikä kysymys millainen mies/ nainen tuo on tarkoita välttämättä sitä et haluaisin tietää hänen ulkonäöstään mitään. (Paitsi jos hän on susiruma)
INFP:n ja ESFJ:n ero onkin juuri siinä, että ESFJ oppii luovimaan sosiaalisissa tilanteissa jo nuorena ja sisäistää valtavirran arvot. INFP sen sijaan joutuu opettelemaan asioita kantapään kautta. Moni INFP on muiden mielestä "outo" ja vähän epäsuosittu.
Toisaalta sit taas infp kuvataan monessa setissä kiehtovaksi ja aidoksi " luonnonlapseksi" josta tykkää kaikki 🧐..
Meille tuli emännän kanssa juttua näistä, kysyin et onko ikinä ollut sellaista tilannetta et joku ei pitäisi susta ensi tapaamisella? Sanoi et on, mutta alkoi miettiä ja sit sanoi ettei kyl taida ollakkaan 😂
Kun mietin, nuorempana en ollut juuri koskaan mustasukkainen. Vaikka olin hyvin epävarma itsestäni monin tavoin, en vain ollut parisuhteessa mustasukkainen. En tiedä, miksi. En edes miettinyt koko asiaa. Jos mustasukkaisuus nousikin joskus mieleen, järkeilin tilanteen siten, että enhän minä voi sille mitään jos toinen kiinnostuu enemmän jostakusta toisesta.
Mustasukkaisuus tuli sitten kuvaan myöhemmin eräässä hyvin riitaisassa ja epäterveessä parisuhteessa. Toinen osapuoli kohdisti minuun aiheettomia syytöksiä ja rajua mustasukkaisuutta, mikä tuntui äärimmäisen epäreilulta. Provosoituna lähdin sitten mukaan riitoihin ja aloin haastaa häntä samalla lailla.
Nyt elämänkokemuksen kartuttua osaan ajatella, että silloin nuorena osasin antaa toiselle tilaa ja kunnioitin hänen ajatuksen- ja omantunnonvapauttaan, vaikka en tietoisesti osannutkaan sitä sanoiksi pistää.
- eräs ketjuun aiemmin vastanneista