Miksi nykyajan vanhemmat tekevät niin suuren numeron omien lastensa hoitamisesta?

Kyse ei kyllä ollut laiminlyönnistä vaan ihan normaali käytäntö oli että lapset oli ulkona ilman valvontaa. Äiti oli töissä eikä lähimaillakaan ollut mitään päivähoitoa ja kyllä mulla oli ihana ja turvallinen äiti.

Olen 58v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapset sai jättää yksin kotiin tai tunneiksi kuumaan autoon. Omia lapsia ei tarvinnut hoitaa lainkaan ennen. Siksi nyt on niin paljon tunnekylmiä aikuisia.

Totta kai piti hoitaa. Asiat oli vain yksinkertaisempia. Tehtiin niin kuin osattiin.

Eli jätettiin tekemättä. Jätettiin myös alle 5-vuotiaana pakkasella tunneiksi yksin jääkylmään autoon. Ikkunat huurtuivat, oli nälkä ja tuli kova pissahätä.

Se, että sinun vanhempasi ovat kohdelleet sinua kaltoin ei kuitenkaan tarkoita, että se olisi ollut yleistä muissakin perheissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapset sai jättää yksin kotiin tai tunneiksi kuumaan autoon. Omia lapsia ei tarvinnut hoitaa lainkaan ennen. Siksi nyt on niin paljon tunnekylmiä aikuisia.

Totta kai piti hoitaa. Asiat oli vain yksinkertaisempia. Tehtiin niin kuin osattiin.

Eli jätettiin tekemättä. Jätettiin myös alle 5-vuotiaana pakkasella tunneiksi yksin jääkylmään autoon. Ikkunat huurtuivat, oli nälkä ja tuli kova pissahätä.

Mikä on "ennen" tässä keskustelussa? Kyllä 80-90-luvulla ainakin jo huostaanotettiin vähemmästäkin laiminlyönnistä.

Riippuu paikkakunnasta? Maalla, pikkupaikkakunnalla, meidän isä laiminlöi lapsia ihan näkyvästi (juurikin jätti autoon ja lähti itse juomaan baariin) mutta meillä ei koskaan käynyt lastensuojelu, tai ollut mitään toimenpiteitä. Siihen aikaan saattoi joku tenava saada ihan näkyvästi tukkapöllyä tai risulla, mutta kukaan ei puuttunut, vaikka laitonta se oli jo jostain 1980-luvulta lähtien. 

Kyllä ajat on tosiaankin muuttuneet. Vai onko. Ehkä näin tapahtuu edelleen ja ihmiset vaan kääntää pään pois. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset ulkoistetaan ensin päiväkodin, sitten koulun kasvatettavaksi. Vanhemmat eivät enää osaa olla omien lastensa kanssa ja uupuvat, kun kesällä eivät voi vierittää vastuuta lapsistaan jollekin muulle.

Kyllä sama pätee edellisiin sukupolviinkin. Itse olen päälle 20v. Minä olin lapsena lähes jatkuvasti hoidossa mummolassa. Ja kun puhun saman ikäisten kavereideni kanssa, kokemukset olivat samanlaisia. 90 luvulla kasvatus ulkoistettin isovanhemille.

Vierailija kirjoitti:

"en muista että omassa lapsuudessa--" 

Et muista? Niin koska olit lapsi. Et sinä nähnyt, millaista oli olla vanhempi silloin. Vai oletko haastatellut vanhempiasi ja isovanhempiasi, miten tuolloin kasvatettiin? 

Ennen jo alle kouluikäiset lapset saivat mennä keskenään ulkona, rannalla, metsässä, ihan missä vain. Jos oli yksi isompi lapsi mukana niin hyvä, mutta ei välttämättä.

Ei lapsia valvottu, kuten nykyään on pakko. Ennenaikaan äidit ottivat omaa aikaa tyrkkäämällä lapset vain ulos, omineen, ilman aikuisia. Näin ei enää vaan voi tehdä, etenkään kaupungissa. 

Nykyään vanhemmille on ihan eri vaatimustaso. Ei riitä että tenavat on autossa hattuhyllyllä (kuten 1970-luvulla) ei riitä että on turvavyö takapenkillä (kuten 1980-luvun lopulla) vaan pitää olla istuin tietynlainen, tietyn ikäiselle ja kokoiselle, naama meno- vai takasuuntaan, entäs airbagit (joita ei aiemmin ollut lainkaan).

Siis vain yhtenä esimerkkinä. Tiedon määrä nykyvanhemmille ylittää moninkertaisesti aiemmat sukupolvet.  Lapsia ei saa enää jättää vain kasvamaan keskenään, kuten ennen.

Ja samaan aikaan ollaan aiempaa enemmän yksin. Ei ole niitä sukulaisia tai tätejä lähellä, jotka voisivat joskus vaikka ottaa lapset vähäksi aikaa. 

Jep. Muutama esimerkki.

7v ei olisi saanut mennä pyörällä itse kouluun, vaikka osasi jo eskarissa (siis ihan koulun suositus).

8v:n kanssa osa vanhemmista haluaa sopia tapaamiset tarkalleen, vaikka meidän lapsi osaisi kyllä itsekin sopia kaverin kanssa ja kysyä/infota minulle.

7v:n kaveri ei saanut kävellä lapseni kanssa koulusta meille, vaan minun piti hakea molemmat.

Joskus tuntuu että olen joku hulttioäiti, kun mun lapseni kävi 5-vuotiaana jo itse lähikaupassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapset sai jättää yksin kotiin tai tunneiksi kuumaan autoon. Omia lapsia ei tarvinnut hoitaa lainkaan ennen. Siksi nyt on niin paljon tunnekylmiä aikuisia.

Totta kai piti hoitaa. Asiat oli vain yksinkertaisempia. Tehtiin niin kuin osattiin.

Eli jätettiin tekemättä. Jätettiin myös alle 5-vuotiaana pakkasella tunneiksi yksin jääkylmään autoon. Ikkunat huurtuivat, oli nälkä ja tuli kova pissahätä.

Mikä on "ennen" tässä keskustelussa? Kyllä 80-90-luvulla ainakin jo huostaanotettiin vähemmästäkin laiminlyönnistä.

Mutta toisaalta esim. tunnetaitoja alettiin vaatia vasta muutama vuosi sitten. Eli jos vertaa nykykasvatusta vaikka kymmenen vuoden takaiseen kasvatukseen, niin aika valtava muutos siinä on tapahtunut.

Varmastikin, mutta minä en nyt kommentoinut mitään tunnetaitoja vaan 5-vuotiaan jättämistä tunneiksi jääkylmään autoon.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisen lahjakkuus on varmaan aika paljon geeneissä ja perimässä. Koska usein mietin miten esim.Urho Kekkosen lapsuus oli vaatimattomassa Lepikon torpassa, Tarja Halonen on yksinhuoltajan lapsi,  Marin on kasvanut yksinhuoltajan perheessä ilman isän läsnäoloa. Jne.  Parasta ehkä on että annetaan lapsen keksiä asioita ja tehdä asioita: ei laiteta kaikkea heille valmiiksi eteen.  Vanhemmat aliarvioivat lastensa oppimiskyvyn ja kyvyn toimia itsenäisesti kun koko ajan ollaan vieressä ja valvotaan ja kaikki annetaan eteen valmiiksi "pureksittuna".  Lasten huoneet ovat täynnä muovileluja ja härpäkkeitä-joilla ei kukaan leiki kun katsotaan netflixiä ja tablettia jopa ruokaillessa. 

Paitsi että nämä esimerkkisi ovat ihmisiä, jotka ovat saaneet mittavasti henkistä ja aineellista tukea läheisiltään.

Kekkonen ei kasvanut torpassa, vaikka taloa torpaksi kutsuttiin. Hänen isänsä oli metsätyöjohtaja, äitinsä talollissukua. Hän itse pääsi oppikouluun, mikä siihen aikaan oli hyvin vaikeaa muille kuin ns. herrojen lapsille.

Tarja Halosen äiti taas avioitui uudelleen Halosen ollessa seitsenvuotias, ja Halonen on kertonut pitäneensä isäpuolta kuin omana isänä. Vielä Halosenkin aikaan oppikoulu oli huomattava ponnistus työväenluokkaiselta perheeltä.

Marinin tarinaa en niin tarkasti tunne, mutta käsittääkseni hänkin on saanut paljon tukea äidiltään ja tämän elämänkumppanilta.

En allekirjoita. Olisikin noin. Kaupat, bussit, junat ja lentokoneet sen sijaan ovat täynnä äänekkäitä ja kiukuttelevia lapsia vanhempiensa kanssa.

Omassa lapsuudessa lapset heitettiin kesälomaksi mummolaan ja muille sukulaisille.

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset ulkoistetaan ensin päiväkodin, sitten koulun kasvatettavaksi. Vanhemmat eivät enää osaa olla omien lastensa kanssa ja uupuvat, kun kesällä eivät voi vierittää vastuuta lapsistaan jollekin muulle.

Pötyä! Ennen lapset olivat keskenään ulkona tai kotitöissä pienempiä vahtimassa. Osa kesäleireillä tai mummolassa maalla. Kesätöitäkin tekivät jo teineinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään lapset ulkoistetaan ensin päiväkodin, sitten koulun kasvatettavaksi. Vanhemmat eivät enää osaa olla omien lastensa kanssa ja uupuvat, kun kesällä eivät voi vierittää vastuuta lapsistaan jollekin muulle.

Kyllä sama pätee edellisiin sukupolviinkin. Itse olen päälle 20v. Minä olin lapsena lähes jatkuvasti hoidossa mummolassa. Ja kun puhun saman ikäisten kavereideni kanssa, kokemukset olivat samanlaisia. 90 luvulla kasvatus ulkoistettin isovanhemille.

Minäkin olen 90-luvun lapsi ja isovanhempani eivät minua kasvattaneet, koska olivat töissä ja vieläpä asuivat eri paikkakunnalla. Jos johonkin kasvatus ulkoistettiin, niin ehkä naapureiden ja kavereiden vanhemmille. Tuohon aikaan oli aina jonkun kotona vanhempi kotona joko työttömänä tai äitiyslomalla, yleensä mentiin koulun jälkeen leikkimään sellaiselle kaverille ja sieltä vanhemmat sitten huolehtivat vieraat lapset koteihinsa syömään. Ehkä se oli myös enemmän yhteisöllistä kasvatusta siihen aikaan, minä saatoin joskus päästä kaverin perheen mökille ja kaveri sitten vastavuoroisesti tuli meidän perheen kanssa mummolaan. Tai kun käytiin uimassa, niin minun vanhempani saattoivat valvoa samalla naapurinkin lapset.

Nyt aikuisena luulen, että tuolloin ajateltiin, että siinä ne naapurin muksut menevät missä omatkin, kun taas nykyään tuntuu, että osa vanhemmista ei jaksa edes kaikkia niitä lapsia, jotka on itse tehnyt. Ja tuollainen yhteisöllisyys tuntuu puuttuvan myös, jokainen huolehtii vain omistaan ja jos näkee esim. leikkipuistossa muiden törttöilevän, niin sitä vain katsotaan paheksuvasti, mutta ei puututa - ehkä kirjoitetaan illalla vauvapalstalle... Varmaan osin myös aika kultaa muistot, mutta omasta lapsuudestani minulla on muistikuva, että silloin kaikki aikuiset olivat kaikkia lapsia varten. Eli vaikka nykyaikaan verrattuna varmasti kuljettiin paljon nuorempina omin päin, ei kuitenkaan ollut olo, että kukaan aikuinen ei olisi välittänyt.

1990 luvulla lastensuojelu aivan alkutekijöissä. Sisko meni kouluun usein jalat mustelmilla ja vaikka kertoi, että äiti lyö ei kukaan opettajista uskonut. Ihan normaalia oli, että vanhemmat olivat umpikännissä jo klo 9.00 alkaen eikä kukaan puuttunut. Pienten lasten kanssa äidit istuivat terasseilla tai baarin sisätiloissa eikä kukaan puuttunut.

Vaatteet haisivat tupakalle ja välillä alkoholille eikä kukaan koulussa puuttunut. Kauheimpia tapauksia mitä tiedän oli, että yhden kaverin äiti laittoi 8 vuotiaan ulos talvella useammaksi tunniksi, koska myös kuumeessa piti lapsen saada raitista ilmaa. Yhden koulukaverin luona narkattiin eikä kukaan puuttunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen lapset sai jättää yksin kotiin tai tunneiksi kuumaan autoon. Omia lapsia ei tarvinnut hoitaa lainkaan ennen. Siksi nyt on niin paljon tunnekylmiä aikuisia.

Totta kai piti hoitaa. Asiat oli vain yksinkertaisempia. Tehtiin niin kuin osattiin.

Eli jätettiin tekemättä. Jätettiin myös alle 5-vuotiaana pakkasella tunneiksi yksin jääkylmään autoon. Ikkunat huurtuivat, oli nälkä ja tuli kova pissahätä.

En tiedä milloin olet syntynyt. Minun lapseni ovat syntyneet 80-luvulla. Ja satavarmasti pidettiin huolta. Kotona tehtiin ruoat ja leivottiin parikin kertaa viikossa. Joka päivä vaihdettiin puhtaat vaatteet. Iltasadur luettiin ja kirjastosta lainattiin piirrettyjä. Koti oli aina siisti. Lapsilla oli paljon kavereita ja kaikki saivat tulla meille. Omalla pihalla leikkivät lapset kyllä keskenään, oli kiikut ja hiekkalaatikko. Pyörät ja kaikki urheiluvälineitä ostettiin. Lähellä oli luistelurata, jossa kaikki alueemme lapset kävivät luistelemassa . Ei siellä vanhempia ollut. Paljon kävi lapsilla myös yökavereita. Muutenkin aina oli leikkikavereita, kun jokaisessa talossa oli lapsia. Eikä ulko-ovea pidetty lukossa, paitsi yöllä. Naapurin lapset tulivat sisälle ja siitä alkoi leikki. Ei tarvinnut erikseen sopia, että saako tulla kylään. Jos sattui ruoka-aika, niin ruokaa sai myös vieraat. Yksi kummallisuus nykyään on, ettei enää lapset voi kyläillä toistensa luona, aina pitää kaikki olla etukäteen sovittu. Kyllähän meilläkin soi usein puhelin, että onko se meidän Matti siellä teillä, kun kotona ois jo ruoka-aika. Ketään ei pakotettu pakkasella olemaan ulkona, mutta lapset rakastivat lumilinnojen tekoa ym ulkoleikkejä. Jokaisen kotona tehtiin ruokaa, leivottiin ja siivottiin. Vanhemmat kävivät töissä eikä ekaluokan jälkeen ainakaan meidän lapset halunneet mihinkään iltapäiväkerhoon. Koulusta piti tulla suoraan kotiin syömään välipala ja tekemään läksyt, sen jälkeen sai leikkiä kavereitten kans ja ulkoleikit olivat suosittuja. Asuimme maalla omakotitaloalueella, mutta en missään syrjäseuduilla. Koulu ja päiväkoti oli lähellä. Esikoulusta sai jo keväällä harjoitella tulemaan itse kotiin muutamana päivänä naapurin lasten kans. Sitten soitto vanhemmille töihin, että kotona ollaan ja kaikki hyvin. Hellaa ei saanut käyttää ja tulitikut oli ehdottomasti kiellettyjä, astiat piti laittaa koneeseen jne Piirrettyjä sai katsoa, kun läksyt oli tehty. En ymmärrä, että mistä heitteellejätöstä puhutaan eikä kyllä ymmärrä lapsemmekaa, kun olemme keskustelleet. Ymmärrän, että nyt toimitaan erilailla eikä kaikki asu omakotitalossa, jossa leikkipuisto ja koulu sekä päiväkoti lähistöllä. Uimaranta oli niin kaukana, että sinne kyydittiin lapset ja aina oli mukana myös kavereita. Olemme kaikki aikakautemme tuotteita ja varmasti virheitäkin on tehty, mutta, että lapset ois jätetty heitteille??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettinyt. Tuttavani jonka lapsilla adhd saa molemmista lapsista omaishoidon tukea. En käsitä, niin väärin. Lapsista on huolehdittava on ne villejä tai hiljaisia. Omaishoidontuki kuuluu esim syöpä sairaan lapsen vanhemmille. Ei ihme ettei valtiolla rahaa ole kun adhd diagnoosilla saa vammaistukea ja omaishoidon tukea. Minun nuoruudessa ei tämmöisiä tukeja ollut ja vanhemmat pärjäsivät.

Kyllä mekin saatiin jo vuosituhannen vaihteessa sairaan lapsen hoitotukea (nyk.vammaistuki) kun lapsella todettiin asperger. Tyttö oli päiväkodissa, joten piti hoitaa vain illat ja viikonloput.

Vammaistuen ymmärrän, se on kuitenkin tosi paljon vähemmän kuin omaishoidontuki. Lisäksi on käsittämätöntä, että kehitysvammadiagnoosin saaneiden vanhemmat saavat saman verran omaishoidontukea kuin näiden adhd-lasten vanhemmat! Ihan kuin pitäisi maksaa jotain korvausta siitä, että hoidetaan vanhemmalle kuuluvat vastuut.

Omaishoidontukea annetaan hoidollisuuden perusteella. Se 8v ADHD lapsi on usein yhtä "työläs" vanhemmalle kuin kehitysvammainen lapsi, lisättynä vielä se, että ADHD-lapsi ei useinkaan pääse erityiskouluun ja joutuu normaaliin iltapäiväkerhoon, mistä hänet helposti vain potkitaan pois. ADHD-lapsi ei myöskään pärjää iltapäivää yksin kotona samalla tavalla kuin joku toinen ikätoveri, mutta yhteiskunta ei anna tähän tukea kuten kehitysvammaisen vanhemmalle annetaan. Toki joku autisti+lievä keva on huonommassa asemassa kuin vaikka vaikeasti kehitysvammainen, ettei se aina mene niin kuin Strömsössä kehitysvammaisillakaan.

ADHD-lapsen vanhempaa työstää melko usein:

-poikkeava uni-valverytmi

-puutteellinen vaarantaju

-iltapäivähoidon puute (eli joudut tekemään 80% työaikaa)

-kyvyttömyys keskittyä yhdistettynä impulsiivisuuteen ja huonoon vaarantajuun --> jatkuva valvonta vielä kouluiässä

-joillain myös aggressiivisuus

Joku lievästi kehitysvammainen (jos ei ole autismia tms. ) saattaa työllistää koko elämän aikana vähemmän kuin ADHD lapsi vanhempiaan. Lievästi kehitysvammainen kykenee elämään usein melko itsenäistä elämää ja silti yhteiskunta tulee vastaan paljon. ADHD lapsi on altis riippuvuuksille ym. lieveilmiöille ja saa nuorena ja aikuisena yhteiskunnalta vähän tai ei mitään apua.

Ihan yleisesti tuohon omaishoidontuki-keskusteluun, ei se ole diagnoosiperusteinen tuki lainkaan. Tuki annetaan siihen nähden, kuinka paljon kyseinen lapsi työllistää ikätoveriin nähden. Tämän vuoksi kovin pienten lasten vanhemmat eivät sitä saa yleensä vaikka oli diagnoosikin.

Jos lapsi esimerkiksi ei 7-vuotiaana käy itsenäisesti vessassa, karkailee, ei ymmärrä vaaraa ikätasoisesti niin kyllä hän työllistää vanhempaa keskivertoa enemmän, mikä tarkoittaa sitä, että vanhempi ei kykene elämään samalla tavalla arkea ja suorittaa työelämää kuin moni normaalisti kehittyneen 7-vuotiaan vanhempi. Silloin omaishoidontuki on täysin oikea tuki vanhemmalle.

Ja kaikilla adhd-lapsilla ei noin ole, sillä toisille sopii lääkkeet ja toisille ei. Toisilla ADHD on enemmän add tyyppiä ja toisilla ADHD tyyppiä, toisilla on voimakkaammat oireet kuin toisilla. Kaikkien ADHD lasten vanhemmille ei myönnetä omaishoidontukea. Se myönnetään sen perusteella, kuinka paljon lapsi vaatii arjessa tukea enemmän keskivertoon ikätoveriin nähden.

Minun tutut matkustaa lastensa kanssa kun lähtevät matkalle.  Samaten käyvät lastensa kanssa toisinaan ulkona syömässä, ja erilaisissa tapahtumissa kuten elokuvissa tai teatterissa. En tunne yhtään henkilöä joka jättäisi lapsensa pois vapaa-ajan suunnitelmistaan.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään nuoruudessamme ja lapsuudessamme ollut tuollaista koska me kasvettiin heitteillä. Ei meitä kukaan hoitanut päivän aikan. Pistettiin ovesta pihalle aamulla ja pärjäsit siellä siihen asti, että sai tulla sisälle. Metsässä syötiin marjoja ja ketunleipiä, kierrettiin naapuritaloissa istumassa ruokapöydän päässä jos jotain saisi itsekin.  Illalla kotiin ja siellä sai sitten jotain jos oli. Ei näitä nykyajan mukuloita voi vaan paiskata ulos, kun niiden kanssa pitää olla kanssa. Minä olin niin helkkarin paljon yksin etten edes äitiäni tunnistanut 5 vuotiaana jos joku kysyi mikä noista naisista on sun äiti. Kerran kävi niinkin eläinpuistossa, kun eksyin äidistä. Kai minä oikeassa perheessä sitten kasvoin kun muistutaan äitiäni, enkä lähtenyt vieraan matkaan.

Ilmeisesti teidän naapureilla ja niiden lapsilla on kuitenkin ollut ruokaa tarjolla siinä päiväsaikaan, kun siellä olette odottamassa olleet?

Vierailija kirjoitti:

Lapset kasvattivat toinen toisensa: pihalla leikittiin keskenään, uimarannalle pyöräiltiin keskenään ja usein oltiin joko kavereilla tai mummolassa yökylässä. Nykyään on ihme jos kerran vuoteen saa lapsia yökylään, toki he kasvavat ja joskus lentävät pesästä, mutta joskus olisi mukava hengähtää pieni hetki ilman vastuuta pienen ihmisen hyvinvoinnista. Rakkaita lapset tietenkin ovat!

Eivät tunnu olevan rakkaita nykyvanhemmille, kun niiden lasten kanssa ei haluta olla.

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään nuoruudessamme ja lapsuudessamme ollut tuollaista koska me kasvettiin heitteillä. Ei meitä kukaan hoitanut päivän aikan. Pistettiin ovesta pihalle aamulla ja pärjäsit siellä siihen asti, että sai tulla sisälle. Metsässä syötiin marjoja ja ketunleipiä, kierrettiin naapuritaloissa istumassa ruokapöydän päässä jos jotain saisi itsekin.  Illalla kotiin ja siellä sai sitten jotain jos oli. Ei näitä nykyajan mukuloita voi vaan paiskata ulos, kun niiden kanssa pitää olla kanssa. Minä olin niin helkkarin paljon yksin etten edes äitiäni tunnistanut 5 vuotiaana jos joku kysyi mikä noista naisista on sun äiti. Kerran kävi niinkin eläinpuistossa, kun eksyin äidistä. Kai minä oikeassa perheessä sitten kasvoin kun muistutaan äitiäni, enkä lähtenyt vieraan matkaan.

Höpön löpön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa miettinyt. Tuttavani jonka lapsilla adhd saa molemmista lapsista omaishoidon tukea. En käsitä, niin väärin. Lapsista on huolehdittava on ne villejä tai hiljaisia. Omaishoidontuki kuuluu esim syöpä sairaan lapsen vanhemmille. Ei ihme ettei valtiolla rahaa ole kun adhd diagnoosilla saa vammaistukea ja omaishoidon tukea. Minun nuoruudessa ei tämmöisiä tukeja ollut ja vanhemmat pärjäsivät.

Kyllä mekin saatiin jo vuosituhannen vaihteessa sairaan lapsen hoitotukea (nyk.vammaistuki) kun lapsella todettiin asperger. Tyttö oli päiväkodissa, joten piti hoitaa vain illat ja viikonloput.

Vammaistuen ymmärrän, se on kuitenkin tosi paljon vähemmän kuin omaishoidontuki. Lisäksi on käsittämätöntä, että kehitysvammadiagnoosin saaneiden vanhemmat saavat saman verran omaishoidontukea kuin näiden adhd-lasten vanhemmat! Ihan kuin pitäisi maksaa jotain korvausta siitä, että hoidetaan vanhemmalle kuuluvat vastuut.

Omaishoidontukea annetaan hoidollisuuden perusteella. Se 8v ADHD lapsi on usein yhtä "työläs" vanhemmalle kuin kehitysvammainen lapsi, lisättynä vielä se, että ADHD-lapsi ei useinkaan pääse erityiskouluun ja joutuu normaaliin iltapäiväkerhoon, mistä hänet helposti vain potkitaan pois. ADHD-lapsi ei myöskään pärjää iltapäivää yksin kotona samalla tavalla kuin joku toinen ikätoveri, mutta yhteiskunta ei anna tähän tukea kuten kehitysvammaisen vanhemmalle annetaan. Toki joku autisti+lievä keva on huonommassa asemassa kuin vaikka vaikeasti kehitysvammainen, ettei se aina mene niin kuin Strömsössä kehitysvammaisillakaan.

ADHD-lapsen vanhempaa työstää melko usein:

-poikkeava uni-valverytmi

-puutteellinen vaarantaju

-iltapäivähoidon puute (eli joudut tekemään 80% työaikaa)

-kyvyttömyys keskittyä yhdistettynä impulsiivisuuteen ja huonoon vaarantajuun --> jatkuva valvonta vielä kouluiässä

-joillain myös aggressiivisuus

Joku lievästi kehitysvammainen (jos ei ole autismia tms. ) saattaa työllistää koko elämän aikana vähemmän kuin ADHD lapsi vanhempiaan. Lievästi kehitysvammainen kykenee elämään usein melko itsenäistä elämää ja silti yhteiskunta tulee vastaan paljon. ADHD lapsi on altis riippuvuuksille ym. lieveilmiöille ja saa nuorena ja aikuisena yhteiskunnalta vähän tai ei mitään apua.

Monet ADHD-lapset kykenee melko normaaliin elämään, ja monet kehitysvammaiset eivät. Ei se tarkoita että tämä pitäisi paikkaansa kaikkien kohdalla.

Kyllä muutamia vuosikymmeniä sitten huolehdittiin lapsista keskimäärin paremmin kuin nykyään. Aina on toki ollut välinpitämättömiä vanhempia, kuten tästäkin ketjusta saa lukea, ja totta kai nykyään myös välittäviä. Ajat ovat myös muuttuneet, sillä esimerkiksi lähiöissä oli ennen ihan turvallista lasten leikkiä pihoilla ja lähimetsissä. Lapset saivat myös olla pidempään lapsia, kun netin kautta ei kaikki maailman pahuus tullut vastaan.