Paavo Arhinmäki töhrimässä seiniä
Apulaispormestari Paavo Arhinmäki (vas) jäi kiinni laittoman graffitin teosta juhannusaaton iltana.
Arhinmäki oli Vuosaaren satamaradalla kulkevassa tunnelissa toisen henkilön kanssa tekemässä graffitia, kun vartijat saapuivat paikalle.
Vartijat kutsuivat paikalle myös poliisin. Arhinmäki kertoo HS:lle, että tilanne hoidettiin hyvässä yhteistyössä. Siihen, seuraako vahingonteoksi luokiteltavasta teosta jälkiseuraamuksia, Arhinmäki ei lauantaina osannut ottaa kantaa.
Kommentit (1077)
Yleisesti koko Helsingin pormestarimalli pitäisi muuttaa ja vähintään laittaa koko johto uusiksi. Palkanmaksusotkuun ei löytynyt vastuunottajia ja torkkupeitto-Juhana ei olis voinut kiitää nopeammin pakoon. Sinnemäki jakelee ystävilleen rakennuslupia ja nuorisopormestari töhrii laittomasti seiniä. Helsinkiläisenä vahva epäluottamuslause!!!
Jyrki Katainen möi veronmaksajien omistamat sähköverkot ulkomaisille keinottelijoille ja sai aikaan peruuttamatonta vahinkoa.
Arhinmäki sotki seinää. Nolo juttu, mutta töhry lähtee pesemällä. Paavon voi laittaa vaikka itse pesemään.
On hölmöilyä ja sitten on todellista haitantekoa. Paavo syyllistyi edelliseen.
Vierailija kirjoitti:

Joo. Kataisen touhu maksoi ja maksaa sinulle ja minulle miljardeja euroja.
Paavon sotkujen kohdalla puhutaan kympeistä tai korkeintaan satasista.
Whatabout Katainen. Kyllä tuo Paavon ura politiikassa on maksanut aika helvetin paljon enemmän kuin pari kymppiä, paskoja päätöksiä on kumuloitunut niin paljon mutta häntä äänestää sen verran idiootit ihmiset, että eivät pysty hahmottamaan asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä oli Paavon viimeinen taiteellinen työ, ja työ yleensäkin. Hänestä jäisi kansalle mukava muisto, kuokkavieraat, kansainvälinen julkinen sammuja ja kuuluisa töhertelijä. Vai tekikö hän jotain muutakin?
Onhan hän tunnetusti urheiluhuligaani. Ja juoppo. Näköjään idioottikin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Saahan sitä viinaa juoda ja kännissä jalkapalloa katsoa. Mitäs pahaa siinä on. Jari Vilén (Kok.) ja Laura Huhtasaari (PS) väärentelivät akateemisia opinnäytetöitään. Sellainen on oikeasti pahaa touhua.
Juha Sipilä (Kesk.) ja Tuija Nurmi (Kok.) ja Susanna Koski (Kok.) siipeilevät sopetumisrahoilla ja vievät minun ja sinun rahoja koko ajan.
Pientä suhteellistamista toivoisi, kun käy Paavon hölmöilyä moittimaan.

Mainitsepa yksi esimerkki monista "kumuloituneista paskoista päätöksistä", joita Paavo on tehnyt ja joka on tullut maksamaan suomalaisille miljardeja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja tällainen henkilö on Helsingin apulaispormestari. Miten hlvetissä?
Mutta ei vitsaillutkaan numerosta 88.
POTKUT OITIS ARHIMÄELLE!
. . . Ja näin paljastuu koko ulinan sylttytehdas. Ei sillä että Paavoa mitenkään erityisesti arvostaisin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä oli Paavon viimeinen taiteellinen työ, ja työ yleensäkin. Hänestä jäisi kansalle mukava muisto, kuokkavieraat, kansainvälinen julkinen sammuja ja kuuluisa töhertelijä. Vai tekikö hän jotain muutakin?
Onhan hän tunnetusti urheiluhuligaani. Ja juoppo. Näköjään idioottikin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Saahan sitä viinaa juoda ja kännissä jalkapalloa katsoa. Mitäs pahaa siinä on. Jari Vilén (Kok.) ja Laura Huhtasaari (PS) väärentelivät akateemisia opinnäytetöitään. Sellainen on oikeasti pahaa touhua.
Juha Sipilä (Kesk.) ja Tuija Nurmi (Kok.) ja Susanna Koski (Kok.) siipeilevät sopetumisrahoilla ja vievät minun ja sinun rahoja koko ajan.
Pientä suhteellistamista toivoisi, kun käy Paavon hölmöilyä moittimaan.
Whatabout, whatabout, whatabout = vasemmiston eeppinen ja ainoa argumentti joka asiaan.
Hyvä pr-tempaus. Taiteilija ja hänen ystävänsä näyttivät, kuinka kaunista alikulkutunnelissa voisi olla, jos töhryjen päälle maalattaisiin kunnon muraalit. Ehkä silloin ei tulisi töhryjäkään.
Olisihan tässä voinut käydä niinkin, että olisimme saaneet lukea otsikoita tyyliin Keski-ikäinen töhrijä tuli junan töytäisemäksi juhannusaattona satamatunnelissa. Kuinka tyhmä voi työväenpuolueeen edustaja olla luullessaan, että juhannus pysäyttää työt? Kaikenlaisia tolloja sitä kansa äänestää.

Ei ole whataboutismia. Kyllä Paavo väärin teki. Ei saa sotkea seiniä, ja vielä vähemmän saa, kun on pormestari.
Mutta senkin jälkeen: on olemassa paljon vakavampia ja kalliimpia ongelmia kuin Paavon töhryt, ja niihin vakavampiin ongelmiin pitää kiinnittää katse. Eihän poliisikaan juoksentele purukumivarkaiden perässä, kun on henkirikoksiakin tutkittavana.

Nii-in. Nytkin on sellainen työministeri, joka ei ole tehnyt päivääkään palkkatyötä. Kokoomulainen, kuinkas muutenkaan.
Kaikenlaisia tolloja tosiaan kansa äänestää. Viime vaaleissa äänesti niin urpoja tolloja, että hallitus tuskin kauan pinnalla pysyy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Whatabout Katainen. Kyllä tuo Paavon ura politiikassa on maksanut aika helvetin paljon enemmän kuin pari kymppiä, paskoja päätöksiä on kumuloitunut niin paljon mutta häntä äänestää sen verran idiootit ihmiset, että eivät pysty hahmottamaan asiaa.
Mainitsepa yksi esimerkki monista "kumuloituneista paskoista päätöksistä", joita Paavo on tehnyt ja joka on tullut maksamaan suomalaisille miljardeja.
Mainitse sinä yksi suomalaisille hyvä päätös joka on tehty suomalaisten hyvä etusijalla eikä paavon oma etu. Paavo on touhunnut edustustehtävissä lähinnä kuluttaen valtion rahoja omaan huvitukseensa ja jos tuo on jotain suomalaisille hyödyllistä tehnyt niin se on ollut vahinko.
Muuten tuo on touhunnut noiden anarko-gangsta rebel juttujensa kanssa kuin teini-ikään jumiutunut keski-ikäinen jonka temput muuttuu aina vaan röyhkeämmäksi kun tuo huomaa ettei media noista kritisoi vaikka jäisi kiinnikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Whatabout Katainen. Kyllä tuo Paavon ura politiikassa on maksanut aika helvetin paljon enemmän kuin pari kymppiä, paskoja päätöksiä on kumuloitunut niin paljon mutta häntä äänestää sen verran idiootit ihmiset, että eivät pysty hahmottamaan asiaa.
Mainitsepa yksi esimerkki monista "kumuloituneista paskoista päätöksistä", joita Paavo on tehnyt ja joka on tullut maksamaan suomalaisille miljardeja.
Ydinvoiman vastustaminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti tämä oli Paavon viimeinen taiteellinen työ, ja työ yleensäkin. Hänestä jäisi kansalle mukava muisto, kuokkavieraat, kansainvälinen julkinen sammuja ja kuuluisa töhertelijä. Vai tekikö hän jotain muutakin?
Onhan hän tunnetusti urheiluhuligaani. Ja juoppo. Näköjään idioottikin sanan varsinaisessa merkityksessä.
Saahan sitä viinaa juoda ja kännissä jalkapalloa katsoa. Mitäs pahaa siinä on. Jari Vilén (Kok.) ja Laura Huhtasaari (PS) väärentelivät akateemisia opinnäytetöitään. Sellainen on oikeasti pahaa touhua.
Juha Sipilä (Kesk.) ja Tuija Nurmi (Kok.) ja Susanna Koski (Kok.) siipeilevät sopetumisrahoilla ja vievät minun ja sinun rahoja koko ajan.
Pientä suhteellistamista toivoisi, kun käy Paavon hölmöilyä moittimaan.
Whatabout, whatabout, whatabout = vasemmiston eeppinen ja ainoa argumentti joka asiaan.
Ei ole whataboutismia. Kyllä Paavo väärin teki. Ei saa sotkea seiniä, ja vielä vähemmän saa, kun on pormestari.
Mutta senkin jälkeen: on olemassa paljon vakavampia ja kalliimpia ongelmia kuin Paavon töhryt, ja niihin vakavampiin ongelmiin pitää kiinnittää katse. Eihän poliisikaan juoksentele purukumivarkaiden perässä, kun on henkirikoksiakin tutkittavana.
Paavon touhut on se vakavampi ja kalliimpi rikos ottaen huomioon paljonko tuo sotkeminen maksaa kaupungille vuodessa puhdistuskuluina. Eikä tää ole paavon listassa kuin alkua jos lähdetään katsomaan anarkotouhuja ja niiden kustannuksia tai tuon kavereineen kehittämää jalkapallo"fani"kulttuurin maahantuontia. Näistä faneista kertoo kaiken se, miten nää huuteli katsomossa poliisinmrhjan nimeä koska... jotain?
Siksi toiseksi sipilä ei ole kansanedustajien erorahoja keksinyt ja on taatusti firmoineen ja sen tuottoineen maksanut enemmän veroja kuin sipilä itse ja paavo on yhteensä kerinnyt eri edustustehtävissään nostaa palkkioina koko uransa aikana. Paavo taas ei ole eläessään tehnyt mitään mikä olisi tuottanut maalle nettotuloja.
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Katainen möi veronmaksajien omistamat sähköverkot ulkomaisille keinottelijoille ja sai aikaan peruuttamatonta vahinkoa.
Arhinmäki sotki seinää. Nolo juttu, mutta töhry lähtee pesemällä. Paavon voi laittaa vaikka itse pesemään.
On hölmöilyä ja sitten on todellista haitantekoa. Paavo syyllistyi edelliseen.
Onko vaikea pysyä ketjun aiheessa? Jos rikollien tekee murhan, niin ei ole kovin validi puolustus, että toinen rikollinen taki kaksi murhaa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä pr-tempaus. Taiteilija ja hänen ystävänsä näyttivät, kuinka kaunista alikulkutunnelissa voisi olla, jos töhryjen päälle maalattaisiin kunnon muraalit. Ehkä silloin ei tulisi töhryjäkään.
Paavohan maalasi työnsä jonkun toisen maalausten päälle. Eli hetken päästä joku toinen "taiteilija" maalaisi sotkunsa noiden virallisten maalausten yli jos niitä hankittaisi. Eli turha hankinta tuollainen.
Maalatkoot työhuoneensa tai kotinsa seiniä jos taiteilla haluaa. Samalla saa itse ihailla työnsä jälkiä eikä muiden tarvitse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jyrki Katainen möi veronmaksajien omistamat sähköverkot ulkomaisille keinottelijoille ja sai aikaan peruuttamatonta vahinkoa.
Arhinmäki sotki seinää. Nolo juttu, mutta töhry lähtee pesemällä. Paavon voi laittaa vaikka itse pesemään.
On hölmöilyä ja sitten on todellista haitantekoa. Paavo syyllistyi edelliseen.
Onko vaikea pysyä ketjun aiheessa? Jos rikollien tekee murhan, niin ei ole kovin validi puolustus, että toinen rikollinen taki kaksi murhaa.
Nyt analogiasi pettää. Paavo nimittäin ei myynyt sähköverkkoja ollenkaan eli ei "tehnyt murhaa".
Paavo varasti viraston käymälästä vessapaperia, mutta Katainen teki murhan. Tässä olisi mittasuhteet kohdillaan.
Vierailija kirjoitti:
Pienempi rikos Arhiksella mitä Orpolla ja kumppaneilla jotka varastavat köyhiltä.
Se köyhäkin voisi mennä töihin, eikä kitistä jos veronmaksajat eivät lusmuja elätä. Töistä sitä toimeentuloa saa.