Mies jätti ja nyt onnellinen uusperhe. Tunnen itseni mitättömäksi.

Sama tilanne. Elämä tuntuu vain lyövän lyötyä uudelleen ja uudelleen. Ehkä joskus vielä on meidän vuoro olla onnellisia.

Tuntuu hirveältä, miten minä olen korvattavissa noin vaan. Lapset tuntuvat tykkäävän tuolla. Minuun sattuu aivan hirveästi.

Ei se mikään uusperhe ole vaan hän on viikonloppu isä. Jos olisivat uusperhe, eli lapset olisi vähintään joka toinen viikko isällään niin se onni ja autuus loppuisi lyhyeen, koska mukaan tulisi arki.

Peilistä löytyy syy.

No, kannattiko erota?

Niinpä monesti käy kun mies lähtee, elintaso tippuu kohisten.

Tuskin se niin ruususta uspen elämä, arki tulee 2 v. Sisällä (viimeistään)

Alat omaasi rakentaa, selviät kyllä eteenpäin.

Aikansa se koskee, mutta helpottaa.

Lapset rakastavat omaa äitiään vaikka viihtyisivät isän luona.

Ei vieras ota tai vie äidin arvoa.

Minäkin erosin ja nyt mulla on uusperhe. Mitä vollottamista siinä? Läheisriippuvuudesta voi toipua. Elämä jatkuu. Suupielten roikotus on vastenmielistä.

Joka tällaisesta selvinnyt ja tullut tasapainoon: miten?

Välttyäkseen tällaisilta ongelmilta naisen kannattaa joko hankkia hyvä koulutus ja ura tai sitten panostaa puuhun. Ts. hankkia kaulin ja miehekseen Pekka Puupää, eikä mitään alfaurosta, ja siis olla Justiina joka määrää kaapin paikan.

Aika ja etäisyys auttavat. Myös ihan se fakta, että me tuppaamme glorifioimaan toisten ihmisten elämää.

Saat varmasti tänne kommentteja, että mene eteenpäin, päästä irti ja blaablaablaa, mutta anna niiden olla. Saat velloa tunteissasi ja saa tuntua pahalta. Käy tunteet läpi, niin pitkässä juoksussa sulla on helpompaa. Hirveä klisee, mutta aika auttaa. Ei poista paskoja fiiliksia, mutta helpottaa kestämään niitä. Muutaman vuoden päästä sua ei kiinnosta lainkaan sun exän puuhat. Tee niitä juttuja, mitkä sulle itselle tuntuvat hyvältä ja mikä tuo hyvää oloa. Anna itsellesi aikaa, älä kiirehdi pääsemään liian nopeasti eteenpäin. Sinä selviät kyllä!

Trolli!

Vierailija kirjoitti:

Ottaako uusi nainen ahteriin?

Miten se liittyy ap:n aloitukseen?

Vierailija kirjoitti:

Joka tällaisesta selvinnyt ja tullut tasapainoon: miten?

Aika ja masennuslääkkeet. Ei kuukausia, vaan vuosia. Pikkuhiljaa ylöspäin.

Muistan elävästi nuo tunteet, minutkin jätettiin lasten kanssa yksin, mies läks lätkimään ja jätti KAIKEN harteille. Aivan kaiken.

Uskon, että karma muistaa häntä jossakin vaiheessa.

Ihmisen pitäisi tulla itsensä kanssa toimeen ekana, sitten vasta muiden. Ulkoiset keskiluokkaiset puitteet, parisuhde ja menot eivät takaa onnea, kuten huomasit. Ala olleen itsesi kanssa kerrankin, hän eli sinä voi olla hauska tyyppi!

Olen pahoillani.

On tärkeää löytää omasta elämästä niitä asioita, jotka ovat merkityksellisiä ja tärkeitä ja keskittyä niihin. Mitä enemmän tuijotat sinne miehen suuntaan, sitä enemmän se ahdistaa. Yritä kääntää katseesi pois sieltä.

Olisiko aihetta hakeutua keskusteluavun piiriin? Pääsisit purkamaan ajatuksia ja tapahtumia?

Eikö kuitenkin ole hyvä, että lapsilla on kivaa isänsä luona ? Jos toinen vaihtoehto olisi mennä pakotettuna pikkusen viinaan menevän köyhän yksinäisen iskän yksiöön viettämään tapaamisviikonloppua, jolloin ei tehdä mitään ja ruokana pelkät kaupan pakasteranskalaiset. Sitäkö toivoisit lapsillesi ?

Olisit onnellinen lasten puolesta kun isänsä kanssa tekevät kivoja asioita. Kaikilla ei noin hyvin mene vaan isä ei välitä pätkääkään.

Ottaako sinua enemmän päähän miehen kiva elämäntyyli vai kaipaatko häntä ihmisenä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joka tällaisesta selvinnyt ja tullut tasapainoon: miten?

Aika ja masennuslääkkeet. Ei kuukausia, vaan vuosia. Pikkuhiljaa ylöspäin.

Muistan elävästi nuo tunteet, minutkin jätettiin lasten kanssa yksin, mies läks lätkimään ja jätti KAIKEN harteille. Aivan kaiken.

Uskon, että karma muistaa häntä jossakin vaiheessa.

Vaikka miehesi luisti törkeästi vastuustaan, niin ap:n ongelma on kuitenkin hieman eri. Ap:n mies aloitti ikäänkuin alusta toisen naisen kanssa ja tarjoaa nyt sitä elämää ap:n kanssa saamilleen lapsille siinä toisessa perheessä. Uskon, että se tuntuu pahalta.