Miksi kampaajat kyselevät henkilökohtaisia?
Onko se pelkkää uteliaisuutta?
Itse olen työtön ja ikääntynyt. Ei ole kiva aina selitellä ettei työtä löydy hakemisesta huolimatta.
Myös perheenjäsenten tekemiset voisi jättää kyselemättä.
Ja terveydentilaa koskevat asiat.
Miettikää nyt vähän mitä asiakkailtanne kyselette. Eivät kaikki halua vastailla.
Kommentit (58)
Saman huomannut. Ja kun vein lapsen parturiin ja lapsi siinä jutteli parturin kanssa, että ollaan mummille menossa, niin parturi kysyi että missä mummi asuu. Mitä hittoa?!
Mulle kävi niin että kampaaja haki kolleegansa paikalle ihmettelemään kun minulla oli värjäämättömät hiukset. Halusin vain latvojen tasauksen enkä mitään idioottileikkausta. Enpä ole kyseisessä paikassa käynyt enää koskaan. Nykyään tasotan latvani ite, säästyy nekin rahat.
Itseä ärsyttää myös kaikki utelu kampaajilta: mitä teet jouluna, juhannuksena, vappuna, lomalla., joko lapsesi menee rippukouluun, armeijaan jne. Mulle voi jutella kaikesta muusta, muttei henkilökohtaisista asioista enkä jaksa ottaa kantaa mielipiteisiin tai esim politiikkaan.
Opi kommunikoimaan. Itse sanon suoraan, että otan nämä visiitit rentoutumisen kannalta, ja istun pääosin silmät kiinni.
Yhden ekokampaajan nettiajanvarauksessa oli mahdollisuus valita lisäpalveluna hiljainen palvelu.
Toki siitä oli lisämaksu 10 €.
No ei, vitsi :) Ihan ilmainen lisäpalvelu.
Ihmettelen, että kaikki kampaajat eivät ymmärrä asiakkaan yksityisasioiden kyselemisen olevan epäsopivaa. Pitäisi käsittää sekä ammatilliselta että yleisen ymmärryksen pohjalta. On varmaan asiakkaita, jotka puhuvat paljonkin itsestään kampaajalle, mutta aina aloitteen pitää olla asiakkaan käsissä.
On vain pakko ehkä etukäteen valmiiksi miettiä itselle sopivat lauseet, millä rajaa yksityisyytensä, jos kyseleväinen kampaaja osuu kohdalle. Paras ratkaisu tähänkin kampaajaongelmaan on säännöllinen asioiminen hyväksi todetulla henkilöllä.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen, että kaikki kampaajat eivät ymmärrä asiakkaan yksityisasioiden kyselemisen olevan epäsopivaa. Pitäisi käsittää sekä ammatilliselta että yleisen ymmärryksen pohjalta. On varmaan asiakkaita, jotka puhuvat paljonkin itsestään kampaajalle, mutta aina aloitteen pitää olla asiakkaan käsissä.
On vain pakko ehkä etukäteen valmiiksi miettiä itselle sopivat lauseet, millä rajaa yksityisyytensä, jos kyseleväinen kampaaja osuu kohdalle. Paras ratkaisu tähänkin kampaajaongelmaan on säännöllinen asioiminen hyväksi todetulla henkilöllä.
Ongelma onkin siinä etten ole sitä hyvää kampaajaa vielä löytänyt.
Ainoa kerta kun kampaaja, tai omalla kohdalla kai parturi, on ruvennut ns. utelemaan, oli aikaisin aamulla kun olimme kahden. Olen nyt käynyt samalla n. 5 kertaa, muilla kerroilla olen ollut aktiivisempaan aikaan ja hän on pysytellyt hiuksiin liittyvissä aiheissa.
Minusta olisi ahdistavaa jos kampaaja olisi vain hiljaa eikä juttelisi.
Kaikki kysymykset minulle ovat olleet yleisiä josta lähtenyt keskustelu johonkin suuntaan.
Luo luottamusta minun ja kampaajan välillä.
Koettu on, ja vähän jopa syyllistävään sävyyn kyselemistäkin.
Ensi kerralla aion sanoa jos kampaaja utelee, etten halua pitää kampaajan tuolia rippituolina.
Varmaan he ovat tottuneet asiakkaisiin, jotka haluavat jutella, mutta ei pitäisi kysellä silti.
Totta, minun kampaaja on niin utelias, että ei mitään määrää. Pitää vaan sanoa, että asiat ovat henkilökohtaisia, et saa käynnistä mitään alennusta siitä, että jätät koko sairauslistasi, perheasiasi ja työasiasi kampaajan tuolille, hän kertoo niistä kuitenkin seuraavalle asiakkaalle ja sitä seuraavalle, OLETTEKO KUULLEET PIRKKO, LEILA, RIITTA teki sitä ja tota ja vähän tätäkin...
Pienemmillä kylillä ainakin parturit parhaita tietotoimistoja. Ovat kuin Suomifilmien puhelinkeskusten hoitajat.
Ovat amiksen käyneitä, juuri muualle ei olisi päästykään, kuin koulutukseen johon on vähän hakijoita. Ei ole sivistystä, eikä keskutelutaitoa. Kotona ei ole osattu neuvoa, että henk.koh. asiat kysytään kahden kesken, mikäli oleenkaan tarvitsee kysellä.
Monet kampaajat ovat todellakin röyhkeitä kyselyineen. He pitävät utelujaan keskuteluna.
Helle voisi amiksessa neuvoa yleisiä käytöstapoja, mm.keskustelutaitoja.
Jutut voisi pitää yleisellä tasolla. Vain harva kampaaja tämän osaa. Eräskin uteli kaiken mahdollisen henk. kohtaisen, lisäksi kehui itseään ja valintojaan. Käynti jäi ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
Taitaa olla kampaajien ammattitauti, tuo uteliaisuus.
Kerran eräs kampaaja kyseli, millaisia asukkaita alueella on. Vastasin vain yleisluontoisesti, että kaikenikäisiä. En lähde muutenkaan juoruilemaan, miksi kampaajalla.
Multa harvoin kysellään henk.koht. asioita, mutta mua ärsyttää hiusten kommentointi!! Siis sellaisien ominaisuuksien, joille en voi mitään. Hormonaalisista syistä johtuen mulla lähti yhdessä vaiheessa paljon hiuksia, niin että toisella puolella oli selvästi vähemmän kuin toisella. Kampaaja tämän huomasi ja kailotti asiasta kovaan ääneen ja vielä huvittuneesti! On myös kommentoitu hiusten väristä, hiusten paksuudesta/ohuudesta, hiuksen karheudesta jne. Aina sellaiseen epäkohteliaan päivittelevään sävyyn. Mitä noihin voisi edes vastata? Joo tiedän, kun kasvavat mun päästä..
Vierailija kirjoitti:
Saman huomannut. Ja kun vein lapsen parturiin ja lapsi siinä jutteli parturin kanssa, että ollaan mummille menossa, niin parturi kysyi että missä mummi asuu. Mitä hittoa?!
Joo, smalltalk joka pitää lapsen rauhallisena istumassa on kyllä aivan sikamaista käytöstä. Ensi kerralla laitat lapselle suukapulan ja pulttaat sen pään kiinni niin ettei lähde tylsistymistään veuhtomaan tuolissa.
Ja tuommoiselle viestille vielä yläpeukkuja... Ilmeisesti yhdelläkään AV-mammalla ei ole normaalivilkasta lasta, jota olisi käytetty parturissa.
Ärsyttää, kun kampaaja kysyy aina, mitä teet työksesi ja ootko lomalla. Silloin, kun olin työtön, tämä oli tosi kiusallista. Nykyään olen töissä, mutta alalla, josta kertominen aiheuttaa aina hämmästelyä ja kaikenlaisia reaktioita. En jaksaisi. Jos on pakko jutella asiakkaalle (mieluiten olisin ihan hiljaa) puhukaa vaikka päivän ajankohtaisista uutisaiheista, säästä tms. En todelkakaan koe tarvetta avautua itsestäni satunnaiselle asiakaspalvelijalle.
Otan lehden ja luen sitä. Älykäs kampaaja ymmärtää tästä, että en keskustele niitä näitä.
Mä olen kuullut, että pikkupaikkakunnilla kampaajat juoruilevat asiakkaiden kanssa toisten ihmisten asioista.
Putouksessakin oli se hahmo Salon Seija.
Viimeksi kampaajan kanssa käytiin keskustelua hiuksiin liittyvistä asioista, ei muuta. Olin tyytyväinen asiakas.